Erikoistutkija Outi Linnossuo ja työelämäprofessori Oona Ylönen keskustelevat lastensuojelun käytäntösuosituksista ja tutkimustiedon välittämisestä lastensuojelun käytännön työhön. Käytäntösuositukset lukee ääneen Suvi Puttonen. Tämän jakson teemana on lastensuojelun tutkimus- ja kehittämistoiminta, sekä sosiaalityöntekijöihin liittyvä tutkimus.
Kaikki lastensuojelun käytäntösuositukset löydät myös osoitteesta https://sites.utu.fi/sote/yhteistyo-ja-hankkeet/lastensuojelun-kehittaminen_etusivu/tietoa-lastensuojelusta/ äänikirjastona ja tekstimuotoisena, suomeksi ja ruotsiksi.
Tekstivastine
Yhteinen ääni on Turun yliopiston podcast, jossa keskustellaan ajankohtaisista aiheista monialaisesti. Tämän jakson tuotti Sote-akatemia.
Oona: Nyt ollaan tässä podcastissa käsittelemässä lastensuojelututkijoiden tai lastensuojeluun liittyvän tutkimuksen tutkijoiden käytäntösuosituksista. Ja nyt me puhutaan nimenomaan niistä tutkimuksista, joilla on ammennettavaa tai jotka käsittelee tutkimusta, kehittämistä ja tutkimuksesta, joka kohdistuu erityisesti sosiaalityöntekijöihin. Meillä on keskustelussa mukana erikoistutkija Outi Linnossuo. Tervetuloa.
Outi: Kiitos.
Oona: Jos sä tarkastelet tätä kokonaisuutta, niin onko sulla joku erityinen asia, joka siitä kokonaisuudesta on sulle jäänyt eniten mieleen?
Outi: No vähän sama, kuin kaikkiin lastensuojelututkimuksiin liittyen, että kuinka vähän kaiken kaikkiaan lastensuojelua on tutkittu. Ja tutkittu myöskin vähän lastensuojelusta tehtävää tutkimusta ja sitä kehittämistoimintaa. Eli tavallaan kaikessa lastensuojeluun liittyen tulee jatkuvasti vastaan se, että kuinka vähän sitä on tutkittu. Mutta toki tässä on hyvä muistaa se, että esimerkiksi sosiaalityö yliopistollisena tieteenä ja oppiaineena on kuitenkin hyvin nuori. Eli tämä on osa sitä, ja sitten se, että miten rahoitusta on ollut saatavilla, liittyy siihen kysymykseen. Mutta että kuitenkin lastensuojelu on aika isosti ja lastensuojelun kehittämiseen on laitettu rahaa pitkällä aikajänteellä, mutta että tavallaan se sen arviointi ja seuranta on hyvin puutteellista, että mitä tapahtuu sen kehittämistyön kautta, niin tutkimusta siitä on hyvin vähän. Sitten toinen asia, mikä tässä nousee, on tavallaan se, että meillä on ollut pitkään jo se systeemi, että kehittämistyötä tehdään ikään kuin sen kontekstin ulkopuolelta käsin. Eli kehittämistyö on ollut tämmöistä hankelähtöistä ja siihen palkataan usein erikseen ihmiset, ja osa saattaa toki tulla sieltä käytännön kentältä, mutta tavallaan se problematiikka, mikä liittyy siihen, että miten ne ihmiset, jotka sitä työtä itse tekevät, pääsevät kehittämään omaa työtään, ja mikä on sen suhde sitten siihen ja niihin kehittäjiin, jotka tulevat ikään kuin sen työn tekemisen ulkopuolelta mukaan siihen kehittämistyöhön, niin siihen liittyy monen näköisiä jännitteitä.
Oona: Eli ollaanko me tavallaan sen paradoksin äärellä, että me ikään kuin kehittämishankkeessa kehitetään lastensuojelun sosiaalityötä, ja sille kehittämiselle ei ole hirveästi tilaa siellä ikään kuin arjen käytännöissä, jolloin se rakentuu sen arjen käytäntöjen reunamille tai jopa ulkopuolelle.
Outi: Kyllä, ja sitten sillä on taas niitä kerrannaisvaikutuksia siihen juurtumiseen, että tavallaan ihminen oppii tehdessään ja kehittäessään, kun siinä on riittävästi semmoisia reflektoivia rakenteita, jotka tavallaan vie sitä kehittämistyötä eteenpäin. Niin tämmöisten rakenteiden kehittämisessä on vielä paljon työtä ja nyt alkaa löytyä jo myöskin tutkimusta siitä, että me tarvittaisiin enempi semmoisia työssäoppimisen tai työssä kehittämisen ja työn tutkimisen rakenteita sinne lastensuojelun arkeen.
Oona: Mahdollisuuksia sille käytäntötutkimukselle ja tutkimuksen ja käytännön yhdistämiselle ikään kuin työtehtävissä. Onko nämä sellaisia asioita, joita näistä tutkimuksista nousee esiin, mitkä nyt tässä teemakokonaisuudessa liittyy nimenomaan kehittämiseen?
Outi: Joo, kyllä tästä asiasta oikeastaan puhuu ne tutkimukset, joita kehittämistyöstä on tehty, tavallaan, miten se kehittämistyö tehdään siellä, missä se työ tehdään, että minkälaiset rakenteet sitä tukee.
Oona: No tähän teemaan liittyen liittyi myöskin se sosiaalityöntekijöihin kohdistuva tutkimus. Haluatko siitä sanoa jotakin?
Outi: Joo, siihen liittyy tavallaan niin paljon semmoista huolipuhetta, ja ihan aiheestakin. Ihan voisi puhua tämmöisestä sosiaalityöntekijöiden suojelun tarpeesta, että se on hyvin vaativaa työtä, jos tarvitaan paljon osaamista, ja sosiaalityöntekijät saattavat työssään joutua hyvin ristiriitaisiin tilanteisiin ja monien intressien yhteensovittamiseen ja paineeseen ja on virkavastuu, tehdään isoja päätöksiä, niin se, että miten työntekijän jaksamista ja osaamista suojellaan siinä haastavassa työssä.
Oona: Ainakin Ylirukan Laura on puhunut näistä työn reflektiivisten rakenteiden merkityksestä, ja siinähän ollaan lähellä myöskin sitä mahdollisuutta ikään kuin tutkia ja kehittää työtä, että jotenkin ehkä liittyy toisiinsa, miten tärkeätä se on, että sen tyyppiset asiat on huolehdittu.
Outi: Systeemisen lastensuojelun kehittämistyössähän niitä luodaan nyt parasta aikaa, että se tuntuu tällä hetkellä todella arvokkaalta työn kehittämiseen, että se systeemiseen lastensuojeluun liittyvä kehittämistyö just siitäkin näkökulmasta, että siinä luodaan niitä rakenteita, jos sitä työtä voidaan reflektoida, ja sitä kautta parantaa työn laatua. Ja sitten toisaalta työntekijät saavat ehkä tukea ja jaksamista omaan työhönsä.
Oona: Voisiko sanoa niin, että jos me eletään tämmöistä hankeaikaa, että lastensuojelun sosiaalityötä kehitetään ikään kuin hankkeissa, niin voisiko tästä kokonaisuudesta, tästä teemasta olla hyötyä, kun miettii hanketta, niin voiko ajatella, että olisi hyvä hakeutua tutkimustiedon ääreen myöskin sen suhteen, että miten kannattaa kehittää ja mitä kannattaa kehittää ja niin edespäin.
Outi: Kyllä, ilman muuta. Ja sitten niiden aukkojen äärelle, joita tavallaan se tutkimuksen puute myöskin avaa. Mutta sitten tavallaan se, mikä nousee näistä, on ne juurruttamisen kysymykset, eli että kun hankekontekstissa tehdään sitä, niin se, että miten ne juurtuu sen hankkeen päättymisen jälkeen, niin olisi myös hyvä ainakin kuvitella sitä jo etukäteen, että miten se voi olla mahdollista. Mehän ollaan pitkään eletty tässä hankekehittämisen maailmassa, eikä siihen ole näkyä, että se tulisi miksikään muuttumaan. Eli meidän rahoitusjärjestelmät toimivat sillä tavalla, ja rahoitus isosti ohjaa sitä keittämisen maailmaa. Että semmoista muutosta siihen ei ole näköpiirissä, ainakaan toistaiseksi. Että kansallinen lapsistrategia, tietty siinä tuodaan voimakkaasti esiin se, miten saadaan kehittämis- ja tutkimustyöhön jatkuvuutta yli hallitusaikajänteen ja yli hankerajojen ja tavallaan siihen kytkeytyä ja olla rakentamassa myöskin seurantajärjestelmää sen suhteen, että miten se kehittämistyö toteutuu yli näiden rajojen. Mutta siinä ollaan vasta alkuvaiheessa.
Oona: Mietin, että siinäkin on vähän toisiaan muistuttavia elementtejä, että hanketyössä tavallaan se löydösten tai hyvien käytäntöjen, tai minkä äärellä ollaankaan, niin sen levittämisen ja juurruttamisen kysymys ja se riittävä aikajänne siihen, niin tulee mieleen, että samalla tavalla, kuin tehdään tutkimusta, niin sitten se sen tutkimustulosten valmistumisen jälkeinen vaihe, eli voisi ajatella myöskin, että tutkimustulosten juurruttamisen ja levittämisen vaihe, samalla tavalla kuin kehittämishankkeiden, niin voi olla sellainen, mihin on hyvä kiinnittää huomiota.
Outi: On, ja mä ajattelen, että jos oikein tiukasti linjaa, niin tavallaan se pitäisi nähdä siellä, että mikä siellä käytännössä muuttuu? Jos tutkimus sanoo jotakin jostakin aiheesta, niin se, että mikä on se polku siihen, että siihen käytännössä tehdään jotakin toisin. Mutta se voi olla aika pitkäkin polku, ja sitten, että mihin se tutkijan vastuu kantaa. Ja toisaalta akateeminen tutkimuksen vapaushan on hirveän tärkeä. Ja sitten siellä toisessa päässä on se tutkimustiedon vastaanottaja, mitä hän sillä tekee tai ei tee. Mutta sitä tässä näilläkin käytäntösuosituksilla ja näiden keräämisellä on pyritty helpottamaan sitä, että se tutkimustieto siirtyisi sinne käytäntöön ja olisi helpommin saavutettavaa.
Oona: Tuleeko sulle mieleen vielä jotakin, mitä haluat nostaa tästä teema-alueesta, vai siirrytäänkö tutkijoiden käytäntösuositusten ääreen?
Outi: No ihan tavallaan tutkimusvinkkinä olisi tosi kiinnostavaa nämä käytäntösuositukset katsoa siitä näkökulmasta, jollakin tavalla ollaan tosi haastavan tutkimuksen äärellä, mutta että miltä se näyttäytyy tuolla kentällä. Että jos katsotaan niitä suosituksia ja sitten sitä käytäntöjen moninaista kirjavaa maailmaa, niin miten ne on suhteessa toisiin? Olisi tosi kiinnostavaa, mutta myöskin hyvin haastava tutkimusasetelma rakentaa.
Oona: Mennään kuuntelemaan tutkijoiden omista tutkimuksistaan kirjoittamia ja tiivistettyjä käytäntösuosituksia liittyen nyt sitten tutkimukseen ja kehittämiseen ja semmoiseen tutkimukseen, joka kohdistuu sosiaalityöntekijöihin.
-Yhteinen ääni.-
Muurinen, Heidi. (2019). Pragmatismi ja kokeileva lähestymistapa sosiaalityön tiedonmuodostuksessa. Väitöskirja. Helsingin yliopisto.
Suositus 1.
Kokemusten käyttäminen kehittämistyön välineenä edellyttää strategisesti hyvää päättelyä.
Suositus 2.
Kokeiluihin liittyvä reflektio ja tarkka päättely ovat edellytys käytäntötutkimuksen tekemiselle.
Suositus 3.
Kokeilut mahdollistavat käytäntöjen kehittämisen, tutkimisen ja asiakkaiden osallisuuden sosiaalityön arjessa.
Tanskanen, Ilona. (2019). Ajan henki lain kirjaimessa. Suomalaisten lastensuojelulakien ja -asetusten ideologiat. Jyväskylän yliopisto. Väitöskirja.
Suositus 1.
Eri alojen ammattilaisten on syytä tarkastella kriittisesti sitä, miten kulloinkin pinnalla olevat kielenkäytön tavat, diskurssit, sopivat ammattialan perustehtäviin, tavoitteisiin ja arvioihin.
Suositus 2.
Erilaisilla diskursseilla, joita kielenkäytössä osaltaan muodostetaan ja heijastetaan, on kytköksiä ja vaikutuksia aina sosiaalisiin suhteisiin ja toimintaan asti. Ilmaisutavat, diskurssit, eivät ole ”vain puhetapoja”, vaan ne vaikuttavat myös siihen, miten maailmaa katsellaan ja miten siinä toimitaan.
Suositus 3.
Ammatilliseen kielenkäyttöön vaikuttaa moni asia, esimerkiksi lainsäädäntö, alan ohjeet ja käytänteet sekä tilanteiset tekijät. Ammatillisessa viestinnässä tarvitaan kielitietoisuutta, siis viestinnässä vaikuttavien asioiden tunnistamista sekä kykyä kommunikoida erilaisissa tilanteissa eri tavoin.
Uusitalo, Ilkka. (2019). Työssä oppiminen lastensuojelun sosiaalityössä – reunaehtoja ja mahdollisuuksia ammatillisen asiantuntijuuden kehittymiselle. Turun yliopisto. Väitöskirja.
Suositus 1.
Ammatillisen asiantuntijuuden jatkuva kehittäminen lastensuojelun sosiaalityössä edellyttää asiantuntijuustarpeiden tunnistamista ja suunniteltuja työssä oppimistilanteita, joissa on sosiaalityön johdon strateginen tuki ja suunnitelmalliselle ja tavoitteelliselle työssä oppimiselle varattu aikaresurssi.
Suositus 2.
Haastavat asiakastilanteet ovat rikkaita työssä oppimistilanteita, koska ne haastavat ammattilaisen asiantuntijuutta ja toimijuutta. Niissä viriää tarve hankkia tietoa ja ratkaista ongelmia. Haastavia ja ongelmallisia asiakastilanteita kannattaa työyhteisössä analysoida, reflektoida ja mallintaa toimivia toimintatapoja.
Suositus 3.
Eri ammatillisten professioiden tiiviimpi vuorovaikutus ja yhteistyö rikastaa kaikkien ammattilaisten tietopohjaa. Lastensuojelun sosiaalityössä tarvitaan monialaisia tiimirakenteita ja monialaisia lastensuojelun täydennyskoulutuksia, joissa simuloidaan käytännön tilanteita ja etsitään niihin ratkaisuja ja toimintamalleja yhdessä.
Yliruka, Laura. (2015). Sosiaalityön itsearviointi reflektiivisenä rakenteena. Kuvastin-menetelmän toimivuus, käyttöönotto ja kehittäminen. Heikki Waris -instituutin tutkimuksia. Väitöskirja.
Suositus 1.
Reflektiivisen rakenteiden tietoinen ylläpito on tärkeää laadukkaan lastensuojelun näkökulmasta. Reflektiiviset rakenteet mahdollistavat kollektiivisen ja tietoisen osaamisen vahvistumisen sekä vuoropuhelun työntekijöiden ja johdon välillä.
Suositus 2.
Kuvastin-menetelmä on hyödyllinen reflektiivinen rakenne kollektiivisen oppimisen tukena. Sen käyttöönotto edellyttää kriittisten elementtien huomioimista.
Suositus 3.
Työyhteisöissä tulisi olla luovuutta ottaa käyttöön ja edelleen kehitellä reflektiivisiä rakenteita vastaamaan muuttuvia haasteita.
Pekkarinen, Elina. (2015). Näkymättömiksi suojellut lapset. Teoksessa Häkkinen, Antti & Salasuo, Mikko (toim.) Salattu, hävetty, vaiettu – Miten tutkia piilossa olevia ilmiöitä. Tampere, Vastapaino, 264–300. Muu tutkimus.
Suositus 1.
Artikkelissa käsitellään yksityiskohtaisesti niitä tekijöitä, jotka muodostavat esteitä lastensuojelun tutkimukselle.
Suositus 2.
Lastensuojelun tiedontuotantoa estävät salassapitovelvoitteet, portinvartijat, yksilöiden ja tutkijoiden häpeä sekä vaitiolovelvoitteet, jotka kaikki vaikeuttavat tutkimusta.
Suositus 3.
Lastensuojelun tutkimuksessa tunteiden käsittely ja niiden analysointi on ensiarvoisen tärkeää – saman havainnon voinee laajentaa käytäntöihin.
Puuronen, Anne. 2014. Hoitoon heikosti kiinnittyneet nuoret ja matalan kynnyksen palvelumallit. Turun nuorisoaseman Kosketuspinta- kehittämisprojektin prosessiarviointi. A-klinikkasäätiö.
Suositus 1.
Projektissa kehitetyn jalkautuvan työotteen yhdistäminen nuoren polikliinisiin hoito- ja tukipalveluihin edellyttää organisaatiolta riittävää työntekijäresursointia ja johdollista koordinointia.
Suositus 2.
Projektissa kehitetyn jalkautuvan yksilötyön juurruttamista organisaation perustoimintaan tulee edistää niin, että sitä kehitetään rinnakkaisesti avoimen ryhmätoiminnan sekä perhe- ja verkostotyön kanssa.
Suositus 3.
Projektissa ideoidun läheisverkostotyönmallin jatkokehittäminen on tärkeää. Projektin läheisverkostotyönmallin ja lastensuojelussa käytössä olevan läheisneuvonpitotyökäytännön yhtymäpinnoista tarvitaan lisätutkimusta.
Pekkarinen, Elina. (2011). Lastensuojelun tieto ja tutkimus – Asiantuntijoiden näkökulma. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura & Lapsuudentutkimuksen seura & Lastensuojelun Keskusliitto & Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Muu tutkimus.
Suositus 1.
Tiedonintressit voi Habermassin mukaan jakaa kolmeen – tekniseen, praktiseen ja emansipatoriseen – tiedonintressiin. Lastensuojelussa puutetta on kaikista tiedonlajeista, mutta koska perustieto on niin ohutta, tiedontarve painottuu teknisesti: tarvitaan tietoa asiakkaiden määristä, taustoista ja toimenpiteistä, jotta voidaan toimia praktisella (käytännöissä ja menetelmissä) ja emansipatorisella (ihmistä vahvistaen) tasolla oikein.
Suositus 2.
Lastensuojelusta on 1980-luvulta asti vallinnut vakava puute kaikista tiedonlajeista ja tietopohjaa tulisi kaikilta osin vahvistaa.
Suositus 3.
Lastensuojelun tiedontuotantoa tulee koordinoida valtakunnallisesti ja siihen tulee osoittaa riittäviä resursseja.
Linnossuo, Outi. (2007). Projektiorganisoitu kehittämistyö riskilasten- ja nuorten palveluissa Turussa vuosina 1993-2003. Turun yliopisto. Väitöskirja.
Suositus 1.
Projektiorganisaatioissa kehitettyä lasten ja nuorten elämismaailmaan jalkautuvaa työtä pitää edistää.
Suositus 2.
Projektiorganisaatioiden sijoittuminen semiorganisoidulle alueelle aiheuttaa haasteita, joista pitää käydä jatkuvaa keskustelua.
Suositus 3.
Projektiorganisaatioissa kehitettyjen työmuotojen muuntuminen pysyväksi toiminnaksi edellyttää erityistä johtamisosaamista.
Oinonen, Marjo. (2016). Työnsä vuoksi vainotut – Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia vainotuksi tulemisesta ja siitä selviämisestä. Tampereen yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Sosiaalityön lisensiaattikoulutus.
Suositus 1.
Lastensuojelussa vaino tulee tunnustaa työssä ilmenevän väkivallan muodoksi ja sen tunnistamiseen tulee kehittää menetelmiä.
