Keskustelua koulutuksesta

Osallistuin torstaina 27.10. ATUT-konferenssin yhteydessä Tampereella TTY:n arkkitehtiosastolla järjestettyyn pienimuotoiseen keskustelutilaisuuteen. Mukana oli  yhdyskuntasuunnittelun ja siihen liittyvästä koulutuksesta vastaavia henkilöitä useista korkeakouluista. Keskustelun aiheina olivat mm. koulutuksen tilanne ja kehittäminen sekä kansainväliset maisteriohjelmat ja niiden näkyvyys. Tämän kaltaista koulujen välistä vuorovaikutusta tarvittaisiin enemmänkin, aivan samoin kuin kaupungit ovat verkottuneet keskenään pysyäkseen ajan tasalla yhdyskuntasuunnittelun tilanteesta. Kyseessä on myös yhteinen kansallinen intressi, kun meidän ratkaisujamme verrataan muiden maiden tilanteeseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *