Opintojen viimeistä vuotta suunnitellessa tuli minullekin vastaan tarve löytää harjoittelupaikka, mistä olisi hyötyä kohta valmistuvalle historia- ja museoalan maisterille. Harjoittelupaikkaa hakiessa mielessä olivat aikataulujen ja oman graduprojektin etenemisen lisäksi omat urasuunnitelmat. Opintorekisterimerkinnän lisäksi harjoittelusta oli tarkoitus löytää vastauksia kysymyksiin omasta osaamisesta, toiminnasta työyhteisössä ja miettiä mitä taitoja valmistuvan historioitsijan tulisi vielä kehittää matkalla täyspäiväiseksi historioitsijaksi.

Harjoittelijan tarkoitus on työn tekemisen lisäksi oppia työssään jotakin. Tämä ei ole itseasiassa ihan helppoa, minkä huomasin itsekin miettiessäni tekemistä oppiaineen yläkouluikäiselle tet-harjoittelijalle. Miten keksiä sopivia tehtäviä, joista on oppiaineelle hyötyä, mutta mistä myös oppii jotakin?  Omalla kohdallani tehtävät rakentuivat arkisesta toimistotyöstä ja tutkijoiden avustamisesta. Tehtävät vaihtelivat harjoittelijan työtehtävien ehdottomiin klassikoihin kuuluvasta materiaalien valokopioinnista aina haastavimpiin arkistomatkoihin Helsinkiin ja turkulaisiin arkistoihin.

Ei sinänsä ole yllättävää, että oppiaineen blogissa todetaan Turun poliittisen historian olevan iloinen ja toimelias organisaatio, mutta on se myös oma kokemus tässä porukassa työskentelystä. On hurjan opettavaista työskennellä akateemisten portaiden eri askelmilla olevien tutkijoiden kanssa. Tutkimusavustaminen omassa oppiaineessa on ikään kuin kurkistus tämän aikakoneen konehuoneeseen – kopperoihin ja kahvihuoneeseen – jossa uudet oivallukset ja tulkinnat syntyvät.

 

Fiilistelyn lisäksi harjoittelu opetti minulle ihan käytännön taitoja tutkimuksen tekoon ja yliopistolla toimimiseen. Arkistoreissuilla tapahtuvasta mekaanisesta materiaalin valokuvaamisesta tehtävät muuttuivat haastavimmiksi kun materiaaleja piti myös osata etsiä ja valikoida. Päivän päätteeksi nenä oli usein täynnä 100 vuotta vanhaa paperitomua, mutta muistikortti täynnä materiaalia aikakoneen jauhettavaksi.

 

Käytännön työtehtävien lisäksi harjoittelijalle on aivan yhtä opettavaista työyhteisössä toimiminen itsessään. Niin kuin jokainen on varmasti mediasta huomannut, ovat yliopistot työpaikkoina tällä hetkellä haasteiden edessä. Tällaisessa organisaatiossa työskentely on tietysti opettavaista ja taito elää ulkoisten paineiden kanssa on hyvä asia osata omaa työuraa ajatellen. Tällaisia taitoja ei opita muutamassa kuukaudessa, mutta esimerkiksi töiden ja tehtävien lomassa kuullut tarinat omista koulutus- ja urapoluista, haetuista apurahoista, arkistolöydöistä ja työtehtävistä yliopistolla 70-luvulta tähän päivään antavat ainakin jotain tarttumapintaa yliopistolla työskentelyyn.

 

Koska hyvät matkablogit taitavat usein loppua muistilistaan, kokosin lopuksi neljä tärkeintä pointtia hänelle, joka pohtii harjoittelujakson tekemistä yliopistolla:

 

1) Mieti mitä haluat oppia. Kiinnostaako juuri tutkimustyö, viestintä tai joku muu juttu? Harjoittelusta kannattaa tehdä oman näköinen ja omia toiveitaan kannattaa esittää jo haastattelussa.

2) Suunnittele ja heijastele: kaikki uudet työtehtävät ottavat aina aikansa, mutta harjoittelijalla pitäisi ainakin olla aikaa oppia kokemuksestaan. Jonkun asian kämmääminen ja oppimiskokemus ovat useimmiten sama asia eri tavalla muotoiltuna.

3) Kyselemällä oppii ja tutustuu. Harjoittelijan kannattaa tutustua ihmisiin ja kysellä rohkeasti mitä kukin tekee ja miksi asiat tehdään jollain tietyllä tavalla. Tällaisista kysymyksistä on todennäköisesti hyötyä myös vastaajalle.

4) Tee Linkedin -tili ja töki sinne mitä osaat ennen harjoittelua ja sen jälkeen. Verkoston lisäksi harjoittelusta tarttuu mukaan ihan noteerattavia taitoja.

 

Teksti ja kuvat: Juho Wilska, oppiaineen harjoittelija.