Yhteisöllisyyspäivä

09. huhtikuun 2017 Oppiaineen yleiset 0
Yhteisöllisyyspäivä

Ensimmäistä kertaa järjestetty oppiaineen ja ainejärjestöjen yhteisöllisyyspäivä kokosi yhteen kolmisenkymmentä Turun yliopiston fennistiä. Yhteisöllisyyspäivä aloitettiin oppiaineen kuulumisilla, joihin sisältyi mm. Hämeenkadun tilojen mahdollisuuksien ja toisaalta myös haasteiden pohdintaa sekä iloinen uutinen siitä, että professori Kirsti Siitonen on palaamassa pitkältä sairauslomaltaan takaisin tehtäviinsä. Kuulumisensa jakoivat myös ainejärjestöt Kanta ja Sugri, jotka molemmat ovat viime aikoina käynnistäneet monenlaista uutta toimintaa. Kannan edustajat Nelli ja Otso kertoivat mm. uudesta sijaislistasta ja Osmasta tuodusta palkintopokaalista. Sugrin Aleksi ja Iida taas kertoivat ainejärjestölehden elvyttämisestä Verkko-Sielulinnuksi ja opintomatkasta Karjalaan.

Suurin osa päivästä kului ryhmäkeskusteluihin. Ensimmäisessä keskustelussa pohdittiin mm. kiinnostavaa opetusta ja suomen kielen asemaa. Toisessa ryhmäkeskustelussa keskusteluaiheina olivat kansainvälisyys, murteet, uusi opetussuunnitelma ja kielentutkimuksen trendit. Jokainen osallistuja sai valita keskusteluryhmän oman kiinnostuksensa mukaan. Ryhmäkeskustelut olivat antoisia ja rönsyilivät varsin vapaamuotoisina. Keskusteluryhmissä henkilökunnan edustajat eivät juuri erottuneet opiskelijoista. Esimerkiksi haasteet työn tai opiskelun ja vapaa-ajan yhdistämisessä olivat hyvin samankaltaisia sekä henkilökunnan edustajilla että opiskelijoilla.

Päivän viimeinen osuus sisälsi tietokilpailun ja opiskelijoiden ja henkilökunnan välisen Alias-kisan. Tietokilpailussa arvuuteltiin enemmän ja vähemmän merkityksellisiä asioita kuten kuka oppiaineen professori on pyytänyt anteeksi tolpalta käveltyään sitä päin. Tietokilpailujoukkueet olivat sekajoukkueita, eli jokaisessa joukkueessa oli sekä henkilökunnan edustajia että opiskelijoita. Kilpailun voittanut joukkue sai teemaan sopivasti palkinnoksi Aakkoset-karkkipussin. Aliaksessa henkilökunta ja opiskelijat kisasivat toisiaan vastaan. Henkilökunta vei opiskelijoiden tiukasta loppukiristä huolimatta lopulta voiton.

Yhteisöllisyyspäivä onnistui erinomaisesti ja kaikki osallistujat tuntuivat viihtyvän hyvin tilaisuudessa. Turha virallisuus oli karsittu pois, ja tunnelma oli hyvinkin vapautunut. Tilaisuudessa oli selvästi ainesta uuteen perinteeseen. Jäämme siis innolla odottamaan seuraavaa yhteisöllisyyspäivää!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *