TurAus ry:n yhdenvertaisuusohjelma
TurAus ry on ainejärjestö, joka valvoo opettajaksi opiskelevien etua ja pyrkii edistämään yhdenvertaisuutta sekä ainejärjestön toiminnassa että opettajankoulutuksessa. Yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoituksena on varmistaa, että kaikilla järjestön jäsenillä sekä opettajaksi opiskelevilla on yhtäläiset mahdollisuudet ja oikeudet osallistua järjestön toimintaan ja koulutukseen. Yhdenvertaisuussuunnitelma pyrkii edistämään yhdenvertaisuutta sekä tuomaan sitä näkyvämmäksi osaksi ainejärjestön toimintaa sekä opettajankoulutusta. Lisäksi suunnitelman tarkoituksena on tuoda esiin mahdollisia kehityskohteita ja toimenpiteitä, joilla yhdenvertaisuutta pystyttäisiin edistämään.
Yhdenvertaisuus
TurAus ry näkee yhdenvertaisuuden perustavanlaatuisena arvona, jonka tulee näkyä kaikessa järjestön toiminnassa sekä järjestön jäsenille että opettajaksi opiskeleville. Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja kunnioittavasti, ja erilaisuus nähdään voimavarana. Täten yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvon toteutumiseen kiinnitetään huomiota hyvin monipuolisesti esimerkiksi TurAus ry:n tapahtumissa, päätöksenteossa sekä järjestön yleisissä toimintatavoissa. Tavoitteenamme onkin luoda yhteisö, jossa jokainen tuntee olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi riippumatta heidän henkilökohtaisista ominaisuuksistaan tai taustastaan.
Yhdenvertaisuus TurAus ry:n toiminnassa
Järjestön toiminnassa painottuu välittömyys ja muiden kunnioittaminen. TurAuksen kokoukset ovat kaikille avoimia, jolloin kaikki jäsenet pystyvät osallistumaan ja vaikuttamaan päätöksentekoon. Täten päätöksentekoprosessit ovat jäsenistölle läpinäkyviä. Järjestön kaikissa tapahtumissa noudatetaan TurAus ry:n turvallisemman tilan periaatteita, ja jokaiseen tapahtumaan nimitetään vähintään kaksi häirintäyhdyshenkilöä. Lisäksi järjestöllä on kaksi yhdenvertaisuusvastaavaa, joiden tehtävänä on valvoa yhdenvertaisuuden toteutumista ja tarpeen ollen puuttua kaikkeen tästä poikkeavaan toimintaan tai käyttäytymiseen.
Järjestö pyrkii järjestämään mahdollisimman monipuolisia tapahtumia, jotta niiden saavutettavuus olisi jäsenistölle yhdenvertaista. Tapahtumien suunnittelussa huomioidaan esimerkiksi esteettömyys sekä erityisruokavaliot. Järjestön järjestämistä tapahtumista pyritään ilmoittamaan ja tiedottamaan selkeästi ja monikanavaisesti, jotta tieto saavuttaa kaikki jäsenet ja opettajaksi opiskelevat. Tiedotuskanavia ovat muun muassa Instagram, sähköposti sekä Facebook. Lisäksi TurAus ry pyrkii järjestämään koulutuksia ja lisäämään tietoa yhdenvertaisuudesta sekä tasa-arvosta, esimerkiksi järjestämällä iltakouluja sekä hyödyntämällä SOOLin palveluita.
TurAuksen turvallisen tilan periaatteet
Turvallinen tila tarkoittaa, että kaikilla on vapaus olla oma itsensä, ilmaista itseään vapaasti ja olla osallinen kaikessa toiminnassa. Turvallisessa tilassa kaikki häirintä on ehdottomasti kiellettyä. Häirintää on mikä tahansa toiminta tai käytös, joka on toista alistavaa, vihamielisen ja epämiellyttävän ilmapiirin luomista tai ihmisten tai ihmisryhmän uhkailua.
1. Kohtele toisia, niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Huomioi, että jokainen meistä on yksilö ja eroaa joskus paljonkin esimerkiksi henkilökohtaisten rajojen suhteen. Ota huomioon, että jokaisella on oma henkilökohtainen, hänen itsensä määrittämä tila sekä rajat, joita muiden pitää kunnioittaa.
2. Tiedosta ja tunnista omat ennakko-oletukset. Et voi tietää toisen kokemuksia, ajatuksia ja elämäntilannetta tai identiteettiä. Toisistamme tekemämme oletukset eivät välttämättä pidä paikkaansa, jolloin omat oletuksensa on hyvä tiedostaa, ja muistaa muiden ihmisten kunnioittaminen kaikissa tilanteissa.
3. Kunnioita toisia ihmisiä, ole avoin ja kuuntele. Älä kyseenalaista tai tuomitse toisen erilaisuutta. Vaadi kunnioitusta myös itsellesi.
4. Anna tilaa. Huolehdi, että kaikki tulevat keskustelussa kuulluksi ja pääsevät osalliseksi.
5. Älä käytä hyökkääviä puheenvuoroja tai eleitä toisia ihmisiä kohtaan, ei paikalla olevia eikä tilaisuudesta poissaolevia kohtaan.
6. Älä häiritse ketään sanallisesti tai fyysisesti. TurAuksessa emme hyväksy minkäänlaista häirintää. Kysy, kuuntele, ja kunnioita muita ihmisiä, ja pyri aina tulkitsemaan tilanteita ja toisia ihmisiä.
7. Asiattomasta kohtelusta saa antaa asiallista ja rakentavaa palautetta. Jos joku antaa sinulle palautetta toiminnastasi, kuuntele palautteen antajaa. Suhtaudu avoimesti saamaasi palautteeseen ja pyri huomioimaan palaute jatkossa.
Jos kohtaat häirintää, voit olla yhteydessä TurAus ry:n häirintäyhdyshenkilöihin ja yhdenvertaisuusvastaaviin tai TYYn häirintäyhdyshenkilöön.
