Kuinka pyydystää ihmiskokemus viranomaisaineistosta?

08. huhtikuu 2021 Uncategorized 0

Historiantutkimus vaatii usein väsymätöntä tummuneiden paperien koluamista. Tutkija on myös monesti kiinnostunut teemasta, josta historian toimijat kertovat vain huomaamattaan tai sivulauseissa. Miten voi esimerkiksi havainnoida viranomaisten ja heidän ratkaisujensa kohteina olevien henkilökohtaista kokemusta ja toimijuutta viranomaisdokumentteja hyödyntäen? Matti Välimäki painii tämän kysymyksen kanssa meneillään olevassa 1980- ja 1990-lukujen maahanmuuttopolitiikkaa käsittelevässä tutkimuksessaan.

Poikkeustilat saavat tutkijan, kuten muutkin, havainnoimaan maailmaa uusilta kanteilta. Tässä esimerkki:

Covid19-pandemia on pakottanut suuren osan ihmisistä elämään niin sanotun pakotetun liikkumattomuuden aikaa. Tiedämme kuitenkin, että läpi historian muuttamattomuus on ollut maailmassa normi. Vain 2–4 prosenttia maailman väestöstä on esimerkiksi vuosina 1970–2020 asunut yksittäisenä vuonna synnyinmaansa ulkopuolella. Nykytilanne lienee avannut vauraiden yhteiskunnan kerrosten edustajille pakotetun liikkumattomuuden todellisuutta, jossa valtaosa maailman ihmisistä elää myös normaalioloissa.

– – –

Mutta, itse asiaan.

Poliittisen historian oppiaineessa toteutettavan ja Koneen säätiön rahoittaman ”Muuttuvat uhkakuvat ja valvonnan mekanismit Suomessa” -tutkimushankkeen – eli tuttavallisemmin VAME-hankkeen – tutkimustyö käy kuumimmillaan, kun perkaamme usean tutkijan voimin Suomen sisäisen turvallisuuden historiaa. Avaan omassa osatutkimuksessani arkisto- ja tulkintapolkuja 1980- ja 1990-lukujen pakolaisuuden ja turvallisuuden risteyskohtaan.

– – –

Tutkimuslupien saaminen ja arkistojen avautuminen määräaikojen jälkeen asettavat reunaehtoja viranomaisaineistojen, ja etenkin henkilötietoja sisältävien dokumenttien käytölle. Olen päätynyt anonymisoimaan käyttämissäni kansallisarkiston, ulkoministeriön arkiston ja suojelupoliisin arkiston aineistoissa seikkailevat henkilöt myös siitä syystä, että he voivat edelleen olla aktiivisia toimijoita suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kylmyyttään hohkaavia arkistolaatikostoja täynnä mahdollisesti ennen tutkimattomia asiakirjoja. Kuva: pexels.com.

Henkilötietojen salaaminen on yksityisyydensuojan kannalta perusteltua, mutta myös siitä syystä, että olen kiinnostunut viranomaisten ja ulkomaalaisten yleisistä toimintatavoista, enkä yksittäisistä henkilöistä. Tiedon tarpeeseeni ei vaikuta se, ovatko asiakirjoihin tallentuneet henkilöt viranomaisia – vai ulkomaalaisia, jotka ovat tekemisissä viranomaisten kanssa.

Olen tästä huolimatta kiinnostunut tuomaan esille usein viranomaisaineistoon hautautuvaa tai tukahtuvaa ulkomaalaisten ääntä ja toimijuutta. Sillä, kuten historiantutkijat Peter Gatrell ja Katarzyna Nowak toteavat, historianesitykset ovat usein kuvanneet pakkomuuttajia ”anonyymeinä ja mykkinä sotien tai vallankumousten uhreina”. Gatrell ja Nowak peräänkuuluttavat pakolaisuuden historiakuvan uudistamista niin, että tuodaan esille pakkomuuttajien toiveet, odotukset, vaatimukset ja pettymykset.

Samaan tulkintatapaan ohjaa mielestäni professori Edward Saidin kehittelemä kontrapunktinen luku- ja esittämistapa, jonka perusajatuksen hän on lainannut musiikkitieteestä. Samoin kuin kuunneltaessa orkesterin teosta, kuulijan on sovitettava yhteen ja toisaalta kuunneltava eri sävelkulkujen – tai historian toimijoiden äänien – muodostamaa kokonaisuutta. Vain näin voi kuulla kokonaisuuden ja toisaalta ymmärtää osien merkitystä, näkökantoja, valtasuhteita ja riitasointuja.

Lukiessa ulkomaalaishallintoa koskevia viranomaisaineistoja havaitsen aika ajoin ulkomaalaisten toimijuuden. Toimijuus täytyy kuitenkin yleensä siivilöidä esiin viranomaisten merkinnöistä, jotka liittyvät esimerkiksi ulkomaalaisten viranomaisprosessiin, säilöönottosellissä virumiseen tai perheensä tapaamista koskeviin toiveisiin.

Ulkomaalaisten toimijuus ja elämän ratkaisut voivat myös käydä ilmi esimerkiksi haastattelupöytäkirjoista tai viranomaisille annetuista matkustusasiakirjoista tai opiskelu- ja työtodistuksista. Jos tutkija on valppaana, myös paikallispoliisin raportti kesken asian käsittelyn kadonneista ulkomaalaisista voi avata toimijuutta.

Yksilöiden äänen esiin kaivaminen voi vaatia väsytystaistelua, eli satojen tai tuhansien sivujen läpikäymistä. Kuva: Matti Välimäki.

Historiakuvan kokonaisuudessa myös viranomaisten näkökulman ja äänen tavoittaminen olisi tärkeää. Vaikken siihen tutkimuksessani käsiksi pääsisikään, on hyvä olla herkkänä esimerkiksi tämän kaltaisille yksilökohtaisille ratkaisuille:

Miten yksittäinen virkahenkilö mahdollisesti esittää muista poikkeavia kysymyksiä viranomaistoiminnan kohteena oleville ihmisille?

Miten hän mahdollisesti kirjaa muista poikkeavia havaintoja tai jättää huomiotta yleisesti omaksuttuja periaatteita?

Myös viranomaisratkaisuissa voi olla tilaa luovalle ja inhimilliselle toimijuudelle. Ja myös nämä havainnot ovat kiinnostavia tutkijalle ja aihetta syvällisesti ymmärtämään pyrkivälle yleisölle.

– – –

Lopuksi vielä kutkuttavia podcast-uutisia. Olemme VAME-hankkeen tutkijoiden ja asiantuntijavieraiden kanssa nauhoittamassa tämän vuoden aikana humoristisen turkulaisittain nimetyn ”UHCAST” -podcast-sarjan.

Aihe on kuitenkin vakava. Teemaltaan vaihtelevissa jaksoissa syvennymme muun muassa turvallisuusviranomaisten muuttuvaan rooliin yhteiskunnassa, viranomaistoimien vaikutukseen kohteena oleville henkilöille sekä sisäisen turvallisuuden koneiston lainsäädännöllisiin raameihin ja merkitykseen demokratialle. Sen voi jo luvata, että tuomme sekä turvallisuusviranomaisten, että heidän toimiensa kohteiden näkökulmaa esille.

Ja sen, että UHCAST tulee vapaasti kuunneltavaksi ja sitä tullaan hyödyntämään ensi kevään poliittisen historian opetuksessa.

Matti Välimäki

Erikoistutkija poliittisen historian oppiaineessa ja Eduskuntatutkimuksen keskuksessa

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *