Koira mukana monitoimijaisessa yhteistyöverkostossa

Monialainen yhteistyö laajenee monitoimijaiseksi silloin, kun ammattihenkilöiden lisäksi mukana tasavertaisena toimijana on asiakas tai esimerkiksi avustava koira. Monitoimijaisen yhteistyön onnistumisen kannalta siihen osallistuvien toimijoiden on tärkeää päästä keskinäiseen erilaisia näkökulmia kunnioittavaan vuorovaikutukseen, jossa tunnistetaan kaikki osaamisalat ja luodaan keskinäistä luottamusta.

Nuorten kohtaamisen verkkokoulutus — kaikki hyötyvät empatiasta ja hyvästä kohtaamisesta!

Nuorille suunnattujen palveluiden kehittämisessä hyödynnetään tänä päivänä entistä enemmän nuorten omia kokemuksia palveluista ja niiden toimivuudesta. Palvelujen todellisten käyttäjien osallisuus ja äänen esiintuominen on äärimmäisen tärkeää. Palveluita tulee kehittää yhdessä nuorten kanssa ja nuorten tarpeita vastaaviksi. Yhteistyötä tehdessä tulee kunnioittaa nuorten omia kokemuksia, toiveita ja kokemusasiantuntijuutta.