Varapuheenjohtaja ja taloudenhoitaja ainejärjestössä

Varapuheenjohtaja kuuluu yhdistyksen hallituksen puheenjohtajistoon yhdessä puheenjohtajan, sihteerin ja taloudenhoitajan kanssa. Varapuheenjohtajan virallinen tehtävä ainejärjestössä on tarvittaessa sijaistaa puheenjohtajaa sekä auttaa puheenjohtajaa hänen tehtäviensä hoitamisessa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kokousten pitämistä ja muita puheenjohtajan tehtävien hoitamista. Kuitenkin, varapuheenjohtajan ja puheenjohtajan välinen tehtävänjako on täysin heidän sovittavissaan. Tehtävänjakoon voi vaikuttaa esimerkiksi järjestön koko, omat mieltymykset ja järjestötoimintaan käytettävissä oleva aika. Varapuheenjohtaja voi olla mukana esimerkiksi edunvalvonnassa, suunnitella ja järjestää tapahtumia tai olla mukana missä vain järjestön toiminnassa.

Taloudenhoitajan tehtävä on vastata yhdistyksen taloudenhoidosta yhdessä puheenjohtajan ja muun hallituksen kanssa. Käytännössä tehtäviin sisältyy esimerkiksi talousarvion suunnittelu muun hallituksen kanssa, talousarvion seuranta toimintavuoden aikana sekä tilinpäätöksen laatiminen toimintakauden päättyessä. Taloudenhoitajalla on käyttöoikeudet yhdistyksen pankkitileihin, hän esittelee kokouksissa yhdistyksen taloustilanteen sekä maksaa ja laatii yhdistyksen laskut.

Taloudenhoitajan tehtävät ovat mielenkiintoisia, opettavaisia ja tulevaisuuden kannalta erittäin hyödyllisiä. Taloudenhoitaminen osoittaa kykyä kantaa vastuuta sekä hallita laajoja kokonaisuuksia. Talouden- ja kirjanpidon hallinta ja osaaminen ovat hyviä valttikortteja työelämään, erityisesti jos haaveilee esimerkiksi yrittäjyydestä. Tilinpäätöksen ja muiden asiakirjojen laatiminen on niin ikään hyödyllinen taito niin opinnoissa kuin työelämässäkin.

Taloudenhoito saattaa kuulostaa pelottavalta, mutta ei hätää! Kaiken oppii ja lisäksi tarvitset taloudenhoitajana lähinnä niitä taitoja, joita käytät jokapäiväisessä elämässäsi tullessasi toimeen opiskelijana. Lisäksi esimerkiksi TYY ja SOOL kouluttavat järjestötoimijoita sekä lisäksi sinulla on aina puheenjohtaja ja muu hallitus tukenasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *