Anna-Mari Rosenlöf & Liisa Hämäläinen kirjoittivat kulttuurihyvinvoinnista osana Dialogiblogin hyte-sarjaa. He toivat esille kysymyksen ”Entäpä jos omassa ammatissa voisi nykyistä enemmän hyödyntää omaa harrastuneisuutta ja vaikkapa aiemmassa koulutuksessa opittuja taitoja?” Tartun tässä tekstissä erityisesti harrastuneisuuden kautta hankittujen taitojen tunnustamiseen työelämässä. Näen, että tällä tavoin voisimme edistää paitsi kulttuurihyvinvointia, myös työhyvinvointia.
Hyvinvointi on asiana niin kokonaisvaltainen ja kokemuspohjainen, että miten tahansa sen määrittelemme, aina jotakin jää puuttumaan. Hyvinvointi on joskus taidekokemuksen kaltainen tila: se pakenee määrittelyjä. Varmaa on, että yksilön kokemaa hyvin- tai pahoinvointia ei voida irrottaa koskemaan vain yhtä elämän osa-aluetta, kuten työelämää. Työhyvinvointi vaikuttaa muussa elämässä koettuun hyvinvointiin, muun elämän hyvinvointi heijastuu työhön.
Varmaa on myös, että kulttuurilla on syvä yhteys ihmisen hyvinvointiin, kuten Rosenlöf & Hämäläinen kirjoittavat. ”Taide ja kulttuuri ymmärretään osana hyvää elämänlaatua ja elinikäistä oppimista.” (Lilja-Viherlampi & Rosenlöf, 2019). Esimerkiksi teatterin lavalla esiintyminen voi kehittää itsereflektiotaitoja ja vuorovaikutustaitoja. Se lisää ymmärrystä maailmasta ja muista ihmisistä empatian kautta. (esim. Kinnunen 2013, Aaltola & Keto 2018, 40.) Melko yleishyödyllisiä taitoja, sanoisin.
Peilaamme omaa elämäämme tarinoihin, esityksiin ja teoksiin niin tekijöinä kuin yleisönäkin. Niin kuin teatterin, myös esimerkiksi hoivatyön voi ajatella olevan kohtaamisen taidetta, joka tarvitsee jaetun tilan, niin psyykkisen kuin fyysisenkin tilan (ks. Arlander 1998). Empatian tunteminen on helpompaa, kun kohtaamme toisen kanssa samassa tilassa. Silloin emme pääse pakenemaan stereotypioiden taakse, meidän on tunnustettava toisen yksilöys ja nähtävä hänessä myös se mitä näemme itsessämme. (Aaltola & Keto, 2018.) Näinä aikoina kovin harvinaiset live-tilanteet muistuttavat sosiaali-, terveys- ja sivistysaloillakin keskiössä olevan inhimillisen kohtaamisen tärkeydestä.
Ryhmässä toimiminen ja sen välttämättömänä osana oleminen luo osallisuuden tunnetta, joka kantaa pitkälle muuhun elämään itseluottamuksen ja toimijuuden tunteen myötä. Osallisuuden tunteella on tutkitusti myönteinen vaikutus mielenterveyteen. Sisote-alojen näkökulmasta harrastus- ja vapaaehtoistoiminta on siis usein ennaltaehkäisevää ja aktivoivaa työtä. Järjestöjen tärkeä rooli myös tällä saralla on muistettava, kun puhutaan palvelujärjestelmän uudistamisesta. (esim. Terveyden edistämisen keskus, 2011.)
Järjestöillä on tärkeä rooli myös työelämätaitojen kasvattamisessa. Nuo taidot ovat usein sidoksissa hyvinvointia tukeviin taitoihin, kuten vuorovaikutustaitoihin ja itsereflektioon. Kun minut valittiin harjoittelijaksi Sote-akatemiaan keväällä 2019, esihenkilöni kertoi, että keskeisin peruste valinnalleni oli monipuolisuuteni. Olen vakuuttunut, että ilman varsinaisen opiskelun ulkopuolella tapahtunutta harrastus- ja vapaaehtoistoimintaa en olisi tullut valituksi tehtävään. Harrastukset ja vapaaehtoistyö tuottavatkin työelämätaitojen kannalta kovaa osaamista. Omalla kohdallani työelämätaitoja on kummunnut erityisesti Turun ylioppilasteatterin puheenjohtajuudesta (2015-2017), joka opetti muun muassa kokouskäytänteitä, tiiminjohtamista, verkostotyötä, yhdistyksen taloudenhoitoa ja organisointitaitoja. Nuo kaksi vuotta olivat poikkeuksellisen intensiivistä aikaa, niin uusien taitojen opettelun, kuin ihmisenä kasvamisen kannalta.
Käytännön taitoja, jotka kertyvät yhdistystoiminnassa vaikkapa kiinteistöhuoltoon ja teatteritekniikkaan perehtymisen myötä, ei tule väheksyä yliopistoympäristössäkään. Kaikki toimintamme, teoreettinenkin, on kiinni materiaalisessa ja konkreettisessa maailmassa. Kun oma maailma myrskyää pään sisällä ja ympärillä, lopulta jokin muihin ihmisiin, tilaan ja konkreettisiin tuloksiin sidoksissa oleva toiminta voi pitää maailmassa kiinni.
Konkreettisen tekemisen tai materiaalisten objektien välityksellä taide kommunikoi tietoa, joka on usein hyvin vaikeasti sanoitettavaa, kokemuksellista tietoa (esim. Eisner, 2008). Tämän hiljaisen tiedon tunnustaminen on hyvin oleellista kulttuurihyvinvoinnin ja työelämätaitojen tunnistamisen kannalta.
Oletko kiinnostunut kulttuurin ja terveyden tutkimuksesta? Tule mukaan Sote-akatemian kulttuurin ja terveyden tutkimusverkostoon! Ota yhteyttä Annastiina Mäkilään (aemaki@utu.fi)
Kirjoittaja on toiminut Turun ylioppilasteatterissa vuodesta 2011 alkaen lavalla, lavan ulkopuolella ja teatterin johtokunnassa. Pro gradu –tutkielmansa hän teki TYT:n esityksestä Lauma (2017). Lisäksi kirjoittaja on ollut mukana Turun yliopiston kuoron toiminnassa vuodesta 2013 alkaen ja toimii tällä hetkellä yhdistyksen taloudenhoitajana.
Suvi Puttonen
Projektitutkija, Sote-akatemia
Turun yliopisto
VTM
Lähteitä:
Aaltola, Elisa, Sami Keto. 2018. Empatia: Myötäelämisen tiede. Helsinki: Into.
Arlander, Annette. 1998. Esitys tilana. Helsinki: Teatterikorkeakoulu.
Eisner, Elliot. 2008. Handbook of the Arts in Qualitative Research: Perspectives, Methodologies, Examples, and Issues. ”Art and Knoweledge”. Toim. J. Gary Knowles & Ardra L. Cole. Thousand Oaks: SAGE Publications, 3–12.
Kinnunen, Taina. 2013. Vahvat yksin, heikot sylityksin – otteita suomalaisesta kosketuskulttuurista. Helsinki: Kirjapaja.
Sitra, 2017. https://www.sitra.fi/julkaisut/kovaa-osaamista-harrastuksista-ja-vapaaehtoistoiminnasta/ Luettu 1.12.2020
Terveyden edistämisen keskus, Rouvinen-Wilenius, P. & Koskinen-Ollonqvist, P. 2011. Tasa-arvo ja osallisuus väylä terveyteen: Järjestöt suunnan näyttäjinä. [Helsinki]: Terveyden edistämisen keskus.
Seuraa meitä:
Jaa julkaisu:
https://blogit.utu.fi/soteakatemia/kulttuurista-ja-taiteesta-uutta-nakokulmaa-hyvinvoinnin-edistamiseen/