Peruna on pohjalaisen leipä

Aina, kun ruokatarinoita kokoonnuttiin vaihtamaan ja muistelemaan Seinäjoen seudun kylillä ja maalaismiljöössä varsinkin, ja erityisesti, jos osallistujat olivat jo keski-iän paremmalla puolella, nousi yksi raaka-aine ylitse muiden.  Peruna on monelle se kaikkein suomalaisin ruoka ja ennen kaikkea lapsuuden ruoka. Ruoka, joka maistui kaikille.  

Tuo on mielenkiintoinen, ettei vanhempana tartte enää grillimakkaraa, ei tee mieli. 

Mutta kyllä perunaa tekee mieli. 

Jos on monta päivää, ettei oo perunoita niin tuloo sellainen, että kyllä nyt pitää perunoita saara. 

Peruna on perusruokaa. Jos ei perunaa oo syäny, niin on niinkun ei olie syänykkään. 

Peruna saapui Suomeen ja melkein saman tien Pohjanmaalle 1700-luvulla.  Se yleistyi suomalaisten pelloille ja sitä myötä ruokalautasille 1800-luvun aikana.  Perunan suosio kasvoi pikkuhiljaa kokemuksen lisääntyessä, sillä se on satoisa ja sopi hyvin muiden viljelykasvien joukkoon.  Peruna ei vaadi suurta peltoalaa eikä monimutkaisia viljelytekniikoita.  Se laitetaan maahan, kun viljat on kylvetty, ja nostetaan sadonkorjuun jälkeen. Peruna korvasikin pian nauriin, lantun ja osin jopa viljat tärkeänä hiilihydraattilähteenä.   (Ann-Catrin Östman 2007, Kaskenpoltosta moderniin maatalouteen, kirjassa Suomalaisen Arjen Historia – Säätyjen Suomi, WSOY, s. 44).    

Se oli heleppua ennen, joka aamu kokoperunat ja läskisoosi väelle, klo 11 aina. 

Peruna oli ennen vahvasti perusruokaa ja osin nytkin. Yksi perunan valloittavimmista ominaisuuksista on sen muuntautumiskyky ja jatkojalostusmahdollisuudet. Perunasta saa aikaiseksi vaikka lätyt,  kropsun, riivinkropsun (raaka riivinperuna, maito,  jauhot, muna) tai muusin voi lisätä rieska- ja sämpylätaikinaan. 

Kuorineen keitän. Jos teen perunalaatikkoa niin siivutan. 

Perunalaatikkon teko alootetahan imeltämällä, mutta lisätään sitten siirappia ja sokuria ja kanelia. 

Perunakropsua teherään muusin lopusta. Riivikropsu teherään karkiaksi raastetusta raa’asta perunasta. 

Kyllä muutakin kun kuariperunoota. Uunihin lohkotaan perunoota ja kasviksia tai kermaperuunoota uunis ja erilaasia laatikoota. Kiusauksen tyyppisiä. 

Ja nykyään on nämä lohkoperunat. Öljy- timjamisekoitus ja vähä suolaa, siihen oon nykyaikana hurahtanu. Uunijuurekset on kans! 

Kyllä perunan kanssa pääsee hifistelemäänkin, eikä sen kypsentäminenkään ole aina niin yksinkertaista.  Mikä on esimerkiksi perunoille oikea keittoaika ja oikea määrä suolaa? 

Minusta perunan kypsyminen on taitolaji. Jos kypsentää liikaa, niistä menee se aitous, ne ei enää maistu miltään. 

– Käytättekö suolaa perunoiden keitos? 

 – Uusien perunoiden kans. 

– Me laitetaan kaikkien- 

– Mekin nykyään. Ennen ei käytetty, mutta kun tuli vävy lapista ja toi perheen tullessaan, ne kun roppasi suolaa kun ne keitti uusia perunoitakin, niin mä huomasin, että sehän olikin hyvää, ja siitä lähtien oon pannu suolaa kaikkiin perunoihin. Ei paljo. Se antaa kivan sävyksen. 

Mutta maailma muuttuu ja sen mukana perunankäyttötavatkin. Vaikka se on edelleen useille tärkeä osa ateriaa, on se saanut maailmalta lukuisia kilpailijoita.   

– Ennen vanhaan peruna oli pääruoka, mutta yhteen aikaan, eihän sitä saanu syödä ollenkaan. Mullon nykkin. 

–Niin meilläkin. 

–Mä teen muusia , 

– Sitä jää harvoon yli, mutta lopusta voi tehdä perunalättyjä. Joo, tai mä paistan pannulla seuraavana päivänä ja voita sinne! Mä luulen, että perunaa eivät käytä niinkun meidän ikääset, että se on jotakin makaroonia ja riisiä, vaikka perunat eivät kestä kun sen puoli tuntia kypsyä, kute Kape Aihinen aina muistuttaa.

– Ei ne viitti keittää, makarooni tuloo kymmenes

 

Kaikki tykkää perunasta, muusi, uudet perunat, ranskalaiset, lyttyperunat grillissä. Uuniperunataivan ykkösiä. Monikäyttöinen Kyllähän tuo peruna, paras ruoka-aineshan se on. 

Johan nyt toki! Me Lappeenrannas aina käytihin torilla, vuosikymmenet kuljettu. Sielä on sama myyjä, jolta aina tapaan ostaa. Mä sanoon, että laita ny pussihin, että mä vien Pohjanmaalle puikulan siementä. Sanoo, että älä ny hyvä velii, kun hän sieltä justihin hakoo! 

Puikula on kyllä hyvää! 

Perunan käyttö on nykyisin helppoa.  Ne, jotka eivät sitä itse viljele, löytävät sen yhä useammin kaupan hyllyltä. 

Anoppi kun tuli meille asumahan niin se oli kauhuussansa ettei oo perunapeltua. 

Sanoon sille, eettä kyllä meillon niin hyvä perunamaa  Jukolan paikan kohoralla se S-marketti, ei oo ikään kuiva eikä oo rikkaruohua. Mummi sanoo, että tällä ei ikään eletä talavia! Kuule niillä oli  Vaarin kans vielä valtava pelto perunaa.Ja aina lopulsi vietihin johku mettähän, niitä oli niin paljon. 

Kaupasta jos ostaa, niin aina multaperunoota, ei pestyjä. Niitä vaan vähempi on. 

Helppous on saanut meidät unohtamaan jotkut perunaherkut.  Mitähän olemme menettäneet, kun lopetimme perunajauhon valmistuksen omista perunoista, emmekä enää saa nauttia mossakoista? 

Parunajauhojen valmistuksen yhteydessä nimittäin…: 

Perunat pestiin ensin johonakin korvees, kalikalla seattihin ja veret sitten pois ja sitte sellaasen hurstisen kankahan läpi sihvittihin.Perunamäski pantihin sivuhun ja sinne vetehen tuli se valakoonen, se perunajauho. Se laski pohojaan. Sitä kuivattihin uunis miedos lämmös. Osasta tuli helmipuurovärkkiä. 

…saatiin mossakoita (tai  mookkosia):

 Perunamäskistä pala vietiin uuninpesään hiillosten päälle. 

Meillä kyllä perunajauho puristettiin paloksi ja paistettihi, 

Muistanko mä näin väärin? 

Se uunis veti ilimaa ja sitten se mossahti ja oli kypsä. 

Sitaatit on poimittu ”Seinäjoen seudun uudistuvat ruokatarinat” -hankkeen virikekeskusteluilloissa ja haastatteluissa nauhoitetusta materiaalista vuodelta 2020. Hanke toteutettiin Seinäjoen, Nurmon, Ylistaron, Peräseinäjoen ja Jalasjärven alueella. Tarinankerääjinä Asta Asunmaa, Nanna Rintala ja Anu Hopia. Blogitekstit koostaneet Nanna Rintala ja Anu Hopia.