The Department of European and World History, Turun yliopisto / University of Turku

Uusi teos kylmän sodan kokemushistoriasta

Millaista oli matkustaa Itä-Euroopassa aikana, jolloin liikkuvuutta rajoitettiin monin tavoin ja ulkomaanmatkailu oli harvinaista? Entä miten kansainvälinen vuorovaikutus koettiin maailmassa, joka oli valtioiden tasolla jakaantunut kahteen toisilleen vihamieliseen leiriin?

Yliopistonlehtori Pia Koivusen uusi teos Rauhanuskovaiset. Suomalaiset maailmannuorisofestivaaleilla 1940–50-luvuilla (SKS, 2020) on kokemushistoriallinen tutkimus kylmän sodan kulttuurivaihdosta ja kansainvälisestä vuorovaikutuksesta. Se kertoo suomalaisten työläisnuorten matkoista sosialistiseen Itä-Eurooppaan kylmän sodan varhaisina vuosina. Matkojen kohteina olivat vuodesta 1947 lähtien järjestetyt maailman nuorisofestivaalit, joille suomalaisia osallistui kansainvälisesti verrattuna poikkeuksellisen runsaasti. Kirja selvittää, keitä olivat nuorisofestivaaleille matkanneet suomalaiset, mikä heitä innosti mukaan ja kuinka he festivaalimatkat kokivat.

Teos valottaa suomalaisten vasemmistolaisten nuorten suhdetta Neuvostoliittoon, sosialismiin, kansainvälisyyteen ja suomalaiseen yhteiskuntaan 1940–1950-luvuilla. Vaikka Suomen ja Neuvostoliiton valtiolliset suhteet muuttuivat olosuhteiden pakosta ystävällismielisiksi heti sodan jälkeen, suomalainen yhteiskunta suhtautui itänaapuriin ja kommunismiin kuten myös nuorisofestivaaliin torjuvasti. Suomalaisen yhteiskunnan ja ei-vasemmistolaisen median vieroksuma tapahtuma näyttäytyi työläisnuorille voimaannuttavana kokemuksena. Kansojen, kielten ja kulttuurien kirjon kohtaaminen kotimaan rajojen ulkopuolella avarsi maailmankuvaa ja tuttujen työväenlaulujen laulaminen kansainvälisessä joukossa vahvisti tunneyhteyttä työväenliikkeen kansainvälisestä solidaarisuudesta.

Lisää kirjan teemoista voit kuunnella Yle Areenasta Kalle Haatasen ohjelmasta, jossa Koivunen vieraili syyskuun alussa.

Veli-Pekka Leppäsen arvio kirjasta Helsingin Sanomissa, “Pia Koivusen tietokirja valottaa laajasti suomalaisnuorten festivaalihistoriaa ajalta, jona ulkomaanmatka oli suuri harvinaisuus”.

Riikka Muhonen, Uutissuomalainen, 17.1.2021, “Nuorisofestivaaleilla sai olla avoimesti vasemmistolainen – tapahtuma esitteli ‘vääränlaista kansainvälisyyttä'”.

Rauhanuskovaiset. Suomalaiset maailmannuorisofestivaaleilla 1940–50-luvuilla (SKS, 2020) on saatavilla verkkokaupoista ja Tiedekirjasta:

https://kirjat.finlit.fi/sivu/tuote/rauhanuskovaiset/2716307

https://www.tiedekirja.fi/default/rauhanuskovaiset.html

https://www.adlibris.com/fi/kirja/rauhanuskovaiset-9789518581638

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *