Sopat ja keitot ovat kokonaisvaltaista ja taloudellista ruokaa, jota syntyy helposti kerralla isommallekin porukalle. Keittoihin uppoaa näppärästi niin aterian hiilihydraatti- ja proteiinilähteet kuin vihanneksetkin. Keitot voivat olla juhlavan aterian keveitä alkuruokia ja ruokahalun herättäjiä, mutta suomalaisessa ruokavaliossa ne ovat ennen kaikkea juurevia arkiklassikkoja, jotka leivän kanssa nautittuna muodostavat kokonaisen aterian. Keitot ovat olleet suomalaisen arkiruokailun kulmakiviä aina siitä alkaen, kun ne vaurastumisen myötä alkoivat pikkuhiljaa syrjäyttää puuroja suomalaisesta ruokakulttuurista. Tämä näkyy selkeästi esimerkiksi Merja Sillanpään kuvaamassa suomalaisen ruokakulttuurin kehityskaaressa Happamasta makeaan -kirjassa (Sillanpää 1999, Gummerus), jossa perunasoppa, kaalikeitto, kalakeitto, lihakeitto, makkarakeitto, hernekeitto, pinaattikeitto, kesäkeitto, makaronivelli ja maitokaali korvaavat erilaiset viljapohjaiset puurot ja vellit suomalaisväestön päivällispöydässä 1950-luvulta eteenpäin.
Keitot ovat myös edullista ruokaa ja niiden voimalla on marssitettu suomalaista armeijaakin.
Miähet on saanut tarpeeksi hernesopasta armeijas…kummä oon yksin kotona niin yks kaks mä aukaasen sen hernekeittopurkin.
Suomalaisille rakkain eines lienee purkkihernekeitto ja sen makuun olemme oppineet niin hyvin, että se ei edes tunnu kakkosvaihtoehdolta itsetehtyyn verrattuna. Toisaalta nykyään joulukinkun jämistä ja kuivatuista herneistä pitkän kaavan mukaan valmistettu hernekeitto alkaa olla jo melkein gourmet-osastoa. Ja yllättäen, hernekeittohan on myös ensimmäisiä koko kansan kasvisruokia.
…Joskus voi olla torstaisin hernesoppaa, se on sellainen hyvä, torstai on hernekeittopäivä ja pannaria.
… tai palvikinkkua joukkohon… se on kyllä hyvää se palvikinkku.
Mä kans, jos teen, niin sitte kun on kinkunjämät, tosi hyvää hernekeittoa tulee siitä… ja mä kutsun vielä pojankin syömään, kun sekin tykkää… kyllä se kauppansa tekee, kyllä se on aivan erimoista se omatekoonen
Hernekeitto on siinä hyvä, vaikka mäkin teen sitä itte vaikka meiton vaan kaks ihmistä…sitte saa pakastaa sitä ja miäs onneksi tykkää siitä ja kun mä oon näis mun harrastuksis, niin saa ottaa sitä sulamahan, eikä oo yhtään mitään ruuan kans, että mitähän täälä nyt söis.
Arjessa koetaan maistuviksi ja nopeiksi makkara-, nakki-, jauheliha- ja kalakeitto. Keiton valmistusta nopeutetaan myös vaikka pakkasesta saatavilla keitto-aineksilla.
Lohikeitto on ainakin. Kylmäsavulohesta tuloo hyvä keitto.
Lihakeitto on yksi perinteisimmistä keitoista. Sen keittämisessä löytyy montaa koulukuntaa ja ennen vanhaan keitetty lihakeitto olikin aika erilaista kuin tänään, vanhimmilla on siitä vielä hyvin muistoja tallessa.
Menisin takaperin tuohon lihakeittoon. Vanhanajan lihakeittoon ei oo koskaan laitettu porkkanaa ja lanttua, vaan ainoastaan sipulia. Lihaa on pitäny olla enemmän melkeen kun perunoota. Sen takia vanhemmat miehet ei tykkää kun porkkanoota laitetaan joka paikkaan. Ja sitten, että sitä ei saa seata, vaan antaa hiljoollensa kiehua että melkeen sen liemen pitää kadota sieltä, lientä ei saa olla pitkästi. Se on oikein ennenaikainen lihakeitto.
Keitot herättivät ruokatarinailloissamme myös pitkiä keskusteluketjuja.
– Mites sitten kun toiset sanoo, että pitää olla kirkas se liemi?
– No, se on ehkä tätä nykyaikaa. Se pitää olla kirkas ja perunoota ja lientä ja liha pitää olla kuutioina, se on tullu nykyajan mukana. Se ei oo oikein vanhanajan lihakeitto. Se on jopa lihamyllyllä jauhettu sinne keittohon se liha…
– Niin nykyään?
– Eiku vanhana, nythän on rossattu liha lihakeittoon ja hernekeittoon, jota käytetään
– Laitettiinko se liha sellaisenaan veteen vai ruskistettiinko ensin?
– Ei sitä ruskistettu.
– Kerättiinkö se vaahto?
– Joo kyllä vaahto kerättihin.
– Mulla on ainakin sellainen muistikuva, että kylmähän veteen laitettiin se liha ja kypsänä vasta pienistettihin, kun eihän sitä olisi saanut palooksi. ja sitten liemehen tuli se maku. ja sillä se on sitten jauhettu lihamyllyllä, nostettu kokonaasena sieltä ja jauhettu, se on oikein vanhojen tapa.
Ja olipa keitto mikä tahansa, yhteistä on, että makua pitää olla
Mitä enempi läskiä, sen parempi soppa.
Saako enää niin läskistä? Jos ei oo ittellä sikoja?
Liemi oli luista keitetty, luista lihaa, sitä on vaikea löytää nykyään, mutta kaupassa on aina grilliluita, niistäkin saa hyvän liemen.
Naudan luita ei saa. Ennen klimppisoppa tehtiin naudanluista. Hullun lehmäntauti vei naudanluut kaupasta, teurastamo ei toimita.
Nykyään tehdään paljon myös erilaisia sosekeittoja. Niitä terästetään makukermoilla ja sulate- tai tuorejuustolla. Maistuvat kasviskeitot syntyvät kasviksista monipuolisesti.
Keittoa pystyy lämmittämään monta kertaa, vain paranee lämmittäessä.
Keittoihin ei kyllästytä, koska niihin on helppo tuoda vaihtelua, niitä jaksaisi syödä vaikka joka päivä. Mutta keittomieltymyksetkään eivät taida olla aivan samanlaiset joka maakunnassa. Eteläpohjalaiselle on piimävelli herkkua, mutta poron kuivalihakeitto pohjoisesta nostatti ennakkoluuloja. Mahtaakohan olla toisinkin päin?
Poron kuivalihavelli jäi syömättä, harvoin jätän ruokaa, miätiin vain, että mihkä tämän lihan laittaa? Lihanpalat oli pitkiä ja sitkeitä, ei hammas pystynyt.
Sitaatit on poimittu ”Seinäjoen seudun uudistuvat ruokatarinat” -hankkeen virikekeskusteluilloissa ja haastatteluissa nauhoitetusta materiaalista vuodelta 2020. Hanke toteutettiin Seinäjoen, Nurmon, Ylistaron, Peräseinäjoen ja Jalasjärven alueella. Tarinankerääjinä Asta Asunmaa, Nanna Rintala ja Anu Hopia. Blogitekstit koostaneet Nanna Rintala ja Anu Hopia.
Vastaa