Lämmin korvapuusti ja lasi kylmää maitoa, siinä on herkkuhetki, joka ei selittelyjä kaipaa. Mielikuva pullantuoksuisesta äidistä elää vahvana edelleen. Leivonnasta löytyy mieluista puuhaa kaikenikäisille ja perinteiden välittäminen koetaan tärkeäksi.
Pulla on sellainen juttu, joka yhdistää sukupolvet.
Mulla lapsenlapsi kun tuloo, joka kerran leivotaan pullaa, se on meidän juttu, tosi kiva perinne siitä tullu.
Ja sitten joulunaikaan tehdään lastenlasten kans pipareita ja pullaakin leivotaan. Niin meidätkin on opetettu.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on myös pullalla. Pullan nimitykset samoin kuin pullanleivontaperinteet vaihtelevatkin sitten ihan perhekunnittain.
Mä teen nisua, niin mä en paa maitoa, mä teen sen vetehen, mun miälestä se on maukkaampi.
– Sanottako te ankkastukki?
–Joo, se on pullapitko.
Pinkka, känttynisua, ankkastukki, johonakin sanotahan lonkaksi, sitä pitää välttämättä ola kahvipöyräs.
Kun mennään edeltävän vuosisadan puolelle, sen alkupuoliskolle ja monesti vielä 70- luvulle asti, varsinkin maaseudulla, oli leivonnassa aivan oma aikataulutuksensa.
Silloin kun minä olin tenava perjantaina siivottiin, lauantaina leivottiin.
Meillä lauantaisin tenavana ensin leivottiin ja sitten siivottin. Äiti aina kysy, että meekkö navettahan vai siivoakko, niin mä menin aina navettahan.
Meilloli perjantaina aina leivontapäivä ja sitten silakkalaatikko ja uuniin laitettiin yöksi ohrapuuro sellaaseen emalivatiin siihen jälkilämpöön ja se siellä hautui sitte.
Ja ensimmäisenä uunihin kropsu, sillä tasattihin lämpö.
Aina ennen Ullan kans toistasataa leipää leivottihin kun ruvettihin.
Teettäkö ässävääriä? Naapurinpoika pääsi ripiltä, niin me tehtihin, oltiin samanikääsiä.
Meillon aina ollu kyllä pullaa ja kun sitä vehenää yritettiin ittekkin viljellä ja kun se ei aina onnistunu, niin siihen pullan alareunaan tuli sellaanen , sanottihin rautatieksi, sellaanen lintti. Mutta kun sitä oli kerran viljelty, niin kyllö se syötihin.
Leivän ja nisun säilytys olikin mielenkiintoinen prosessi, ennen kuin pakastimet yleistyvät, ensimmäisenä nimenomaan maaseudulla:
Jääkaapit tulivat Suomessa myyntiin vuonna 1928 ja yleistyivät 1950-luvulla. Vuonna 1958 pakastin esiteltiin Kotiliesi-lehdessä, mistä alkoi sen yleistyminen Suomessa.
Pakastimet yleistyivät etenkin maaseudulla, missä piti säilöä suuria satoja ja teurastuksen jälkeen lihaa. Suurimmillaan pakastimien hankinta oli 1970- ja 1980-luvuilla: vuonna 1971 vain joka kymmenes perhe omisti pakastimen, mutta kaksikymmentä vuotta myöhemmin sellainen oli 80 prosentilla kotitalouksista (Lähde Wikipedia)
Ennenkun leivottiin ja ei ollu pakasteeta, niin niitä sitten loppuviikosta liotettihin niitä kuivia leipiä kun ne pakkas kuivahtaa. Ja joka viikko piti leipua.
Mä muistan, meilloli leivät kauuralaaris jyvien seas.
Joka viikko piti leipoa ja kauralaaris säilytettihin leipää.
Edellispäivänä tehtiin juuri ja huomisin leivottiin. Toisilla oli oikein juuri leipuumes, se vaan kravattihin ei koskaan pesty. Juuri tehtiin ruisjauhoihin ja sitten vastattihin ohra- tai vehnäjauhoilla. Äitee oli hirviän kova laittamahan ruokaa ja leivinuuni oli käytös ja joka viikko leivottihin ja keväällä ennen kuin lumet suli niin silloin leivottihin ja vietiin puorihin tai nykyään sanotaan hienosti, että aittahan, ja leipä ja pulla upotettiin viljaan ja sielä se säilyi. Ei tarttenu kesällä lämmittää uunia.
– Siis kaikki kesän leivät ja pullat leivottiin ennen lämpimiä?
– Oli pärekatot, ei voinu lämmittää uunia, ettei mee kipinät katolle. Ja meillä ei ollu sillä lailla maharollista, että äiti on ollu vierahalla töis ja isä hoitanu lapset ja korin. Äiti kulki kesät maalaten.
– Laitettiinko leivät kuivattuna?
– Ei kun tuoreena.
– Säilyykö ne sielä sitten?
– Meillä ainakin kuivattihin ja sitten vietiin jyvälaariin.
– Ei kun tuoreena kun ne oli jäähtyny. Sittenhän oli kun kuivattiin sitä leipää niin meilläkin oli pitkä. orsi, niin siitä murrettihin sitä leipää pöytähän.-Meillä oli kaikki muut söi sitä kuivaa leipää mutta kun äitillä oli tekohampaat niin sillä sai olla pehmoosta leipää. Sielä on vieläkin kotona katos koukut mihinä on ollu se leipä…
– sanottihinko teillä leipävartaaksi?
– Joo. Tai orsi.
Maailma muuttuu ja pullanleivonta siinä sivussa. Kun aiemmin piti aina olla pullaa vierasvarana, ei sitä enää välttämättä tarvita, kun säännöllinen kyläily ja yllätysvierailut ovat vähentyneet. Pullanleivonnassa pätee sama kummallinen sääntö kuin muussakin arkisessa puuhassa: mitä enemmän meillä on vapaa-aikaa, sitä nopeammin täytyy arjen askareiden sujua. Vierasvaran ei myöskään tarvitse enää olla itse tehtyä, kaupan pulla on ihan kunniallinen valinta.
Kun yksin on niin harvemmin tuloo leivottua, eikä ainakaan pitkua, sen teköö muus muaros. Ennemmin teköö sämpylöötä. Ei tartte enää olla aina pakastimes nisua.
– Mä oon niin vanhanaikainen, että mulla täytyy olla. Kauhia hätä tuloo, jos viimeesen pullapussin ottaa.
– Mutta harvoon enää tuloo yllätysvieraata, niin ei tartte.
Laiskuus on mukava iskemähän. Ei enää viitti leipua, menöö vaan Vaasaan&Vaasaan. Ja sitte kun niitä niin vähän menöö.
– Ennen pitkoa piti leipua aina poijille kun ne ei tykänny muusta.
– Meillä tehtihin aina pikkupullia, että vähempi pitkua.
On kynnys, että ostan likkojen synttäriille kakun joltakin muulta, aina on tehty itte.
Leipomisessakin vanhoja ohjeita korvataan uusilla ja helpommilla. Pakkasesta saa valmiita piirakanpohjia ja erilaisia tuotteita, jotka paistalla saa loihdittua kotiin sen perinteisen pullantuoksun. Netistä löytyy ohjeet, kukapa niitä enää muistaa ulkoa, ja vähissä taitavat olla enää kaunokirjoituksella täytetyt leivontavihotkin.
Nykyaikaan ostan sen 2 kilon pussin jauhoja jossa leipäjuuriaines ja teen siitä juuren.
7 minuutin kakku niin sinne pannahan kaikki kerralla ja uunihin. Yleeskoneehin vaan jauhot, voi, nostatusainehet ja sokeri kaikki kerralla, vatkatahan 7 minuuttia ja sitten uunihin.
Ei viitti sellaasia reseptiä tehräkkään, jossa kaikki erikseen vatkataan.
Kultarannan pumpulikakku. Teen yleeskoneella aina kaks kerralla, se on gluteeniton, munat vatkatahan ja taikinaan lisätähän kuuma voi. Tämäkin löytyy netistä kun googlaa vaan.
Sitaatit on poimittu ”Seinäjoen seudun uudistuvat ruokatarinat” -hankkeen virikekeskusteluilloissa ja haastatteluissa nauhoitetusta materiaalista vuodelta 2020. Hanke toteutettiin Seinäjoen, Nurmon, Ylistaron, Peräseinäjoen ja Jalasjärven alueella. Tarinankerääjinä Asta Asunmaa, Nanna Rintala ja Anu Hopia. Blogitekstit koostaneet Nanna Rintala ja Anu Hopia.
Vastaa