Päiväni sijaisena

Kirjoittaja on kolmekymppinen suomen kielen opiskelija, jonka opinnot ovat maisterivaiheessa.

Perjantaina puhelimeni piippasi: olin saanut tekstiviestin tuntemattomasta numerosta. Yleensä sijaiskutsut tulevat Kuntarekryn kautta, mutta tällä kertaa viesti tuli suoraan äidinkielen opettajalta, joka tarvitsi sijaista seuraalle viikolle. Kalenterini näytti yhtä tyhjältä kuin pankkitilinikin, joten lähetin opettajalle välittömästi myöntävän vastauksen.

Olin positiivisesti yllättänyt, kun sain opettajalta viikonloppuna melko tarkat tuntisuunnitelmat. Aiemmin olen ottanut vastaan Kuntarekryn sijaisuuksia seuraavalle päivälle, ja vasta koulussa on selvinnyt, mitä tunnilla on tarkoitus tehdä – jos opettaja on ylipäätään ehtinyt jättää mitään ohjeita. Nyt minulla oli aikaa valmistautua, ja koulukin oli aiemmista sijaisuuksista tuttu.

Aamuseitsemältä lähdin rapsakassa pakkassäässä ajamaan kohti koulua ja ehdinkin koululle hyvissä ajoin. Itse asiassa pihassa oli vasta yksi auto ennen minua. Onneksi ulko-ovet olivat kuitenkin jo auki, ja opettajanhuoneen lokerosta löysin materiaalit tunteja varten. Kanslisti antoi minulle tunnukset koneelle ja avaimen, jolla pääsin luokkaan.

Ensimmäisenä oli vuorossa 8. luokan tunti, jonka aiheena oli rikoskirjallisuus. Kahdeksan aamu yhdistettynä kirjallisuuteen ja isoon laumaan väsyneitä teinejä ei ehkä ollut helpoin mahdollinen aloitus. Suu kuivui nanosekunnissa ja suunnittelemani asiat unohtuivat. Oppilaat olivat levottomia ja luokka suuri. Sain perusasiat kuitenkin puhuttua, minkä jälkeen siirryimme katsomaan opettajan valitsemaan rikoselokuvaa.

Seuraavaksi oli vuorossa 9. luokan tunti. Yseistä suurin osa oli suorittamassa tet-jaksoa, joten paikalla oli vain kourallinen oppilaita. Heillä oli ohjelmassa kirjoitelma. Tunti sujui ongelmitta hiljaista kynän suhinaa kuunnellessa, ja ehdin itsekin lukea muutaman kymmenen sivua romaania siinä sivussa.

Ruokailun jälkeen luokkaan paukahti reilut parikymmentä 7-luokkalaista, joiden kanssa oli tarkoitus kerrata kielioppia seuraavan päivän koetta varten. Haastavaa oli lähinnä se, ettei oppilailla ole lainkaan fyysisiä kirjoja, eikä minulla mitään tietoa heidän käyttämästään sähköisestä oppikirjasta. Kirjoitin taululle kokeeseen tulevia aihealueita, joihin liittyviä tehtäviä kannattaa kerrata, minkä jälkeen kiertelin luokassa neuvomassa ja katsomassa, että padin ruudulla on varmasti äidinkielentehtäviä eikä peli.

Koska minun oli ensimmäisenä päivänä lähes mahdotonta seurata, mitä sähköisiä tehtäviä oppilaat tekivät tunnilla, päädyin keräämään Kahootista sopivia visailuja seuraavalle päivälle. En ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä sovelluksesta, mutta pienen testailun jälkeen ymmärsin nopeasti sen toimintaperiaatteen. Opettaja voi tehdä Kahootiin itse visailuja tai käyttää jonkun muun sinne tekemiä visoja. Käytännössä siis opettaja heijastaa valitsemansa visailun tietokoneelta valkokankaalle, minkä jälkeen oppilaat liittyvät pelaajiksi omilla laitteillaan. Kielioppitehtävien teko pelisovelluksessa olikin selvästi hauskaa oppilaiden mielestä, ja voin lämpimästi suositella sen käyttöä muillekin!

Ne kauhukuvat, joita mielessäni pyöri ennen ensimmäistä yläkoulun sijaisuuttani, eivät ole toistaiseksi toteutuneet. Minulle ei ole huudeltu, lapset eivät ole valehdelleet nimiään eikä luokka ole ajautunut kertaakaan kaaokseen. Olen saanut puhumalla selvitettyä teinityttöjen kiistoja, ja levottomat sählääjät ovat viimeistään kuudennen keskustelun jälkeen hiljentyneet – ainakin hetkeksi. Niin käsittämättömältä kuin se voi kuulostaakin, minusta sijaisuudet yläkoulussa ovat olleet positiivisia kokemuksia ja lapset enimmäkseen mukavia. Jäänkin innolla odottamaan seuraavaa tekstaria!