Sosiaalityön professori Riitta Vornanen (UEF) ja tutkijatohtori Siiri-Liisi Kraav (UEF) keskustelevat lastensuojelun sijaishuollossa toteutettavista näyttöön perustuvista interventioista sekä eri sijoitusmuotojen psykososiaalisista vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Mitä on näyttöön perustuva toiminta? Millaisia näyttöön perustuvia interventioita ja toimintamalleja sijaishuollossa on käytössä?
Lue lisää LANUPS-hankkeesta täällä.
Tekstivastine:
Äänitteen kesto: 36 min
Litterointimerkinnät
[musiikki]
P: Yhteinen ääni on Turun yliopiston podcast, jossa keskustellaan ajankohtaisista aiheista moialaisesti. Tämän jakson tuotti Sote-akatemia.
[00:09 musiikki voimistuu ja loppuu]
S: Hei ja tervetuloa LANUPS-podcastiin. Puhutaan professori Riitta Vornasen kanssa lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkuutta tutkivasta projektista. Minä olen Siiri-Liisi Kraav, olen Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori ja töissä tässä LANUPS-projektissa tutkijana. Minun kanssa on Riitta Vornanen, kerrotko Riitta vähän itsestäsi.
R: No niin, päivää kaikille. Nimeni on Riitta Vornanen, työskentelen sosiaalityön professorina yhteiskuntatieteiden laitoksella Itä-Suomen yliopistossa. On ollu ilo tehdä tätä hanketta yhdessä Turun yliopiston kanssa ja tässä tutkimusryhmässä.
S: Joo, ja tänään meidän on tarkoitus puhua psykososiaalisista menetelemistä, mitä sijaishuollossa käytetään, ja sijaishuollon psykososiaalisesta vaikutuksesta lapsiin ja nuoriin. Eli tässä podcastissa puhutaan LANUPS-projektin aikana tekemästämme artikkelista: se on katsausartikkeli, jossa käytiin läpi meta-analyysitasoista näyttöä sijaishuollossa toteutettavista interventioista tai ohjelmista, ja meta-analyysitasoista näyttöä myös siitä, että minkälaisia sijoituspaikkoja voidaan lapsille valita, ja mikä on niitten vaikutus mielenterveyteen. Että tämän artikkelin tuloksia puhutaan, mutta myös sen ympäriltä vähän laajemmin ja taustotetaan niitä tietoja.
R: Joo, et tämä artikkeli ihan hyvin tulee tähän LANUPS-hankkeen ytimeen, kun siinä on kysymys myös yhteisasiakkuudesta ja siitä, että nuorilla voi olla samanaikaisesti sekä lastensuojelun että psykiatrian palvelujen tarve. Ja jos ajatellaan tän tutkimuksemme taustaa, niin jotenkin on tullu mieleen tää, aikanaan Ulla-Maija Aro teki sosiaalityön lisensiaatin tutkimuksen, jonka otsikkona oli ”Hoitoa vai turvaa?” muistaakseni. Ja tää hoidon ja turvan kysymykset on hyvin ajankohtasia, erityisesti ku ajatellaan nuoria sijaishuollossa ja heidän tuen tarpeitaan. Ehkä tää kysymys voi kääntyä myös meidän hankkeessa siks, että hoitoa ja turvaa, tai turvaa ja hoitoa.
S: Joo. Tässä ollaan juuri tämän asian äärellä, ja semmone tärkeä huolenaihe ehkä on ollut se, että lapset ja nuoret, jotka ovat sijaishuollossa, he tarvitsevat enemmän mielenterveyspalveluita kun heidän ikätoverit, jotka asuvat kotona. Ja samalla on mielenterveyspalvelut ja psykiatrinen hoito on Suomessa todella ruuhkautunut, sinne on vaikea päästä, ja sen takia on tärkeä löytää keinoja, mitä voisi toteuttaa ja millä voisi auttaa niitä nuoria psykiatrisen hoidon ulkopuolella, jotta heidän mielenterveys kuitenkin sais tukea ja parantuis, tai ainakaan ei menis huonompaan suuntaan. Eli tämä on ehkä tämmönen lähtökohta tälle artikkelin tekemiselle ja sille, että miksi me nyt mentiin etsimään vastausta kysymyksellä, että mitä näyttöön perustuvia ohjelmia on saatavilla sijaishuoltoon.
R: Semmonen, mikä on hyvin ajankohtanen keskustelu myös, että miten jo sitten ennen sijaishuoltoa tai huostaanottoa ja kodin ulkopuolelle sijottamista nuorten palveluiden saatavuus toteutuu. Ja koskaanhan ei terveyspalvelujen puute yksin voi olla lastensuojelun asiakkuuden syy, vaan että pitäs varmistaa, että lapset ja nuoret saa heidän tarvitsemansa terveys- ja mielenterveyspalvelut. Vielä jos tästä sijaishuollon ajankohtasuudesta sanon sen, että nythän on kansallisesti sijaishuolto ollu monella tavalla kehittämisen kohteena, ja on tullu lastensuojelu vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmä raportti. Hyvin paljon on tilasto- ja tutkimustietoa nuorista, ja on ollu iso HuosTa-hanke, jota Tarja Heino johti, HuosTa.hankkeen raportin tulokset on kiinnostavia myös. Kysymys siitä myös, että mitä tapahtu ennen sijotusta ja ehkä myös, et mitä avohuollon palvelut nuorille, ja miten tää monitoimijainen yhteistyö toimii. Mutta sitten, jos päädytään siihe, että nuori sijotetaan kodin ulkopuolelle, niin miten sitten ne sijaishuollon palvelut voisivat turvata nuorten hyvinvointia.
S: Joo, ja kun vaikka lähdetään tästä liikkeelle, että ihan lineaarisesti aikajanalla, niin ku Riitta sanoi, että ensin meidän pitäis ajatella, että miten me voidaan tukea sitä lasta tai nuorta, että hän ei ikinä joutuis sinne sijoitukseen, jos mahdollista. Ja tähän on olemassa hoito-ohjelmia, mitä voi sitten tehdä kotona. Tässä artikkelissa, mistä puhutaan, siellä mainitaan multidimensionaalinen perheterapia ja multisysteeminen terapia, eli ohjelmat, mikä ehkä sitten ehkäisevät sen laitoshoidon tarpeen, jotta lapsi saisi apua.
[05:52-05:55 musiikki alkaa ja loppuu]
P: Yhteinen ääni.
S: Ennen kun lähdetään puhumaan niistä konkreettisista interventioista tai muodoista, mä haluisin vähän ehkä taustottaa sitä, että mitä se tarkoittaa, että asiasta on näyttöä tai ei ole näyttöä. Yleensä kun sanotaan, että näyttö on vahvaa, sitten se liittyy siihen, että aiheesta on paljon hyvälaatuista tutkimusta, ja kaikkien niiden tutkimusten tulokset ovat samansuuntaisia. Eli ne kaikki lisäävät pikkasen siihen tietämykseen, että joo, tästä me puhutaan, tai tämän vaikutus on tämä. Ja yleensä kun aletaan tutkia jotain asiaa, niin yleensä alkuun tulokset ovat, tai ne otoskoot ovat pieniä, ja tutkimukset ovat laadultaan heikkoja. Niissä sitten usein vaikutuskoko näyttää aika suurelta tai saattaa olla suuri. Mutta kun niitä tutkimuksia sitten kertyy enemmän ja on suurempia ja laadukkaampia tutkimuksia, niin niissä toi vaikutuskoko on sitten hieman pienempi, ja tulokset alkavat näyttämään selkeemmältä. Sit me voidaan jo luottaa tähän näyttöön enemmän, kun on paljon tutkimuksia, ja tulokset ovat samansuuntaisia. Eli sillon me voidaan sanoa, että on näyttöä. Näistä tutkimuksista, mistä nyt seuraavaksi vähän puhutaan, niistä vaan muutamasta oikeesti on tarpeeksi näyttöä, että voidaan sanoa jotain varmuudella, mutta puhutaan tässä sitten myös siitä epävarmuudesta.
R: Joo, nyt kiinnostavaa tää, et siitä tullaan siihen kysymykseen, että mikä tämmönen näyttöön perustuvan tutkimuksen rooli vaikka suomalaises sijaishuollon kehittämises, tai mihin sitä näyttöön perustuvaa tietoa nyt voisi sitten tarvita. Tietenkin koko tää meijän ulkopuolisen sijotusten, siellähän on monentyyppisiä sijotuspaikkoja ja muuta, mut että sitten jos ajatellaan lastensuojelun kannalta ja sijaishuollon, sosiaalityön kannalta, niin näkisin, että tämmösellä tiedolla voisi olla käyttöä ihan siihen sijotustilanteeseen, kun mietitään, että minkälainen paikka voisi turvata tämän, vaikka nuoren, tarpeet. Ja mitä tiedetään näistä sijotusmuotojen vaikuttavuudesta tiettyihin asioihin. Toki se on aina lapsen ja nuoren yksilöllisten tarpeiden mukaan se sijotuspaikka pitää valita, ja käytännössähän se monesti on myös se, että mitä sijotusvaihtoehtoja on tarjolla. Ja tokihan sitten lastensuojelun näkökulmasta, niin sijaishuoltopaikan valintaa ohjaa lapsen etu, eli siellä on aina ohjaavia kriteereitä niihin lapsen huostaanoton, sijotuksen perusteet, lapsen tarpeet, lapsen sisarussuhteiden, läheissuhteiden ylläpitäminen, hoidon jatkuvuus, kielellinen, kulttuurinen ja uskonnollinen tausta, perhehoidon ensisijaisuus. Tästä ehkä sitten Siiri-Liisi jotain tuloksissa käsitteletkin hieman myös perhehoidon tematikkaa, mutta että siellä on sitte näiden lisäksi vielä tietysti tää lapsen ikä, sijaishuollon taustalla olevat tekijät. Mitkä on esimerkiksi lapsen mahdollisesti tarvitsemat terapia- ja kuntoutusmuodot, tai jos lapsi on ollu, tai nuori, aikasemmin jossain hoidossa, palveluissa, niin voiko sitte sijotuksen aikana jatkua tää tuki? Miten yhteydenpito toteutetaan, onko riittävästi tietoa lapsen, nuoren terveydentilasta, mitenkä pitkästä sijotuksesta arvioituna voisi olla kysymys? Tietenkin aika olennaista, et mikä on lapsen, nuoren oma toivomus ja mielipide. Sit sijaishuolto paikkaan liittyvinä tekijöinä varmaan tää, et minkälainen koulutus tarvitaan, jos nyt ajatellaan näist vaikka näyttöön perustuvista työmuodoista, niin miten niitä toteutetaan. Minkälainen koulutuskokemus vastaa sitte lasten ja nuorten näihin hoidollisiin ja kasvatuksellisiin tarpeisiin? Ja sitten tietysti tää vielä, että olennaista lasten ja nuorten osalta on koulunkäynnin turvaaminen, harrastukset, kiinnostuksenkohteet, eli hyvin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin turvaaminen. Tossa Suojele unelmia, vaali toivoa –raportissa niin oli kysytty nuorilta kokemuksia, ja he siellä painottivat, että sijotuksen alkuvaihe on tärkeä, sen merkitys ja erityisyys, eli lähinnä sitten myös sitä, et siinä vaiheessa jo sitten on nää nuoren näkemykset otetaan huomioon. LANUPS-porukka tuottaa sitten myös tietoa näist nuorten näkemyksistä. Mutta Siiri-Liisi, kerrotko sinä nyt sitten näistä tuloksista?
S: Joo, mä voisin kyllä kertoa. Siitä mä sanoinkin jo tässä vähän, että ihanteellinen olis, jos me pystyttäis auttamaan lasta tai nuorta siellä hänen kotona, ja siihen oli nämä kaksi ohjelma mainittua, joist sitten löytyy näyttöä. Mutta sitten jossain tapauksissa on pakko kuitenkin sijoittaa, ja sille ihan vaan lisään siihen, mitä sä sanoit, että tämän meidän katsausartikkelin perusteella me löydettiin semmone meta-analyysi, jossa oli vertailtu sukulaisperheisiin sijoitettujen lasten ja mihin tahansa muualle sijoitettujen lasten mielenterveyden tuloksia. Ja just nimenomaan mielenterveyden kannalta he löysivät, että sukulaisperhesijoitus on parempi, koska niillä lapsilla on vähemmän internalisoivia ja eksternalisoivia oireita. Helposti tai simppelisti sanottuna vähemmän masennusta ja vähemmän käytöshäiriöitä. Ja heillä oli myös vähemmän käytösongelmia ja parempi kyky joustavaan käyttäytymiseen, ja ihan yleensä parempi mielenterveys. He käyttivät vähemmän mielenterveyspalveluita. Toki me voidaan ajatella, että sukulaisperheeseenkin voi sijoittaa ainoastaan niitä lapsia, joitten kanssa sukulaisperhe tulee toimeen. Eli voi olla, että nämä lapset, joilla on vakavampia häiriöitä, niitä ei sijoiteta sukulaisperheeseen, ja että siitä me jo nähdään tämä ero. Mutta kuitenkin siitä huolimatta tässä on tämän tutkimuksen ero, että sukulaisperhesijoituksessa lasten mielenterveys ehkä voi hieman paremmin kun muissa sijoitusmuodoissa. No, sit seuraava artikkeli vertaili sitä, että jos lapset sijoitetaan perhesijoitukseen versus laitossijoitukseen, ja he löysivät, että perhesijoitus on parempi laitossijoitusta mielenterveyden kannalta. Ja samoin perhesijoituksessa oli vähemmän internalisoivia ja eksternalisoivia oireita. Niillä lapsilla oli vähemmän rikollisuutta, ja he itse kokivat sen sijaishuollon myönteisemmin, ja samoin heillä oli paremmat sosiaaliset ja kognitiiviset taidot. Mutta on myös löydetty, että jos siellä laitossijoituksessa käytetään jotain, siis mitä tahansa näyttöön perustuvaa hoitomenetelmää, niin se ero perhesijoituksen ja laitossijoituksen välillä häviää. Eli myös laitossijoitus voi olla mielenterveydelle yhtä hyvä, jos siellä käytetään näyttöön perustuvia hoitomenetelmiä. Että semmonen jännä yksityiskohta, ja niistä kun puhutaan, että minkälaisia näyttöön perustuvia menetelmiä sitten on saatavilla tai olemassa, nii sit nämä ovat nyt kansainväliset tulokset, enimmäkseen niitä Suomessa ei käytetä.
Yksi näyttöön perustuva menetelmä, mistä on aika paljon tutkimusta, on sellainen kun Treatment Foster Care, ja se on ohjelma, jota on kehitetty 70-luvulta lähtien. Sil on ollut vähän erilaisia nimiä, myös Multidimensional Treatment Foster Care tai sitten nyt viime aikoina sitä sanotaan Treatment Foster Care Oregon sen perusteella, että sitä Oregonissa kehitetään. Mutta tosiaan 70-luvulta lähtien sitä on kehitetty, ja siellä yhdistetään Albert Banduran oppimisteoria (-)teoriaan [15:37], ja sen ehkä suurimpina tavoitteina on resilienssin lisääminen nuorilla. Ja se toteutetaan sijaisperheessä, jossa noi sijaisvanhemmat ovat hyvin koulutettuja, ja heille, niille sijaisvanhemmille, tarjotaan koko sen hoitojakson aikana tukea, neuvontaa, työohjausta. Ja koko se ohjelma on räätälöity just sille nuorelle henkilökohtaisesti. Ja sen tavoite on, että nuori pääsis sitten palaamaan kotiin, tehään töitä myös hänen biologisten vanhempien kanssa. Ja tässä ohjelmassa halutaan juuri tukea nuoria, joilla on isompi riski joutua joko tiukemmin rajoitettuihin sijoituspaikkoihin tai sitten sijoituspaikkojen, semmoiseen vaihtokierteeseen. Ja tätä ohjelmaa löytyy Ruotsista, se on meillä maantieteellisesti lähin paikka. Amerikassa sitä on aika paljon, Euroopassa muutama, mutta Suomessa sitä nyt vielä ei löydy. Eli tämän Treatment Foster Care –ohjelman tuloksena niitten tutkimusten mukaan on vähentynyt rikollisuus, samoin vähentyy nuorten rikollisten kavereiden määrä. Ja se on myös yksi osa-alue, mihin tässä ohjelmassa erityisesti kiinnitetään huomiota, että ne yrittävät aktiivisesti vähentää nuorten kontakteja rikollisiin kavereihin. Ja päihteiden käyttö ja muut eksternalisoivat oireet ovat vähentyneet. Samalla mielenterveys parantuu näitten ohjelmien takia.
Siis seuraava ohjelma, mitä on tutkittu ja minkä osalta on julkaistu meta-analyysejä, on kognitiiviset ja käyttäytymisterapeuttiset ohjelmat sijaisvanhemmille. Siis kognitiiviset ja käyttäytymisterapeuttiset ohjelmat ihan yleensä ovat näyttöön perustuvia, ja kognitiivinen ja käyttäytymisterapia on tosi tehokas mielenterveyden häirijöiden osalta. Mutta tämä tutkimus keskittyy niihin interventioihin tai menetelmiin, jossa annettaan sijaisvanhemmille vähän tietoa ja semmoisia vähän niin ku taitoja kognitiivisesta tai käyttäytymisterapiasta, jotta he voisivat paremmin auttaa ja hoitaa lapsia heidän kotonaan. Ja siitä itseasiassa tutkimusten mukaan ei ole hyötyä lasten mielenterveyden kannalta. Tosiaan niissä tutkimuksissa katsotuissa menetelmissä se koulutus, mitä annettiin sijaisvanhemmille, se vaihteli tosi paljon, parista tunnista aika moneen oppipäivään, kokonaiseen opintopäivään, mutta joka tapauksessa se näyttö, mitä sieltä tuli oli niin pieni, että kliinisesti sillä ei ole mitään merkitystä.
Mut sitten seuraavaksi yksi ja ehkä viimeinen ohjelma, josta oikeesti on näyttöä ja jolle on oikeesti myös tulosta, se on sellainen kun tukihenkilötoiminta sijaishuollossa. Englanniks se on (mentoring) [19:27]. Ja tätä on käytetty USAssa aika paljon, koska se kuuluu enemmän tai vähemmän muodollisesti sijaishuoltoon. Tukihenkilö määrätään siis lapselle tai nuorelle, joka on sijaishuollossa, ja se tukihenkilö voi olla joko aikuinen eli ihan eri sukupolvea, tai sitten häntä vähän vanhempi nuori, sellainen near-peer eli melkein omanikäinen. Ja sitä voi, siis sillä tukihenkilötoiminnalla voi tukea sijaishuollossa olevaa tai sitten sitä nuorta, joka on siirtymässä jälkihuoltoon. Tästä tutkimuksesta pitää kyllä sanoa, että se tukihenkilötoiminta oli ainoa interventio, mitä lapsille tai nuorille tarjottiin, vaan 22 % tapauksista. Enimmäkseen siellä oli kuitenkin myös muita interventioita taustalla tai muita mahdollisuuksia, millä heitä yritettiin auttaa. Eli tää pitää muistaa niitten tulostan tulkinnassa, mutta joka tapauksessa tälle löytyi ihan hyvää näyttöä. Tukihenkilötoiminnalla sitten pystyttiin vähentämään sekä internalisoivia että eksternalisoivia oireita. Yleisesti mielenterveys parantui, vähentyi mielenterveyspalveluiden käyttö. Ja tästä kävi ilmi, että paras oli tulos silloin, kun toi tukihenkilö oli lähes samanikäinen, eli sellaiselta omanikäiseltä nuorelta oli kaikista mieluummin otettu vastaan neuvoja ja tukea. Toisaalta nuoret tukihenkilöt saivat myös enemmän tukea ja koulutusta sen työn aikana, ja se, että tukihenkilöä tuetaan, että sekin jo ihan itsessään auttaa heitä toimimaan paremmin ja tulemaan toimeen siinä työssä. Eli täälläkin on monta tahoa, mitä pitää silmällä. Niil nuorilla, joilla oli taustalla emotionaalista väkivaltaa, heidän lapsuudessa tai nuoruudessa siellä ennen sijoitusta, niille se ei tehonnut kovin hyvin. Ja sen meta-analyysin kirjoittajat pohtivat, että se on ehkä sen takia, että emotionaalisen väkivallan kokeminen vähentää luottamusta ihmisiin, ja ehkä nämä nuoret ei sitten halunnut ottaa vastaan niin paljon apua tai ei kyennyt siihen. Mutta mun mielestä nyt mä oon puhunut nämä kaikki menetelmät ja niiden näytön. Mitä tulee tästä mieleen?
R: Joo, kiinnostavia tuloksia. Mitä sää Siiri-Liisi ajattelet, että millä tavalla tätä tietoa nyt sitten voitas tuoda sinne ammatilliseen käytäntöön?
S: Mun mielestä tämä on erittäin hyvä ja ajankohtainen kysymys. Ja [naurahdus] siis niissä näyttöön perustuvissa asioissa pitää mun mielestä aina muistaa se, että, mä en osaa sitä sanoa suomeksi, mutta absence of evidence is not evidence of absence. Eli se, että meillä ei ole näyttöä ei tarkoita sitä, että sillä asialla ei olisi tehoa. Voi olla hyviäkin menetelmiä, joista ei ole vaan tutkimusta tarpeeksi kertynyt. Ja joskus mun mielestä käy niin, että kun, siis mä oon todella sitä mieltä, että kun julkista rahaa käytetään, sitten siihen pitää olla näyttöä, ja että se, meidän pitää tietää, mistä me maksetaan. Mutta tässä on juuri se vaara, että joitakin hyviä juttuja ei edes lähdetä kehittämään, koska siitä ei ole näyttöä ja siitä ei voi ikinä tulla näyttöä, koska siihen ei käytetä rahaa, että sitä kehittää ja tutkia. Eli vähän semmonen noidankehä täällä kyllä ihan käytännössä [naurahtaen] mä oon huomannut että on.
R: Joo, tosi hyvin sanoit tuon, ja toki siis, ei todellakaan varmaan se viesti ole se, että tällä hetkellä sijaishuollossa ei toteutettaisi mitään sellaista, mistä on hyötyä, et siis monet nuoret hyötyvät, ja meillä on myös seurantaa, ja he osaa selviytyy varsin hyvin ja saa riittävän tuen. Tässähän onki just, että keille, esimerkiksi nuorille, ja millä tavalla ja miten ja missä se kehittämisen painopiste. Onko se siellä laitosmaailmassa vai onko se perhehoidossa, ja millä tavalla? Ja sitten tää myös, että miten kansainvälistä tietoa tuodaan Suomeen, ja miten, jos jotakin malleja, niin miten niitä implementoidaan, ja onko riittävää koulutusta ja osaamista, ja onko se juuri, et millä kriteereillä joku valitaan, et sekin on aika tärkeä. Et tähän liittyy, niin ku Siiri-Liisi kuvasit, hyvin monenlaisia kysymyksiä.
[24:56-24:59 musiikki alkaa ja loppuu]
P: Yhteinen ääni.
R: Tällä hetkellä Suomessa on sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, ja myös nää lasten ja nuorten palvelut ja lastensuojelun kehittäminen, niin nää kysymykset nyt tulevat olemaan meillä sit tulevina vuosina vahvasti esillä. Toki on niin, että monet käytännöt suomalaisissa palveluissa on kehittyneet pitkän ajan kuluessa ja ikään kun, tokihan jos ne ois hirveen huonoja, niin olisiko niitä. Ja sitte toisaalta taas, että sijaishuolto on jollakin tavalla järjestettävä, mutta että millä tavalla. Ja miten sitä kokonaisuutta ylipäänsä pystyy, ku se on niin moni, et monenlaisia sijaishuoltopaikkoja, ja miten sitä pystytään ohjaamaan sitä sijaishuollon laatua.
S: Tuli mieleen vielä, että kun noi lasten tarpeetkin on hyvin erilaisia, ja lapset tarvitsevat eritasoista valvontaa ja hoitoo, ja sitten toisaalta sen saman lapsen tarpeet voivat vielä vaihdella sen sijaishuollon aikana. Että pitää olla valmis tarjoamaan hänelle erilaisia vaihtoehtoja ehkä vuodesta toiseen. Ja toisaalta, että hänelle jäis sitten vaikka ihanteellisesti, että paikkakunta säilyis samana, että hänen sosiaaliset suhteet, mitä hän on rakentanut siellä jossain, että niitä ei rikota monta kertaa. Ja sitten siinä, että jos 200 kilometrin päässä on tarjolla joku näyttöön perustuva menetelmä, että onko se sen arvoista, että hänet viedään sinne, kun täällä hänellä on kaverit ja lähipiiri.
R: Joo, et se kokonaisuus siinä ratkasee, lähtökohta on aina sen nuoren tarpeet. Ja tosiaan tuon sanoit myös, et pitäs välttää tätä sijotuspaikkojen vaihtuvuutta, jos ajatellaan, että kuitenkin kysymys on suhteista, ihmissuhteista, niiden pysyvyydestä, ehkä turvallisuudesta, luottamuksesta, jatkuvuudesta. Eli tässä tullaan myös siihen, että mitä ne ikään kun on ne tavotellut outcomit, että mitä tavotellaan, mitä nuoren hyvinvoinnissa pitäisi tapahtua tai esimerkiks koulunkäyntiin liittyvät tavotteet ja monet ne nuoren elämän kannalta keskeiset asiat, et minkälaisiin outcomeihin eli tuloksiin sitten pyritään. Ja joskushan se voi olla, et se on myös sitä semmosta niin sanottua kannattelua, mutta tää ehkä tossa myös näissä tuloksissa tuli, et tää tämmönen vähän muotikäsitekin nyt, mikä lastensuojeluun on tullu, tää suhdeperustaisuus, ja se, että voi olla jo merkitystä sillä, että on se yksi turvallinen ihmissuhde ja tuki. Sillonhan tämmöset katkokset ja muutokset nuoren elämässä rikkoo sitte tätä, näitä ihmissuhteiden jatkuvuutta, ja tuo aika vaativaksiki sen, et mitenkä ylläpitää sitä luottamusta. Jälkihuoltotutkimushan tuo tästä, sitten sitä on paljon tehty kansainvälistä, ja tällä hetkelläkin, nythän on yks VTR-hanke menossa, tää Hyvää jälkeä –jälkihuoltohanke. Sitten siin on muun muassa Riikka Korkeamäki. Ja sitte on etuhanke, joka käsittelee arviointia lastensuojelussa, tässähän on kytköksiä myös tähän (–) [28:26] johtama hanke. No meillä sitten nyt vielä jatkona tää NEPSOS-hanke, jossa on tää neuropsykiatriset kysymykset, ja lastensuojelu, ja sit se (muu nuorten) tarvitsema tuki. Ehkä tässä tarvitaan myös tämmöstä monitieteistä, tai mitä sä Siiri-Liisi ajattelet täst sijaishuollon tutkimuksen tilasta, että minkälaista tutkimusta tarvitaan.
S: Kyllä monitieteellinen ehdottomasti, koska siihen, jotenkin siellä on mukana niin monenlaisia ongelmia, johon pitäis löytää vastaukset. Ja sit siitä, mitä sä kerroit, tuli vielä mieleen, että tosiaan niissä tutkimuksissa, mitä minäkin tässä referoin, että niissä toi seuranta-aika on enimmäkseen vuosi, korkeintaan kaksi. Eli tavallaan aika lyhytaikainen toi seuranta, ja tietysti olis tosi kiinnostava tietää, että jos käytetään nyt menetelmä x tossa 13-vuotiaalle, että miten se lapsi sitten voi 10 vuotta tai 20 vuotta myöhemmin verrattuna, jos hän ei olis saanut sitä menetelmää. Mut aika vaikeaa on semmosta tutkia, koska siinä tulee niin paljon sekottavia tekijöitä. Että kun käytännönläheisten ihmisten kanssa puhun, et sieltäkin tulee usein semmosta, että no kyllä se seuranta pitää olla pitkää ja meidän pitää tietää, että miten se viisi vuotta siellä sijaishuollossa vaikuttaa, tai [naurahtaa]. Et mäkin haluan tietää, siis todellakin haluan tietää, mutta toisaalta elämässä tapahtuu muutakin kun interventio, ja me ei pystytä varmaan enää erottamaan, että mikä on toi intervention teho ja mikä sitten on kaiken muun tulos. Ja sitten kun, niin ku sä tässä kuvasit, että tosi paljon on niitä tekijöitä, mitä kaikkee pitää ottaa huomioon, kun päätetään, että mikä tälle nuorelle olis nyt parasta, et mihin sijoitetaan ja mitä hänelle tarjotaan. Et tavallaan tässä se yhtälö on aika monimutkanen, ja ei me välttämättä kukaan tiedetä, että mikä tulos siitä tulee, ja tavallaan pitää vaan tehdä se päätös johonkin perustuen. Eli sillä lailla mä ajattelen, että on hyvä, kun yks niistä tiedonpalasista, mitä otetaan huomioon, on se, että okei, mut mitä tutkimukset sanoo, ja mistä on näyttöä. Ei sen tarvi mennä sen mukaan, tietysti aina mennään lapsi edellä ja katsotaan hänen koko kuvaa, mut se voi olla semmone yksi pieni asia, että no kun tästä on ainakin näyttöä, tai tästä meillä ei ole näyttöä taas. Että sitten se voi ehkä joskus viedä päätöstä vähän sinne tai tänne, toiseen suuntaan.
R: Joo, kyllä, et se on siis myös tätä tieto, päätöksenteon tukena, myös tämmöstä tiedolla johtamista. Ja paljon tehdään myös siellä sijaishuollon laitoksissa tehdään kehittämistyötä, ja järjestöt tekee myös kehittämistyötä, ja sitte on tullu tää kokemusasiantuntijuuden tieto hyvin arvokkaana tähän rinnalle. Eli meijän nuoret, jotka on käyneet tän polun läpi, niin kertovat sitten, että mihin asioihin pitää sit. Täs on hyvin moni, sanotaan näin, et se tietoperusta rakentuu hyvin monenlaisesta ja kaikki tavallaan on arvokasta, mut että tässä nyt tänään on puhuttu tästä näytöstä. Et paljon tällä hetkellä ollaan tekemässä, ja sitte taas tää hyvinvointialueet ja osaamistukikeskusasiat kytkeytyy myös siihen, että minkälaisia tutkimuksen kehittämisen rakenteita näille hyvinvointialueille ja sitten näille laajemmille alueille muodostuu, ja minkälaista tutkimustoimintaa, joka sitten palvelis myös sitte näitä palvelurakenteita. Esimerkiksi tämmöstä keskustelua käydään, että missä ovat sitten ne näyttöön perustuvien menetelmien kotipesät, että myös sitten jos Suomeen tuodaan jotakin tämmösiä, toki niitä on, esimerkiksi Kasvun tuki -sivustolla on koottuna erilaisia, ei suoraan juuri kaikki sijaishuolto(-) [33:14] tiettenkään, mut että jollakin tavalla sitten, jos sitä tuodaan sitä uutta osaamista, niin minkälaiset koulutus- ja tutkimusrakenteet siihen sitten muodostuu, että sitä osaamista voidaan ylläpitää. Mut kentät on hyvin laaja ja monenlaisia toimijoita on. Ja toki näitä sijaishuollon palvelujen tuottajia on hyvin monenlaisia, ja sitten varmaan yks haaste on myös se, että mitä tietoa on näistä sijaishuollon yksiköistä, ja miten vaikka perhehoito eri alueilla organisoituu. Et siinä on myös tää tämmönen alan järjestelmän hahmottamisen, et miten me tiedetään laadusta, jonkun sijaishuollon yksikön laadusta sillon, kun ollaan sijoittamassa. Et siinä on monia kysymyksiä.
S: Ja toisaalta on ihan pakko käyttää rahaa ja aikaa siihen tutkimukseen. Ja jos nyt joku kuuntelijoista joskus joutuu siihen tilanteeseen, että joku tutkija tulee kolkuttamaan ovelle ja pyytämään vaikka mitä outoja juttuja, sitten olkaa pliis hyviä ja tulkaa mukaan tutkimukseen. Tää, että myös toisinpäin, et myös kentältä voi tulla kysymään yliopistolta ja tutkijoilta, että miten me saatais täst näyttöö, ja tästä onkin hyviä kokemuksia OT-keskusten kanssa yhteistyöstä, että me pohditaan yhdessä, että mikä on se näyttö, mitä me tarvitaan ja miten me saadaan se näyttö, ja mennäänkö itse tutkimaan tai löydetäänkö se jostain maailmalta, ja miten me edetään niissä asioissa, jotta me saadaan vietyä se eteenpäin ja edistettyä tätä asiaa yhdessä.
R: Joo, hyvä. Ja tosiaan tärkeintä varmasti on se, että nimenomaan tää nuoren hyvinvointi edellä. Kiitos Siiri-Liisi ko kerrot tuloksista, ja oli mukava keskustella.
S: Kyllä, joo. Kiitos tosi paljon.
[35:26-35:30 taustamusiikki alkaa ja loppuu]
P: Yhteinen ääni.
Seuraa meitä:
Jaa julkaisu:
