Opiskelu ja perhe – uhka vai mahdollisuus?

16. maaliskuu 2017 Minun päiväni 0
Opiskelu ja perhe – uhka vai mahdollisuus?

”No mites niiden opintojen kans sitte käy?”, kysyi tuleva mummu ensimmäiseksi uutisesta kuultuaan. Kysymykseen oli vaikea vastata, koska enhän minä tiennyt siinä vaiheessa mitään niin opiskelusta kuin vauvoistakaan. Oli elokuu 2014, ja olin vasta aloittamassa suomen kielen pääaineopintojani Turun yliopistossa. Vauvan oli määrä syntyä helmikuussa, kesken ensimmäisen opiskeluvuoteni.

Tilanne ei siis ollut tavanomaisin mahdollinen.  Toisaalta en muutenkaan ollut suoraan lukion penkiltä opinnot aloittanut standardifuksi – aloitin yliopiston vasta viisi vuotta ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen. Olin jo ehtinyt elää huoletonta nuoruutta, käydä töissä ja löytää elämänkumppanini. Villien opiskelijabileiden missaaminen tässä kohtaa ei siis harmittanut.

En ollut missään vaiheessa huolissani opinnoistani. Suunnittelin jo etukäteen pitäväni hieman taukoa opinnoista vauvan synnyttyä, mutta pitäväni itseni kuitenkin kirjoilla yliopistolla, jotta voisin halutessani edistää opintoja omaan tahtiini. Näin teinkin ja olin tyytyväinen päätökseeni. Oli mukavaa saada vauva-arjen keskelle välillä muutakin ajateltavaa kuin vaipanvaihto ja vaunulenkit. Halusin myös pitää jonkinlaisen ”tatsin” opiskeluun koko ajan.  Monet vanhemmat taas pitävät suosiolla esimerkiksi vuoden tauon opinnoista vauvan synnyttyä ja keskittyvät vain lapseen – sekin on hyvä ratkaisu, sillä voimavaroja voi olla vaikea saada riittämään vauvanhoidon lisäksi vielä opiskeluunkin.

Oli elämäntilanne mikä tahansa, vauvan syntymään on mahdoton täysin valmistautua. Lapsen käytöstä ja luonnetta ei voi ennustaa: jotkut vauvat nukkuvat yönsä jo pienestä pitäen ja ovat muutenkin helppoja, toisen ääripään tapaukset taas ovat itkuisia eivätkä nuku kuin pätkissä. Oma lapseni oli enemmän jälkimmäistä sorttia. Tästä syystä noppia ei kertynytkään vauvavuotena ihan siihen tahtiin kuin olin suunnitellut. En kuitenkaan ottanut asiasta paineita: oma ja lapsen hyvinvointi olivat tärkeämpiä kuin opintojen eteneminen.

Opintojen ja perheen onnistunut yhdistäminen riippuu myös muusta elämäntilanteesta. Olen kiitollinen, että perheeseemme kuuluu myös puolisoni, joka on lapsellemme aivan yhtä tasaveroinen vanhempi kuin minäkin. Olimme vuoron perään kanssa vanhempain-  ja hoitovapaalla niin kauan, että hän täytti kaksi ja aloitti päivähoidon. Opiskelijapariskuntana tämä onnistui – en tiedä olisiko lapsen hoitaminen kotona näin pitkään ollut mahdollista, jos molemmat tai toinenkin meistä olisi ollut kiinni työelämässä.

Tällä hetkellä minä ja puolisoni molemmat paahdamme opintojemme parissa. Lapsen päivähoidon aloittamisen myötä kuvioihin on tullut myös uusia haasteita: sairastelut. Flunssaa flunssan perään ja vesirokko vielä päälle. Kipeää lasta ei luonnollisesti voi viedä hoitoon, vaan toisen vanhemmista on jäätävä kotiin, vaikka kuinka olisi läsnäolopakollinen seminaari samana päivänä. Kukaan ei maksa opiskelijavanhemmalle palkkaa sairaan lapsen hoitamisesta, ja tenttiin lukemiset ja esseen kirjoittamiset vain siirtyvät eteenpäin.

Kaksi suurinta ongelmaa kuitenkin perheen ja opintojen yhdistämisessä ovat aika ja raha. Opiskelijaperhe on tiukilla talouden suhteen, etenkin jos ei käy töissä opintojen ohella. Jos taas käy töissä, niin ei ole aikaa. Yhtälö ei ole helppo. Viime aikoina tapetilla ollut opintotuen huoltajakorotus olisi kieltämättä tervetullut lisä kukkaroon.

Ajanpuute kiristää hermoja. Kun taloudessa on kaksi opiskelijaa, kinastelemme toisinaan siitä, kenen vuoro on ensin tehdä kotitehtävänsä. Yliopiston, päiväkodin ja kodin väliä juostessa toisinaan toivoisi, että olisi työ, jonka voisi jättää työpaikalle ja kotona nauttia vain vapaa-ajasta ilman takaraivossa kolkuttavia viimeisiä palautuspäiviä.

reput

Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen elämääni opiskelevana äitinä. Vanhemmuus on opettanut minulle valtavasti asioita: kärsivällisyyttä, organisointikykyä ja ongelmanratkaisutaitoja. Tunnustan olevani melko laiska, saamaton ja epäjärjestelmällinen luonne – elämä lapsen kanssa on väkisinkin vaatinut näiden osa-alueiden työstämistä. On pakko raivata kalenterista tilaa opiskelulle ja todella käyttää se siihen, että saa asiat hoidetuksi. Menen usein kirjastoon opiskelemaan, etten kotona hairahdu pesemään pyykkiä tai katsomaan televisiota. Olen tehokkaampi ja aikaansaavampi kuin koskaan ennen lasta.

Ei sovi myöskään vähätellä sitä kaikkea iloa, jonka lapsi on elämäämme tuonut tullessaan. On mahtavaa seurata lapsen kasvua ja kehitystä – tuota uskomatonta kykyä imeä tietoa ja taitoja itseensä pesusienen lailla. Lapset suhtautuvat elämän ilmiöihin sellaisella uteliaisuudella ja ennakkoluulottomuudella, että meidän aikuisten olisi syytä ottaa oppia. Aion tehdä kaikkeni, että voisin luoda parhaan mahdollisen kasvuympäristön tälle pienelle ihmistaimelle.

Ihan hyvin näiden opintojen kans on näköjään käyny, voisin siis vastata äidilleni.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *