Yksi argumentti, monta kuulijaa – ja monta näkökulmaa, vastaväitettä ja kyseenalaistusta.
Poliittisen historian tohtorikoulutettavalle arkista arkistotyöskentelyä yllätyksellisempää kesäohjelmaa ovat matkat tieteellisiin konferensseihin Suomessa ja ulkomailla. Näissä useimmiten kansainvälisissä kokoontumisissa tuoreet tutkimushavainnot kaivetaan läppäreiltä ja muistitikuilta valkokankaille videotykkien valokeiloihin. Mitä avoimemmin polkunsa johtopäätösten ääreen konferenssiesitelmissä kartoittaa, sitä varmemmin tutkijakollegojen kritiikki jäljittää omassa päättelyssä otetut harha-askeleet.
Niin hämmentävää kuin vastaväitteille altistuminen tutkijayleisön edessä onkin, juuri tuskanhien niskaan kihauttavat tutkimuslöydösten vedenpitävyyttä testaavat kommentit ovat konferenssien parasta antia. Ilman niitä, mitäpä muutakaan nämä jatko-opiskelijan työmatkat olisivat kuin talsittuja kilometrejä, matkalaukussa rypistyneitä jakunliepeitä, tuttuja ja tuntemattomia kurttuotsaisia kanssatieteilijöitä, kahvia ja santsikupillisia. Lentokenttiä ja metroasemia, eksymistä ja löytämistä, matkakumppanina yleensä vain oma tutkimusproblematiikka, jota kaupparatsun tavoin huomaa myyvänsä yhä uusissa kääreissä konferenssijärjestäjältä toiselle.
Esitelmäreissut havaitsee toisin sanoen pian turhauttaviksi, ellei konferenssimatkailun päämäärä ole selvillä. Niinpä itsekin teroitin tuplatsekkausta vielä kaipaavat uudet tulokseni uhkarohkean selväsanaiseksi väitteeksi ja suuntasin ulos kotilaitokselta.* Tässä blogitekstissä kokoan yhteen ajatuksia useista akateemisista kokoontumisista, esimerkkinä Pohjoismaisen Japanin ja Korean tutkimuksen yhdistyksen (Nordic Association of Japanese and Korean Studies, NAJAKS) konferenssi Tukholmassa 17.-19. elokuuta 2016.
NAJAKS tarjosi Suomen julkisdiplomatiaa Japanissa tarkastelevalle turkulaiselle väitöstutkijalle monitieteisen foorumin ajatustenvaihtoon kotimaisen historiantutkimuksen kentän ulkopuolella. Kolmen vuoden välein järjestettävä NAJAKS on koonnut yhteen Japanista ja Koreoista kiinnostuneita humanisteja ja yhteiskuntatieteilijöitä vuodesta 1988, ja nyt Tukholman yliopiston Aasian, Lähi-idän ja Turkin tutkimuksen laitoksella Kräftriket-kampuksella järjestetty kokoontuminen oli yhdistyksen kymmenes. 2013 NAJAKS kokoontui Bergenissä, 2010 Helsingissä.
Osallistujia oli paikalla satakunta ympäri maailmaa, pohjoismaalaisten lisäksi edustettuina olivat Etelä-Korea, Japani, Singapore, Uusi-Seelanti, Australia, Tšekki, Venäjä, Unkari, Romania, Slovenia, Saksa, Iso-Britannia, Alankomaat, Israel, Jamaika ja Yhdysvallat.
Konferenssin avasivat Korean tasavallan ja Japanin suurlähettiläät Ruotsissa, Nam Gwan-pyo ja Jun Yamazaki. Keynote-luennot (Pak Young-sook: Seventeenth-century Japan as Seen by the Korean Envoy Hogok Nam Yong-ik 1628-1692; Reiko Abe Auestad: Affect, Natsume Sōseki and World Literature; Johan Nordström: Propaganda, Education, and the Empire: Japan in 1936) heijastivat kokouksen laajaa ajallista ja temaattista aihekirjoa.
Rinnakkaisissa esitelmäsessioissa kuultiin kuutisenkymmentä esitystä, joukossa kolme Turun yliopistosta ja muutama muualta Suomesta. Sosiologiasta ja kulttuuriantropologiasta loikattiin lingvistiikkaan, kääntämiseen ja kieltenopetukseen; kirjallisuudesta ja elokuvatutkimuksesta viereisen oven takana vaihdettiin historian, nyky-yhteiskunnan, kansainvälisten suhteiden, sukupuolen ja politiikan tutkimukseen; esimodernista ja modernista taiteesta edettiin nykymusiikkiin ja populaarikulttuuriin. Sessiot historia- ja kulttuuripolitiikasta, kollektiivisesta muistista ja museoiden roolista kansallisten narratiivien ylläpitäjinä tarjosivat aluetutkimuksen ”leipää ja voita”, ja konferenssin päätteeksi Aasia-aiheiden akateemisesta buffetista maisteltiin vielä filosofiaa, uskontoja ja tulevaisuusvisioita (ohjelma).
Abstraktion tikapuut avittivat erilaisia aiheita penkovat tutkijat yksittäisestä yhtäläiseen. Monitieteinen keskustelu kääntyi vääjäämättä tutkimuksenteon peruskysymyksiin – menetelmiin, aineistojen saatavuuteen, käsitteiden määrittelyyn, tulosten yhteiskunnalliseen merkitykseen.
Itselleni Suomi-kuvan tutkimus on sopivasti ”brändättynä” avannut ovet niin suomalaisiin historia-alan konferensseihin kuin kansainvälisiin aluetutkimuksen ja diplomatian tutkimuksen kokoontumisiin, mutta paitsi rikkaudeksi, tieteenalojen välisen rajankäynnin mahdollistava kysymyksenasetteluni on osoittautunut myös kaikkialle mukana kulkevaksi määrittelyhaasteeksi. Kuinka asemoin itseni ihmistieteiden kentällä? Rekonstruoinko kronologisen narratiivini arkistotiedon avulla, tutkinko tekstuaalisia merkityksenmuodostuskeinoja eri medioissa, vai laadinko sittenkin kyselytutkimuksen kohdemaassani Japanissa? Voinko tutkimussuuntausten ristiaallokossa ankkuroida tapaustutkimuslauttani kansainvälisesti asutetulle teoreettiselle mantereelle?
Näihin kysymyksiin olen saanut konferenssimatkoilla vastailla – ja hyvä niin. Perusratkaisujen selostaminen teräväkieliselle tiedeyhteisölle kirkastaa oman tehtävän rajausta ja auttaa parkkeeraamaan tekeillä olevan väitöshankkeen avoimeen ruutuun jo olemassa olevan tiedon ruuhkassa. Muotoilu ”I argue that…” on merkinnyt varmaa testiä varhaisille tutkimushavainnoille, ja kritiikkiä onkin riittänyt – aina tutkimani ilmiön kiistämiseen ja suositukseen ”Eivätkö historioitsijat voisi jo lopultakin luopua arkistoista!?”.
Tällä kertaa NAJAKS:ssa argumenttini onneksi kellui, tiukimmassa kyseenalaistusten luovissa parilla reivillä tosin.
*Kiitos kollegoilleni vinkeistä tehokkaista konferenssiesitelmätaktiikoista!
Teksti ja kuvat: Laura Ipatti
Kirjoittaja on Turun yliopiston poliittisen historian tohtorikoulutettava, joka osallistui NAJAKS-konferenssiin Tukholmassa esitelmällä Japanese perceptions of a ’Small Nordic Neutral’ and Finland’s emerging image policy in the 1960’s – At the roots of ’Finland Boom’?.