Tuomas Jussila

 

Oikeudellista tietoa ja taitoa vaativat työt yhdistettiin esiteollisessa suomalaisessa yhteiskunnassa usein herrasväkeen ja herrana olemiseen. Sananlaskut ovat yksi tapa päästä käsiksi tavallisen rahvaan mietteisiin ”herroista”. Aksel Anshelm Koskenjaakon teos Virkamiehet ja herrat suomalaisissa sananlaskuissa (1929) antaa aiheeseen kattavan johdannon.[1]

Kuva: Clark Young, unsplash.com.

Esiteollisessa yhteiskunnassa kirjoitustyö poikkesi varsinkin maaseutuväestön työhön liittämistä käsityksistä ja herätti sananlaskuissakin kummeksuntaa:

”Kovimman työn tekijähän se vähimmän palkkaa saa.”

***

”Ei viitsi tehdä työtä, vaan järkensä kanssa rikeeraa, sanoi maalainen herraa.”

***

”Yksi ajatustunti maksaa kaksi työtuntia.”

***

”Ei työ ole herkkua, jos se herkkua olisi, niin herrat sen tekisi.”

***

”Erikseen on kahvin juojat, erikseen sonnan luojat.”

 

Vielä 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla suurin osa esimerkiksi hallintoon liittyvistä asioista hoidettiin yksinomaan ruotsiksi. Vieras kieli oli omiaan syventämään ”herrojen” ja rahvaan välistä jakolinjaa, joka heijastui myös sananlaskuihin:

”Joka tulkilla puhuu, se kyydillä ajaa.”

***

”Kyllä herrat toisensa kielen tajuavat.”

***

”Kaikki ne herroja on, jotka ruotsia puhuu.”

 

Suomen lisäksi myös esimerkiksi useissa Baltian maissa hallinnolla ja väestön enemmistöllä oli eri kieli. Edellisestä sananlaskusta on olemassa myös latvialainen muunnos, jossa ruotsin tilalla oli saksan kieli:

”Ei jokainen ole saksalainen, joka osaa saksaa puhua.”

 

Sananlaskujen epäluulo herroja kohtaan ei rajoittunut yksinomaan ruotsin kieleen, vaan pikemminkin kaikkeen siihen, mitä herrasväki edusti. Tämä havainnollistuu esimerkiksi seuraavissa sananlaskuissa:

”Herrojen ystävyys ja talvella kesä, niin se on yhtä hyödyllinen talonpojalle.”

***

”Parempi käydä avojaloin, kuin ajaa vaunuissa helvettiin.”

***

”Kyllä kouluja käyneellä juonia on.”

***

”Herra on herra helvetissäkin.”

 

Tosin joissakin sananlaskuissa myös ymmärrettiin kirjoitustyötä ja osoitettiin sitä kohtaan jopa arvostusta:

”Herrat sen tietää, jotka lukeneet ovat.”

***

”Vaivansa on vaunuissakin.”

***

”Pisinpään puuhun salama iskee.”

***

”Kellä on oppia otassa, sillä on nappia nutussa.”

***

”Korkealla istuvat tarvitsee korkean ymmärryksen.”

 

Varhaismodernissa Suomessa lähes kaikki kirjoitus- ja lukutaitoa vaativat ammatit liittyivät joko hallintoon, kirkolliseen työhön tai kaupankäyntiin. Näiden ammattien edustajat kuuluivat jo lähtökohtaisesti ”herroihin”. Tosin sananlaskuissakin herraskaisen viranhaltijan oli osoittauduttava kelvolliseksi hoitamaan tehtäväänsä:

”Ei se ole mies, joka viran saa, vaan se joka viran pitää.”

Virkansa menettäneille sananlaskut eivät antaneet armoa, kuten käy ilmi seuraavasta:

”Wiraton herra on kuin hännätön koira.”

Edes sananlaskuissa tilanne ei kuitenkaan ollut virkaheitoille täysin toivoton, sillä heille jäi kuitenkin jäljelle virassa hankittu tieto ja taito. Viimeinen sananlaskuista sopiikin hyvin kuvaamaan esimerkiksi nurkkakirjureiden kirjavaa ammattikuntaa:

”Jos virka viedään, kyllä konsti jää.”

 

 

LÄHTEET

Koskenjaakko, A[ksel]. A[nshelm]. 1929. Virkamiehet ja herrat Suomalaisissa sananlaskuissa. Helsinki: SKS.

 

[1] Kaikki tämän kirjoituksen sananlaskut: Koskenjaakko 1929, 54-69.