Tuomareiden tuolileikki – eli kuinka Kuopion raatimiehet toimivat asianajajina

Marianne Vasara-Aaltonen

Olen tämän projektin puitteissa tutkinut Kuopion ja Vaasan raastuvanoikeuksia 1800-luvulla: niiden tuomareita, eli raatimiehiä, sekä niissä toimineita asianajajia. Molempien kaupunkien osalta olen perehtynyt tuomiokirjoihin vuosilta 1825, 1850, 1875 sekä 1900. Leimaavaa 1800-luvun oikeudenkäytölle oli sen maallikkovaltaisuus, joka alkoi hiljalleen horjua vasta viimeisinä vuosikymmeninä. Pienissäkin kaupungeissa raastuvanoikeuden puhetta johti lainoppinut pormestari, mutta raatimiehet – muut tuomarit siis – olivat pääsääntöisesti maallikoita, kaupungin porvareita. Näin oli myös Kuopiossa ja Vaasassa. Asianajokaan ei ollut tuolloin vielä ammattimaistunut. Vuosisadan loppupuolelle saakka asianajajat – silloin kun sellainen oli käytössä – olivat pääsääntöisesti ns. maallikkoasioitsijoita tai virkamiehiä, jotka hoitivat asianajoa virkansa ohella.[1] (maallikkoasioitsijoista ks. Annan Kuisminin kirjoitus nurkkasihteereistä ja Mia Korpiolan kirjoitus asioitsija Frans Hannilasta). Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 pykälä ei edellyttänyt asianajajalta oikeudellista oppineisuutta. Asianajajalle riitti se, että tämä oli ”hyvämaineinen, kunniallinen, rehellinen ja ymmärtäväinen”.

Kuopion kaupungintalo (valmistunut vuonna 1886). Kuva: Ahon suvun kokoelma, Historian kuvakokoelma, Museoviraston kuvakokoelmat.

Vuonna 1825 Kuopion raastuvanoikeudessa asianajo oli keskittynyt etenkin kaupunginnotaari Samuel Henrik Snellmanille sekä kaupunginvouti Nils Schörille. Nämä olivatkin tyyppiesimerkkejä ns. virkamiesasianajajista. Molemmat työskentelivät tiiviisti raastuvanoikeudessa, ja vaikkei heillä oikeudellista koulutusta ollutkaan, oli heillä käytännön kokemusta oikeudenhoidosta notaarin ja voudin tehtäviensä kautta. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että myös raatimiehet Moberg ja Hårdh toimivat asiamiehinä. 27.6.1825 Moberg ja Hårdh poistuivat raastuvanoikeuden kokoonpanosta eräässä konkurssitapauksessa, sillä Moberg toimi siinä asianajajana ja Hårdh uskottuna miehenä.[2]

Vuoden 1850 otos osoittaa, että virkamiesasianajo oli edelleen voimissaan. Kaupungin- ja lääninviskaali C.  G. Järnefelt, kaupunginpalvelija Petter Harald, notaari G. G. Winter ja kaupunginvouti Carl Relander esiintyivät useasti asiamiehinä raastuvanoikeudessa. Winter, Järnefelt ja Relander olivat myös vararaatimiehiä ja ottivat siksi toisinaan osaa tuomitsemistoimintaan. Näiden lisäksi myös varsinaiset raatimiehet Carl August Malmberg ja Fredrik Reinhold Ehnberg nähtiin asianajajan ominaisuudessa Kuopion raastuvanoikeudessa. Tammi-kesäkuun 1850 välillä Malmberg toimi asianajajana viidessä eri jutussa ja Ehnberg yhdessä.[3]

Vaikka nämä raatimiehet esiintyivät asianajajina omassa tuomioistuimessaan, eivät he sentään toimineet tuomareina omissa jutuissaan. Tämä johti siihen, että yhdenkin istuntopäivän aikana jouduttiin joskus vaihtamaan tuomioistuimen kokoonpanoa useampaan otteeseen. Joskus raatimiesten asianajo johtikin varsinaiseen tuomareiden tuolileikkiin. Hyvä esimerkki tästä löytyy raastuvanoikeuden pöytäkirjasta 27.4.1850. Pöytäkirjan alussa luetellaan tuomioistuimen senkertainen kokoonpano: pormestari Perander, raatimiehet Ehnberg, Malmberg ja Rosén sekä varajäsen Winter. Pöytäkirjan § 2 kertoo, että Winter on poistunut kokoonpanosta ja tilalle on noussut vararaatimies Relander. Seuraavassa tapauksessa (§ 3) Winter esiintyykin kantajan asianajajana. Seuraavaksi (§ 4) pöytäkirjaan on merkattu Relanderin poistuneen ja Winterin palanneen tuomarikokoonpanoon, ja seuraavassa tapauksessa (§ 5) onkin Relanderin vuoro toimia yhden osapuolen asianajajana. Kun seuraavat kaksi juttua (§ 6 ja 7) on merkitty sovituiksi, on raatimies Ehnbergin vuoro poistua kokoonpanosta ja tilalle nousee jälleen vararaatimies Relander (§ 8). Seuraavan tapauksen (§ 9) käsittelyn jälkeen Ehnberg merkattiin taas osaksi kokoonpanoa (§ 10). Pöytäkirja ei paljasta, miksei Ehnberg osallistunut § 9 käsittelyyn.[4] Kuopiossa oli varsin tyypillistä, että raatimies poistui esteellisenä kokoonpanosta ja tilalle otettiin vararaatimies.

Kuopiolaiset olivat sangen tunnollisia siinä, että raatimiehet poistuivat aina tuomarikokoonpanosta silloin, kun toimivat asianajajina. Toisenlainenkin esimerkki kuitenkin löytyi. Elokuussa 1880 kuopiolaisessa Tapio-lehdessä ilmestyi juttu otsikolla “Tuomari kanteen alaisena”. Siinä kerrottiin helsinkiläisestä oikeusraatimiehestä, jota vastaan oli nostettu kanne tämän toimittua asianajajana ja tuomarina samassa asiassa.[5]

Vuosisadan loppupuolella toiminta Kuopion raastuvanoikeudessa alkoi ammattimaistua, mutta silti raatimies-asianajajat eivät vielä täysin kadonneet. Vuoden 1875 otosjakson aikana yksi raatimies, Carl Robert Dahlström, esiintyi asianajajana yhdessä jutussa ja yksi vararaatimiehistä kolmessa jutussa. Siinä missä vuosina 1825 ja 1850 asianajo oli maallikoiden käsissä – esimerkiksi kukaan edellä mainituista raatimiehistä ei ollut lakimies koulutukseltaan – oli vuonna 1875 asianajo kuitenkin keskittynyt erityisesti yhden lakimiehen käsiin. Tuomiokapitulin sihteeri, varatuomari Karl Stenberg esiintyi tammi-maaliskuussa 1875 asianajajana 21 eri jutussa. Hänen lisäkseen asianajoa hoiti toki edelleen myös maallikoita, mm. kaupunginpalvelija, kaupunginvouti ja kolme poliisimiestä.

Vuonna 1900 juristien määrä asianajajina oli noussut ja tässä vaiheessa otosjakson aikana vain yksi raatimiehistä, oikeusraatimies K.W. Walldén, toimi asianajajana yhdessä tapauksessa. Ennen oikeusraatimiehen tehtäväänsä Walldén oli jo toiminut asianajajana Kuopiossa. Huomionarvoista on se, että vuonna 1875 toiminut lakimies-asianajaja Stenberg hoiti asianajotehtäviä virkansa ohella. Sen sijaan vuonna 1900 asianajoa raastuvanoikeudessa hoiti jo kaksi päätoimista asianajajaa: varatuomarit Ukko Andersin ja Leodor Guseff. Molemmilla oli myös virkatausta: Andersin oli toiminut kaupunginvoutina ja Guseff kunnallisraatimiehenä. Silti heidän asianajotoimintansa oli jo selvästi ammattimaisempaa ja molemmat mainostivat asianajopalveluitaan Kuopion sanomalehdissä. Näiden parin ammattiasianajajan ohella asianajajina näkyi edelleen myös erinäisiä virkamiehiä (maallikoita) ja mm. kaksi oikeustieteen opiskelijaa.

Kuopiolaisasianajajien mainoksia, Uusi Savo 19.1.1893, s. 1.

Vaasassa tilanne oli toisenlainen. Siellä otosajanjaksojen aikana ei yksikään raatimies toiminut asianajajana omassa raastuvanoikeudessaan. Oikeusneuvosmies Johan Kristian Svanljung (raatimiehenä 1869–1891) kyllä toimi asianajajana ja mainosti palveluitaan Vaasan lehdissä, mutta ei ainakaan otosjaksona vuodelta 1875 toiminut asianajajana raastuvanoikeudessa. Vaasassakin asianajajina toimi tyypillisesti kaupungin tai läänin virkamiehiä, esimerkiksi varakaupunginviskaali, varakruununnimismies ja varalääninkamreeri. Toisin kuin Kuopiossa Vaasassa näkyi juristi asianajajana yksittäisissä tapauksissa jo vuosina 1825 ja 1850. Erot selittynevät sillä, että kaupungin oikeudenkäytöllä oli Vaasassa 1800-luvulla jo yli parisataavuotinen perinne, kun taas Kuopiossa raastuvanoikeus oli saatu toimintaan vasta vuonna 1816. Vaasa oli toki myös hovioikeuskaupunki, joten on luonnollista, että juristeja alkoi näkyä asianajajina hieman aiemmin kuin Kuopiossa. Kuitenkin kaiken kaikkiaan oikeudenkäyttö Kuopion ja Vaasan raastuvanoikeuksissa muistutti paljon toisiaan.

Kuopion maallikkoraatimiesten toimiminen asianajajina kertoo siitä, kuinka kotikutoista oikeudenkäyttö 1800-luvun suomalaisessa pikkukaupungissa vielä oli. Ammattimaisia lainoppineita asianajajia ei ollut vielä tarjolla, ja raatimiehet sekä muut kaupungin ja läänin virkamiehet pystyivät tarjoamaan käytännön oikeudellista osaamista sitä tarvitseville. Raatimiehet hoitivat monipuolisesti erilaisia oikeudellis-hallinnollisia tehtäviä kaupungissa. 1900-lukua lähestyttäessä sekä raastuvanoikeuden toiminta että asianajo alkoivat hiljalleen professionalisoitua, eikä raatimiesten asianajolle ollut enää samaa tilausta kuin vuosisadan alkupuolella. Asianajon kehityksessä Kuopio seurasi samaa polkua kuin esimerkiksi pääkaupunki Helsinki – vain pari vuosikymmentä jäljessä.

[1] Ks. Heikki Pihlajamäki: Kansan ja esivallan välissä. Suomalaisen asianajajakunnan historia. Edita, Helsinki 2009.

[2] 27.6.1825 § 4, Ca:8 Varsinaisasiain pöytäkirjat 1825, Kuopion raastuvanoikeuden arkisto, Kansallisarkisto Joensuu.

[3] Ca:33 Varsinaisasiain pöytäkirjat 1850, Kuopion raastuvanoikeuden arkisto, KA Joensuu.

[4] 27.4.1850, § 1-10, Ca:33 Varsinaisasiain pöytäkirjat 1850, Kuopion raastuvanoikeuden arkisto, KA Joensuu.

[5] ”Tuomari kanteen alaisena”, Tapio 21.8.1880, s. 2.