Kohti kesää ja uutta normaalia

Olemme yhteisönä – yhdessä mutta valitettavan usein myös yksin – venyneet, sinnitelleet ja jaksaneet tässä yli vuoden jatkuneessa koronakurimuksessa. Kaikki…

Mitä on Mielen päällä?

Turun yliopisto ja Turun yliopiston ylioppilaskunta hakivat yhdessä rahoitusta opiskelijoiden mielenterveyttä edistävälle hankkeelle vuonna 2020. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi rahoituksen…

Kiinan suuri kielimuuri

Kun miettii etenkin viime vuoden aikana lukemiaan Kiina-uutisia, on vaikea keksiä Kiinasta äkkiseltään kovin paljon hyvää. Korona, uiguurien kohtelu ja…

Missä opetetaan osaamista työelämässä?

Osaaminen arkikielen terminä on helppo ymmärtää: kun osaa jotain, selviää paremmin tehtävistään yliopistossa, kotona ja työelämässä. Osaaminen tieteellisenä käsitteenä on…

Herää todellisuuteen

Kevättä pidetään syntymisen aikana. Luonto herää ja ensimmäiset kasvit puskevat lumen alta näkyviin. Syksy taas on minulle ajatuksien ja ideoiden…

Yliopisto luo uutta normaalia

Koronaepidemia on vaikuttanut monella tavalla tutkimus- ja opetustyöhömme sekä opiskeluun maaliskuusta alkaen. Tulemme jatkossakin seuraamaan tarkasti tartuntatilannetta ja viranomaismääräyksiä ja…