Vuoteni kopona 2018-2019

Moikka kaikki ja tervetuloa opiskelemaan opettajan pedagogisia opintoja!

 

Edessänne on vuosi, joka oli ainakin itselleni elämäni parhain. Kasvoin paljon ihmisenä, sillä pääsin haastamaan itseäni, ottamaan uudella tavalla vastuuta ja opin paljon ihmisiltä, joihin pääsin tutustumaan vuoden aikana. Ottakaa siis vuodesta kaikki irti, sillä sillä on paljon tarjottavaa!

Muistan, kun viime vuonna kesä-heinäkuun vaihteessa katsoin kesätöiden ruokatauolla puhelintani ja olin saanut viestiä, että olin päässyt ensimmäiseltä varasijalta mukaan opiskelemaan pedagogisiin opintoihin. Olin aivan hämmentynyt, ja koko loppu työpäivän elin aivan pää pilvissä. Olin päässyt opiskelemaan pedagogisia! Koulu-urani alusta asti ollut haaveammattini olisi viimein käymässä oikeasti toteen. Minusta tulisi oikeasti vielä uskonnon, elämänkatsomustiedon, filosofian ja psykologian opettaja!

Pedagogisten opintojen vuosi kiisi hetkessä. Parasta vuodessa oli ehdottomasti ihmiset, oppituntien suunnittelu ja pitäminen sekä tapahtumista Educa-messut ja Talvipäivät. Oppiaineryhmässäni oli aivan mahtava porukka, joiden kanssa heiteltiin ideoita ja näkemyksiä opettajuuteen ja oppitunteihin liittyen. Opin myös paljon juttelemalla muille auskuille, ohjaajille ja didaktikoille. Vuosi oli kokonaisuudessaan aivan mahtava.

Pedagogisten vuosi ei tosin ollut vain yhtä juhlaa, vaan vuoteen mahtui myös epävarmuuden ja riittämättömyyden tunnetta, stressiä ja omien taitojen epäilyä. Toivoin, että olisin luovempi opettaja, joka keksisi paljon uusia hienoja ideoita. Uuden ryhmän tullessa saatoin pohtia, että mitä jos oppilaat eivät pidäkään minusta tai eivät kuuntele minua. Kun päätin haastaa itseäni englannin kielisellä opetuksella ja eräällä toisella tunnilla tutkivalla opetuksella, minua jännitti, että pystynkö siihen ja mitä jos epäonnistun.

Mutta kaikki meni hyvin ja oppilailta sai hyvää rakentavaa palautetta. Suosittelen siis kokeilemaan kaikkea, vaikka vähän pelottavaakin, sillä pedagogiset on hyvä aika kokeiluille. Vuosi oli myös entistä mahtavampi ja opettavaisempi, kun mietin, miten uskalsin kokeilla omia rajojani ja ylittää ne. Kaikki meni hyvin ja toivon, että pääsisin vetämään vuoden läpi vielä uudestaankin.

Miksi lähdin mukaan TurAukseen?

Kun kuulin TurAuksesta pedagogisten vuoden alun infotilaisuudesta, tiesin heti, että haluan hakea mukaan hallitukseen kopoksi eli koulutuspoliittiseksi vastaavaksi. Mikä sopisikaan paremmin pedagogisten vuoteen? Lisäksi hallituksessa toimimisesta sai jopa kouluharjoitteluun tunteja, mikä oli myös vain plussaa.

Olin toinen TurAuksen koulutuspoliittisista vastaavista, ja pidin pestistäni todella paljon. Koulutuspoliittisen vastaavan tehtäviin kuuluu työryhmissä toimiminen ja mahdollisiin harjoitteluun aikana ilmeneviin epäkohtiin puuttuminen ja vieminen eteenpäin.

Toimin vuoden aikana kahdessa työryhmässä opiskelijaedustajana. Nyt seuraavan lukuvuoden alussa ja viime lukuvuoden lopussa oman toiminnan vaikutus on alkanut näkyä. Muutokset ovat pieniä, mutta on mahtavaa huomata, että omalla toiminnalla on ollut jotain vaikutusta. Oli myös hienoa nähdä vuoden aikana, että eteenpäin viemiini asioihin puututtiin. Koulutuspoliittisena vastaavana järjestin myös SOOLin seminaareihin seminaarikatsomoja Turun norssille. Kopona toimiminen opetti minulle vastuunottoa ja oma-aloitteisuutta sekä antoi kurkistuksen siitä, millaista hallinnollista puolta pedagogisten opintojen järjestämiseen liittyy.

Opin hallituksessa toimimiselta myös siis paljon. Tästä erityinen kiitos kuuluukin mahtavalle hallitusporukalle, joiden kanssa oli hauskaa ideoida ja kehittää yhdistyksen toimintaa sekä ihan vain viettää aikaa. Itse päädyin hallitustoiminnan innostamana hakemaan SOOLin opetusharjoittelun suosituksia uudistavaan työryhmään ja pääsin myös mukaan. Hallitustoiminta tuo myös eteesi erilaisia mahdollisuuksia.

Just sinä voit hakea mukaan seuraavan vuoden hallitukseen kehittämään toimintaa! Suosittelen sitä lämpimästi, koska hallitustoiminta on kivaa ja opettavaista.

Vinkkejä harjoitteluun:

1.     Ole aktiivinen ja oma-aloitteinen! Kysy ohjaajalta, jos jokin mietityttää tai jos tarvitset kouluharjoittelua. Ohjaajat ovat oppilaiden lisäksi Norssilla myös juuri meitä opeopiskelijoita varten.

2.     Seuraa kaikenlaisia oppitunteja alakoulusta lukioon! Et uskokaan, kuinka paljon voit oppia ja saada inspiraatiota seuraamalla ihan erin kuin opetettavan oppiaineen tunteja.

3.     Juttele ja tutustu muihin auskuihin sekä Norssilla harjoitteleviin muihin opeopiskelijoihin. Ideariihissä syntyy paljon uusia ideoita, ja löydät samalla hyviä ystäviä.

4.     Haasta itsesi! Kokeile paljon erilaisia opetusmetodeja ja tehtäviä, sillä nyt on aikasi oppia.

5.     Pyydä palautetta myös oppilailta! Kun olet pitänyt tietyn ryhmän kanssa tunnit loppuun, niin voi olla hyvä idea pyytää myös oppilailta palautetta. Harjoittelun aikana saat paljon palautetta, ideoita ja kehitysehdotuksia opettajilta ja kanssaopiskelijoiltasi, mutta myös varsinaisen kohderyhmäsi eli opettamasi oppilaiden palaute on arvokasta. 

6.     Usko itseesi! Et ole niin kuin joku muu, eikä sinun tarvitse ollakaan. Opettajan työtä tehdään omalla persoonalla, ja sinusta tykätään juuri sellaisena kuin olet.

Tsemppiä ja upeaa vuotta teille kaikille toivottaen,

Enni Keski-Saari

UE-ausku ja kopo 2018-2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *