Matkailu (Suomessakin) avartaa

Matkailu (Suomessakin) avartaa

Työ koulutusviennin parissa kuulostaa siltä, että reissaan varmaan paljon erilaisissa eksoottisissa kohteissa. Joskus se pitää paikkansa, mutta toisinaan reissaan myös vähemmän eksoottisissa paikoissa. Kuten Helsingissä, Joensuussa ja Tampereella.

Turun yliopistossa järjestettävä saudiarabilaisten opettajien puolen vuoden täydennyskoulutusohjelma on osa Finland Universityn yliopistojen toteuttamaa kokonaisuutta. Turun yliopiston lisäksi koulutus toteutetaan myös Tampereen ja Itä-Suomen yliopistoissa. Koulutus on suunniteltu yliopistojen yhteistyönä, ja myös toteutuksessa pyritään mahdollisimman yhtenäiseen linjaan, toki paikalliset erityispiirteet huomioiden. Koulutussisällöissä yhteistyö on avannut mahdollisuuksia hyödyntää eri yliopistojen asiantuntijoita ja erilaisia osaamisprofiileita. Toteutuksessa arvokasta on ollut myös työkuorman jakaminen, yhteinen toteutuksen arviointi ja kehittäminen, sekä toteuttajien kollegaverkosto ja vertaistuki.

Yhteistyö vaatii kuitenkin väistämättä kasvokkain tapaamista, yhteistä suunnittelua, kokouksia, yhteistyöyliopistojen toimintatapoihin tutustumista, ja monia junamatkoja. Onneksi juna Helsinkiin kulkee taajaan ja nopeaan, mutta Joensuuhun matkustavalta vaaditaan jo aavistus enemmän kärsivällisyyttä.

Matkailu kuitenkin avartaa näköaloja – Suomessakin. Kun istuu alas Joensuun Norssin opettajamentorien kanssa ja kuuntelee miten he työskentelevät ja minkälaisia asioita he ovat pohtineet, ymmärtää paremmin heidän näkökulmansa koulutuksen suunnitteluun. Kun keskustelee Tampereen yliopiston projektin akateemisen johtajan kanssa, ymmärtää paremmin toteutuksen lähtökohtia Tampereella.

Yhteistyö rakentuu pala palalta, palaveri palaverilta, junamatka junamatkalta.

 

Anna Hirsikoski
Kehittämispalvelut, koulutusvienti
Kirjoittaja toimii saudiprojektin projektipäällikkönä ja vastaa Finland Universityn kokonaistoteutuksesta. Junalipun hän pyrkii varaamaan IC-junan yläkerrasta.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *