Suomessa sallatti – kasvispohjainen keitetyistä juureksista ja suolakalasta tehty ruokaisa kylmä pitoruoka – on tunnettu jo Ruotsin vallan aikaan 1700-luvulla Lounais-Suomen säätyläiskodeissa. Sieltä se levisi 1800-luvulla pitokokkien ja kotitalouskoulujen välityksellä kansan keskuuteen ( Lähde Ruokatietoyhdistys Sallatinraaka-aineet saatiin läheltä- kotipuutarhoista ja lähivesistä.
Ruokalajin vanhoja nimityksiä ovat Lounais-Suomen sallatti ja sallaatti sekä Etelä-Pohjanmaan sinsalla, joka on voinut lyhentyä pelkäksi sallaksi. Joissakin pitäjissä puhutaan myös silsallasta tai sitsallasta. Nämä kaikki pohjautuvat nimitykseen sillisalaatti, joka taas on lainaa ruotsista (sillsallad). Ruotsin sanasta on tietoja jo 1600-luvun keskivaiheilta. Rosolliksi sitä on alettu kutsua vasta Venäjän vallan aikana 1800-luvun jälkipuoliskolla. Nimi rosolli on lainaa venäjän murteesta, jossa sana rossól tarkoitti alkuaan suolavettä. Sittemmin sana on siirtynyt tarkoittamaan myös suolaliemeen säilöttyjä ruoka-aineita ja vihdoin myös niistä valmistettua ruokalajia (Lähde Kirsti Aapala/Kotimaisten kielten keskus).
Rosollin tyylinen kasvispohjainen juuressalaatti tunnetaan suunnilleen samanlaisena koko Pohjois-Euroopassa Hollannista Venäjälle (Lähde Raholan syötävät sanat).
Rosolli taitaa olla tutuin yleissuomalainen nimitys tälle kasvispohjaiselle juuressalaatille, joka tunnetaan edelleen ympäri Suomen erityisesti joulupöytään kuuluvana ruokalajina.
Tämän päivän tyypilliseen joulupöydän rosolliin kuuluvat esimerkiksi keitetyt ja kuutioidut porkkanat ja perunat, kuutioidut etikkapunajuuret ja maustekurkut sekä kuutioidut omena ja punasipuli. Raaka-ainevalikoima vaihtelee tekijän mukaan, ja esimerkiksi punajuuri on toisinaan keittämällä kypsennettyä, toisinaan etikkapunajuuria. Silli tai etikkasilakat kuuluvat reseptiin. Tai sitten ei. Valitut ainekset joko sekoitetaan keskenään, asetellaan raidoiksi tai ladotaan kerroksittain kulhoon. Kastike, joka on usein punajuurivärillä värjättyä kermavaahtoa, tarjoillaan erikseen. Rosolli muokkautuu myös moderniksi versioksi, ja monissa joulupöydissä perinteinen rosolli on muuntautunut värikkäiksi, paahteisen aromikkaiksi uunijuureksiksi.
Näin siis muualla Suomessa ja jouluna.
SALLA ETELÄ-POHJANMAALLA
Syksyisin kuljettiin talosta toiseen perunamaalla ja emännät teki sallattia, sai aina vertailla, että kellä oli paras.
Mutta Etelä-Pohjanmaalla sallaa on suosittu ja syöty aina, ja sitä valmistetaan pitkin vuotta, aina kun on tarve tarjota parasta eli se on kunnon pitopöytäruokaa. Vähän paikasta riippuen puhutaan sallasta, sinsallasta ja sallattista. Olipa nimi mikä tahansa, aina kun ruuasta ryhdyttiin Etelä-Pohjanmaalla tarinoimaan, nousi salla esille.
Salla, sallatti. Kauhajoen kansallisruokaa, Seinäjoen perinneruoka salla. Sinsalla. Kalastako tuloo sinsalla? Olisko ruottin sin, ilman, eli ilman kalaa?
Äitee oli kova tekemään, se on meidän sakin juhlaruoka. Punajuuri, porkkana ja peruna keitettiin kuorineen. Kuorittiin ja jäähdytettiin ja riivinraudalla sitten, silakka ja sipuli välihin. Suolasilakat liotettiin ja saksilla pilkottiin hyvin pieneksi sinne joukkohon. Sipulia paljon.
Salla-reseptejä tuntuu olevan yhtä monta kuin on sallan valmistajaakin. Etelä-Pohjanmaalla salla voi olla joko kuivaa tai kosteaa, raaka-aineet voi kuutioida tai jauhaa, ja kasvisten lisäksi raaka-aineina voi olla munaa, suolakalaa tai lihaa. Jokainen salla on omalla tavallaan tekijöilleen ja syöjilleen merkityksellinen, juuri oikeanlainen. Salla muuntautuu ja muuttuu ajassa ja paikassa, mutta on pysyvä osa eteläpohjalaista ruokakulttuuria.
Sallan kastike tarjotaan erikseen ja se oli vatkattua kermaa ja punajuuren lientä, vähän sokeria. Munat, jos niitä käytettiin, oli kauneuden takia.
Ei lihaa vaan silakkaa.
Ei kuutioitu vaan raastettihin.
Modernein versio eteläpohjalaisesta sallasta koostuu pelkästään kasviksista ja saa raikkautta suolakurkusta ja omenasta, vaan kaikille se ei kelpaa.
Suolakurkku ei kuulu sallaan, se on nykyaikaa, tekee vetiseksi.
Vanhimmissa resepteissä suolasilakka on perinteinen ainesosa, mutta jossain siinä välillä sallaan on, suvusta riippuen lisätty iloisesti mukaan myös jauhettua lihaa, nykyisin vaikka jauhelihaa tai broileria.
Kauhavalla sallatti – silakat joukkoon. Suolasilakka huuhdeltiin, perattiin, kuivattiin uunissa, hakattiin sallattikaukalos hienoksi ja levitettiin sallattiin suolaa antamaan.
Pidoissa käytettiin pikkuvasikan tai naudanlihaa jauhettuna, se oli toisenlainen versio. Äite oli pitokokki, teki kuivaa sallaa. Kaikki ainekset käsiteltiin valmiiksi ja kun tuli tarjoilun aika, niin seattiin isos kopas, johona oli voipaperi alla. Piti olla kuivaa.
Se, tarjotaanko salla seattuna vai vaikka kerroksittain aseteltuna on myös perinne, joka juurtaa juuri oman perheen, suvun tai kylän juuriin.
Anopin hautajaasis eteläs tytär teki sallaa edellispäivänä ämpäriin vetäytymään, tuli punaasta mössöä! Täällä pidettiin tärkiänä, että salla seattiin vasta juuri ennen tarjoilua. Tarkasti eri osat erikseen ja vasta tarjotes sekoitettiin, ettei väri tartu. Ei munia päälle.
Kaikki keitetään erikseen ja kuoritaan vasta kypsänä.
Ainekset kerroksittain. Koristeltiinkin sitä, pitoruokiin kananmunaa.
Sallassa on myös ripaus ruokanostalgiaa – haikeaa kaipausta ja unelmointia sen alkuperäisen sallan äärelle.
Monenlaista oli ennen, ei silti osata enää keittää. Sallaa saa kyllä nykyäänkin.
Rosolli -liven voit katsoa Etelä- Pohjanmaan Maa- ja Kotitalousnaisten facebook- sivulta.
Sitaatit on poimittu ”Seinäjoen seudun uudistuvat ruokatarinat” -hankkeen virikekeskusteluilloissa ja haastatteluissa nauhoitetusta materiaalista vuodelta 2020. Hanke toteutettiin Seinäjoen, Nurmon, Ylistaron, Peräseinäjoen ja Jalasjärven alueella. Tarinankerääjinä Asta Asunmaa, Nanna Rintala ja Anu Hopia. Blogitekstit koostaneet Nanna Rintala ja Anu Hopia.
Kiitokset, kaikki tarinat vain jakoon!