Kirsi Vainio-Korhonen

 

Ruotsin valtakunnassa lapsenmurhien tutkintaan alkoi 1700-luvun kuluessa osallistua yhä useammin hoitoalan ammattilaisia, lääkäreitä, välskäreitä ja kätilöitä. Tähän vaikutti osaltaan vuoden 1734 laki, jonka lapsenmurhaa koskevat pykälät edellyttivät tutkijoilta aikaisempaa suurempaa lääketieteellistä asiantuntemusta. Pykälissä edellytettiin tuomioistuimen selvittävän, oliko kuollut lapsi syntynyt ennenaikaisesti vai täysiaikaisena, oliko kysymyksessä luonnollinen keskenmeno vai oliko elävänä syntynyt lapsi surmattu, oliko kysymys abortista tai oliko vastasyntynyt kuollut hoidon puutteeseen.[1]

 

Asiantuntijoiden kesken vallitsi yleensä selkeä ja hyvin samanlainen työnjako eri puolilla Eurooppaa. Lääkärit ja välskärit keskittyivät yleensä uhriin. Välskärit tekivät ruumiinavauksen ja tutkivat lääkärin valvonnassa ruumiista löytyvät vammat, mutta lääkärillä oli oikeus tehdä lopulliset päätelmät kuolinsyystä. Kätilöiden tehtävänä oli tutkia rikoksen tekijää, naista, jonka epäiltiin synnyttäneen aviottoman, kuolleen ja mahdollisesti murhatun lapsen, mutta joissain tapauksissa myös uhria, murhattua lasta. Jo pelkkä naimattoman naisen raskausepäily saattoi aiheuttaa tutkintapyynnön, ja silloin piti joko kätilön tai muiden luotettavien naisten tutkia epäillyn naisen tila, oliko hän ollut raskaana vai ei.[2]

 

Juridiset luottamustehtävät otettiin huomioon ruotsalaisten kätilöiden koulutuksessa ja monissa kätilöoppaissa 1700-luvun alusta lähtien. Koulutettujen kätilöiden tuli hallita gynekologiset sisätutkimukset, tuntea naisruumiin anatomia ja oppia sekä nimeltä että ulkonäöltä kaikki sisäisten ja ulkoisten synnytyselinten osat, jotta kätilö pystyi tarvittaessa tekemään oikeusistuinten määräämiä tutkimuksia ja järkevästi vastaamaan ja selkeästi nimeämään, mikä osa naisen synnytyselimistä oli vahingoittuneessa tilassa, jos lääkäri tai joku muu virkamies kysyi häneltä siitä neuvoa.[3]

 

Jonas Kiernander: Utkast til Medicinal-Lagfarenheten (1776)

Oikeuslääketiede edellytti kuolleen vastasyntyneen ruumista tutkivan henkilön etsivän ja havainnoivan erityisesti sitä, mikä oli epänormaalia ja poikkeavaa. Selvästi havaittavien ampumavammojen, pistohaavojen, iskujen ja lyöntien aiheuttamien murtumien, venähdysten, halkeaminen ja verenvuotojen tutkiminen oli yksinkertaisempaa kuin heikommin näkyvien tai ihmissilmälle näkymättömien kuolinsyiden havaitseminen. Apuna saattoi käyttää ruumiin koon, muodon, rakenteen ja värin havainnointia. Kuollutta vastasyntynyttä tutkiessa tuli kiinnittää huomiota pituuteen, painoon, ihoon, päähän, aukileisiin, ruumiinjäseniin ja kynsiin. Oliko ruumiin iho ”elinvoimainen” vai ei, olivatko jäsenet ”hennot” tai oliko iho ryppyinen, helposti irtoava, kellertävä tai sinertävä vai vaaleanpunainen, kuten elävällä lapsella.[4]

 

Kätilön lääketieteellisestä asiantuntemuksesta toimii hyvänä esimerkkinä Turun kaupunginkätilö Catharina Renautin (1709−1787) tutkima, Turun lasaretin lantakasasta joulukuussa 1768 löytynyt keskosruumis. Renaut pani tarkasti merkille ruumiin koon sekä ihon ja luiden kehitysasteen ja arvioi näiden merkkien perusteella sikiön iäksi seitsemän kuukautta. Hänen mukaansa sikiön iho oli ollut jo ”elinvoimainen” ja sillä oli ”jo ollut luita”. Hän arvioi niin ikään lapsen kuolleen jo ennen syntymää, koska sen sinänsä jo elinvoimaiseksi kehittynyt iho oli kuitenkin ”repeillyt ja kokoon vetäytynyt”:[5]

 

Oikeuslääketieteellisesti tärkeintä oli erottaa jo lahomassa olleen ruumiin ihon värikirjosta mahdolliset ulkoisen väkivallan merkit, minkä Renaut selvästi kykeni tekemään. Renaut totesi, että hän oli tarkastuksessa löytänyt sikiön kaulalta mustunutta ihoa, joka oli aivan kuin kynnellä ”naarmutettu”. Vaurio oli saattanut syntyä synnytyksen yhteydessä, kun äiti oli auttanut sikiön maailmaan. Renaut tutki myös synnyttäjän synnytyselimet. Synnyttäjän emättimen repeämistä ja ulkoisten synnytyselinten turvotuksen asteesta Renaut päätteli, että kysymyksessä oli ollut nimenomaan äkillinen ja raju keskenmeno.[6] Renautin antaman todistuksen perusteella tuomioistuin vapautti kuolleen keskosen synnyttäneen naisen lapsenmurhasyytteestä.

 

[1] Tony Gustafsson, Läkaren, döden och brottet. Studier i den svenska rättmedicinens etablering. Uppsala universitet. Uppsala 2007, 81.

[2] Kongl. Hofrättens Bref … då dödt Foster finnes, men obekant är, hwilken det framfödt och å lön lagt 12.2.1755; Gustavsom 2007, 84−85;  Mark Jackson, New-born child murder. Women, illegitimacy and the courts in eighteenth-century England. Manchester University Press. Manchester and New York 1996, 70−72.

[3] Tove Paulsson Holmberg, Onaturlig födelse. Johan von Hoorn och det obstetriska dilemmat 1680−1730. Lunds universitet. Lund 2017, 174−175.

[4] Gustafsson 2007, 231–236; Jonas Kiernander, Utkast til Medicinal-Lagfarenheten. Domare til uplysning, läkare til hjelpreda och barnmorskor til underwisning i ämnen som röra människo-kroppen. Stockholm 1776, 124−129.

[5] Turun raastuvanoikeuden pöytäkirja 7.12.1768, s. 2041–2042, Turun kaupungin maistraatin ja raastuvanoikeuden arkisto, Turun kaupunginarkisto, Turku.

[6] Turun raastuvanoikeuden pöytäkirja 7.12.1768, s. 2041–2042, Turun kaupungin maistraatin ja raastuvanoikeuden arkisto, Turun kaupunginarkisto, Turku.