Anna Kuismin

 

1800-luvulla sanomalehdissä kirjoitettiin nurkkasihteereistä, jotka elättivät itsensä kirjoitustöillä tai toimimalla oikeudessa asianajajina. Heidän väitettiin pettävän asiakkaitaan ja pitkittävän oikeusjuttuja saadakseen lisää ansioita, usein viinanhimon villitseminä. Epäpätevistä maallikko-asianajajista varoittivat erityisesti kansanvalistajat, jotka suomivat myös ihmisten ylenpalttista käräjöintihalua.

Asioitsijoiden omaa ääntä tai näkökulmaa on useimmiten vaikea tavoittaa. Yksi – tosin karikkoinen – väylä avautuu sanomalehtien ilmoituksista ja käräjäuutisista. Tarkkailen seuraavassa yhden maallikkoasianajajan kuvaa 1800-luvun loppupuolella joensuulaisen Karjalatar-lehden kautta. Ensimmäisen kerran kauppias Pekka Hakkarainen julkaisi 2.9.1887 ilmoituksen, jossa hän kertoi ajavansa oikeudenkäyntiasioita ”huolellisesti ja huokeasta maksusta.” Muutama vuosi myöhemmin hän ilmoitti ottavansa vastaan myös ”tili- ja välikirjain tekoa, perukirjoituksia ynnä muita toimituksia” (Karjalatar 9.6.1891).

Monet varhaiset kirjoittajat aloittivat uransa toimimalla kirjureina huutokaupoissa. Näin oli luultavasti Hakkaraisenkin kohdalla, sillä hän ilmoitti myyvänsä huutokauppatavaroita:

Huutokaupasta ostetuita

huokeihin hintoihin myytäwänä:

Leninkiwaatteita, Willalankoja ja Tuulen huiskuttajia, Wärillisiä wirkkuu keriä, Lasten kauluksia, Kirweitä, Wiikatteita, Käsisahan teriä, Kammarin lukkoja, Wesi-tiinuksi käypä Tamminen rautawanteinen Tiinu ja Tamminen Wesitynnyri aisoihin raudotettu, Waatekenkiä, Seinäkelloja, Lintuhäkki y. m. y. m.

Pekka Hakkaraisella,

Kirkkoherra Pöyhösen talossa. (Karjalatar 22.7.1887)

 

Samassa lehdessä Hakkarainen ilmoitti välittävänsä ”Nimi- ja Wirka-Leimasimia” sekä kihlauskortteja. Heinäkuussa 1887 hän myi mm. ulkomaisia sikareita, erilaisia kankaita ja ompelutarvikkeita, poikien huopahattuja ja seinälamppuja. Toukokuussa 1888 tarjolla oli Singerin ompelukone, kuvatauluja, vaatekaappi, palvelustytöille sopivia kauluksia sekä ”rouwaswäen sadenutun koriste hetuletta”, ja tammikuussa 1889 Hakkaraiselta sai ostaa ”kohta lypsyn alkavia lehmiä huokealla”.

Asianajon ja kaupanteon lisäksi Hakkarainen yritti hankkia rahaa asuntojen vuokraamisella. Heinäkuussa 1889 hän ilmoitti antavansa vuokralle kyökin ja kaksi kamaria kirkkoherra Pöyhösen talosta. Joulukuussa 1889 hän tarjosi siistiä asuntoa markkinoiden ajaksi ja elokuussa 1891 etsi vuokralaisiksi kolmea tai neljää lyseolaista.

Hakkarainen asui vuoteen 1890 saakka kirkkoherra Pöyhösen talossa, jonka jälkeen ilmoituksissa osoitteena oli Haatajan talo. Vuonna 1891 osoitteita on kaksi: ensin kirjansitoja Iivanaisen talo ja sitten Leskisen talo. Karjalattaressa 2.9.1892 julkaistu ilmoitus sisältää aluevaltauksen. Hakkarainen oli valmis hoitamaan oikeusasioita myös muilla paikkakunnilla:

Asianajoa yli- ja alioikeuksissa,

toimituksia virastoisa [sic] sekä matkustuksia käräjillä ottaa toimittaakseen Joensuussa

Pekka Hakkarainen.

Asunto: Nahkuri O. Kuivalaisen talo.

 

Muutot siis jatkuivat: edellisessä ilmoituksessa osoitteena on Kuivalaisen talo, mutta 5.5.1894 Raatikaisen talo. Jälkimmäisessä ilmoituksessa Hakkarainen käyttää itsestään asianajajan titteliä. Samaan vuoteen ajoittuu uutinen asioitsija Pekka Hakkaraisen konkurssista (Karjalatar 28.7.1894).

Kaupanteko, huoneenvuokraus ja asianajo eivät siis elättäneet, vaikka yritteliäisyyden puutteesta Hakkaraista tuskin voi syyttää. Sanomalehdestä paljastuu, että asioitsija kirjelmöi kaupungille yleisten asioiden hoidosta. Karjalattaressa kerrotaan 2.6.1893, että Hakkarainen oli huomauttanut kirjallisesti ”kauppakojujen takana löytämästään siiwottomuudesta”, mutta kaupungin waltuusmiehet olivat päättäneet heittää huomautuksen roskakoriin. 13.10.1894 lehdessä mainitaan, että Hakkarainen oli valittanut viinavoittovarojen käyttämisestä rautatiejuhlaan. Oliko hän jokapaikanhöylä, joka ei osannut suunnata voimavarojaan järkevästi?

Keiden asianajajana Hakkarainen toimi ja millaisia asioita hän ajoi oikeudessa? Sanomalehden perusteella näihin kysymyksiin ei voi tyydyttävästi vastata, mutta pari tiedonmurusta Karjalatar sisältää. Vuonna 1889 Hakkarainen puolusti kruununvouti Carl Julius Collania, jota ravintoloitsija Tujulin syytti kunnianloukkauksesta. Collan oli nimittäin sanonut työväenyhdistyksen kokouksessa, että Tujulinin ravintola on työkansalle turmiollinen. Tujulin syytti myös kaupunginsaarnaaja Laamasta, joka oli raportoinut kokouksesta Karjalattaressa. Juttu päättyi Tujulinin eduksi. Toimittajan asenne on ironinen sekä Tujulinia että Hakkaraista kohtaan:

Sitte kun asialliset, warsinkin kantaja ja asianajaja Hakkarainen, jonkun aikaa oliwat keskenään kinailleet, julisti Raastuwan oikeus päätöksen, jonka mukaan hra Laamanen wapautettiin asiasta, mutta sai kuitenkin itse kärsiä kulutuksensa. Herra Collan’ia sitä wastoin sakoitettiin 50 k. kunnianloukkauksesta sekä welwoitettiin hra C. 60 m:kalla korwaamaan kantajan kulut asiassa. (Karjalatar 19.3.1889)

Kruununvouti Collan, joka oli toiminut työväenyhdistyksen puheenjohtajana, jätti Joensuun taakseen. Oliko syynä oikeusjuttu, ei ole tiedossa. Nimimerkki ”Myöskin syrjästä tullut” kirjoitti Karjalattaressa 5.4.1889 Hakkaraisesta ivalliseen sävyyn:

Työväenyhdistyksen johtohahmo on poistunut paikkakunnalta. Ehkä hänen tilalleen olisi nimitettävä ”henkilö, joka on esiintynyt hera C:n asianajajana siinä jutussa, jonka ensinmainitun ’siweellinen innostus’ on aikaan saanut, ja missä hän näppinsä on polttanut, koskapa mainittua asianajajaa ei suinkaan mikään wakinainen wirka rasita ja muutenkin on mainittuun toimeen sanomattoman sowelias.

