Poliittisesta historiasta valmistuneen Emma Haapasalon gradu ”Mallilotta ja järjestön mannekiini vai jermuileva naisihanteen haastaja? Lottakuva Lotta Svärd -järjestön julkisissa ja yksityisissä valokuvissa 1941–1944” palkittiin maaliskuussa Suomen sotahistoriallisen seuran gradukilpailussa. Gradussa Haapasalo vertaili Lotta Svärd -lehden virallista kuvamateriaalia Syvärannan Lottamuseon yksityisiin valokuviin jatkosodan ajalta. Kuva-analyysi ei ole se tavallisin metodi poliittisessa historiassa, mikä tekeekin gradusta innovatiivisen.
Haapasalon mukaan hänen innostuksensa lottiin ja Lotta Svärd -järjestöön konkretisoitui jo viimeistään kandivaiheessa, jolloin hän päätti tutkia kandidaatintutkielmassaan lottakuvaa suomalaisissa 2000-luvun sotaromaaneissa. Hän halusi jatkaa saman teeman parissa myös maisterivaiheessa ja kirjoittaa gradun liittyen naisten toimijuuteen sota-ajan historiassa. Aihe valikoitui siis hyvin pitkälti kandidaatintutkielman ja sen kirjoittamiseen vaaditun taustatiedon pohjalta.
Valokuvat taas valikoituivat tutkimusaineistoksi sen takia, että lottavalokuvia ei ollut aiemmin tutkittu. Haapasalo halusikin selvittää, voisiko yksityisissä valokuvissa olla sellaisia teemoja, joita julkisista valokuvista ei esimerkiksi propagandistisuuden ja sota-ajalle ominaisen sensuurin vuoksi löydy. Hänen mielestään valokuvat olivat hyvin mielenkiintoisia tutkimuskohteita, sillä ”yhdestä kuvasta voi löytyä useampi eri merkitys ja tarina, jotka rakentuvat kuin pala palalta vasta ympäröivää kontekstia tarkastelemalla. Valokuvien moninaisia merkityksiä voi selvittää kiinnostavilla kysymyksillä, kuten selvittämällä mihin tarkoitusperiin valokuva on alun alkaen otettu, ja mitä valokuvan ottamisella on kuvanottohetkellä haluttu kertoa. Lisäksi valokuvat olivat itselleni täysin vieras tutkimusaineisto ja sellainen haaste, johon olin innokas tarttumaan.”
Haapasalo kertoo, että graduprosessi oli työläs ja vaati ymmärrettävästi paljon suunnittelua jo ihan alusta asti, mutta osoittautui toisaalta myös antoisaksi. Lotta Svärd -lehden julkiset valokuvat olivat helposti tutkittavissa omalta koneelta, kun taas yksityisen valokuva-aineiston äärelle pääsi Syvärannan Lottamuseolla Tuusulassa. Siellä hän kävi useamman kerran tutustumassa aineistoon. Kaikkia museon valokuvia ei ollut vielä ainakaan tuolloin digitoitu, mutta tämä oli myös etu: fyysisten valokuvien tarkastelu toi tietynlaista syvyyttä tutkimukseen ja antoi mahdollisuuden tutustua yksittäisiin lottiin eri tavalla kuin digitoidun aineiston kohdalla.
Parasta graduprosessissa oli Haapasalon mukaan kiinnostus tutkimuskysymyksiin ja alkuperäisaineistoon, syventyminen kirjoitusprosessiin ja tunne siitä, että kirjoittaminen vei mukanaan. Tutkimusta tehdessä tuli löydettyä lukuisia eri merkityksiä valokuvien takaa ja sai myös peilata omia löydöksiä aikaisempaan tutkimukseen. Erityisesti yksityisten valokuvien tutkiminen oli merkityksellistä, sillä se tuntui hyvin henkilökohtaiselta kurkistukselta yksittäisten lottien tarinoihin ja sota-ajan todellisuuksiin.
Gradun kirjoittamiseen liittyy yleensä toki myös erinäisiä haasteita, ja näin oli myös Haapasalolla. Hänen mielestään haastavinta oli lopullisten tutkimuskysymysten rajaaminen ja valokuva-aineiston laajuus. Yksityisiä valokuva-albumeita ja valokuvia oli valtavasti, eikä aluksi ollut helppoa hahmottaa kokonaisuutta. Lottavalokuvia ei ollut tutkittu aiemmin, mikä toi oman haasteensa tutkimuskysymysten määrittämiseen: tutkittavia asioita tuntui löytyvän suorastaan loputtomiin. Gradun suuntaa määrittivät lopulta tutkimusaineistosta esiin nousseet kuvatyypit. Päätös vertailla yksityistä ja julkista valokuva-aineistoa myös sujuvoitti osaltaan rajausta, sillä kuvatyyppien tuli soveltua suurelta osin molempiin kokonaisuuksiin. Haapasalo päätyi lajittelemaan aineiston yhteensä yhdeksään eri kuvatyyppiin: 1) toveruus saksalaisen kanssa, 2) suhde asevelimaan naiseen 3) virallinen aseveljeys, 4) lotta valtaajana, 5) viholliseen suhtautuminen, 6) suomensukuinen väestö, 7) jermuileva lotta, 8) irrotteleva lotta ja 9) lotta aseen kanssa.
Tutkielmassa kävi ilmi, että virallinen aineisto vaali ihannelotan kuvaa, kun taas yksityiset valokuvat poikkesivat tästä. Tämä ei varsinaisesti tullut Haapasalolle yllätyksenä, sillä hänen hypoteesinsa oli alun perinkin se, että yksityisistä valokuvista voisi todennäköisesti löytyä sellaisia kuvatyyppejä, joita julkisissa valokuvissa ei voinut esittää. Häntä yllätti kuitenkin se, kuinka selkeä ero julkisten ja yksityisten valokuvien välillä oli. Julkaistuilla lehtikuvilla oli aina jokin tietty tarkoitus: niissä lottien tuli esiintyä otollisesti suhteessa vallitsevaan sotatilanteeseen, sillä Lotta Svärd oli tärkeä maanpuolustusjärjestö. Esimerkiksi Suomen ja Saksan asevelisuhde haluttiin esittää kuvissa virallisessa ja hyvässä valossa, silloin kun se vielä koettiin hyödylliseksi. Yksityiset valokuvat saattoivat toki ottaa huomattavasti mallia julkisista valokuvista sommitteluillaan ja aiheillaan, mutta niistä näki kuitenkin selvästi, että ne oli tarkoitettu ensi sijassa omaan käyttöön. Niihin oli tallentunut esimerkiksi lottien ”jermuilua”, joka oli toisaalta harmitonta hupia, mutta toisaalta myös keino vastustaa ajan tiukkoja sääntöjä.
Yllättäviä olivat myös ne valokuvat, joissa lotat muuten poikkesivat heille määritellystä oikeaoppisesta esiintymisestä, esimerkiksi pukeutumisellaan tai esiintymällä aseen kanssa. Lottien virallista esiintymistä säädeltiin tarkoin ohjein, ja lottien työ oli virallisesti myös ehdottoman aseetonta hoivatyötä. Aseiden kanssa otetut valokuvat tuovat siis uutta näkökulmaa heidän sota-ajan rooliinsa, joka on perinteisesti ymmärretty täysin aseettomaksi. Kuten Haapasalo toteaa gradussaan, ne saattavat myös kertoa joidenkin lottien kiinnostuksesta aseidenkäsittelyä kohtaan ja mahdollisesta halusta laajentaa vastuutaan tavanomaisten lottatehtävien ulkopuolelle. Hän kertoo, että ”yksityiset valokuvat kykenivät näin haastamaan myös omaa historiallista muistiani lottatoiminnasta. Oli hienoa, että tutkimusaineisto ei ollut ennalta arvattava ja että se sisälsi myös yllätyksiä.”
Palkinnon hän kokee merkittäväksi henkilökohtaiseksi saavutukseksi, joka todella konkretisoi loppuun saatettua gradu-urakkaa ja valmistumista. Hän iloitsee myös siitä, että lottia koskeva tutkimus koettiin merkitykselliseksi, ja että valokuva-aiheinen tutkimus valikoitui palkittavien gradujen joukkoon. Kuten Haapasalo muistuttaa, valokuvilla on vielä tänä päivänäkin merkittävä rooli siinä, millaisena miellämme maailman ja sen tapahtumat.
Emilia Alho
Alho on harjoittelijana tutkimusavustajan tehtävissä Poliittisen historian oppiaineessa
