”Elämme uutta luovaa aikaa” – Olavi Paavolaisen esseitä ja arvosteluja 1922-1950

15. toukokuu 2019 Uncategorized 0

Oppiaineemme tutkija VTT Ville Laamanen on yhdessä Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen emeritusprofessorin H. K. Riikosen kanssa toimittanut laajan kokoelmateoksen kirjailija Olavi Paavolaisen (1903–1964) 1900-luvun alkupuolen kirjoituksista. Vastikään julkaistun Elämme uutta luovaa aikaa -kirjan (Teos 2019) keskiössä ovat Paavolaisen aiemmin vähemmälle huomiolle jääneet esseet, kulttuurikritiikit ja arvostelut. Myös omilla tahoillaan Paavolaista pitkään tutkineet Laamanen ja Riikonen ovat aiemmin toimittaneet kirjailijan Neuvostoliittoa käsittelevistä kirjoituksista kokoelman Volga virtaa nyt Moskovaan (Teos 2016).

Poikkeuksellisen monipuolinen ja tuottelias kriitikko

Olavi Paavolainen on ehkä parhaiten tunnettu laajoista aikalaiskuvauksistaan ja matkakertomuksistaan, kuten natsi-Saksaa käsittelevästä Kolmannen valtakunnan vieraana -teoksesta (1936). Sen sijaan Paavolaisen työ kriitikkona ja hänen lukuisat lehdissä julkaistut kulttuuriarvostelunsa ja esseensä ovat vähemmän tunnettuja, eritoten suhteutettuna Paavolaisen tärkeään asemaan suomalaisen kirjallisuuden historiassa. Laamasen mukaan juuri tämän osa-alueen valaiseminen motivoi kirjan työstämiseen aiemman kokoelmateoksen jälkeen.

Paavolaisen tuotannon laaja-alaisuus käy erinomaisesti ilmi Elämme uutta luovaa aikaa –teoksen sisällysluettelosta. Laamanen ja Riikonen ovat jakaneet kirjoitukset aihepiireittäin, ja Paavolaisen tekstit käsittelevät niin arkkitehtuuria, kuvataidetta ja kirjallisuutta kuin esimerkiksi elokuvaa, lausuntataidetta ja teatteria. Lisäksi hän kirjoitti osittain toimittajillekin yllättävistä aihealueista, kuten suomalaisesta kasarmiarkkitehtuurista tai Karjalassa käydystä missikilpailusta. Kokoelman kustantaneen Teoksen tiloissa järjestetyssä julkistamistilaisuudessa kirjan toimittajat korostivatkin, että heidän nähdäkseen Paavolainen oli selvästi monipuolisin 1900-luvun alkupuolen kulttuurikriitikoista. Erityisen uraauurtavaa työtä Riikosen mukaan Paavolainen teki uuden ajan taidemuodon, elokuvan, sekä tanssin kritiikin saralla.

Vivahteikkaan ”kulttuurisen katseen” lisäksi Paavolainen oli tuottelias. Vaikka kirjaan valikoidut 82 tekstiä antavat hyvän poikkileikkauksen hänen tuotannostaan, on merkittävä määrä kirjoituksia täytynyt jättää myös teoksen ulkopuolelle. Kirjan loppuun on kuitenkin ensimmäistä kertaa koottu kattava bibliografia Paavolaisen kaikista julkaisuista. Julkistamistilaisuudessa monet puheenvuorot alleviivasivatkin, että Elämme uutta luovaa aikaa täydentää erinomaisesti aiempaa kuvaa Paavolaisesta. Jos aiemmin vaikutelma on pohjautunut suurelta osin hänen tunnetuimpiin tuotoksiinsa, niin tuore teos tuo esille unhoon jääneitä puolia yhdestä aikakauden keskeisimmistä kulttuurivaikuttajista.

Innostus moderniin

Paavolainen oli kiinnostunut kaikista modernin ajan ilmiöistä ja taiteen uusista muodoista. Laamanen, joka on aiemmin omassa tutkimuksessaan keskittynyt kirjailijan laajempiin teoksiin, painotti löytäneensä paljon uutta aikakauslehtien lyhyistä teksteistä, jossa Paavolaisen nuoruuden innostus ”nykyaikaa” kohtaan oli vielä selvemmin havaittavissa, jos myöhemmässä tuotannossa tämä innostus oli ehkä ehtinyt jo laantua.

”Kritiikeistä ja esseistä välittyy väkevästi niin uuden odotus, innostus kuin pettymyksetkin”, Laamanen arvioi.

Kriitikkona ja esseistinä Paavolainen oli toimittajien mukaan usein hyvin arvottava, ja hänellä saattoi esimerkiksi elokuvia tai lausuntataidetta käsittelevissä kirjoituksissa olla jopa opettava sävy. Samalla Paavolainen käytti ajalleen tyypillisesti varsin värikästä kieltä. Arvottavasta tyylistä ja tiukasta kritiikistä huolimatta Laamanen tai Riikonen eivät usko, että Paavolainen milloinkaan ylitti rajaa pahansuopaisuuden puolelle. Pikemminkin hän kunnioitti tuoreita lähestymistapoja sekä säilytti kulttuuriliberaalisen suhtautumisen uuteen taiteeseen.

Kurkistusaukko ”uuden ajan” kulttuurielämään

Sen lisäksi, että kirjan kautta on mahdollista tarkastella Paavolaisen kehitystä kirjoittajana ja kriitikkona, toimii se myös monipuolisena katsauksena suomalaisen kulttuurin 1900-luvun alkupuolen eri aloihin. Kirjan loppuun on myös lisätty poikkeuksellisen kattava henkilöhakemisto, jossa on lueteltuna Paavolaisen teksteissä esiintyvät henkilöt, ja hakemisto antaakin erinomaisen kokonaiskuvan tuon ajan kulttuuriväestä. Paavolaisella oli tapana viitata ahkerasti taiteilijoihin, joihin hän oli perehtynyt, ja Laamanen toteaakin, että joku saattaisi ilkeämielisesti huomauttaa kirjailijan kunnostautuneen ”namedroppingissa”. Kokonaisuudessaan Riikonen ja Laamanen arvioivat, että kirjasta välittyvä yleisvaikutelma 1900-luvun alkupuolen suomalaisesta kulttuurielämästä on yllättävän kansainvälinen ja monivivahteinen.

Jos Paavolainen kirjoitti monipuolisesti eri aihealueista, niin hänen tekstejään julkaistiin myös hyvin laajassa joukossa suomalaisia aikakaus- ja sanomalehtiä sekä kulttuurijulkaisuja. Hän kirjoitti sekä yhä toimintaansa jatkaviin ja hyvin tunnettuihin lehtiin että jo aikaa sitten unohdettuihin julkaisuihin. Näin ollen teos avaa näkymiä myös aikakauden suomenkieliseen lehdistöön.

Laamanen painottaa, että kaiken tämän lisäksi Elämme uutta luovaa aikaa on erityisesti osa suomalaisen kritiikin historiaa.

”Hyvä kritiikki on ajatonta ja kulttuurisen edistyksen kannalta elintärkeää, aivan samoin kuin taiteilijoiden työ, jota kritiikki tarkastelee ja jolle se antaa uusia merkityksiä.”

Teksti ja kuva: Johan Wahlsten

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *