Viikot 38-39 (30.11.-13.12.): Siivouksen vuosi

Vuosi 2020 lähestyy loppuaan. Tämä vuosi muistetaan varmaan vielä pitkään, ja vuoden tapahtumilla tulee olemaan kauas kantavia vaikutuksia. Taistelu koronan selättämiseksi ei ole kuitenkaan missään nimessä vielä ohi. Tartuntatilanne Suomessa ja maailmalla on edelleen pahenemassa, ja valtioiden johtajat pohtivat kiivaasti miten saada tilanne haltuun. Monessa maassa joulurauha tulee olemaan melkeinpä totaalinen. Vain välttämättömät toiminnot ja kaupat saavat olla auki. 

Tartuntatilanteesta huolimatta yhteiskuntamme on kuitenkin pysynyt varsin toimintakykyisenä, ja seurattavien yritysten liiketoiminnassa on syksyn aikana ollut hyvin vähän häiriöitä koronasta johtuen. Seurattavissa yrityksissä ei ole toistaiseksi esimerkiksi todettu yhtäkään koronatartuntaa. Yritysten markkinat ovat syksyn mittaan vilkastuneet, kansainvälinen kauppa näyttänyt elpymisen merkkejä ja monessa yrityksessä valmistaudutaan jo uuteen nousuun. Joidenkin arvioiden mukaan nousu alkaa jo ensi vuonna, toisten nousukäyrät tähyävät vasta vuoteen 2022. Uutiset lähestyvästä rokotuksesta nostattavat lisäksi uskoa tulevaan ja putken päässä nähdään jo valonpilkahduksia.  

Enemmän jengin uskaltaa kattoo tulevaisuuteen” 

Pyysimmekin haastateltaviltamme tiivistystä vuoden 2020 tapahtumista. Ennakoimattomuus ja epävarmuus ovat selkeimmin haastateltujen vastauksia yhdistäviä teemoja. Kaikilla seuraamillamme yrityksillä vuosi 2020 alkoi hyvissä merkeissä. Pandemia toi kuitenkin totaalisen muutoksen ja rajun alkushokin jälkeen yritysten tilanne on kehittynyt hieman erialisia polkuja. Yli puolet haastateltavista toteaa tässä kohtaa, että koronakriisi on pakottanut keskittymään oman toiminnan kehittämiseen. Tilanne on vauhdittanut joitakin kehityshankkeita ja monella myös tehostanut toimintaa. 

Siivouksen vuodeksi vois kutsua tätä vuotta.” 

Kaikissa seuraamissamme yrityksissä korona on muuttanut jotain: asiakkaiden tapaaminen, etämyynti, strategian fokus, toimialariippuvuus jne. Kulunut vuosi on erään haastateltavamme sanoin opettanut paljon ja tuonut rotia toimintatapoihin. Palaamme näihin teemoihin vielä tarkemmin kun analysoimme kulunutta tapahtumarikasta vuotta syvällisemmin tammikuussa. 

Tässä vuoden viimeisessä blogissamme tietysti myös jotain joulun teemaan liittyvää eli PK-yritykset ja joulupukki. Mistä asioista rakentuu PK-yritysten toiveiden pukinkontti koronavuoden päätteeksi? Kahdeksan yrityksen vastauksista rakentuu selkeästi neljä teemaa. Puolet yrityksistä nostaa toivelistalle koronatilanteen normalisoitumisen, koko koronasta eroon pääsemisen ja hyvän terveyden. Samoin puolet yrityksistä toivoo erityisesti lisää töitä, kasvavaa myyntiä ja suotuisampaa liiketoiminnan kehitystä. Kolmanneksi, muutama yritys nostaa lahjatoivelistalle myös yrityksessä kesken olevien rakenteellisten asioiden ja muutosprosessien onnistuneen läpiviennin ensi vuoden aikana.  

Monella haastateltavana lahjatoiveena on myös itsensä, perheensä tai yleensä ihmisten rauhoittuminen hetkeksi, hyvä joulumieli raskaasta vuodesta ja tilanteesta huolimatta tai sitten vain hetki lepoa. 

”Toivoisin, että ihmiset ottais rauhallisesti ja vähän rentoituis”  

”(edes yksi) Vapaapäivä” 

Kaikille lukijoille Rauhaisaa Joulua! Palaamme tammikuun puolella asiaan. 

P.S. Kiinnostuneille luettavaksi blogisarjamme havaintoja käsittelevä juttu Turun kauppakorkeakoulun Mercurius-sidosryhmälehdessä: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/turun-kauppakorkeakoulu/mercurius 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *