Kieroja lihaksia suolavedessä

17. toukokuun 2017 Oppiaineen yleiset 0
Kieroja lihaksia suolavedessä
Keväällä minun alkaa tehdä mieli kalastaa. Se on vähän outoa, koska kuulun koulukuntaan, jonka mukaan Turun parhaat kalavedet sijaitsevat kauppahallissa. Tähän mennessä lähimmäs kalastusta olen päässyt käymällä perhokalastuskurssin, jolla muun muassa opeteltiin sitomaan perhoja ja kuivaharjoiteltiin nurmikolla. Kurssille menin Eeva-Kaarina Arosen loistavan Maria Renforsin totuus ‑romaanin innoittamana. Sittemmin olen lähinnä kylvänyt perhoyritelmiäni joihinkin kesäisiin vesiin, ...

Yhteisöllisyyspäivä

09. huhtikuun 2017 Oppiaineen yleiset 0
Yhteisöllisyyspäivä
Ensimmäistä kertaa järjestetty oppiaineen ja ainejärjestöjen yhteisöllisyyspäivä kokosi yhteen kolmisenkymmentä Turun yliopiston fennistiä. Yhteisöllisyyspäivä aloitettiin oppiaineen kuulumisilla, joihin sisältyi mm. Hämeenkadun tilojen mahdollisuuksien ja toisaalta myös haasteiden pohdintaa sekä iloinen uutinen siitä, että professori Kirsti Siitonen on palaamassa pitkältä sairauslomaltaan takaisin tehtäviinsä. Kuulumisensa jakoivat myös ainejärjestöt Kanta ja Sugri, jotka molemmat ovat viime aikoina käynnistäneet ...

Opettajan pedagogisten opintojen valintakokeissa

21. maaliskuun 2017 Oppiaineen yleiset 0
Opettajan pedagogisten opintojen valintakokeissa
Educariumin neljännen kerroksen aulaan on kerääntynyt kourallinen suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijoita. On meneillään opettajan pedagogisten opintojen vuosittain järjestettävät valintakokeet. Hakijoita on tänä vuonna yhteensä lähes 50, mutta heidät on jaettu kahdeksaan 5-6 hakijan ryhmään, joten paikalla on yhtä aikaa aina vain kymmenisen hakijaa. Valintakoe on kaksiosainen, ja siihen kuuluu ryhmäkeskustelu ja yksittäishaastattelu. Valintaperusteiden1 mukaan ...

Opiskelu ja perhe – uhka vai mahdollisuus?

16. maaliskuun 2017 Minun päiväni 0
Opiskelu ja perhe – uhka vai mahdollisuus?
”No mites niiden opintojen kans sitte käy?”, kysyi tuleva mummu ensimmäiseksi uutisesta kuultuaan. Kysymykseen oli vaikea vastata, koska enhän minä tiennyt siinä vaiheessa mitään niin opiskelusta kuin vauvoistakaan. Oli elokuu 2014, ja olin vasta aloittamassa suomen kielen pääaineopintojani Turun yliopistossa. Vauvan oli määrä syntyä helmikuussa, kesken ensimmäisen opiskeluvuoteni. Tilanne ei siis ollut tavanomaisin mahdollinen.  Toisaalta ...

Päiväni sijaisena

09. helmikuun 2017 Minun päiväni 0
Päiväni sijaisena
Kirjoittaja on kolmekymppinen suomen kielen opiskelija, jonka opinnot ovat maisterivaiheessa. Perjantaina puhelimeni piippasi: olin saanut tekstiviestin tuntemattomasta numerosta. Yleensä sijaiskutsut tulevat Kuntarekryn kautta, mutta tällä kertaa viesti tuli suoraan äidinkielen opettajalta, joka tarvitsi sijaista seuraalle viikolle. Kalenterini näytti yhtä tyhjältä kuin pankkitilinikin, joten lähetin opettajalle välittömästi myöntävän vastauksen. Olin positiivisesti yllättänyt, kun sain opettajalta viikonloppuna ...

Abi-infon tunnelmia

13. tammikuun 2017 Oppiaineen yleiset 0
Abi-infon tunnelmia
Tauno Nurmela -saliin kerääntyi torstaina parikymmentä abiturienttia kuuntelemaan kieli- ja käännöstieteenlaitoksen abi-infoa. Kunnia infon vetämisestä oli langennut oppiaineemme yliopistolehtorille Krista Ojutkankaalle. Info oli kaikkien kieliaineiden yhteinen. Infon toisen puolikkaan piti kaksi opiskelijaa englannin kielen oppiaineesta. He kertoivat omista opiskelukokemuksistaan ja englannin kielestä. Infossa käsiteltiin muun muassa sitä, miksi kieliä pitäisi opiskella ja tarkemmin, miksi juuri ...