Verbien johtaminen ja deskriptiiviset verbit

Suomessa nomineista ja verbeistä voidaan johtimilla muodostaa uusia verbejä. Seuraavassa taulukossa on esitelty kolme pääryhmää, 1) muuttamisjohdokset, 2) muuttumisjohdokset ja 3) muuntelujohdokset, ja esimerkkejä kyseisten ryhmien johtimista ja sanoista. Aiemmin tässä blogissa on käsitelty esimerkiksi intransitiivi- ja transitiiviverbien yhteydessä sekä -(t)tA-johtimia, jotka ovat useimmiten kausatiivisia eli aiheuttamista ilmaisevia (esim. Matti kävelyttää koiraa) että -U-johtimia, jotka ovat tyypillisesti refleksiivisiä, automatiivisia tai translatiivisia eli ilmaisevat toiminnan suuntautumista subjektiin itseensä (esim. Minä pukeuduin), subjektin kokemaa muutosta (esim. Ovi avautui itsestään) tai muutosta, jonka tuloksena on kantasanan ilmaisema ominaisuus tai sen suurempi aste (esim. Taivas tummui ’muuttui tummaksi’).

 

 

Deskriptiiviset verbit

Deskriptiivisiksi sanoiksi sanotaan usein onomatopoeettisia ja muita sellaisia sanoja, jotka yrittävät äänneasullaan kuvailla sitä, miltä jokin asia tai ilmiö esimerkiksi näyttää, kuulostaa, tuntuu tai muuten vaikuttaa. Ne ovat luonteeltaan ekspressiivisiä ja välittävät siis puhujan tai kirjoittajan tunteita, tuntemuksia tai vaikutelmia.

Deskriptiivisen sanan merkityksen kuvaaminen sanallisen parafraasin muodossa eli toisin sanoin ei aina ole helppoa. Seuraavassa on esitelty muutamia tyypillisiä deskriptiivisiä verbejä niiden rakenteen ja johdinten perusteella:

 

1. U-vartaloiset ovat keskeinen vartaloltaan kaksitavuisten deskriptiiviverbien ryhmä. Niissä U:ta edeltää usein konsonantti k:

räiskyä  helskyä  hytkyä  loiskua  paukkua  ryskyä  säihkyä  vilkkua  napsua

 

HARJOITUS 1. Täydennä oikea verbi oikeassa muodossa lauseeseen!

1. Vesi __________________ kylpyammeesta lattialle.

2. Takkatuli __________________ tunnelmallisesti.

3. Kaukalon laidat __________________ eilisessä jääkiekko-ottelussa, kun pelaajat taklasivat toisiaan.

4. Tonttulakkien kulkuset __________________.

5. Hän nauroi niin, että hänen mahansa __________________.

6. Sormessani on jotain vikaa. Se __________________ koko ajan.

7. Voitko sulkea ulko-oven? Se __________________ ärsyttävästi, kun tuulee.

8. Voitko vaihtaa kylpyhuoneen lampun? Se __________________ ärsyttävästi.

9. Timantti __________________ kaikissa sateenkaaren väreissä.

 

2. Erilaiset monitavuiset vartalotyypit ovat deskriptiiviverbeissä erityisen yleisiä: 

A) Vartaloltaan ise-loppuiset verbit ovat kaikki deskriptiivisiä:

helistä (helise-)  kohista (kohise-)  sihistä (sihise-)  tömistä (tömise-)  väristä (värise-)  murista (murise-)  ulista (ulise-)  surista (surise-)  pulista (pulise-)

 

HARJOITUS 2. Täydennä oikea verbi oikeassa muodossa lauseeseen!

1. Ihmiset __________________ äänekkäästi torilla.

2. Koira __________________ surkeasti pihalla, kun se oli jätetty yksin.

3. Koski __________________ Virtasten perheen kesämökin vieressä.

4. Käärme __________________ minulle.

5. Maa __________________, kun festivaaliyleisö hyppi tasajalkaa lavan edessä.

6. Ikkunat __________________, kun iso kuorma-auto ajoi talon ohi.

7. Hänen äänensä __________________, kun hän kertoi huonot uutiset.

8. Minulla on kauhea nälkä, ja vatsani __________________.

9. Kärpänen __________________ pääsi yläpuolella.

 

B) AhtA-verbeistäkin valtaosa on deskriptiivisiä:

molskahtaa  retkahtaa  rojahtaa

 

HARJOITUS 3. Täydennä oikea verbi oikeassa muodossa lauseeseen!

1. Matti __________________ veneestä veteen.

2. Kuljettajan pää __________________ kolarissa eteenpäin, mutta onneksi autossa oli turvatyyny.

3. Minä __________________ työpäivän päätteeksi sohvalle.

 

3. Deskriptiiviverbeihin kuuluu myös vartaloltaan tA-loppuisia verbejä, sekä intransitiivisia että transitiivisia. Johdinta -ttA- edeltää lyhyt vokaali (ei kuitenkaan e) tai UU, kun taas stA-johdinta edeltää deskriptiiviverbeissä usein i.

A) -ttA-johdin

hekottaa  jankuttaa  kuiskuttaa  liplattaa  lässyttää  piipittää  toitottaa  vollottaa

 

HARJOITUS 4. Täydennä oikea verbi oikeassa muodossa lauseeseen!

1. Ville on mielestäni tosi rasittava, koska hän __________________ aina samaa asiaa.

2. Mies __________________ suureen ääneen koomikon vitsille.

3. Pekka __________________ salaisuuden Marian korvaan.

4. Kaikki katsojat __________________ elokuvateatterissa nähtyään elokuvan surullisen lopun.

5. Jennin ja Saulin vauvauutisesta __________________ kaikissa lehdissä.

6. Vesi __________________ kauniisti venettä vasten.

7. Linnunpoikanen __________________ hädissään, kun se oli pudonnut pesästään.

8. Ihmiset __________________ usein, kun he puhuvat koirilleen.

 

B) -stA-johdin

heristää  irvistää  nipistää  siristää  virnistää  mutristaa  löntystää  mekastaa  mutustaa

 

HARJOITUS 5. Täydennä oikea verbi oikeassa muodossa lauseeseen!

1. Jalkapalloilija __________________ kivusta, kun hänen jalkansa vääntyi pahasti.

2. Duck face -poseerauksessa pitää __________________ suuta.

3. Mies __________________ sitkeää leivänpalaa pitkään.

4. Poika __________________ leveästi, kun äiti osti hänelle jäätelön.

5. Ulkona oli niin aurinkoista, että minun piti __________________ silmiäni.

6. Elokuvissa ihmiset usein __________________ itseään, kun he kokeilevat, ovatko he unessa vai hereillä.

7. Naapurit __________________ viikonloppuna niin, etten saanut unta.

8. Karhu __________________ tien yli.

9. Opettaja moitti oppilaita ja __________________ sormeaan.

 

Artikkelin pohjana käytetyt lähteet: VISK.

3 thoughts on “Verbien johtaminen ja deskriptiiviset verbit

  1. HARJOITUS 1. Täydennä oikea verbi oikeassa muodossa lauseeseen!

    1. Vesi loiskuu kylpyammeesta lattialle.
    2. Takkatuli räiskyy tunnelmallisesti.
    3. Kaukalon laidat ryskyivät eilisessä jääkiekko-ottelussa, kun pelaajat taklasivat toisiaan.
    4. Tonttulakkien kulkuset helskyvät.
    5. Hän nauroi niin, että hänen mahansa hytkyi.
    6. Sormessani on jotain vikaa. Se napsuu koko ajan.
    7. Voitko sulkea ulko-oven? Se paukkuu ärsyttävästi, kun tuulee.
    8. Voitko vaihtaa kylpyhuoneen lampun? Se vilkkuu ärsyttävästi.
    9. Timantti säihkyy kaikissa sateenkaaren väreissä.

    HARJOITUS 2. Täydennä oikea verbi oikeassa muodossa lauseeseen!

    1. Ihmiset pulisevat äänekkäästi torilla.
    2. Koira ulisee surkeasti pihalla, kun se oli jätetty yksin.
    3. Koski kohisee Virtasten perheen kesämökin vieressä.
    4. Käärme sihisee minulle.
    5. Maa tömisee, kun festivaaliyleisö hyppi tasajalkaa lavan edessä.
    6. Ikkunat helisivät, kun iso kuorma-auto ajoi talon ohi.
    7. Hänen äänensä värisi, kun hän kertoi huonot uutiset.
    8. Minulla on kauhea nälkä, ja vatsani murisee.
    9. Kärpänen surisee pääsi yläpuolella.

    HARJOITUS 3. Täydennä oikea verbi oikeassa muodossa lauseeseen!

    1. Matti molskahti veneestä veteen.
    2. Kuljettajan pää retkahti kolarissa eteenpäin, mutta onneksi autossa oli turvatyyny.
    3. Minä rojahdan työpäivän päätteeksi sohvalle.

    HARJOITUS 4. Täydennä oikea verbi oikeassa muodossa lauseeseen!

    1. Ville on mielestäni tosi rasittava, koska hän jankuttaa aina samaa asiaa.
    2. Mies hekotti suureen ääneen koomikon vitsille.
    3. Pekka kuiskutti salaisuuden Marian korvaan.
    4. Kaikki katsojat vollottivat elokuvateatterissa nähtyään elokuvan surullisen lopun.
    5. Jennin ja Saulin vauvauutisesta toitotettiin (HUOM! passiivi) kaikissa lehdissä.
    6. Vesi liplattaa kauniisti venettä vasten.
    7. Linnunpoikanen piipitti hädissään, kun se oli pudonnut pesästään.
    8. Ihmiset lässyttävät usein, kun he puhuvat koirilleen.

    HARJOITUS 5. Täydennä oikea verbi oikeassa muodossa lauseeseen!

    1. Jalkapalloilija irvisti kivusta, kun hänen jalkansa vääntyi pahasti.
    2. Duck face -poseerauksessa pitää mutristaa suuta.
    3. Hän mutusti leivänpalaa pitkään.
    4. Poika virnisti leveästi, kun äiti osti hänelle jäätelön.
    5. Ulkona oli niin aurinkoista, että minun piti siristää silmiäni.
    6. Elokuvissa ihmiset usein nipistävät itseään, kun he kokeilevat, ovatko he unessa vai hereillä.
    7. Naapurit mekastivat viikonloppuna niin, etten saanut unta.
    8. Karhu löntysti tien yli.
    9. Opettaja moitti oppilaita ja heristi sormeaan.

  2. Hei,

    tein tähän tehtäviä Quitzletiin. Etsi joko hakusanalla suomifinska tai onomatopoeettiset verbit. 🙂

    t. Kirsi

Vastaa käyttäjälle Kirsi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *