Tampereella kevään päätöstapaamisessa muisteltiin menneitä ja suunniteltiin tulevaa

Tampereen porukka kokoontui maanantaina 6.5. kevään viimeisen kerran. Tapaamisessa reflektoitiin kevään touhuja, pohdittiin omaa ammatillista toimijuutta ja ideoitiin syksyn teemoja.

Tapaamisen aluksi kukin työpajaa pitänyt porukka esitteli oman pajansa ja näytti joitakin syntyneitä tuotoksia. Esittelyt herättivät vilkasta keskustelua ja pohdintaa siitä, mikä meni hyvin ja mitä olisi voinut tehdä toisin.

Esittelyt toimivatkin ajatuksia herättävänä pohjana työpajaryhmien itsearviointikeskustelulle. Kahvin ja piirakan ääressä syvennyttiin vielä pienemmissä porukoissa reflektoimaan kevään toimintaa ryhmätasolla.

Kevään toiminnan arvioinnin viimeinen palanen oli oman ammatillisen toimijuuden kehittymisen arviointi. Osallistujat syventyivät pohtimaan oman ammatillisen identiteettinsä ja reflektoimisvalmiuksiensa kehittymistä kevään koulutusjakson aikana.

Tästä siirryttiinkin kevyempään tekemiseen ideoimaan syksyn toimintaa. Tuloksena oli kaksi A2-arkkia, jotka vilisevät ideoita robotiikasta ja teknologiasta narratiivisuuteen ja leikkimaailmoihin. Sopivana päätöksenä tapaamiselle annettiin täydennyskoulutukseen osallistuneille todistukset ensimmäisen osuuden suorittamisesta. Nyt kun kevään kokonaisuus on viety loppuun, voidaan hyvillä mielin lähteä viettämään kesälomaa INNOPLAY:stä ja kypsyttelemään ideoita syksyä varten!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *