Lokakuun 27. päivän iltana vuonna 1981 neuvostoliittolainen sukellusvene ajoi karille Ruotsin tärkeimmän laivastotukikohdan, Karlskronan edustalla. Whiskey on the rocks -selkkauksena tunnettu kriisi alkoi seuraavana aamuna, kun ruotsalaiset havaitsivat sukellusveneen. Kriisi kesti kymmenen päivä. Selkkaus loppui, kun sukellusvene hinattiin kansainväliselle merialueelle ja luovutettiin Neuvostoliiton laivastolle. Ruotsalaiset protestoivat Neuvostoliiton tekemää räikeää aluevesiloukkausta voimakkaasti. Selkkauksen aikana selvisi, että aluevesiloukkaus oli tehty tarkoituksella osana harjoituspurjehdusta.
Päivää ennen sukellusveneselkkauksen loppumista Ruotsin viranomaiset julkistivat tiedon sukellusveneessä olleista ydinaseista. Sukellusveneestä löytyneet ydinaseet nousivat eurooppalaisen julkisen keskustelun polttopisteeksi. Neuvostoliitto väitti viimeiseen asti, että ydinaseet olivat Naton propagandaa, mutta asiantuntijat eri maissa olivat yksimielisiä siitä, että ydinaseita todella oli sukellusveneessä. Suomen pääesikunnan asiantuntijat yhtyivät salaiseksi luokitelluissa raporteissa näihin arvioihin. Suomen valtiojohto sai varmistuksen ydinaseista ulkomaisten asiantuntijoiden lisäksi myös puolustusvoimilta. Länsi-eurooppalaiset sanomalehdet ja valtiot tuomitsivat laajasti Neuvostoliiton toiminnan.
Suomen näkökulmasta tärkeimmän läntisen kumppanivaltion, Ruotsin, aluevesiä ja suvereniteettiä loukattiin räikeästi. Loukkaaja oli kuitenkin Neuvostoliitto, joka YYA-sopimuksen ja Paasikiven–Kekkosen-linjan myötä oli Suomen ulkopolitiikan määrittävin tekijä. Väitöskirjassaan Jukka Pesu kirjoittaa, että Suomi de facto seurasi kiperissä ulkopoliittisissa kysymyksissä Neuvostoliiton linjaa.
Suomen politiikkaa leimasi 1980-luvulle tultaessa sekä sisä- että ulkopoliitiikan osalta vahvasti suomettuminen. Kylmän sodan aikana suomettumisella tarkoitettiin Suomen oma-aloitteista toimintaa Neuvostoliiton myötäilemiseksi ja äärimmillään sitä, että sisäpolitiikassakin hyvät suhteet Neuvostoliittoon olivat tärkeässä roolissa. Erityisesti Suomen ulkopuolella Suomea syytettiin suomettumisesta. Presidentti Kekkonen tunnetaan vahvasta kansainvälisen suomettumiskommentoinnin kritisoimisesta. Erityisesti Länsi-Saksalaisissa lehdet syyttivät Suomea varsin tiuhaan liian läheisistä suhteista ja selkärangattomuudesta Neuvostoliittoa kohtaan. Kekkonen vastasi syytöksiin vastineilla, joita julkaistiin hänen nimellään sekä nimimerkillä “Liimatainen” esimerkiksi Suomen Kuvalehdessä.
Suomen näkökulmasta sukellusveneselkkaus aiheutti ongelmia tärkeimpien kansainvälisten kumppaneiden välien viilentymisen ja ydinaseiden löytymisen lisäksi myös sen takia, että päivää aikaisemmin 27.10.1981 presidentti Kekkonen oli eronnut presidentin virasta – tehden pääministeri Mauno Koivistosta virkaa tekevän presidentin. Virkaa tekevälle presidentille tilanne oli erityisen haastava, sillä Koivisto oli suomalaisten selvä ennakkosuosikki presidentiksi seuraavan kevään presidentinvaaleissa, mutta Neuvostoliiton tuki Koivistolle ei vielä vuoden 1981 loppupuolella ollut varmaa.
Ydinaseiden löytyminen oli myös Suomen ulkopoliittisten tavoitteiden kannalta ongelmallinen elementti. Kekkosen johtama Suomi halusi Pohjoismaiden ja Itämeren alueelle ydinaseettoman vyöhykkeen. Pohjolan ydinaseettomana vyöhykkeenä tunnettu hanke joutui kuitenkin sukellusveneestä löytyneiden ydinaseiden myötä kyseenalaiseksi. Ruotsalaiset eivät enää luottaneet Neuvostoliiton mahdollisiin lupauksiin ydinaseettoman vyöhykkeen suhteen. Alle viikko ydinaseiden löytymisen jälkeen ruotsalaiset lehdet pitivät vyöhykkeen toteumista erittäin epätodennäköisenä eivätkä vyöhykkeestä käydyt neuvottelut edenneet selkkauksen jälkeen. Timo Soikkanen arvioikin selkkauksen olleen Pohjolan ydinaseettomalle vyöhykkeelle kuolinisku. Suomen vaitonaisuus selkkauksen suhteen heijasti sitä, että Suomen tärkeä ulkopoliittinen tavoite jäi toteutumatta.
Suomen reaktio ydinaseisiin oli tästä huolimatta vaisu. Ulkoministeriö ohjeisti lähetystöjä kommentoimaan selkkausta valitettavana, mutta selkkaukseen ei saanut missään nimessä ottaa kantaa. Suomen mitään sanomaton reaktio huomattiin erityisesti Norjassa ja Ruotsissa, joissa eri lehdet tuomitsivat sen, että Suomi ei tuominnut Neuvostoliiton toimintaa. Portugalilainen lehti raportoi, että ”itse [Suomi] ei epäröinyt luokitella tapausta valitettavaksi”. Portugalilaisten huomio itsessään kuvaa Suomen ulkopolitiikkaa kylmän sodan aikana. Jopa mitään sanomaton, neutraali kommentti ylitti uutiskynnyksen.
Selkkauksen jälkeen Neuvostoliiton ulkoministeriön skandinaavisen osaston päällikkö G.N. Farafonov kiitti suomalaisia myötämielisyydestä selkkauksessa. Erityisesti hän oli tyytyväinen siihen, miten suomalaiset eivät toistaneet Neuvostoliiton näkökulmasta ikävää ruotsalaista propagandaa ydinaseista.
Suomen vaitonaisuutta selittää eritoten Neuvostoliiton pelko. Neuvostoliiton toimintaa ei uskallettu tuomita, koska sen nähtiin olevan liian suuri ulkopoliittinen riski. Mauno Koivistolle Neuvostoliiton tuen varmistaminen kevään presidentinvaalia ajatellen onnistui. Tästä suora todiste on Farafonovin kiitos.
Whiskey on the Rocks -sukellusveneselkkauksessa Suomen politiikka oli suomettumisen suolla. Suomen toiminta Neuvostoliiton pelossa johti suomettumiskritiikkiin tärkeissä kumppanimaissa. Lisäksi tärkeä oma ulkopoliittinen tavoite Pohjolan ydinaseettoman vyöhykkeen kohdalla ajautui karille. Presidentin vaihtumisen myötä Suomi oli herkässä asemassa ja ulkopoliittinen varovaisuus oli ymmärrettävää. Tästä huolimatta selkkaus on varoittava esimerkki siitä, miten kansallinen etu kovien politiikkatavoitteiden ja tärkeiden kumppanuuksien kohdalla voidaan hukata, jos ulkopoliittinen itsenäisyys menetetään.
Teksti: Elias Koskinen
Kirjoittaja on poliittisen historian maisteriopiskelija, joka valmistelee pro-gradu –tutkielmaa hybridivaikuttamisesta käytyjen Twitter-keskustelujen sosiosemanttisista verkostoista vuosina 2014–2022.
Kirjoitus perustuu kirjoittajan kandidaatintyöhön: Koskinen, Elias. Rautakala kuivalla maalla: Ulkoministeriön tilannekuva vuoden 1981 Ruotsin sukellusveneselkkauksessa. Turun yliopisto, 2025. <https://www.utupub.fi/handle/10024/181766>
