Teiniliitto, vimma ja rakkaus -hankkeen päätösseminaari 23.10.2024

Teiniliitto, vimma ja rakkaus -hankkeen päätösseminaari 23.10. Helsingin Cinema Orionissa keräsi noin satakunta osallistujaa muistelemaan omaa aikaansa Suomen Teiniliitossa sekä keskustelemaan hankkeen päätuotoksesta, Vimmaa ja voimaa -kirjasta. Seuratessani entisten teiniliittolaisten vilkasta keskustelua minulle konkretisoitui se, kuinka tärkeä yhteiskunnallisen aktiivisuuden foorumi Teiniliitto oli monille ollut. Oppikoululaisten järjestö näyttäytyi usealle yhteiskunnallisesti aktiiviselle nuorelle ensikosketuksena yhdessä toimimiseen ja vaikuttamiseen.

Seminaarin kantava teema oli ylisukupolvisuuden kokemus. Seminaariin osallistui entisiä teinejä Teiniliiton eri aikakausilta, varhaisimmat olivat toimineet Teiniliitossa 1950-luvulla ja myöhäisimmät Teiniliiton viimeisimpinä vuosina. Paikalla olivat myös Teiniliiton seuraajan, Suomen Lukiolaisten Liiton, liittohallituksen kaksi edustajaa. Sukupolvet näkyivät keskustelussa sekä erottavana että yhdistävänä tekijänä. Esimerkiksi Irja Eskolan, Ilkka-Christian Björklundin, Pauli Kettusen, Satu Hassin ja Santtu Luodon puheenvuoroissa näkyivät Teiniliiton eri sukupolvet ja liiton elinkaari, kun jo 1950-luvulla Teiniliitossa toiminut Eskola muisteli Teiniliittoa ”epäpoliittisena,  mutta aktiivisena toimintana”, Björklund vanhojen perinteiden murtamisen väylänä, Kettunen sen sijaan osana suurta kansainvälistä muutosta, Hassi omana yhteiskunnallisen kiinnostuksen herättäjänään ja viimeisimpinä vuosina Teiniliitossa toiminut Santtu Luoto ”leluna, joka oli ihan kiva, mutta, jota ei enää tarvittu”.

Vaikka sukupolvet näkivät Teiniliiton ja Teiniliitossa toimimisen eri tavalla, samalla jokaista entistä teiniä yhdisti kokemus nuoruuden vimmasta ja halusta toimia yhdessä. Teiniliitossa toimiminen olikin poikkeuksetta ollut jokaiselle seminaarin teinille aktiivisen yhteistoiminnan aikaa sukupolvesta riippumatta. Teiniliitto nostettiin merkittäväksi myös siitä syystä, että Teiniliitossa nuoret ”vapautuivat” eli pääsivät luontevasti toimimaan yhdessä vastakkaisen sukupolven kanssa. Tällaista mahdollisuutta nuorilla ei ollut aikaisemmin ollut.

Vimmaa ja voimaa -kirja sekä seminaarin puheenvuorot painottuivat enemmän liiton puoluepolitisoitumisen aikaan, jolloin teinien vimma oli voimakkaimmillaan. Eskola pohtikin, miksi historiantutkimuksen mielenkiinto tuntuu olevan vahvemmin puoluepolitisoitumisen tai radikalisoitumisen ajassa verrattuna varhaisempiin vaiheisiin. Aikaisemmat vaiheet olisivat Eskolan mukaan ansainneet enemmän sivuja ja huomiota hankkeen tuottamassa kirjassa. Myös Risto Volanen huomautti, että kirja katsoo Teiniliiton myöhemmän historian näkökulmasta liiton aiempia vaiheita. Kirjaan liittyvä kritiikki oli kokonaisuudessaan hyvin perusteltua ja rakentavaa.

Erityisesti puoluepolitisoitumisen ajan teinit muistelivat Teiniliitossa toimimisen aikaa myönteisesti ja haikeudella. Esimerkiksi Hassi muisteli, miten Teiniliiton aika oli hyvää aikaa olla nuori. Teiniliitto oli kasvattanut teinejä aikuisiksi, ja monet olivat löytäneet Teiniliiton kautta ystäviä, kumppanin tai innostuksen tulevaan uraan. Toisaalta samalla monet tunnistivat Teiniliiton kielteiset puolet, kuten jatkuvat sisäiset kiistat ja holtittoman taloudenhoidon. Teiniliiton liiallista radikalisoitumista esimerkiksi Olli Ojanen luonnehti niin, että liitto oli vähitellen ajautunut ”herätysliikkeen henkeen”. Teiniliitosta oli Ojasen mukaan tullut nuorten pelikenttä, ja olikin ikävää katsottavaa, miten liitto ajoi itsensä alas. Hassin mielestä harmillista oli myös se, että Teiniliiton saavutus, kouluihin lobatut kouluneuvostovaalit, epäonnistuivat ja niistä tuli ”ihan muuta mitä piti”.

Teiniliitto antoi aktiivinuorille kuitenkin hyödyllisiä oppeja. Osallistujat nostivat yhdeksi tärkeimmistä opeista kokoustekniikan, josta oli ollut apua niin taloyhtiön kokouksissa kuin ministerin tehtävissäkin. Teiniliiton riitaisat kokoukset ja poliittinen vehkeily opettivat nuoria sietämään monenlaisia asioita tulevalla urallaan. Kettunen korostikin, että kokemukset Teiniliitossa toimimisesta ovat tuottaneet hänelle taitoja ja kykyjä toimia tilanteissa, joissa ”asiat ovat menneet umpikujaan”.

Teiniliitto tuli tiensä päähän vuonna 1983. 1970-luvun loppupuolisko oli Teiniliitolle kitumisen aikaa, kun talousongelmat ja merkittävä jäsenkato vaivasivat liittoa. Teiniliitto olikin 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun teineille hyvin erilainen yhteisö kuin mitä se oli ollut aikaisemmille teinisukupolville. Luoto tiivisti liiton loppuaikojen tunnelman sanoessaan, että Teiniliiton kuolema tuntui ikävältä, mutta samalla Teiniliitto oli ollut vain ”seinät”. Luoto korosti, että seuraava sukupolvi tulisi perustamaan uuden liiton, jos se halusi tehdä niin. Luodon erinomainen huomio oli myös se, että jokainen uusi sukupolvi toteuttaa Teiniliiton ideaa eli ihmiseksi kasvamista ja kehittymistä. Nykyään tällainen kehitys ei vain tapahdu Teiniliiton kaltaisessa rakenteessa.

Ilahduttavaa oli seminaarin lopussa kuulla myös Lukiolaisten Liiton liittohallituksen edustajan puheenvuoro. Liittohallituksen edustaja Samuel Oliveros De Nordenflicht vertaili Teiniliiton ja Lukiolaisten Liiton toimintaa ja nosti merkittävämmäksi eroksi nykyisen puoluepoliittisuuden puuttumisen. Samaakin liitoista kuitenkin löytyi, sillä edustaja oli samaa mieltä entisten teinien kanssa kokoustekniikasta ja sen oppimisen hyödyllisyydestä. Oliveros De Nordenflicht kertoi myös siitä, miten Teiniliiton maine elää nykyäänkin vahvana Lukiolaisten Liitossa. Edustajan lausahdus ”vanhat ukot teki epämääräisiä asioita” sai Cinema Orinionin salin entiset teinit naurahtamaan. Siinä hetkessä huomasin sen, miten entiset teinit ja nykynuoret nivoutuivat yhteen naurunremakassaan. Näyttää siltä, että niin Teiniliiton aikoina kuin nykyäänkin, on nuorison tehtävänä katsoa kriittisesti aikaisempien sukupolvien toimintaa.

Emmi Kataja

Kataja on graduvaiheen opiskelija, joka on kiinnostunut erityisesti kylmän sodan ajan Suomesta ja puoluehistoriasta.

Turun yliopisto – Poliittinen historia