Tiedetestaajat on tiedekasvatushanke, joka haluaa saada nuoret innostumaan tieteestä. Hankkeeseen osallistuvat oppilaat pääsevät yliopiston tutkijoiden johdolla näkemään ja kokemaan, että…
Pohjois-Italian Bolognassa on akateemiselle turistille muitakin kiinnostavia paikkoja kuin Euroopan vanhin yliopisto. Kaupungin piazza Maggioren kupeessa seisoo jylhä Palazzo del…
Yliopistot ovat tärkeässä roolissa kestävän kehityksen alueellisessa, kansallisessa ja kansainvälisessä edistämisessä. Turun yliopisto toimii aktiivisesti yhteistyössä muiden yliopistojen kanssa kestävän…
Matkustajaliikenne ilmaa raskaammilla lentolaitteilla aloitettiin jotakuinkin 100 vuotta sitten. Alkuvuosien turvallisuus oli nykypäivään verrattuna kovin kehnoa – toki ajattelutapakin ihmiselämän…
Oletko huomannut, että et aina toimi tietojesi tai arvojesi mukaisesti? Ylimääräisten sokerikuorrutteisten munkkien ja viinilasien kohdalla voi olla vaikeaa kieltäytyä,…
Koronaepidemia on vaikuttanut monella tavalla tutkimus- ja opetustyöhömme sekä opiskeluun maaliskuusta alkaen. Tulemme jatkossakin seuraamaan tarkasti tartuntatilannetta ja viranomaismääräyksiä ja…
Yliopiston satavuotisjuhlavuosi tulee monella tavalla painumaan mieliimme. Alkuvuonna Yliopistonmäelle kokoontui tuhansittain yliopiston ystäviä riemukkaaseen ulkoilmatapahtumaan, seuraavana päivänä juhlistimme yliopistoa täpötäydessä…
Tulevaisuuteen investoimaan kykenevien yritysten on syytä harkita geenitekniikoihin panostamista vakavasti. Ilmastonmuutos ja biodiversiteetin väheneminen aiheuttavat suuria haasteita ruokajärjestelmälle. Helppoja ratkaisuja…
Turun yliopiston blogin kirjoitukset julkaistaan jatkossa yliopiston verkkosivuilla osoitteessa www.utu.fi. Tätä sivustoa ei enää päivitetä.