• Kuva Nanna Rintala

PUUROT JA VELLIT 

Puuro on varmaankin ihmiskunnan yksi vanhimmista ruokalajeista. Vielä 1900-luvun alkupuolellakin suomalaisten pääasiallista einestä olivat erilaiset puurot ja vellit.  Ohra-, ruis- ja naurispuurokupit kopisivat tupien ruokapöydissä useaan kertaan päivässä.  Merja Sillanpään suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin kehitystä käsittelevässä kirjassa (Sillanpää Merja, Happamasta makeaan, 1999) vielä 1940- ja 1950-lukujen ruokavaliossa ruis-, ohra-, kaura- ja muut puurot olivat tyypillisiä lounas- ja iltaruokia. Tänä päivänä puurot ovat tyypillisesti aamiaiseen kuuluvia ruokia, joskin myös kouluissa puurolounaat ovat suosittuja.  Suomalaiselle puuro sekä sen vähemmän sakea sisko, velli, on siis ollut aina sekä arki- että juhlaruokaa.  Puuro ei ole pelkkä aamupala, se on hyvä iltapala, jälkiruoka tai vaikka koulussa tarjottava lounas.  

Puurotarinoita löytyi runsaasti myös Etelä-Pohjanmaalta. Ei siis ihme, että ruokamuisteloissa puurolla oli merkittävä rooli.  Se tuli esiin lähes jokaisessa keskustelussa.  

Kaurapuuro on varmasti se puuro, joka useimmiten kattilassa keittyy.  Mutta kun puuronhimo yllättää, löytyy muitakin vaihtoehtoja. 

Vatkattu marjapuuro on kans hyvää, en oo hetkeen keittäny, mutta nyt yhtäkkiä, siinä on niinkun vetehen mannaruunit ja sokeri vetehen ja sitten lisätään survos. Ei siivilöidä. 

Mä teen vispipuuron ruisjauhoista ja vatkaan. Valmiiseen puuroon laitan puolukat. Tosi hyvää. Vaniljakastiketta laitan purkin mukaan, se pehmentää. Ja ruokosokeri sopii hyvin, raejuusto sopii kaikkeen, se on niin mautonta. 

Ohrapuuro himo iski, keitän usein, mieskin tykkää. Oikeita ohraryynejä, hitto tuli hyvää, liotetut ryynit.  

Puurot valmistettiin pitkään kotoisista viljalajeista sekä tietysti perunaa edeltävästä tärkeästä hiilihydraattilähteestä, nauriista.  Hienommat puurot, kuten riisipuuro tulivat koko kansalle tutuksi vasta runsaat sata vuotta sitten, kun siirtomaatavarat halpenivat höyrylaivojen yleistyessä halvenneiden rahtikustannusten myötä.  Riisipuuro otti aiemmin yleisen ohrapuuron paikan erityisesti juhlapöydässä. Samalla myös muiden siirtomaatavaroiden, kuten kuivattujen hedelmien hinta laski ja mahdollisti herkuttelun ainakin juhlapöydissä. Alusta saakka riisi oli arvokkaampaa, juhlapuuroa.  Kun arkipuuron ainekset saatiin kotiaitasta, piti riisit ostaa kaupasta.  Arkipuuro haudutettiin veteen, mutta riisipuuro maitoon.  

Joka pyhä syötiin riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa. Muusia sunnuntaisin. Aiemmin ohrapuuroa. 

Hätinä jouluna riisipuuroa. Amerikan paketista saatiin riisit ja rusinat. Elettiin omavaraistaloudessa itseltä ohra. Myllyyn jyvien kans, piti pyytää tee ryyneiksi. Ohrapuuroa jouluna, aina ei ollu rusinoita tai sekahedelmiä.  

Helmipuuro on perunapohjainen puuro, ja siten sen voi ajatella olevan perunan edeltäjästä valmistetun naurispuuron perillinen.  Helmipuuro valmistetaan perunatärkkelyshelmistä. Se ei ehkä ole kaikille enää tuttu mutta monissa perheissä sitä vielä valmistetaan: 

Minä voin kertoa. Se on meidän lapsenlasten herkkuruoka. Ensin kattilaan hiukan vettä ja siihen voinokare ja sen annethan kiehahtaa ja sitten lisätään kattilaan maito ja kun maito on kiehumapistees, niin sitten helmiryynit sinne. Litraan kaksi desiä. Anna hiljookseen kiehua, sakenoo n. 10 minuutis. Siihen suolaa ja sokeria ja mehukeitto siihen päälle. Suola laitetaan vasta valmiiseen puuroon. Ja vähän sokeriakin. Sitei saa laitta paljon, lusikan kärjellä tai niinkun ennen sanottiin, hyppysellinen. 

Voisilimän kans se pitää syödä. 

Helmipuuro herätti ruokatarinatapaamisissa myös pidempiä keskusteluja:  

– Se on velliä tai puuroa. Se on niinkun sellaasta hötyystä ja maukas kuitenkin, vaikka siinon sitä perunajauhoa vaan. Se sakenoo sillä lailla äkkiä, mun ainakin, mitä mä oon keittäny. Mun miälestä, se mitä mä oon teheny niin maito kuumaa ja siitä sitten vispata. 

– Sekoottaa koko aijan. Kylmään maitoo ei onnistu vai? 

– Emmä oo ainakaan, ohjees on ollu aina kuumahan…ja sitten vaan miltä se näyttää niin sitten lisää maitua tai vettäkin voi lisätä, mä oon lisänny vettäki ja sitte nokare voita. 

Puuron valmistusaineet ovat moninaiset. Esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen Kielikello-lehdessä pohditaan puuro-nimen etymologian lisäksi puuron luonnetta noin yleisemminkin.  Erilaisista aineksista tehtyjä puuroja ovat olleet esimerkiksi jauhopuuro, hernepuuro, kruppanapuuro (kruppana = palttu, verileipä), lanttupuuro, leipäpuuro (leivänkannikoista), naurishuttu, ohranryynipuuro, omenapuuro (Kannaksella omena = peruna), rasvapuuro (ohraryyneistä ja silavanpaloista), talkkunapuuro, tattaripuuro, uutispuuro (uutisviljasta).  Meidän keräämissämme tarinoissa Etelä-Pohjanmaalla esiintyi leipäpuuro eli leipäressu eli ”vävypojan velli”: 

Vävypojan velli oli yksi nimitys leipäreissulle jossa kuivaa leipää tai korppuja upotettiin kuumaan maitoon. Mumma laitoo uunihin emalitouppihin maitoa kuumenemaan ja sinne kuumaan maitoon sitten kuivaa leipää. Se oli leipäressua ja kyllä se oli hyvää. Ennen ei ollut jugurtteja sun muita niin se oli hyvä iltapala. Jaksoo nukkua. 

Monien puurojen ja vellien takan löytyy tarinat omasta lapsuudesta, ja puuronkeitto on ollut monille myös omien keittotaitojen opettelupaikka.   

Kyllä kaurapuuroakin kun keittää, niin ei kannata pihalle lähtiä, ettei käy kun mulla kun mä ajattelin, että mitähän Oili (naapuri) teköö ,haisee niin pahalle ja se oli mun kaurapuurokattila , joka paloo niin pohjaan, että sai vaikka kuinka kauan liottaa. Mies leikkas nurmikkoa ja mä menin kukkia näin nostamaan haravalla. 

Koululikkana muistan, kun äiti lähti viemään lehmää härän luo ja mä ajattelin, että keitän mannaryynivelliä, mutta ei siitä oikein kiitosta tullut, olis sitä maitoa pitänyt laittaa. Yhtään en muista syötiinkö sitä vai ei. 

Sitaatit on poimittu ”Seinäjoen seudun uudistuvat ruokatarinat” -hankkeen virikekeskusteluilloissa ja haastatteluissa nauhoitetusta materiaalista vuodelta 2020. Hanke toteutettiin Seinäjoen, Nurmon, Ylistaron, Peräseinäjoen ja Jalasjärven alueella. Tarinankerääjinä Asta Asunmaa, Nanna Rintala ja Anu Hopia. Blogitekstit koostaneet Nanna Rintala ja Anu Hopia.