Suositus 2.
Vainon esiintyvyydestä ja yleisyydestä lastensuojelussa tulee tehdä kansallinen selvitys ja luoda siihen valtakunnallinen tilastointi- ja seurantajärjestelmä, jota voidaan käyttää auttamisjärjestelmän kehittämisen tukena.
Suositus 3.
Palvelujärjestelmässä tapahtuvaa moniammatillista riskinarviointia ammattilaisen auttamiseksi työhön liittyen tulee kehittää valtakunnallisesti siten, ettei avunsaaminen ole kiinni uhrin asuinpaikasta tai työssä koetun vainon työnantajasta.
Matela, Kari. (2009). Viihtyvät ja vaihtuvat. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työssä pysymiseen ja työstä lähtemiseen vaikuttavat tekijät. Lisensiaatintutkimus, Erikoissosiaalityöntekijän koulutus, Lapsi- ja nuorisososiaalityö. Lapin yliopisto.
Suositus 1.
Huomiota tulee kiinnittää välittömiin työstä saataviin palkkioihin ja tunnustukseen: palkka, rakentava palaute ja työn merkittävyyden esiintuonti hallinnollisella tasolla.
Suositus 2.
Työn määrän ja tehtäväkuvan rajaaminen hallittavaksi: asiakkuusmaksimit, tehtävien jako lastensuojelun sisällä.
Suositus 3.
Johtamisjärjestelmä: sekä ammatillisen että hallinnollisen johtamisen varmistaminen, työn määrän ja laadun hallinta organisaatiotasolla.
Paasio, Petteri. (2014). Näyttöön perustuva sosiaalityön käytäntö – järjestelmällinen katsaus vuosina 2010–2012 julkaistuista tutkimuksista. Jyväskylän yliopisto. Lisensiaattityö.
Tutustu tutkimukseen
Suositus 1.
Suomessa lastensuojelun sosiaalityössä tulee toteuttaa sellainen vallitseva ja kattava käytäntö, että jokaisen lapsen saamaa palvelua ohjaa paras mahdollinen tutkimustieto juuri hänen yksilöllisessä tilanteessaan (Evidence-Based Practice).
Suositus 2.
Sosiaalityön opetuksen pitää uudistua merkittävästi niin, että jokainen sosiaalityöntekijä osaa löytää, tunnistaa ja arvioida maailmalla olevan kaiken parhaan mahdollisen, olennaisen tutkimustiedon. Nykypäivänä valmistuvan maisterin osaamiseen kuuluu kyky tarvittaessa tehdä järjestelmällinen tutkimuskatsaus (Systematic Review).
Suositus 3.
Pitää lopettaa puhuminen näyttöön perustuvista käytännöistä ikään kuin jonkin spesifin intervention ominaisuutena, koska se perustuu alkuperäisen käsitteen vakavaan väärinymmärrykseen. Tällaista ominaisuutta ei ole millään palvelulla tai interventiolla. On olemassa eritasoista tutkimusnäyttöä erilaisista asioista, mutta ammattilaisen on kyettävä selvittämään, millaista se on, ja mistä asioista tarkalleen, ja miksi se on relevanttia juuri tämän lapsen ja perheen osalta. Tähän liittyy sitten se, että on osattava hyödyntää erilaisia tietokantoja (kuten Campbell Collaboration) tai yksittäisiä meta-analyysejä. Näin siis jos relevantti kysymys on, jossain tietyssä lapsen tai perheen ongelmassa, jonkin tietyn intervention vaikuttavuus.
Rousu. Sirkka. (2007). Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi organisaatiossa. Näkymätön tuloksellisuus näkyväksi. Tampereen Yliopisto. Väitöskirja.
Suositus 1.
Jotta voidaan arvioida, miten hyvin lastensuojelu onnistuu turvaamaan ja takaamaan lapsen tai nuoren terveyden ja kehityksen (LsL 11§), tulisi tätä aikaansaannosta eli tulosta myös mitata ja arvioida. Tätä tietoa kertyy arkisessa asiakastyössä niin lapsen, nuoren, vanhemman kuin työntekijänkin tuottamana. Lisätään tiedot osaksi asiakastietojärjestelmää, raportoidaan siitä säännöllisesti ja hyödynnetään tieto lastensuojelun jatkuvassa kehittämisessä.
Suositus 2.
Lastensuojelun kansallisen kehittämisen tulee perustua monipuoliseen ja jatkuvasti asiakastyöstä sekä tutkimukselliseen eri näkökulmista säännönmukaisesti tuotettuun tietoon. Tiedonkeruun tulee perustua yhdessä eri toimijatahojen kanssa määriteltyyn Kansalliseen lastensuojelun tietoarkkitehtuuri-suunnitelmaan ja siitä julkisen vallan tekemään toimeenpanopäätökseen.
Suositus 3.
Lastensuojelun onnistumiset voivat syntyä ihmisen elämismaailmassa vaikuttaneista asioista ja ihmisistä sekä lastensuojeluinstituutioiden kautta järjestyneistä tukitoimista. Meidän olisi viisasta tietää enemmän niistä mekanismeista, jotka ovat myötävaikuttaneet lastensuojelun asiakkuudessa olevan lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointiin. Tehdään onnistumiset näkyviksi!
-Yhteinen ääni-
Oona: Mulle tulee mieleen vielä sellainen asia, että kun on sosiaalityöntekijöiden kanssa oltu näiden tutkijoiden käyttösuositusten äärellä, niin jonkun verran olen kuullut myös sellaisia kaikuja, että täytyisi vielä ottaa askeleita pidemmälle ja tehdä ikään kuin sellaisia, voisiko niitä sanoa sitten käytäntösuosituksiksi tai käypä sosiaalihuolloksi tai joksikin muuksi, että vielä viedä eteenpäin näitä niin, että ne tutkimustulokset olisivat vielä helpommin sosiaalityön arjessa hyödynnettävissä, mitä siitä ajattelet?
Outi: Se on arvokas pyrkimys, mutta tavallaan niin kauan, kuin meiltä puuttuu se semmoinen systeemi ja tavallaan se tieto, mikä sosiaalityöstä tuotetaan, on myöskin tutkimuksellisesti hyödynnettävissä, niin me ei oikein päästä tuohon. Eli meidän pitäisi puhua vaikka semmoisesta lastensuojelun tutkimukseen liittyvästä infrastruktuurista, eli tavallaan se dokumentaatio on sellaista, jota voidaan tutkimuksellisesti hyödyntää. Siinä on vielä valtavasti kehittämistä, eli mä näen, että se pyrkimys on. Siihen liittyy paljon hyviä asioita, mutta meillä on pitkä tie siihen vielä, koska se tieto ei ole sellaisessa muodossa, että sitä pystyttäisiin ihan helposti tutkimuksellisesti hyödyntämään. Eli jos puhutaan tämmöisestä näyttöön perustuvasta työstä ja sen rakentamisesta sosiaalityöhön, niin siihen on vielä paljon matkaa.
Oona: Kyllä. Ja sitten sitä keskustelua tarvitaan, että miltä osin sen tyyppinen ajattelutapa sitten sosiaalihuoltoon sopii, ja sosiaalihuollon kysymyksiin, jotka eivät aina ole niin selvärajaisia, kuin ehkä sitten perinteisesti näyttöön perustuvuudessa ajatellaan.
Outi: Kyllä. Ja tässä ajassa on jotenkin se jännitys, että ehkä terveyspuolelta tavalla otetaan sitä mallinnusta ja maailmaa siihen liittyen, mutta nämä on kuitenkin aika erilaiset maailmat, sosiaali- ja terveysala, just tämän rajautuminen suhteen, niin siinä on omat ongelmansa, että jotenkin aika nopeasti koitetaan sieltä puolelta löytää niitä tapoja tehdä sitä näyttöön perustuvaa työtä, vaan pitäisi ehkä rakentaa ihan sosiaalityöhön kytkeytyvä oma maailma siihen liittyen.
Oona: Kiitos.
Outi: Kiitos.
-Yhteinen ääni-
Seuraa meitä:
Jaa julkaisu:
