Ihmisten hyvinvointi lepää planetaarisen hyvinvoinnin varassa

Inhimillistä hyvinvointia on totuttu ajattelemaan suhteessa ihmisten välisiin vuorovaikutussuhteisiin. Usein otetaan huomioon myös yksilöiden ja yhteisöjen elämään välittömästi vaikuttavia ympäristötekijöitä, kuten puhtaan veden sekä riittävän ravinnon ja turvan saatavuutta. Maailmanlaajuisten ja paikallisten ympäristökriisien aikana on kuitenkin laajennettava katsetta ja kysyttävä, millä tavoin ihmisten hyvinvointi limittyy toisten lajien ja ekosysteemien hyvinvointiin – ja kuinka inhimillistä ja ei-inhimillistä hyvinvointia voidaan edistää yhteistuumin.

Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdom on paneutunut näihin kysymyksiin monialaisen tutkimuksen ja keskustelun keinoin. Wisdom-yhteisö on kehittänyt planetaarisen hyvinvoinnin käsitettä, jonka avulla toisten lajien ja ekosysteemien hyvinvointia voidaan tarkastella järjestelmätasolla. Planetaarisen hyvinvoinnin käsite auttaa myös asettamaan ihmisten hyvinvoinnin laajempaan ekologiseen kontekstiin.

Planetaarisen hyvinvoinnin idea lähtee siitä jo monien aikaisempien kirjoittajien ilmaisemasta ajatuksesta, että kaikella elollisella on itseisarvoinen oikeus olla olemassa. Eliöillä on siis oikeus elää elämäänsä lajityypillisiä tarpeitaan täyttäen. Tämä ei tarkoita sitä, että ihmisellä olisi velvollisuus joka tilanteessa turvata jokaisen luonnonvaraisen eliöyksilön hyvinvointi, sillä sairaus, saalistus ja kuolema ovat myös osa luontoa. Sen sijaan ihmisen tulee turvata niiden ekologisten ja fysikaalisten järjestelmien vakaus ja toimivuus, jotka ovat välttämättömiä ekosysteemien ja lajien säilymiselle. Näiden järjestelmien vakaus ja toimivuus ovat välttämättömiä myös ihmisen olemassaololle. Planetaarisen hyvinvoinnin käsite ei siis erottele ihmistä ja muuta luontoa, vaan pitää molempia itseisarvoisesti tärkeinä.

Ihmisen hyvinvoinnin luonteesta ei ole olemassa yhteistä tieteellistä näkemystä. Esimerkiksi vallitsevan taloustieteen, psykologian tai filosofian käsitykset hyvinvoinnista voivat olla hyvinkin erilaisia. Yksittäisten alojen hyvinvointikäsitysten pohjalta onkin vaikea lähteä hahmottamaan reilua ja kestävää tulevaisuutta. Tarvitaan tapoja yhdistää inhimilliset kokemukset mielekkäästä elämästä ja hyvinvoinnista laajempaan planetaariseen hyvinvointiin.

Maailmanlaajuisten ja paikallisten ympäristökriisien aikana on laajennettava katsetta ja kysyttävä, millä tavoin ihmisten hyvinvointi limittyy toisten lajien ja ekosysteemien hyvinvointiin.

Mitä sitten on ”hyvinvointi” planetaarisessa hyvinvoinnissa? Se tarkoittaa elävien olioiden mahdollisuutta elää luonnollisessa elinympäristössään lajityypillisiä, evoluution myötä kehittyneitä tarpeitaan täyttäen. Kasveille näitä tarpeita voivat olla esimerkiksi riittävä sadanta ja sopivien pölyttäjien esiintyminen ympäristössä. Kaloille tarpeita ovat muun muassa puhdas vesi ja sopivat lisääntymisalueet sekä riittävä vapaus häiriöistä, jotka voisivat uhata lajin tai populaatioiden elinkykyä. On mahdotonta luetteloida kunkin eliölajin erityiset tarpeet ja sitten pyrkiä turvaamaan niiden täyttyminen, sillä emme edes tunne valtaosaa maapallon lajistosta. Yksittäisten lajien tarpeiden sijaan planetaarisessa hyvinvoinnissa kiinnitetäänkin huomiota lajien säilymiseen osana ekosysteemejä.

Samalla tavalla kuin muidenkin olioiden, ihmisen hyvinvointia määrittävät lajille ominaiset tarpeet ja niiden täyttyminen. Ensimmäisessä YK:n kestävän kehityksen raportissa vuodelta 1987 kestävä kehitys määriteltiin kehitykseksi, “joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa”. Raportissa ei kuitenkaan määritelty, mitä nämä tarpeet ovat.

Ihmisen tarpeita tutkineet yhteiskuntatieteilijät ja psykologit ovat yhtä mieltä siitä, että ihmisellä on joukko tarpeita, jotka ovat universaaleja, eli koskevat kaikkia ihmisiä kaikissa paikoissa ja kaikkina aikoina. Tarpeet siis eivät ole vain yksilöllisiä kokemuksia esimerkiksi elämän merkityksellisyydestä. Vaikka tutkijoiden näkemykset ihmisen perustarpeista eroavat yksityiskohtien suhteen, kaikissa näkemyksissä mainitaan tarve ruumiilliseen ja psyykkiseen terveyteen, merkityksellisiin ihmissuhteisiin sekä kykyyn toteuttaa itseään. Näiden tarpeiden täyttyminen edellyttää muun muassa riittävää ravintoa, fyysistä ja psykologista turvallisuutta, terveydenhuoltoa ja yhteisön elämään soveltuvaa kasvatusta ja koulutusta.

Koska ihmisten perustarpeet ovat kaikille yhteisiä, voidaan niiden perusteella suunnata yhteiskuntien kehitystä niin, että ihmisten hyvinvointi turvataan mahdollisimman hyvin nyt ja tulevaisuudessa. Kun perustarpeita miettii tarkemmin, on selvää, että materiaaliset tarpeet liittyvät lähinnä ravintoon ja turvallisuuteen, muut tarpeet ovat ensisijassa sosiaalisia ja psykologisia. Korkea materiaalinen elintaso ei tästä näkökulmasta katsoen ole lainkaan välttämätöntä ihmisen hyvinvoinnille. Jos ihmisellä on korkea materiaalinen elintaso, mutta hän elää ja toimii yhteisössä, jossa ei voi toteuttaa itseään, tai hän ei koe kuuluvansa yhteisöön, hän voi pahoin, koska psykologiset ja sosiaaliset perustarpeet eivät täyty.

Perustarpeiden tunnistamisen kautta on mahdollista sovittaa yhteen ihmisen ja luonnon hyvinvointi. Inhimillistä hyvinvointia voi lisätä panostamalla omaan ja muiden sosiaalisten ja psykologisten tarpeiden täyttämiseen. Myös luonnon hyvinvoinnin hyväksi toimiminen voi täyttää monia sosiaalisia ja psykologisia tarpeita ja tuoda merkityksellisyyden kokemuksia – sekä tietenkin suoraan auttaa toisia lajeja ja ekosysteemejä. Esimerkiksi ympäristötutkija Glenn Albrechtin tutkimushankkeissa on selvitetty, että ympäristötuhoja kärsineiden lähiympäristöjen ekologinen ennallistaminen on auttanut masennuksesta ja voimattomuudesta kärsineitä ihmisiä sekä luomaan merkityksellisiä suhteita elettyyn ympäristöönsä, että saavuttamaan kokemuksia oman toiminnan vaikuttavuudesta. Etenkin Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa puhutaan myös ”biokulttuurisesta ennallistamisesta” (biocultural restoration), jossa ekologisten ympäristöjen ja paikallisyhteisöjen olojen kohentaminen nähdään toisiinsa kietoutuneina.

Perustarpeiden tunnistamisen kautta on mahdollista sovittaa yhteen ihmisen ja luonnon hyvinvointi.

Luonnon ja ihmisen hyvinvointi eivät pohjimmiltaan ole ristiriidassa, vaan ne voivat tukea toisiaan. Suuri haaste on muuttaa yhteiskunnan, kulttuurin ja talouden rakenteita niin, että ne tukevat planetaarista hyvinvointia, eivätkä vähennä sitä. Järjestelmien muuttaminen pitää sisällään paljon epävarmuuksia. Muutoksessa on myös aina osapuolia, jotka kärsivät tai häviävät, ja tämä aiheuttaa vastarintaa ja huolta niiden keskuudessa, jotka hyötyvät nykyisistä järjestelmistä ja joiden asemaa muutos uhkaa. Erittäin vaikeita kysymyksiä nousee siitä, kenen arvot ja näkemykset otetaan huomioon muutoksia tehtäessä. Osallistava päätöksenteko, jossa kaikki asianosaiset saavat vaikuttaa tehtäviin päätöksiin, on yksi tutkijoiden suosittelema periaate.

Planetaarisen hyvinvoinnin saavuttaminen vaatii myös eri tieteenalojen panostusta ja yhteistyötä. Yksi esimerkki monialaisesta yhteistyöstä on Wisdom-yhteisön tuottamat Planetaarisen hyvinvoinnin opinnot, jotka toteutetaan kaikille avoimina ja ilmaisina verkkokursseina. Tässä blogitekstissä on hyödynnetty tekstiä opintokokonaisuuden ensimmäiseltä kurssilta, joka esittelee globaalien ympäristökriisien piirteitä ja syitä sekä kestävän kehityksen lähtökohtia ja haasteita. Tervetuloa mukaan kursseille ja keskusteluun!

---

Seuraa meitä:
Jaa julkaisu: