Keskustelemassa kouluterveydenhoitaja Outi Koskinen ja koulukuraattori Johanna Heikkinen.
Haastattelijana Miia Tuominen.
Jakso on julkaistu alun perin Sote-akatemian opintojaksolla Hyvinvointi ja oppiminen kasvatus- ja opetusyhteisöissä, 3 op (LUOT0071)
Koulun monitoimijainen yhteistyö -podcast, tekstivastine
Yhteinen ääni on Turun yliopiston podcast, jossa keskustellaan ajankohtaisista aiheista monialaisesti. Tämän jakson tuotti Sote-akatemia.
[oveen koputetaan kahdesti, ovi avataan]
Miia: Noniin, tervetuloa! Tänään ollaan keskustelemassa koulun moniammatillisesta yhteistyöstä täällä Hämeenkyrössä. Ja keskustelemassa on kouluterveydenhoitaja Outi Koskinen.
Outi: Moi!
Miia: Ja koulukuraattori Johanna Heikkinen.
Johanna: Moikka!
Miia: Ja minä olen Miia Tuominen. Ja ihan tähän alkuun voitais aloitella keskustelua siitä, että millaiset toimenkuvat teillä on tässä koulutyössä täällä? Mitä te teette?
Outi: No mä oon siis kouluterkka, ja meillähän on tässä niinku koulun puoli, elikä yläkoululaisten puoli ja lukion puoli. Elikä oon niinku koulu- sekä opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitaja. Ja työnkuva on vähänniinkuin omannäköinen.
Johanna: Joo, ja niinku sama koulu tässä koulukuraattorin työssä, ja hyvin saa oman työnsä näköistä työtä tehdä. Että oppilaiden hyvinvointiin liittyvää. Kaikkea mitä keksitään, yhteisöllistä sekä yksilöllistä.
Miia: Selvä. Ja tänään tosiaan tää meidän focuksessa on tää moniammatillinen yhteistyö koulussa, ja se on se asia, mikä meitä kiinnostaa teidän kanssa tässä keskustella. Ja lähetään miettimään sitä kautta, että ensin on kiinnostava kuulla, että miten te kaksi teette yhteistyötä keskenänne tässä kouluarjessa, mitä se käytännössä tarkoittaa?
Outi: Meillehän molemmille varmaan, ja onkin siis moniammatillisuus ihan täysin normi. Et se on ollut meidän työssä läsnä ihan niin kauan, kun me ollaan oltu yhdessä tekemässä työtä. Että se ei oo meille enää mikään uusi tapa toimia, et me ollaan vähän niinku oltu sitä sorttia, että on haluttu aina tehdä.
Johanna: Ja haettu sitä, et mistä löytyy se hyvä yhteistyökumppani. Ja sit se oli ihanaa, kun mä oon ollut tässä koulukuraattorina vähän kauemmin, ja Outi tuli sitten jossain kohtaa, et on tehnyt erilaisten verkkojen kanssa töitä, ja jotenkin niinku hakenut sitä, että löytyykö semmosta innostusta muista lähtee tekeen yhdessä, ja sit se on aina ollut vähän omannäköistä. Mutta Outi on ehkä eniten innostunut samoista asioista kuin minä, ja siitä just et tehdään yhdessä. Ja sitten kun löytyy saman hengenheimolainen, niin sit se on jotenkin lähtenyt nopeasti liikkeelle.
Outi: Ja silleen luonnollisesti, että yhteistyö lähti siitä, kun mä tulin taloon, et siitä se pikkuhiljaa, kun me keskenämme tutustuttiin ja huomattiin, että on aika lailla työssä samanlainen arvomaailma, ja halutaan tehdä samalla tavalla, niin se pikkuhiljaa siitä kasvo yhteistyöksi.
Johanna: Kyllä, ja kumpikin tykkää tehdä oman toimiston seinien ulkopuolella asioita. Ettei tarvii olla siel niinku punaisten valojen takana, ja odottaa oppilaita, vaan enemmänkin sit sillain et tehdään vaikuttavampaa työtä yhdessä, ja joukossa on voimaa.
Miia: Eli toittekin tossa esille, että se teidän yhteistyö varmaan sai pitkälti alkunsa siitä teidän keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Ja siitä, että tutustuitte ja niin edelleen. Oliko siinä jotain muita tekijöitä, mikä tavallaan sai, tai edisti, tai sai alkunsa siitä, että te lähditte työskentelee, niin mikä sitä vei eteenpäin? Oliko mitä muita asioita, kun tää tutustuminen?
Outi: No henkilökohtaisesti ehkä semmonen ajatus oli itsellä, että kuinka terveydenhoitajan työtä voisi tehdä toisella tavalla, mihinkä on totuttu. Et mitä kaikkee muuta se saattaisi olla, kuin että mä teen terveystarkastuksia suljetun oven takana. Et mä kutsun ne oppilaat tänne, ne tulee kutsuttuna vain ja ainoastaan mun vastaanotolle. Et sit semmonen halu niinku tehdä asioita eri tavalla, ja näyttää ja kertoo siitä myös muille. Oli siellä sen henkilökohtaisen niinku muun homman takana, et sit ihan niinku tietoisestikin lähti hakee niitä paikkoja, et mitä se muu työ vois olla. Sit kun oven toisella puolella oli Johanna, jolla oli vähän samanlaiset ideat ja ajatukset, niin sit vaan kun keskenämme toisiimme peilattiin, ja heiteltiin ajatuksia ja ideoita ja kokemuksia omasta työstä, niin huomattiinkin, että hei sä voisit tehdä tän jutun tai tehdäänkö yhdessä, ja kuka muu voisi vielä olla siinä mukana.
Johanna: Joo. Ja sit taas mulla kuraattorin työssä, kun ei oo mitään semmosta säännöllistä oppilaiden kanssa, et olis mitään niinku valmista sapluunaa. Niin sit se on ollut hyvin paljon sitä, että halunnut kokeilla erilaisia juttuja, jotta ei itsekään kyllästyisi. Et mitä muuta mä voisin tehdä, mitä mä, ketä mä saan tähän mun joukkoon, ja kenen kanssa mimmostakin yhteistyötä, et opettajien kanssa tietynlaista, osa opettajista lähtee, osa ei niin kovasti. Silloin ei ollut kunnassa esimerkiksi nuorisotyöntekijää vielä ollenkaan, kun mä oon tullut tähän töihin. Mut et sitten kun on tullut nuorisotyöntekijät, nyt meillä on kaks nuorisotyöntekijää, niin sitten on löytynyt niitä, jotka tekee nuorten kanssa töitä, ja löytyy sitä yhteistyötä.
Outi: Ja sit ehkä semmonen niinku rohkeus itsellä kertoo siitä, että mä en nyt ehkä osaa tätä juttua, tai voisko joku tehdä tän mun puolesta, et semmonen, et kellä olis se parempi ammattitaito tähän asiaan, taikka mä voin jakaa tän tiedon, et kuka tästä vois jatkaa tämän kanssa, tai voisko jotain asiaa tehdä yhdessä, ettei mun tarvi niinku haalia sitä kaikkee itselle.
Johanna: Niin kun kaikkee ei voi ite osata. Ja myös ehkä rohkeus sit se, että uskaltaa sen, et mulla on se mun ammattitaito, ja mä voin laittaa sen, et nää mä osaan, ja tämmöisenä mä tuun, kuka lähtee mun kaa tekeen, niinku tulee täydentää sitä omaa juttuansa. Et meillä ei oo kummallakaan semmosta pelkoa, että joku arvostelisi meidän, ettei vois aukaista sitä omaa osaamista, et tulis joku sanoo, et miks sä teet noin, kun sit on aina kuitenkin perusteet, et miksi me tehdään milläkin lailla.
Outi: Ja onhan se nyt kivempaa tehdä yhdessä kun yksin. Et siinä on semmonen ilon ja innostuksen jakaminen, et se lisää omaa työhyvinvointia myöskin. Et siinä on niinku sekin puoli aika vahvasti.
Johanna: On tosi vahvasti.
Miia: Voisitteko antaa jotain esimerkkejä tässä, kun te kuvaatte sitä, että te teette eri tavalla, tai on kiva tehdä yhdessä, tai näitä tämmösiä uudenlaisia juttuja, niin jotain esimerkkejä, et mitä ne on nää työtavat tai jutut, mitä te teette niinku eri tavalla kuin ehkä ennen, tai tekisitte yksin?
Johanna: No meillä on esimerkiksi ihan joka päivä, mä en tiedä onko kellään muulla kuraattorilla ja terveydenhoitajalla joka päivä samaan kellonaikaan avoin vastaanotto oppilaille. Et se on vähänkun yhteinen vastaanotto, et voi tulla jommallekummalle, tai sitten osa tulee sillain, et ne haluaa nähdä meidät molemmat.
Outi: Joo. Meillä on molempien ovet auki, et silloin meillä ei oo ajanvarausvastaanottoa kummallakaan, vaan et nuoret saa tulla, et sit otetaan iso porukka, me yhdessä tai sitten he saa itse valita. Se on mun mielestä semmoinen jokapäiväinen työtapa, mitä me tehdään erilailla kun muut, mä luulen.
Johanna: Ja sitten me ollaan tehty hyvinvointikyselyitä yhdessä. Ja sit sitä kautta on katsottu niitä, et mitä sieltä nousee ja sitten vähän, et nouseeko semmosia, et joita pelottaa esimerkiks koulussa joka päivä, niin sitten napattu sieltä jutulle. Asioita, ja sitten on ne sun aloittamat ne lukiolaisten…
Outi: Niin lukiolaisten ykkösluokan terveystarkastukset muuttui täällä muutama vuosi sitten tämmöiseksi ryhmäterveystapaamiseksi, ja otin Johannan siihen mukaan, et me mennäänkin sen terveystapaamisen ja terveysaiheen mukana sinne lukion luokkaan, ja puhutaan yhdessä sit terveystapaamisen asioista ja aiheista ja sitten siellä syntyy hyvää keskustelua sitten sen koko porukan kesken, ja he sitten tekee siinä semmosen lomakkeen itse, vähän semmoisen mind mapin meidän ohjeiden mukaan, taikka vähän johdatellaan keskustelua siihen suuntaan, et he oppis itse tarkkaileen terveyttänsä, ja sit he voi juosta tässä pituusmitalla ja puntarilla, ja näköjään kuulon tarkastuksella, jos he haluaa. Että mä oon saanut jaettua sitä mun työmäärää Johannan kanssa. Ja Johannalla on ammattitaito sitten monissa asioissa.
Johanna: Niin mä oon puhunut psyykkisestä hyvinvoinnista ja sosiaalisesta hyvinvoinnista, ja tänä vuonna puhutaan seksuaalisesta hyvinvoinnista, et tulee niinku aika monipuolisesti sit terveys ajateltua.
Outi: Ja sitten tietysti se, että me ollaan viety tää omapalvelu, kuraattorin työ tai koulu- ja opiskeluterveydenhuollon työ, oppilaiden vapaa-ajalle. Että koululaisten avun tarve ei lopu siihen, kun koulupäivä päättyy, vaan me ollaan lähdetty aktiivisesti toimii sinne nuorisotyön kentälle, et me ollaan oltu liikkuvan nuorisotyön mukana autoilemassa perjantai-iltaisin nuorten parissa, ja nuokkarilla ollaan pidetty teemailtoja, ja mitä kaikkee muuta niin tota, aika monia juttuja ollaan tehty.
Johanna: Niin ollaan, joo.
[hälinää käytävällä, koulun kello soi]
Miia: Ja sitten mennään vielä miettimään sitä, että te kerroitte äsken tästä yhteistyöstä, ja siitä, että miten te käytännössä niinku teette sitä, ja tosi hienoja esimerkkejä kuultiin, ja ootte niinku monenlaiseen lähteneet. Mut onko jotain sellaisia tekijöitä, mitä osaisitte mainita, mitkä on niinku edistäneet sitä, ja niinku ollut erityisesti mahdollistaneet sen, että te pystytte toimimaan näin? Ihan tässä teidän toimintaympäristössä tai jotenkin muuten, että onko sellasia asioita, mitkä on tukenut tätä teidän toimintatapaa?
Outi: No fyysisesti ollaan vierekkäin, se on lähtökohta, meil on helppo koputtaa oveen. Taikka pitää ovet auki toisillemme. Se on niinku tärkee lähtökohta, et me ollaan tässä. Fyysisesti läsnä. Henkisesti vielä enemmän (naurua). Toinen on pois töistä, niin toinen on aika orpo, mutta osataan silti toimia.
Johanna: Joo. Ja kuraattorin työssä ei oo kauheesti niinku mitään semmosia kahleita, mitä tulisi ulkopuolelta, et saa tehdä oman persoonan näköistä työtä, että se on joka koulussa hyvin kuraattorin näköstä se työ. Et ei tuu esimieheltä, eikä juuri muualtakaan mitään semmosta laatikkoa, mihin pitäisi osua.
Outi: Niin ja toisaalta ollaan tosi rohkeita, et on lähdetty tekemään vaan, ettei me olla kysytty keltään lupaa, et voidaanks me tehdä yhteistyötä.
Johanna: Ei ollakaan.
Outi: Ei oo tarvinnut, ei oo tullut mieleenkään, että tarvis kysyä joltakin, että ollaan vaan lähdetty rohkeasti tekemään. Joo, se on ehkä se tärkee.
Johanna: Joo, kyllä. Ja mun mielestä täällä meidän koulussa on myös kulttuuri siinä, et tehdään ja jotenkin, en mä osaa kuvitella, että täällä kauheesti kukaan kysyis lupia. Ettei oo semmosta hierarkkista järjestystä, et ensin pitää saada lupa, jotta voi tehdä jotain. Vaan lähdetään innostuksen perässä, ja sitten järjestetään, joo.
Outi: Et meidän tämmöinen monipuolinen työ mahdollistuu täällä tosi hyvin.
Johanna: Kyllä
Outi: Et ollaan kiitollisia siitä. Ehkä sitten, mikä vois sitä estää, on se iän ikuinen aika, et voitais tehdä vielä paremmin ja hienompia juttuja, jos olis enemmän aikaa. Et ehkä se on ainoa siellä, että työaikaa pitää osata rajata, että se on tärkeetä. Mutta että me ollaan semmosia tyyppejä, et me halutaan nähdä mahdollisuudet ennen esteitä. Et se on kans tärkee katsontakanta. Et ei nää sille omalle työlle esteitä, taikka ei mee niitten, kun moni vielä sanoo ei ennemmin kuin kyllä, me vähän toimitaan eri tavalla.
Johanna: Niin ja sitten et esteet on niinku voitettavaksi, et jos täs nyt tulee joku hankaluus, niin sitten keksitään reitti ympäri, taikka miten se mennään, että se ei niinku estä sitä, etteikö vois kokeilla jotain uutta. Ja myöskään epäonnistumisen pelko ei estä meitä, et sit jos joku menee mönkään, se menee mönkään, mutta sit niistäkin opitaan, ja aina kuitenkin joku osa toimii.
Miia: No entäs sitten tää yhteistyö täällä koululla, koulun muiden ammattilaisten ja koko tän koulun henkilökunnan kanssa, miten te näette sen, eli millaisia kokemuksia teillä on yhteistyöstä niinku laajemmin tässä kouluyhteisössä muiden ammattilaisten kanssa?
Outi: Me ollaan, ja minä, ja me ollaan oltu aina sitä mieltä, että on se sitten talonmies tai ruokahuollon työntekijä, siistijä, opettaja, kuka tahansa, niin me ollaan kaikki koulun aikuisia, että meillä on se sama perustehtävä, että ollaan täällä näitä nuoria oppilaita varten, et he kokee itsensä kohdatuiks, ja heillä on turvallinen ympäristö täällä oppia asioita ja opetella sosiaalisia suhteita ja mitä tahansa, että kun ajatellaan kaikki niin, niin yhteistyö on silloin hedelmällistä. Ettei tuu semmosia esteitä, et mä en uskalla mennä tonne rehtorille, tai mä en uskalla koulun sihteerille, tai et me ollaan kaikki sen saman perustehtävän äärellä täällä kumminkin.
Johanna: Ja jokainen oman osaamisensa kanssa, et sen takia meilläkin lukee ovessa, että on Outi ja Johanna, mis on noi nuolet, et eikä niin, että täältä löytyy terkka tai kuraattori. Et ollaan koulun aikuisia sillä omalla osaamisalueella. Ja vahvuuksilla. Et mun mielestä se oli ihanaa viime syksynä, kun keittiöstä emäntä kysyi, että lähdettekste tekee heidän kaa Halloween-ruokailuu, mä sanoin, et tottakai me lähdetään, oltiin molemmat ihan innoissaan, ja siitä tuli ihan valtavan ihana tapahtuma, ja me oltiin tuolla kostyymeissa jakamassa hampurilaisia, oli kaamee kouluruokapäivä (naurua). Että niinku kaikkien kaa onnistuu kyllä yhteistyö täällä. Ja nuorisotyöntekijät käy koululla, ja heidän kans tehdään, et ovat ryhmäytyksissä mukana ja mitä vaan ikinä keksitään.
Miia: Eli Hämeenkyrön kunnan nuorisotyöntekijät?
Johanna: Joo, ja seurakunnan nuorisotyöntekijät käy, et he vuorottelee täällä, et he käy kerran viikossa, seurakunta ja kunta, tarjoamassa kahvia nuorille.
Outi: Ja etsivät nuorisotyöntekijät on myös messissä mukana, työllisyyspalveluiden alla työskentelevät, ja tekevät tempauksia ja muuta täällä meidän kanssa. Ollaan saatu laajempi porukka tänne koulupäivän sisälle tekemään omaa työtänsä.
Johanna: Joo, ja tällä laajemmalla porukalla on aateltu, että kerran vuodessa tehdään joku isompi juttu, että meillä on ollut Haloo, voi hyvin -messuja, ja et on niinkun yksi isompi ponnistus, mihin panostetaan paljon, ja sit tehdään pieniä juttuja vähän jokanen omillansa, tai tiettyjen työparien kanssa, että (?) taikka jotain muuta. Kaikenlaista olis.
Miia: Kuulostaa varsin monipuoliselta ja hienolta. Osaatteko heittää tähän nyt kokemuksenne pohjalta sen, että miten te ootte saanut tän toimimaan täällä koululla? Mistä se johtuu, että teillä asiat on niin, kuin ne nyt on?
Johanna: Innostuksesta.
Outi: Innostuksesta, joo, se on se suurin.
Johanna: Innostus leviää.
Outi: Koska ei me saatais varmaan kenkää tästä työstä, jos ei me tehtäis näitä asioita. Et me voitais jatkaa samalla tavalla, kun ollaan ennen jatkettu, että tehtäis yksinämme ovien takana silloin, kun joku tulee. Että niinhän voi tehdä. Mutta että ehkä se yksittäinen asia ja sana on innostus. Ja sit semmonen niinku aito halu siihen, että kaikki voi hyvin. Että ehkä se kumminkin semmoinen asiakaslähtöisyys ja se niinku aito halu siinä, sen tekemisen kohde on se tärkein asia kumminkin.
Miia: Eli semmonen yhteinen tavoite ja innostus, ja varmaan myös luottamus niinku teidän tekijöiden kesken, mikä mun mielestä tulee teidän puheesta esille. Te luotatte toisen ammattitaitoon, ja myös siihen, että toisen kanssa on hyvä tehdä, ja sitten paikataan sitä osaamista ja jatketaan siitä, mihin se oma osaaminen loppuu, niin toinen tulee mukaan.
Johanna: Kyllä, just näin.
Miia: No mites tota oppilaiden ja nuorten näkökulma, että millaista palautetta te ootte saaneet heiltä tästä tavasta työskennellä ja teidän yhteistyöstä?
Outi: Me ei olla sit mitenkään suunnitellusti, tai suunnitelmallisesti kerätty palautetta, mutta et kyllä niinku ehdottomasti paras palaute on just se, et meidän perään huudetaan, että hei Outi tai hei Johanna, ettei huudeta, että terkka tai kuraattori, taikka sitten että ne tyypit palautuu tänne palveluihin, et ne tulee kerta toisensa jälkeen.
Johanna: Tai kaveriansa, että nyt mun kaverilla on joku juttu, että voisittekste kattoo.
Outi: Joo. Ja hyvin aktiivisesti, että tehdään me teemapäiviä, tai ollaan me missä tahansa mukana heidän kanssa, niin he osallistuu aika kivasti ja aktiivisesti, ettei meillä oo ollut mitään ongelmia, suurempia heidän kanssaan.
Johanna: Joo ja sosiaalisessa mediassa kun jotain laittaa, niin siinä on heti, huomaa, että niinku seurataan ja tykätään. Yksinään ei tarvi näitä juttuja tehdä, että oppilaat lähtee kyllä mukaan.
Outi: Joo. Ja oppilaita tietysti kiinnostaa kaikki toiminta, mikä on erilaista, kuin perus koulunkäynti, et sehän on meillä plussaa (naurua), että siinä mielessä meillä on hedelmällinen kenttä, kun mennään kesken koulutunnin jotain kertoon tai tekee jotain juttua, niin he on tyytyväisiä siinä, ettei tarvii opiskella kemiaa tai matikkaa tai enkkua.
Johanna: Mut et kyllä vanhemmilta on tullut ihan, no harvoin tulee oikein sillain palautetta palautetta, mutta välillä tulee jostain, mä oon pitäny rauhallisten kerhoo nuorisotyöntekijän kanssa, niin sit siitä, et ihanaa, että huomataan tämmösiä rauhallisia tyyppejä myös, eikä pelkästään aina kiinnittää huomioo niihin, jotka menee hiki päässä ympäri koulua.
Miia: Tapaatteko vanhempia täällä koululla? Tuleeko heitä näiden nuorten mukana miten paljon?
Johanna: Sillain et saa tulla. Ja jos on jotain, niin sitten niinku mä kutsun, mutta aina sen nuoren niinkun edellä, että jos nuori haluaa, että pyydetään, niin sit pyydetään, tai jos vanhempi haluaa tulla, niin sitte kysyy, että käykö nuorelle.
Outi: Vanhempain- taikka huoltajailtoja, jonkinnäkösiä ollaan aina järjestetty, niin siellä tavataan vanhempia. Arjessa ei niin näy ne vanhemmat tässä ihan hirveesti, jokapäiväisessä työssä.
Johanna: Mikä on sillain ymmärrettävää, kun on työt ja kaikki ihmisillä, niin…
Outi: Ja ollaan tän ikäisten nuorten kanssa tekemisissä, niin…
Johanna: Nuoret hoitaa jo paljon itse asioita. Ja oletetaankin, että he hoitaa, ja annetaan heille sitä vastuuta, että kerro kotona näistä asioista.
Outi: Ja moni nuori kyllä tulee sillä tavalla, että äiti käski käymään, tai äiti pyysi käymään, tai isä sanoi, että käy nyt Outilla, tai käy Johannalle kertomassa, et sitä kautta tulee se, että vanhemmat onkin hienoo, että siel on Outi ja Johanna, että he voi auttaa.
Johanna: Joo et saattaa tulla perään kyselyä, että käviks se mun nuori. Sit voi vaan laittaa, että on käynyt.
Miia: Kyllä. Tuohon tarttuisin vielä, oli kiinnostavaa se, että sanoit tän sosiaalisen median, et siellä nuoret sitten tykkää helposti, ja huomaatte, että seuraa sitä teidän juttua siellä, niin miten te hyödynnätte tätä somea sitten tässä teidän työssä ja ehkä yhteistyössäkin?
Outi: Tosi paljon, tosi monipuolisesti, että on Snäppi ja Instagram, joka tavoittaa meidän koulun aika kivasti.
Johanna: Snäppi parhaiten.
Outi: Snäppi parhaiten, että se on monta vuotta jo meillä molemmilla ollut käytössä, ja se on heidän arkiympäristössä niin voimakas tekijä. Niin lähdettiin viemään palvelu aktiivisesti sinne, et me viestitään omasta näkökulmasta käsin ajankohtaista asiaa, tiedotetaan omista jutuista, ja keskustelutetaan ja puhutetaan ajankohtaisista asioista sitä kautta, ja sit he voi laittaa sitä kautta monesti viestiä, et onks, mulla on tärkeetä asiaa, et ooks tänään paikalla.
Johanna: Ja välillä on sillain, että niitäkin, kun seuraa Outia, et jos Outi puhuu jostain, mistä mulla on jotain asiaa, niin sit mä jatkan sitä, et Outi on puhunut omalla kanavallaan, niin sit mä puhun siitä samasta mun näkökulmasta, et sit tulee niinku samaa asiaa vähän eri näkökulmasta kummaltakin. Ja sit taas huomaa, et sit Outi on ottanut kiinni jostain mun jutusta, tai et Johanna kommentoi tämmöstä, että sitä voi katsoa täältäkin, et se vuoropuhelu jotenkin näkyy sielläkin. Ja sitten meillä on yhteinen tämän nuorisotyöryhmän kanssa, mis on nuorisotyöntekijät ja etsivä ja kaikki, niin meillä on yhteinen tämmönen HKY Helppi -kanava, missä vuorotellen jokainen työntekijä vähän pistää jotain juttuja, siellä on kans välillä yhteisiä teemoja, ja välillä ei oo, ja siinä on ajatuksena sitä, et sieltä saa moniammatillisesti jonkun vastauksen, et jos joku nuori haluaa kysyä, niin sinne siihen snäppiin kun pistää, niin sitten me tavoitetaan toisemme nopeesti ryhmänä, ja sit saa vastausta myös.
[hälinää, ovi aukeaa]
Miia: No niin, eli sitten seuraavaksi voitais vielä syventää tätä näkökulmaa keskustelussa koulun moniammatilliseen yhteistyöhön, ja siihen, miten tässä kouluyhteisössä tää moniammatillisuus ja moniammatillinen yhteistyö kaikkien toimijoiden kesken toimii, niin haluaisin kysyä teiltä nyt, ja on kiinnostavaa kuulla, että minkä takia teidän mielestä tää moniammatillinen yhteistyö teidän työssä ja koulussa on niin tärkeää?
Outi: Kun me keskusteltiin tästä kaksin, niin mulle tuli ensimmäisenä mieleen sana turvallisuus. Et sen takia se moniammatillisuus, et tehdään yhdessä porukalla, et sillä oppilaalla olisi täällä turvallinen ja hyvä olla. Et se tuli niinku heti silloin semmosena johtotähtenä, et kaikki tämä johtaa siihen, että sillä oppilaalla on hyvä ja turvallinen kouluympäristö. Se on ehkä se korkein mun mielestäni, se juttu. Et sitä kautta sitten tietysti niinku yhteisöllisyys ja osallisuus on merkittävässä roolissa, moniammatillisuuden kautta.
Johanna: Ja sitten jos aattelee pienempinä palasina, niin se, että asiat menee eteenpäin, niin se vaatii sen, että tehdään yhdessä. Se on se minimivaatimus, että mikään ei edisty, jos ei yhtään puhuta keskenään.
Miia: Aivan. Eli tällaseen tiedon kulkuun, ja siihen liittyviä näkökulmia.
Outi: Joo. Ja sitä kautta päästään siihen peruskoulun perustehtävään, et jotain oppimista pitää tapahtua myös, niin et on turvallista ja hyvinvoivaa porukkaa kouluyhteisössä, niin silloin on hyvät oppimisen edellytykset sillä lapsella ja nuorella. Et se on niinku kans semmonen, siihen me tähdätään.
Johanna: Niin, kun on turvallinen ja hyvä olla, niin sillon pysty keskittyyn siihen oppimiseen, eikä tarvi miettiä, että onks mun nyt hyvä, ja kuka mulle suuttuu seuraavaks, ja että se kaikki kapasiteetti on käytössä siihen, mihin koulussa pitäis keskittyä.
Miia: Joo, tässä oli jo varsin kouluhyvinvoinnin perusasioitten äärellä, ja teillä on hienosti toi perusopetuslain lainaus tuossa seinällä vielä, et mihin tässä viitattiin keskustelun aikana, että tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. No entä jos te ajattelette niinkun ammattilaisten näkökulmasta, nyt meillä oli tässä hienosti se oppilas, se nuori keskiössä, ja tottakai hänen takanaan on myös se perhe, mihin tää nuori tai lapsi sitten liittyy, mutta osaatteko sanoo henkilökohtaisesti et minkä takia niinkun työntekijälle se moniammatillinen yhteistyö on tärkeää, ja miksi teille on keskenänne se tärkeä asia, että te teette yhdessä työtä?
Johanna: Mä en varmaan jaksaisi tehdä ihan yksin itsekseni. Kompastuisin omiin ajatuksiini jo, jos ei oo niinkun.
Outi: Ja mä pelkäisin ehkä semmosta urautumista, et jos mä tekisin ihan itse, niin sit mä kangistuisin just niihin omiin ajatuksiini vaan, ja näkisin vaan sen oman työnikin yhdeltä kantilta. Niin se on ehkä semmonen, että haluu itsekin kasvaa ja kehittyä ja oppia ja osata monia asioita, niin se ei tapahdu itsekseen ja yksikseen, vaan niinku vastavuoroisessa vuorovaikutussuhteessa toiseen, muitten kanssa. Et siinä on niinku sekin.
Johanna: On on, ja kyllä se hyvä on välillä kuulla, et mun mielest on ihanaa, kun Outikin välillä sanoo suoraan, että nyt jotenkin menee hakoteille (naurua), että tulee sitä palautetta.
Outi: Ja sitten on ihana tehdä semmosten ihmisten kanssa työtä, että ollaan erilaisia. Et sithän huomaa, että Johanna on hyvin ratkaisukeskeinen, ja mä vähän jumitan, kerron sen asian Johannalle, ja Johanna sanoo, että tee näin. Ja mä oon et Kiitos, mä pääsen asiassa eteenpäin. Ja toisten päin taas.
Johanna: Niin Outi on enemmän kuplivampi, ja mä oon rauhallisempi, niin sit taas se, että mä saan sitä iloa ja energiaa Outista, ja sitten taas jaksaa paremmin. Aika täydentäviä.
Outi: Ja tylsäähän olis, jos yksin tosiaan tekis, että kun me ajatellaan koko kouluyhteisöö, et jos meillä on täällä 550 oppilasta, noin 50 aikuista, ja jos me kaikki oltais, se 600 henkee oltais ihan yksistään omissa huoneissamme jossain, niin olishan se vähän kamalaa. Ja me näytetään siis myös esimerkkiä sille kasvavalle nuorelle, et kuinka tärkeetä on, et on tämmösiä yhteistyötaitoja, et esimerkin voimakin on aika suuri.
Johanna: Kyllä, ja ne on jotenkin hurjan tärkeässä osassa, tuntuu nuorilla tämä, että harjoitellaan niitä semmosta sosiaalista, sosiaalisia suhteita, ja sit varsinkin sitä harmistuksen sietämistä, et kaikki ei aina mee putkeen, ja tulee erimielisyyttä, et sitten aikuisina myös näytetään mallia siitä, et kaikesta ei tartte olla samaa mieltä. Mut et kaikkien kanssa tehdään töitä, että koulun aikuiset ollaan yhdessä koulun aikuisia, ja tätä hommaa tehdään yhdessä.
Miia: Entä jos te ajattelette sitten sitä, että mitä asioita ehkä pitäisi muuttaa, tai mitä vois tehdä vielä paremmin, tai mitä vois kehittää, jotta tää moniammatillinen yhteistyö koulussa, teidän koulussa tai ylipäätään koulussa, voisi toimia nykyistä paremmin. Että onko sellaisia asioita, mitkä nousee esteeksi, tai mitä te tunnistatte, että mitä pitäis niinku raivata pois, tai lähtee muuttamaan, jotta tää tilanne muuttuisi ihan teidänkin koulussa vielä ehkä parempaan, tai yleisesti kouluissa?
Outi: No semmonen tuli mieleen, kun tätä pohdittiin, että jos tulee joku uusi työntekijä, mitä kouluissa nyt aina on, opettajat vaihtuu ja tulee uusia, ja muu henkilökunta vaihtuu, että meillä olis semmonen, meillä ketkä nyt on pysyviä ollut jonkin aikaa, niin meillä olis semmonen rooli, et me otettais vastaan ne uudet toimijat kivasti. Et me napattais niitä mukaan. Et se on niinkun, ettei me jätetä ketään uutta yksin, vaan et meillä on tämmöiset tavat toimia, mitä sä toisit tähän lisää, et sitä voi aina kehittää, sillä tavalla, et mitä mä voin vielä tehdä tän asian eteen, että huomionko mä tarpeeks kaikki, ketkä haluais tulla tähän toimintaan mukaan. Se on ehkä semmonen jatkuva kehittämisen kohde, et me huomioidaan jatkuvat muutokset, ja pystytään nappaamaan niitä uusia tyyppejä tähän mukaan.
Johanna: Kyllä esimiestyöllä on myös oma roolinsa tässä, et sit jos on esimiehet vastaan jotenki yhteistyötä, tai nähdään kovin kapea-alaisesti joku ammattiryhmä, niin silloin se hankaloittaa sitä. Eihän se kokonaan sitä poista, mutta joutuu ite tekemään enemmän töitä sen eteen, että voi tehdä yhteistyötä.
Outi: Ja sit vielä, me ehkä haluttais enemmän vielä sitä, että mentäis vielä moniammatillisuudesta monitoimijuuteen. Et unohdettaiskin välillä se ammatillisuus sieltä, et me pystyttäis vielä enemmän ottaan sitä oppilaan näkökulmaa siihen, se oppilas voi tulla siihen mukaan siihen yhteistyöhön olematta ammattilainen. Et se on tärkeetä, et nostettais ne vielä enemmän, me pystytään osallistaan oppilaita ja opiskelijoita ihan varmaan tämmöseen yhteisölliseen työhön, et sitä prosessia pitää jatkuvasti käydä, et mitä enemmän osallisuuden paikkoja oppilaille suodaan, niin sen parempi. Et se on niinku mun mielestä tosi tärkee. Ehkä ne nyt sitten, missä me voitais kehittyä, vielä kehittää.
Johanna: Tietysti se on haastavaa, kun koulussa on kuitenkin iso osa sitä, että on niitä aineita ja niissä pitää edetä tietysti, niin sit just se aikanäkökulma, ja sitten se, että kuinka paljon kaikki aikuiset näkee tärkeeks sen, että vaikka tässä on tää mun duuni, niin sit se, että näkis, että myös se yhteinen osuus on tärkee.
Miia: Varmasti siinä yksi tällainen hyvä näkökulma on juuri se, mitä toitte tässä, et se yhteinen tavoite on sen jokaisen oppilaan ja koululaisen ja nuoren paras, et se lähtee siitä, eikä niinkään sen oman duunin kapeasti katsomisesta, niin siinä on varmasti kyllä sellanen viisauden siemen tähän.
Johanna: Ja täytyy meidänkin välillä rajoittaa ja huomata se, että on niitä aineita, et pitää mennä eteenpäin, ettei voi vaan mennä sillä, mitä me tehdään, pitää myös ottaa huomioon se, että muitakin asioita pitää koulussa viedä eteenpäin, kun vaan meidän näkökulman asioita. (naurua)
Miia: Kyllä. Palataan vielä tähän kysymykseen, mistä keskustelitte äsken, eli mitä mielestänne pitäisi muuttaa, tai minkä kehittyä, jotta moniammatillinen yhteistyö koulussa voisi toimia vieläkin paremmin, vaikka teillä se selvästi täällä hienosti toimii, niin tuli mieleen siitä, että onko teillä teidän koulussa tiloja sellaiseen yhteiseen kohtaamiseen, missä koulun aikuiset voi niinkun yhdessä käydä keskustelua ja tutustua, ja luoda sitä luottamusta eri toimijoiden ja ammattilaisten kesken? Esimerkiks taukotiloja tai opettajanhuonetta tai muuta, et missä te pääsette niinku tekemään sitä yhteistyötä konkreettisesti arjessa?
Johanna: Kyllähän se lähti silloin tämä, silloin kun itse rupes tekee yhteistyötä, että kävi opehuoneessa ja opettajanhuoneessahan on avustajat ja opettajat, et ei kauheesti muuta koulun henkilökuntaa siellä käy. Mut et se on semmonen, että se ei oo mulle taukotila, että sit siellä tehdään sitä yhteistyötä, tai yrittää rajata sitä, ettei tuu hirvittävästi oppilasasioita opehuoneessa. Mut et nyt kun on saanut yhteistyön käyntiin, niin nyt sen oman jaksamisen kanssa niin pitää ne omat tauot muualla kun opehuoneessa. Mut et kaikki sinne ovat tervetulleita. Eikä meillä oo, mä oon kuullut juttuja, että on jotkut opettajanhuoneet sillain, et on tiukat paikat, et kuka opettaja istuu missä, niin meillä on kyllä sillain rento, ettei istu kenenkään paikalle, ja sijaisetkin saa istua missä vaan, että se on sillain rennompi paikka.
Outi: Kyllä, et opettajahuoneeseen on kaikki tervetulleita, ja se henki on meillä täällä se, että näin on, mutta niinku että voisi ajatella, että jos opettajanhuoneen nimi olisikin henkilökunnan huone, että olisko se vielä tämmöstä moniammatillisuutta ylläpitävä ja sitä edistävä.
Johanna: Ja jotenkin opeteltais siihen, että tehtäis niitä työasioita muuta kautta, kun siellä taukotilassa. Et siellä olis enemmän semmosta yhteisöllistä rupattelua tai jotain muuta, kuin sit niitä viedä, toimittaa niitä oppilasasioita taikka muuta tämmöstä.
Miia: Eli tässä saattais olla nyt tämmösen kehittämisen paikka, vaikka niinkun tän perusteella, että vois ajatella, että oliskin sellasta yhteistä tilaa ja maaperää enemmän.
Outi: Kyllä, vielä enemmän.
Miia: Selvä. No sit tähän loppuun tämmöisenä yhteenvetona ja summauksena, ois tosi kiva teiltä kuulla nyt teidän kokemuksenne perusteella, että onko teillä tälläsii vinkkejä, mitä itse kukin, jokainen meistä vois omalta osaltaan tehdä tällasen yhteistyöosaamisen kehittämiseksi? Et tietenkin voidaan ajatella tässä kouluympäristöä, mutta et sitä yhteistyöosaamista meistä jokainen työelämässä tarvii ihan siellä sun täällä. Mutta et minkälaisia ajatuksia teillä herää tästä, et mitä jokainen meistä voisi tehdä, nykyinen taikka tuleva ammattilainen?
Outi: Mun mielestä tärkein on se, että ollaan avoin. Et harjoitella semmosta avoimuutta, vaikka se olis itselle vaikeeta avata vastaanoton tai työhuoneen ovi. Ni lähtee siitä liikkeelle, koska sit se yhteistyö muiden kanssa voi hypätä syliin automaattisesti, kun antaa sen tulla. Et ihan et fyysisesti ovet auki, ajatuksellisesti yrittää avata sitä omaa katsontakantaa jotenkin, ja sitten virtuaalisesti, et oot läsnä semmosissa kanavissa, missä sä ajattelet, että sillä on merkitystä itselles siinä työssä, et lähtee jotenkin omista lähtökohdista vielä vähän enemmän avaan sitä juttua. Harjottelee sitä, et jos se on itselle vaikeeta, mitä se on mullekin joskus ollut, et miltä tuntuu, kun mä aukaisen oven, ja sieltä tuleekin jotain, mitä mä en oo ennen kohdannut, ja et ehkä semmonen. Ja sit rohkeesti on avoin siit omasta työstä, kertoo, mitä se on, ja etsii niitä yhteistyömahdollisuuksia. Mun mielestä se lähtee niinku ennen kaikkea täältä omista ajatuksista ja oman pään sisäisestä maailmasta se halu tehdä sitä työtä näin.
Johanna: Ja mä aattelen semmosta positiivista uteliaisuutta, et mitä muut tekee, ja lähtee tutustumaan että mitä niinkun, millä lailla muut voi tehdä asioita eri tavalla, tai mitä ylipäänsä toisten ammattikuntaan kuuluu. Ja mitä siellä on semmosta, että mitä niinkun mä voisin siitä saada, mitä on semmosta, mitä mä voisin antaa heille. Mun osaamisesta, ja mitä se sitten vois olla, kun lyödään energiat yhteen, niin mitä sit löytyy. Et semnen uteliaisuus, että mitä muuta tapaa tehdä töitä? Mitä muuta tapaa ajatella näitä asioita, kun just tää mun oma kupla?
Outi: Ja sit se vaatii vaan semmosta rohkeutta lähtee tekeen yhdessä muitten kanssa. Ja ehkä se on kumminkin semmoinen vaatimuskin nykypäivänä, et tehdään yhdessä, ja se on mun mielestä ihan hyvä. Et jollain tasolla jokainen meistä pystyy jonkun kanssa tekeen yhteistyötä ja lähtee jonkun tuen ja turvin mukaan tekemään sitä.
Johanna: Niin ja sit se, että kun Outi sanoi, että tulee uusia asioita, mitä ei oo osannut odottaa, että tulee, mut kun nekin on semmosia, ettei sun tarvi lähteä siihen sillain, et mä ratkasen tän, tai mä niinkun hoidan tän kuntoon, vaan lähtee siihen, että mä lähden tähän mukaan, kaikesta selviää, ja uusia juttuja voi kokeilla, ja katsoa, että mitä tästä tulee, et ei peläten sitä, et jos en mä selviäkään tästä.
Outi: Joo, ja sit jotenkin et löytää semmosen oman tavan niinkun ruokkia sitä halua tehdä yhdessä muitten kanssa. Et onks se sitten se, että eristäytyy vapaa-ajalla yksinäisyyteen, että haluaa tehdä töissä yhdessä muiden kanssa, tai et mikä asia se on sulle itselle, mikä ruokkii sen sun halua tehdä asioita näin, niin löytää sen jotenkin itsestään.
Johanna: Tai hakea tietoa ja opiskella lisää, ja sit sitä kautta niinkun lähtee tuomaan sitä omaa näkökulmaa lisää, ja kuulla muilta lisää, ja oppia lisää.
Outi: Ja sit just ajatellaan, että kuka sen sun työn loppukäyttäjä on. Meille se on se koululainen, et mitä se tarvitsee, et se tarvitsee varmaan enemmän kuin vain ja ainoastaan mun työpanokseni tai osaamiseni. Et mikä tarve sillä on, mun asiakkaalla. Niin kyllähän ne on aika moninaiset ne tarpeet. Ja sit et mä voin olla se auttaja, niin mä tarviin sit tietoa muilta, et se jotenkin se lähtökohta pitää olla kumminkin se koululainen, opiskelija, meidän asiakaspalvelun tarvitsija.
Miia: Joo, kiitos kovasti Outi ja Johanna, mä luulen et tähän ajatukseen on oivallisen hyvä lopettaa, nyt meillä on tässä keskiössä tämä koululainen lapsi ja hänen parhaansa, ja toivotetaan oikein hyvää syksyä teille tänne Hämeenkyröön, ja tsemppiä ja jaksamista ja iloa, mahtavaa työtä, kiitoksia.
Outi: Kiitos kovasti.
Johanna: Kiitos samoin!
[koulun kello soi]
– Yhteinen ääni. –
Seuraa meitä:
Jaa julkaisu:
