Gradun tekemisen hankaluus on monia yliopisto-opiskelijoita yhdistävä sukupolvien rajat ylittävä kokemus. Gradun valmisteleminen on kuitenkin jokaiselle myös omakohtainen ja ainutlaatuinen projekti. Tässä kerron, miten graduni syntyi, mitä opin ja mikä voi auttaa gradun menestyksekkäässä valmistumisessa.
Miten kirjoittaa hyvä gradu? Tämä kysymys tuli minulle ajankohtaiseksi neljäntenä yliopisto-opintojen vuotenani armon vuonna 2017. Liityin pitkään joukkoon asian kanssa kamppailleita opiskelijoita. Suhtauduin urakkaan optimistisesti. Olin viihtynyt yliopistolla hyvin. Ajatuksissani siinsi mahdollinen väitöskirja maisteriuden jälkeen. Tämä korotti panoksia, sillä gradun arvosanalla on väliä jatko-opiskelijaksi hakeutuessa.
Opiskelijoiden tilanteet ja suunnitelmat kuitenkin vaihtelevat. Gradun ja graduarvosanan merkitys on jokaiselle erilainen. Jos suunnitelmat vaativat korkeaa arvosanaa, tulee sen tavoitteluun varata aikaa sekä energiaa. Vaikka tarkoituksena olisi saada “vain” opinnot päättävä hyväksytty gradu, koettelee prosessi silti opiskelijaa jonkunkin verran. Onhan kyseessä monelle pisin kirjallinen kokonaisuus, jonka elämässään tuottaa, ja tuotoksella on merkityksensä myös yliopisto- ja tiedeyhteisölle.
Miten siis onnistua? Suunnittelu on tärkeää; on tehtävä hyviä valintoja varhain. Graduaiheen valinta on näistä tärkeimpiä. Elämästään tekee helpomman valitsemalla tutkimusaiheen, jossa lähdeaineiston ja tutkimuskysymyksen suhde on selkeä, menetelmä pystyy vastaamaan tutkimuskysymyksiin, ja aiheelle on mahdollista tehdä oikeutta gradun laajuudessa. Monimutkaisempi suhde tutkimuskysymyksen ja lähteiden osalta , vaatii aiheen tarkempaa rajaamista ja tekee tutkimusprosessista monimutkaisemman. Monimutkaiset aiheet eivät ole itsessään huonompia, mutta graduissa ne ovat riskialttiimpia. Tutkimus on kuin lahjan paketointia. Pieni ja vaikkapa kuution muotoinen esine on helpompi saada siistiin pakettiin kuin suuri ja epämääräisen muotoinen.
Minkälainen oli minun kokemukseni?
Jälkikäteen ajateltuna itse sisällytin graduuni jonkin verran turhaakin monimutkaisuutta. Tutkin minkälainen Turun kaupunginvaltuuston työskentelykulttuuri oli valtuutettujen näkökulmasta tutkimushaastatteluin. Työskentelykulttuuri ei ole selkeärajainen käsite. Haastattelukysymysten valintaan, otantaan ja muuhun tutkimusformaatin suunnitteluun olikin panostettava. Heikkoudeksi aihevalinnassa koin, että aiheen pienemmän painoarvon takia poliittisessa historiassa, oli perusratkaisuissa vähemmän valmiita, hyväksi havaittuja tapoja. Lukiessani taustamateriaalia päädyin umpikujiin, jotka osoittautuivat täysin merkityksettömäksi tutkimuskysymyksen kannalta. Tämä tosin on tutkimustyössä enemmän sääntö kuin poikkeus.
Haastattelua käyttäessä joutuu aloittamaan tutkimusprosessin askelta jäljessä. Luodaanhan suuri osa lähdemateriaalista vasta tutkimusprosessissa. Haastattelut eivät voi olla myöskään ainoa lähde, eivätkä haastattelut vapauttaneet minua muihin lähteisiin tutustumiselta. Tutkimushaastatteluiden tekeminen oli äärimmäisen mielenkiintoista. Näin paikkoja, joissa en olisi muutoin käynyt ja tapasin ihmisiä, joita en muutoin olisi tavannut. Monesti nimekkäidenkin ammattipoliitikkojen kanssa asioiminen ja keskusteleminen oli monella tapaa opettavaista. Valintaani vaikutti myös se, että oppiaine palkitsee kunnianhimoisemmasta ja työläästä aiheenvalinnasta mahdollisuudella korkeampaan arvosanaan.
Ensimmäiset viikot tutkimusta tuijotin Turun kaupunginvaltuuston kokoustallenteita. Valtuustokokouksia seuraamalla aloin hahmottamaan valtuustoryhmien ja valtuutettujen suhteita. Kävin samalla läpi lehdistölähteitä ja puolueiden omia kunnallisia ohjelmia. Lisäksi tutustuin kunnallisvaalien tuloksiin ja luottamuselimien kokoonpanoihin ja selasin kirjallisia lähteitä. Näiden perusteella koostin listan mahdollisista haastateltavista, jotka pitivät sisältään edustavasti kaikkia puolueita, keskeisiä toimijoita, rivivaltuutettuja sekä toisinajatteluja. Mukaan etsin myös valtuustopolkunsa lopettaneita haastateltavia. On usein hyödyllistä mistä tahansa aiheesta kirjoittamisen näkökulmasta alkaa perehtyä siihen ensin laaja-alaisesti kuin selaillen. Kun aihetta alkaa käsittää, on helpompi alkaa kysymään tarkempia ja vaikeampia kysymyksiä.
Sitten alkoi haastateltavien tavoittelu. Haastattelun sopimiseen ei ollut yhtä kaavaa. Osan sovin kahdella sähköpostilla. Joidenkin haastateltavien löytämiseen, yhteystietojen saamiseen ja lopulta sopimiseen oli kuljettava useiden välikäsien kautta ja muistutusten kautta. Silloin puhelin ja sähköposti kuluivat enemmän. Haastattelupäivät olivat jännittäviä. Vieraisiin paikkoihin oli usein vaikea löytää ajoissa. Jokaisen haastateltavan kanssa oli löydettävä paras lähestymistapa keskusteluun. Sitähän haastattelut ovat, keskusteluja. Haastattelujen kestotkin venyivät joissain haastatteluissa yli kolmen tunnin. Tutkimushaastatteluissa sain usein monta uutta näkökulmaa ja tiedonjyvää, joiden löytäminen muualta olisi ollut vaikeaa tai mahdotonta.
Litteroinnit, haastattelumateriaalin kirjoittaminen äänestä tekstiksi, vei kuukausia. Kehityin melkoisesti kirjoitusnopeudessani. Lopulta litterointi oli minulle työtä. Joskus tuntikausiksi kirjoittamaan istuminen oli jopa rentouttavaa. Nykyään litterointi koneistuu vauhdilla. Tekoäly toimii puheen tunnistuksessa kohtalaisesti suomeksikin. Tuolloin näin ei ollut. Positiivisena puolena tässä oli se, että itse materiaali oli todella hyvin hallussa litterointien jälkeen. Analyysi hoituikin jo melko helposti. Olin elänyt ja hengittänyt tutkimusaihetta siinä vaiheessa jo pitkään.
Viimeiset kuukaudet menivät kirjoittaessa. Olen runsassanainen. Huonoille tavoilleni uskollisena ensimmäinen graduvedokseni oli 150 sivua pitkä. Tästä oli karsittava ainakin 30, jotta laajuus mahtuisi gradun määrään. Samalla karsin ohjaajan kommentoinnin huomaamia puutteita. Sitten oli varmistettava vielä luvat lainauksiin haastateltavilta. Ylimääräinen saaga syntyi, kun melko uudehko utugradu-järjestelmä hylkäsi palautukseni jonkin tietoteknisen seikan pohjalta. Vasta tämä osa gradupolkua sai minut puristelemaan hampaitani yhteen. Lopulta palautus saatiin järjestelmään. Sain parin viikon päästä ilmoituksen arvostelun valmistumisesta.
Lopulta olin myös itse tyytyväinen lopputulokseen. Prosessin aikana epäilin monta kertaa omia ratkaisujani ja kykyjäni paketoida aihe kansiin. Näin käy usein graduissa. Opinnoissa ja elämässä on tietysti paljon mutkia ja tutkielma kasvattaa painetta tilapäisesti. Lopulta prosessi kuitenkin yleensä opettaa tärkeitä analyysin ja organisoinnin taitoja, ja näin kävi minullekin. Epävarmuus tehdyistä valinnoista on luonnollista. Minua kylläkin kiinnostaisi edelleen palata tutkimaan jotain osa-alueita valtuuston toiminnasta, joihin päätin olla keskittymättä. Graduissa voikin käydä myös niin, että innostus on suurempi kuin mitä tutkielman kansiin mahtuu.
Mitä tästä opimme?
Ei ole yhtä tietä perille, mutta jos suuntasi on hyvä gradu seuraavista asioista voisi olla apua. Ne auttoivat minua. Tiedä mitä tutkit ja miten. Tutkimuskysymyksen määrittely ja mielessä pitäminen läpi prosessin on tylsä, mutta ehkä hyödyllisin osa tutkimuksen suunnittelua. Lähdemateriaaliin kannattaa tutustua matalalla kynnyksellä ja laajasti. Lopulta aihe ja menetelmä kannattaa valita omien vahvuuksien mukaan. Jos ei viihdy yksin arkistossa, kannattaa hakea aihetta muualta. Aiheen on kiinnostettava riittävästi, että sille jaksaa omistautua joiksikin kuukausiksi. Samalla kannattaa muistaa, että gradun teko ei kestä ikuisesti.
Suosittelen myös kuuntelemaan ohjaajaasi. Ilman parin ohjauspalaverin ja graduseminaarin antia olisi lopullinen työni ollut hajanaisempi sekä sokea monelle tutkimusaiheen piirteelle. Parasta jälkeä tulee, kun yhdistät omat vahvuutesi, mielenkiintosi ja annat tarvittaessa ohjaajan tarkentaa sekä neuvoa lähestymistavassa. Vähän kuin navigaattori. Kerro haluamasi määränpää ja katso ehdotetut reitit. Jos haluaa kehittää omaa asiantuntijuuttaan, voi gradun valita samasta aihepiiristä kuin kandinsa ja työelämätavoitteensa. Itse edustin tätä lähestymistapaa ja koin sen hyödylliseksi.
Suosittelen tutustumaan tutkielman arviointikriteereihin aikaisessa vaiheessa. Gradun arvostelukriteerit löytyvät yliopiston intranetistä. Niiden lukeminen tutkimusta suunnitellessa kantaa pitkälle. Lisäksi ne kannattaa käydä läpi ennen oikolukua. Kysy onko työssä riittävästä tietoa, teoriapohjaa, aineistoa, omaa tulkintaasi ja ovatko nämä kirjoitettu hyvällä selkeällä kieliasulla. Gradu on tarkoitettu vertaisen luettavaksi. Siinä voi siis ilmaista monimutkaisiakin tieteenalan tietoon perustuvia ajatuksia.
Mieti, mikä sinulle on tärkeää saada sanotuksi. Kirjoittaminen on myös itseilmaisua, ja sinulla on varmasti jokin kiinnostava tietonäkemys aiheesta, jonka haluat tuoda erityisesti esille. Siitä kannattaa pitää kiinni. Itselläni kävi niin, että ohjaajani mielestä yksi tai kaksi minulle tärkeää kohtaa olivat tarpeettomia. Vastoin tätä neuvoa päätin tilanpuutteessakin säilyttää ne. Ne auttoivat asian hahmottamista minulle itselleni ja halusin säästää ne itseni kaltaiselle lukijalle, vaikka kaikkia ne eivät auttaisikaan. Pääasiallisesti olin sekä samaa mieltä, että kiitollinen saamistani vinkeistä sisällön terävöittämiseen. Siinä olikin työtä. Karsinta kannattaa tehdä tutkimuskysymykset edellä. Mikä konteksti on välttämätöntä? Paljonko tietoa tarvitaan tutkimuskysymykseen vastaamiseksi.
Kirjoittamista ei juuri karsinnan ja muokkauksen takia kannata myöskään pelätä. Jos saat ajatuksen lähdemateriaalia läpikäydessäsi tai vaikka aprokierroksella, kirjoita se muistiin ja auki. Yleinen sääntö on, että ensimmäinen vedos kappaleesta kirjoitetaan sydämellä ja sitten uudelleen kirjoitetaan päällä. Usein arkailemme kirjoittajina itsekritiikin kanssa, mutta itsekritiikille löytää aikaa myös myöhemmin tutkimuksessa. Tärkeintä on saada havainnot tutkimusaiheesta merkittyä muistiin. Hyviä ideoita ei ole koskaan liikaa.
Teoriaan on hyvä tutustua aikaisemmin kuin opiskelijoilla omaan aikaani oli tapana. Tässä auttavat graduopintojen esseekurssit, jotka avaavat sekä metodi- että teoriakirjallisuutta tutkimusaiheeseen. Ne kannattaa tehdä aikaisessa vaiheessa. Gradua ei kannata kirjoittaa niin, että teoriakehys on liimattu empiirisen materiaalin päälle. Jos teoria ja empiria eivät toimi yhdessä, on lopputulos usein vähemmän kuin osiensa summa. Etenkin paikkasidonnaisia asioita tutkittaessa, teoriapohjan kautta pystyy löytämään myös tutkimusdataa, joka tarjoaa myös empiiristä verrokkiaineistoa työlle. Jos joku on tutkinut saman tyyppisiä ilmiöitä muualla, on hänellä mahdollisesti myös samaa teoriapohjaa käytössä.
Hyvään kieleen kannattaa aina panostaa. Itse värväsin tuttuja kielentarkistajiksi. Suosittelen samaan aikaan gradua tekeville toistensa tekstien vastavuoroista lukemista niin graduseminaarissa kuin sen ulkopuolella. Sekä sisällöllisesti, että muodollisesti teksti harvoin huononee ulkopuolisesta silmäyksestä. Lisäksi haluan muistuttaa rohkeudesta. Graduprosessiin liittyy usein myös muita kiinnostuneita tahoja, esimerkiksi tutkittavana olevasta organisaatiosta. Itseäni huolestutti palaute julkaisun jälkeen. Tutkimusetiikasta on pidettävä kiinni, mutta kriittinen ote on yksi tieteellisen tutkimuksen kulmakivistä. Aihe alkaa jossain vaiheessa pitkää työtä stressaamaan. Kun näin tapahtuu, kannattaa vaikeuksista prosessissa puhua. On normaalia, että matkalla on mutkia. Eivätkä emeritusprofessoritkaan tee tutkimusta ilman harha-askeleita. Joidenkin mielestä eivät varsinkaan he.
Gradu ei kestä ikuisesti. Ahkeruudella ja ajalla siitä selviää, eikä gradun tarvitse viedä kaikkia voimavarojasi. Jos siis löydät itsesi kamppailemasta tutkielman kanssa myöhään illalla, saatat miettiä mitä järkeä tässä on? Silloin kannattaa palauttaa ajattelu omiin tavoitteisiin ja pieniin askeliin työskentelyssä. Gradu voi vaatia itsensä ylittämistä, mutta vaikka prosessi voi vaatia enemmän kuin toivoit, pystyt usein tekemään enemmän kuin pelkäät. Älä siis mieti, mitä sinä voit tehdä tänään gradusi puolesta, vaan mitä gradusi voi tehdä sinun puolestasi.
Samuli Laine
Väitöskirjatutkija
Poliittinen historia
Eduskuntatutkimuksen keskus