 

Toinen Karjalatteressa raportoitu tapaus liittyy Hakkaraisen toimintaan Ilomantsin kihlakunnanoikeudessa 1894. Talollinen Juho Sivonen, jota Hakkarainen edusti, hävisi jutun rovasti Landströmiä vastaan. Lisäksi Hakkarainen julistettiin kelvottomaksi ajamaan muiden asioita oikeudessa:

Karjalatar 2.10.1894

Wiime keskiwiikkona käsiteltiin Ilomantsin pitäjän kihlakunnan oikeudessa erästä talollisen Juho Siwosen rowasti Frans Landströmia wastaan jo wiime käräjissä nostamaa syytöstä siitä, että muka rowasti Landström wastoin parempaa tietoaan olisi Siwoselta kantanut enemmän papinsaatawia kuin mitä häneltä oli tulewa. Simosen asiamies, kauppias Pekka Hakkarainen Joensuusta, oli sitä paitsi omasta puolestaan lisännyt muutamia rovasti Lackströmia loukkaavia lausuntoja. Asia sai kumminkin huononlaisen lopun, sillä oikeus lausui antamassaan päätöksessä Siwosen ei woineen näyttää wähintäkään erehdystä häntä wastaan tapahtuneen, jonka wuoksi Siwonen wäärästä ilmi-annosta tuomittiin pidettäwäksi yksi kuukausi yksinkertaisessa wankeudessa. Asiamies Pekka Hakkarainen, joka asiaa lopullisesti päätettäessä esitti rowasti Landströmiltä kunnianloukkauksen suhteen saamansa kirjallisen anteeksi-annon, langetettiin wetämään sakko 40 mk, koska wastoin parempaa tietoaan oli ajanut wäärää asiaa, jota paitsi oikeus julisti Hakkaraisen kelpaamattomaksi toisten asioita missään oikeudessa ajamaan. (Karjalatar 2.10.1894)

 

 

Oikeuden päätös ja konkurssi eivät lopettaneet lehti-ilmoitusten julkaisemista. Toimenkuva oli nyt entistä laajempi, mutta asianajajan titteliä Hakkarainen ei enää käyttänyt:

Asioitsija

Pekka Hakkarainen, Joensuussa

välittää asianajoa Keisarilliseen Suomen Senaattiin, Hovioikeuksiin, Kuvernööriin, virastoihin, toimittaa perunkirjoituksia, perinnönjakoja, antaa neuvoja oikeuden käymisessä.

 Asunto Paavo Raatikaisen talossa vastapäätä Nahkuri Hindikkaa.

 Huom.! 12 vuoden kokemus. (Karjalatar 2.2.1895)

Hakkaraisen ilmoitus Karjalatar-lehdessä vuonna 1895.

 

Senaatti kumosi Ilomantsin kihlakunnanoikeuden päätöksen Hakkaraisen kelpaamattomuudesta asianajoon (Karjalatar 23.4.1896). Tämän jälkeen Hakkaraisen nimi ei enää esiinny lehden palstoilla.

Lehti-ilmoitukset ja edelliset käräjäuutiset eivät tietenkään anna kovin luotettavaa kuvaa Hakkaraisen vaiheista ja hänen toimintansa laadusta. Selvää kuitenkin on, että hän ei onnistunut hankkimaan riittävää toimeentuloa oikeusasioiden ajamisella – toistuvat muutot ja konkurssi ovat tästä todisteena. Juopon nurkkasihteerin imagoon asioitsija Hakkarainen ei sovi, koska raittiusmies Collan oli pestannut hänet asianajakseen. Kielteisestä suhtautumisesta alkoholiin kertoo myös Hakkaraisen Joensuun kaupungin valtuusmiehille osoittama valitus ”rouva Rosa Blouvin väkijuomien anniskeluoikeuden myöntämisestä” (Karjalatar 1.8.1893). Lisäksi Hakkarainen oli tehnyt ilmiannon ravintoloissa harrastetusta uhkapelistä, mikä johti sakkoihin väärästä ilmiannosta:

Hra Pekka Hakkaraisen ilmi-annosta oli kaupungin-wiskaali Joensuussa A. Hellstén wetänyt maakauppias Pekka Haarasen Pielisjärweltä oikeuteen siitä, että tämä muka muutamassa kaupungin rawintolassa olisi harjoittanut uhkapeliä (hasardia). Kanne kumottiin kuitenkin todistajain puutteessa, mutta Hakkarainen sitä wastoin tuomittiin wäärästä ilmi-annosta wetämään sakkoa 100 markkaa. Nämä sakot on senaatti nyt alentanut 50 markkaan. (Karjalatar 2.11.1895)