Harjoittelijana poliittisen historian oppiaineessa

Opintojen viimeistä vuotta suunnitellessa tuli minullekin vastaan tarve löytää harjoittelupaikka, mistä olisi hyötyä kohta valmistuvalle historia- ja museoalan maisterille. Harjoittelupaikkaa hakiessa mielessä olivat aikataulujen ja oman graduprojektin etenemisen lisäksi omat urasuunnitelmat. Opintorekisterimerkinnän lisäksi harjoittelusta oli tarkoitus löytää vastauksia kysymyksiin omasta osaamisesta, toiminnasta työyhteisössä ja miettiä mitä taitoja valmistuvan historioitsijan tulisi vielä kehittää matkalla täyspäiväiseksi historioitsijaksi….