Ruuanlaittoon suhtautuminen on ollut perinteisesti melko suoraviivaista ja hyvinkin yhtenäistä. Niin arkipäiväistä kuin arjen ruoka onkin, syntyi aiheesta juttua vaivattomasti ja runsaasti.
Ruokaa on opittu hyödyntämään monipuolisesti ja sitä osataan lämmittää tai jatkojalostaa myös seuraavana päivänä. Tarinankeruuilloissa kävi ilmi, ettei monikaan laadi etukäteen viikon ruokalistaa. Mutta ajatus pitää olla.
– Meillei ainakaan koskaan oo ollu mitään viikon ruakalistaa. Sitä tekee mitä ehtii, ja sattuu kaapis olehen.
– …en minäkään, mutta mun likka, sillon isoperhe, se teköö viikon ruokalistan, suunnitteloo kaupaskäynnit, se on hyvin toimiva.
Ruokaa pakasteeseen kerralla enemmän, tarvii vain keittää perunat.
Viikon ruokalistaa en kyllä oo teheny muulloon kuin harjoittelupaikassa 60 vuotta sitte. Toki kaupassa käyntiä varten on suunniteltava, mietittävä eteenpäin, sitä mukaa hankkii ostokset. Semmoinen ruokalista-ajattelu.
Tunnen yhden joka kotona miettii mitähän laittais, ei oo sitä eikä tätä. Tekis miäli sanua että, mieti mitä sullon kaapis. Tullahan kirkolta ja sitte lähäretähän erikseen kauppahan. Penskoolla kova näläkä, ne syö jotakin kaapista siihen väliin ja kun ruoka on valamista, ne ei enää syökkään, ne ottaa jäätelön jäläkiruoaksi. Tätä nykypäivää. Tai sitten haetahan pitsa.
Suuret ikäluokat ovat eläneet ison murroksen läpi tämän päivän yltäkylläiseen ja monikulttuuriseen ruokatarjontaan. Ruokaa on rytmittänyt ja määrittänyt, varsinkin maaseudulla, työ.
No kyllä se ruokalista piti tehdä, kun oli väkiä töis ja joka päivälle piti olla ruokaa. Kaikki piti suunnitella etukäteen kun kaikki meni pellolle, emännätkin. Kylmästäkö ruoka olis pitänyt tehdä kun ihmiset odotti? Piti olla lista tai ajatus, mielessä ajateltiin. Nykyisin on eri touhu.
Ennen oli helppoa ruoan suunnittelu. Joka aamu keitettiin kokoperunat, läskisoosi ja ruisvelli. Kaksi kertaa päivässä piti olla täysruoka joka tarjottiin oman väen lisäksi kaikille työmiehille. Ja kaikki kulkumiehet käskettiin ennen syömään ja Itikan miehet, keinosiementäjät ja muut ainakin kahviteltiin. Enää niillä ei oo aikaa.
Meillä kotona piti olla ruoka tasan kymmeneltä, ei saanu olla viis yli, eikä viittä vaille, vaan tasan kymmeneltä, ja ehtoolla tasan neljältä. Mä inhosin sitä niin sydämeni pohjasta, että mä oon ollu kapinahenkinen sen jälkeen koko elämäni, kun mä tulin omahan talohon, meillä syödähän kun on näläkä!
Suhtautuminen ruokaan on viimeisen 100 vuoden aikana muuttunut radikaalisti. Ruoka on harrastusta ja hifistelyä, ei niinkään ravitsemusta. Kun ennen osattiin hyödyntää vaikka lihasta kaikki osat, on ongelmaksi tänä päivänä muodostunut valtava ruokahävikki. Se kertoo tapojen ja tottumusten muutoksesta. Suurin osa syömäkelpoisesta ruoasta tuhlataan kotitalouksissa. Kotitalouksissa roskiin päätyy yli 100 miljoonaa kiloa ruokaa ja sen osuus on noin 33 % kaikesta elintarvikeketjun ruokahävikistä. Tutkimustietoa ruokahävikistä löytyy myös Luonnonvarakeskuksen sivuilta.
Ruokahävikki oli ennen vähäistä. Vanhasta pullasta ja leivästä valmistettiin entisaikojen arjen herkkuja, vaikka nisumaitoa, köyhät ritarit, leipäkömää (kuiva leipä kuumassa maidossa + hillo) ja leipäressua. Eläimille saatiin viedä se mitä ei itse syöty.
Etniset ruuat ja uudet raaka-aineet otetaan vastaan kiinnostuksella. Nuoremmille sukupolvelle ne ovat jokapäiväisiä ja itsestään selviä, niihin on jo kasvettu. Vanhemmat sukupovet ovat usein aivan yhtä ennakkoluulottomia, mutta useammin tulee käännyttyä perinteisten kotiruokien pariin.
Kyllä mä wokkiruokia, tai omat sovellukset, en mä mitään reseptiä. Kypsyy nopiasti, niitä tuloo tehtyä.
Me oltiin maa-ja kotitalousnaisten reissulla yhyres kartanos ja sielä oli keitto, oliko se kanakeitto vai kalakeitto –joo, kanakeitto- niin siis sen jälkeen oon ruvennu käyttämään ittekkin sitä kookoskermaa tai kookosmaitoa. Se oli taivaallista keittoa, kysyttiin reseptiä, muttei saatu. Niin, että pikku hiljaa tulee näitä uusiakin, maailmalta ruokia.
Sushista tykätään vaimon kanssa, kerran kuukaudessa ainakin buffaan.
Hotdogit, hampurilaiset ja pizzat ovat olleet jo pitkään myös pohjalaisten arkiruokaa.
Justiin hilian oli lapsenelapsia kyläs ja mä olin ostanu niille hot dog sämpylöötä, niitä pitkänmallisia ja hot doggia syödähän. No, yksi halus sitten hampurilaisen ja pyöreän sämpylän, se hot dog sämpylä ei käyny, niin minä laitoin sen puoliksi sen hotdog sämpylän ja panin viereen, että nyt se on pyöreä, niin niin se söi senkin. Oli vähän kranttu.
Voisin elää pelkillä hampurilaisilla, oli ne sitten haetut tai kotona tehty. Seinäjoella parhaita ovat Holy Smoken hampurilaiset.
Ai hampurilainen roskaruokaa? Eikö terveellinen, onhan leipää, lihaa ja vihanneksia? Jos vähän syö eikä muulloin syö. Nuoret syö paljon makkaraa, hampurilaista.
Hampurilaisen resepti: hyvälaatuinen rasvainen jauheliha, reilusti juustoa, cheddaria tai auraa, majoneesi ja tykkään myös, että punasipuli. Joskus raakana, usein nopeasti marinoituna rucolan kanssa, pyöräytän öljyssä, etikassa, suolassa ja pippurissa, tuo tosi hyvän maun. Suolakurkuista tykkään ja pekonista tietenkin.. Simppelit hampurilaiset, maltillisena, ei kymmentä lajia täytettä. Juusto, pekoni, sipuli, suolakurkku riittää.
Itse tehty hampurilainen voi olla mumman tekemä herkku siinä missä lätytkin, tärkeä voi olla myös yhteinen vierailu hampurilaisravintolassa.
Joo, minä ainakin, se on perinnekkin kun ne tuloo mummolahan, niin käydään sitten johonakin mäkkäris siinä lähellä, se on yks sellaanen juttu. Jos ei kotona teherä, niin sinne mennään ainakin kerran.
Pellolle vietävät eväätkin ovat modernisoituneet voipaperiin käärityistä leivistä ja maidolla tai kotikaljalla täytetystä koskenkorvapullosta.
– Hampurilaiset on helppo ruoka viedä pellolle miähille kesällä. Siitä tykätähän aina. Ja kyllä siitä saa ruokaisan, siihen voi kaikkia panna välihin, mielikuvitus rajana.
– Teettäkö itte pihvit?
– Joskus
– Onko se niin päin, että naisväki vie ruuat miehille kun ne teköö töitä vai onko joskus toisinpäin, miehet vie naisille?
– Ei mulle oo ainakaan koskaan vielä tuotu. Sitä odotelles.
– Kun pellolla on isot koneet ja pitkä matka, eihän siinä oo mitään järkiä lähtiä niiden kans kesken sieltä kotia tulla syömähän vaan sinne vierähän tai sitten niillä on eväät joukos, leipää ja kahvia ja tällästä, jugurttia.
Ruokahetki, arjessakin, on aina monimuotoinen elämys. Vaikka olisi ikänsä keittänyt niitä perunoita aina kello viideksi, on kiva poiketa välillä lähipizzeriaan.
– Mä oon niin ihastunut tuohon kebab-pizzeriahan, kun tuli kylälle se, aina kun teköö hyvää mieli niin sinne.
– Joo, sitä pitää koittaa kannattaa, että se pysyys siinä.
– Katajalaaksos. Se on ihan meidän naapuris. Se on hyvä kun se sinne uudestansa tuli.
– Joo ja siisti-
– Aivan ihana juttu.
– Sitten sielä on vielä sellaanen mies myymäs, joka on niin sellaanen komia ja sellanen vähän…
– Kaikki lähtöö pizzalla tämän jälkeen
– Joo. Saa kaikki mummut sinne.
– ….hyvin ystävällinen ja sellaanen! Silimänruokaa.
– Joo, kyllä! Että viekää väkenne. Pysyy pystys.
Tänään ruuanlaitto on hyvin erilaista siitä mitä tehtiin isoäidin nuoruudessa. On enemmän vaihtoehtoja ja suuntauksia ruokavalioissa. Jälkipolvi osaa laittaa ruokaa, enää se ei ole pelkästään äidin tai naisväen harteilla. Arkiruokailu tottumukset ovat muuttuneet paljon kolmen viimeisen sukupolven aikana. Miehet tarttuvat kauhaan yhä useammin.
Voi sanoa, että on parantunut. Poika keittää ja leipoo ja teköö huushollitöitä.
Mä oon sanonu, että arkiruaan kans väki kualis näläkähän, mutta hyviä gourmet ruuan tekijöitä.
Nuorisosta vielä, että oon sukulaistyttöjen miehiä kattonu, ne nyt ei ihan teiniä enää oo, kolomenkymmenen, toinen lähellä 40, niin ovat hyviä ruokaa laittamahan, justiin sellaasia että ei nyt mitään jauhelihakeittoa keitä, että se on justihin tällaasta kun Leena sanoo… mutta toinen tekee ihan arkiruuankin.
Ja tuo netti on, sieltä saa hyviä ohjeita. Yhtäkkiä katotahan vaan, jos aineeta on niin…
Vävy teköö hyvää kalkkunaa jouluksi, se on irlantilainen niin se kuuluu niinkun sen ruokaperinteeseen.
– Mulla taas toisesta pojasta tuli ammattilainen.
– Laittako hän ruokaa kun tulee käymään kotona.?
– Kyllä laittaa.
– Sä tilaat vaan…
Perinneruuat ei kiinnosta. Mun mielestä se on ranskalaisia ja niitä nachoja ne teköö paljon.
Kanaa ja broileria tuloo korvistakin.
Nykymiehet kokkaa, ennen miehet oli passattuja. Oma mieheni yritti keittää mannapuuroa, tuli kovaa ei voinut syödä. Näki ettei se keittäminen aivan yksinkertaista ole.
Meillä 30 vuoden aikana on vaimo tehnyt ruokaa ehkä kaksi kertaa, eli minä hoidan ruokahuollon ja siitä on tullut jopa harrastus. Ennen koronaa tuli käytyä joka päivä ruokakaupassa. Suhde ruuanlaittoon on paljon muuttunut. Nykyään erityisen tärkeää on ruuan kotimaisuus ja eettisyys.
Äiti oli sairaalan keittiössä töissä ja teki ”sairaalan ruokaa” kotonakin. Isä teki harvoin, yksinkertaista ja parempaa.
Arkiruoka aasialaistuu. Nopeuskin on valttia. Jauhelihasta, broilerista, pastasta, nuudeleista ja riisistä saa nopeasti kasaan maistuvan aterian. Nakit ja ranskalaiset pelastavat lapsiperheen nälkäkiukulta kiireisenä harrastuspäivänä. Perjantai-illalla saatetaan sitten herkutella vaikka pizzalla tai meksikolaisella. Sunnuntaisin, arjesta poiketen, syödään myöhäinen aamiainen ja vain yksi ateria sen lisäksi. Silloin on aikaa haudutella vaikka Moskovan pataa.
Ruuanlaitto on myös ajanvietettä ja harrastus. Myös joskus kiistelyn aihe someryhmissä.
Ribsit keitän kypsiksi, siitä voi keskustella, onko se väärin. Jos ribsit keittää, terroristit voittaa.
Tulee tehtyä samoja reseptejä. Kokeillaan mainoslehdistä esim. filippiiniläinen kana tai nyhtöburger. Tietoisesti yritän tehdä melkein aina peräkkäin 2-3 kertaa samaa reseptiä, pääsee jyvälle mitä haetaan ja oppii tekniikat, jos jotain uutta.
Urheilevan perheen äitinä haluan hankkia hyviä kotimaisia tuoreita raaka-aineita ja olen valmis maksmaan hiukan enemmän niistä. Peruna on edelleen lapsuuden ruoka vaikka sitä valmistetaan paljon harvemmin kuin omassa lapsuudessa. Omalta äidiltäni olen perinyt tavan laittaa suolakurkua karjalanpaistiin ja sen, että porkkanalaatikkoon ei laiteta riisiä vaan vehnäjauhoja. Oma mieskään ei tykkää oman äitinsä porkkanalaatikkoa niin hyvänä kuin minun tekemääni. Ja mokkapalat on tietysti oma bravuurini.
Meillä syödään arjessa paljon pastaa, riisiä ja nuudelia. Tyypillinen arkipasta sisältää vaikkapa kanaa sipulia, porkkanaa ja parsakaalta. Vaimo tekee enemmän ruokaa arjessa, mutta tykkään tehdä itsekin mahdollisimman paljon.
Aktiivisen perheen arjessa syödään paljon pastaa, makaroonilaatikkoa, lasagnea ja pastaa ja jauhelihakastiketta ja tämä on nimenomaan lasten toivomuksesta. Aina laitetaan vihersalaattia tarjolle. Lohta yritetään tarjota kerran viikossa. Kauppareissulla tuodaan kerralla 16 l maitoa. Herkkuhetkinä maistuu sushi ja munavoi tehdään aina punaiseen voihin. Isän bravuuri on poronkäristys, jonne lisätään 2 tlk olutta ja kolmas kokille!
Mutta kun näillä lakeuksilla ollaan, yksi asia pysyy.
Nurmon banaani eli Atrian käriste. Makkaraa vois syödä joka päivä loppuelämän ajan. Grillauksessa ennen makkara pääosassa 10-15 v. sitten, nykyään sivuosassa. Nykyään testaan joka lihatalon uutuudet, ne on hyviä, muttei kärkkärin voittajaa grillimakkarana.
Sitaatit on poimittu ”Seinäjoen seudun uudistuvat ruokatarinat” -hankkeen virikekeskusteluilloissa ja haastatteluissa nauhoitetusta materiaalista vuodelta 2020. Hanke toteutettiin Seinäjoen, Nurmon, Ylistaron, Peräseinäjoen ja Jalasjärven alueella. Tarinankerääjinä Asta Asunmaa, Nanna Rintala ja Anu Hopia. Blogitekstit koostaneet Nanna Rintala ja Anu Hopia.
Vastaa