Sata vuotta sitten: Suomen ja yleisen historian erkaantumisen hetket ja tilanteet

On tullut kuluneeksi noin sata vuotta siitä, kun yleinen historia – eli nykyinen Euroopan ja maailman historia – erkaantui Suomen historian oppiaineesta omaksi oppiaineekseensa Turun yliopistossa. Erkaantuminen ei ollut mikään rutiininomainen hallinnon päiväkäsky, vaan kuten olettaa saattaa, liittyi erkaantumiseen hieman vanhaa kunnon dramatiikkaa ja kädenvääntöä. Tässä blogikirjoituksessa käyn lyhyesti läpi vaiherikkaimpia hetkiä erkaantumisen varrelta ja huomautan, että yleisen historian oppiaineen merkkipäivää voitaisiin itse asiassa viettää vasta hieman myöhemmin: asiat riippuvat aina tulkinnasta.

Kaikki sai lähtölaukauksensa siitä, kun Turun yliopiston entinen Suomen historian professori A. H. Virkkunen kuoli vuonna 1924. Humanistinen tiedekunta ei jäänyt jahkailemaan, vaan ehdotti marraskuussa menehtyneen professorin tilalle dosentti Arvi Korhosta. Hänen oli alun perin tarkoitus hoitaa virkaa vuoden loppuun asti, mutta jo varsin pian vuodenvaihteen jälkeen tiedekunta esitti yliopiston kansleri J. R. Danielson-Kalmarille, että Virkkunen hoitaisi Suomen historian professorin virkaa toistaiseksi, mutta enintään vuoden 1925 syyskuuhun asti. Huomattakoon, että Virkkunen aloitti myös samana vuonna opettajana Helsingin yliopistossa, mistä hänet myös tunnetaan.

Samoihin vuodenvaihteen aikoihin humanistisen tiedekunnan professori V. A. Koskenniemi ehdotti, että ennen Suomen historian professorin viran täyttämistä pesti muutettaisiin kotimaisen ja yleisen historian professuuriksi. Perustelunaan hän esitti muun muassa sen, että oppiaineen Suomen historian kurssi sisälsi jo paljon myös yleistä historiaa. Hän myös huomautti, että päätös laajentaisi opetusohjelmaa ilman merkittäviä kustannuksia. Päätös hyväksyttiin tiedekunnassa, ja lopullisen sinetin se sai myöhemmin huhtikuussa 1925, kun kansleri hyväksyi tiedekunnan esityksen. Tässä vaiheessa siis kaikki oli hyvin, mutta varsinainen virkaa hoitava professori puuttui, sillä Virkkunen hoiti pestiä varamiehen asemassa, ollen samaan aikaan Helsingin yliopiston leivissä.

Avoin haku kotimaisen ja yleisen historian professorin virkaan loppui kesäkuuhun 1925 mennessä. Tätä ennen tiedekunta oli jälleen jatkanut Korhosen kautta syyslukukauden loppuun asti. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä viranhaun päätyttyä kukaan pätevä hakija ei ollut hakenut paikkaa. Myöhemmin saman vuoden syyskuussa tiedekunta päätti laittaa viranhaun toistaiseksi pöydälle ja pyytää Korhosta jatkamaan myös vuoden 1926 ajan professorin sijaisena.

Vaikeudet viran täyttämiseksi herättävätkin kysymyksen, eikö sijaisena toimiva Korhonen olisi kyllin pätevä tehtävään. Tähän kysymykseen saatiin vastaus vuonna 1926 kun professorin virka laitettiin jälleen haettavaksi. Arvi Korhonen haki paikkaa sillä ehdolla, että vuoden ajan hän pystyisi täydentämään omaa pätevyyttään pestiä varten. Kuitenkin jo saman vuoden joulukuussa Korhonen peruutti virkahamekuksensa, ja syytä tähän voi vain epäillä. Takaiskuun ei lannistuttu, vaikka pienestä katkeroitumisesta voikin olla viitteitä kanslerille lähetetystä kirjeestä, jossa harmitellaan professorin viran täytön hankaluutta. Tiedekunta päätti helmikuussa 1927 aloittaa kolmannen kierroksen viran täyttämiseksi, ja aikaisempaan tuuriin nähden ehkä hieman yllättäen varteenotetta hakemus saapui kuin saapuikin Turun yliopistoon.

Hakemusten ja asiantuntijalausuntojen jälkeen uudeksi kotimaisen ja yleisen historian professoriksi valittiin Helsingin yliopiston Suomen historian dosentti Einar W. Juvelius, joka tunnetaan nykyisin sukunimellä Juva. Hän pääsikin aloittamaan professorin työt nopeasti syyslukukaudella 1927. Muutoksetonta aikaa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä jo saman vuoden joulukuussa esitettiin, että tiedekuntaan perustettaisiin erilliset Suomen historian ja yleisen historian oppituolit. Asia pantiin pöydälle, mutta jo pian seuraavana vuonna 1928 asia otettiin uudelleen käsittelyyn. Yhtenä asian myötävaikuttajista oli uusi professori Juvelius, joka perusteli toisen professuurin perustamista esimerkiksi tarpeettoman suuren työtaakan vähentämisenä, liian laajan oppituolin jakamisen eduilla ja tutkinto- ja opintovaatimusten muuttumisten takia. Viimeisin perustelu lienee tärkein, sillä Helsingin yliopistossa historiaa lukeneet olisivat olleet ilman uuden professuurin perustamista paremmassa asemassa valmistumisen jälkeen kuin Turun yliopistosta valmistuneet.

Professuurin jakamisesta saadaan esitys myöhemmin loppuvuodesta 1928, mutta virallinen leima yleisen historian ja Suomen historian oppiaineen erottamiseksi tapahtuu vasta maaliskuussa 1929, kun yliopiston leima laulaa ja järjestyssäädöksellä nro. 2 merkitään Suomen historia omaksi professuurikseen ja vanhasta kotimaisen ja yleisen historian oppituolin tuhkasta muodostuu yleisen historian oppiaine. Juvelius nimitettiin Suomen historian professoriksi ja yleisen historian professorin viran hoitajaksi. Näin jälleen tiedekunta sai uuden viranhaun ruljanssin hoitaakseen – olihan siitä jo toisaalta saatu erinomaista kokemusta.