Actors, Structures and Law

Month: August 2018

22nd Biennal Conference of the Association for Chinese Studies, Glasgow, Scotland

Pia Eskelinen

The European Association for Chinese Studies (EACS)  is an international organization representing China scholars from all over Europe. One of the Association’s major activities are the biennial conferences hosted by various centres of Chinese Studies in different European countries. The papers presented at these conferences comprise all fields from traditional Sinology to studies of modern China.

Kuva: Pia Eskelinen

My own research on Chinese rural women’s land rights was presented in the gender studies session and discussion in the session was very fruitful. First, Daria Berg (co-author Giorgio Strafella) presented their analyses on the rise of China’s new women cultural entrepreneurs (wenhua qiyejia) in China’s new mediasphere. And after my presentation, Yunyun Zhou told us stories of women cadres in leading positions in China’s local politics and their negotiations with the male-dominated political world.

In my presentation I had several key themes that I pointed out. The first, and in a way most important one, was the hierarchy in legislation and the problems there are in implementing national level legislation in the lower level governments and administrative bodies such as the village councils. The second theme was rural women themselves and how they are, not really deleted but diminished, from the scene of land rights in rural areas. My research wants to point out that rural women are a group of their own with their owns distinctive problems. And that they should be separated from rural people which normally equals to rural men.  The third theme involved culture and its effects on legislation and patterns of administration the village councils use in land rights cases.

Picture: Pia Eskelinen, University of Glasgow, cloisters

The wide range of sessions included in the Conference were Chinese literature, politics, linguistics, law, modern history, sociology & anthropology, just to mention few. Glasgow University  offered a spectacular setting for the conference. Established in 1451, participants were able to feel the atmosphere of traditions. Not least because the spectacular bell tower and beautiful archways, cloisters as they are actually called. The organizers of the conference did an amazing job in coordinating the over 80 parallel sessions and guiding over 250 presenters!

Pia Eskelinen is a PhD candidate at the University of Turku

 

 

 

 

 

 

Pohjoismainen tutkimusverkostotapaaminen lapsiin kohdistuvasta väkivallasta (Tukholma 23.-24.8.2018)

Anu Isotalo

Lapsiin kohdistuvan väkivallan tutkijat kokoontuivat elokuussa Tukholmaan pohjoismaiseen verkostotapaamiseen keskustelemaan lapsiin kohdistuvan väkivallan tutkimuksesta, ehkäisystä ja tukimuodoista sekä tutkimustulosten käytäntöön saattamisen haasteista.

Pohjoismainen tutkimustapaaminen järjestettiin Tukholman kauniissa kaupunkimaisemissa. Elokuinen iltanäkymä Erstasta kohti Gröna Lundin huvipuistoa. Kuva: Anu Isotalo

Kyseessä oli vuodesta 2001 toimineen Nordic Research on Interventions to Protect and support children exposed to violence in their family -verkoston 11. tutkimusseminaari, jonka järjestelyistä ja puheenjohtajuudesta vastasi professori Maria Eriksson (Ersta Sköndal Bräcke Högskola, Tukholma). Osallistujat olivat enimmäkseen sosiaalitieteiden alan tutkijoita ja opettajia, ja osa heistä työskenteli tai oli työskennellyt sosiaalityöntekijöinä, psykologeina tai psykoterapeutteina.

Lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, väkivallan ehkäisyä sekä tukipalveluja tarkasteltiin yhteensä viidessä kaikille osallistujille yhteisessä tutkimusteemasessiossa. Sessiot koostuivat yhdestä tai kahdesta esitelmästä, jonka jälkeen käytiin keskustelua puheenjohtajan johdolla. Lapsiin perheessä kohdistuvan väkivallan lisäksi tämänkertaisessa seminaarissa tarkasteltiin lasten ja nuorten seurustelusuhteissa ja asuinympäristöissä kokemaa ja kohtaamaa väkivaltaa. Esitelmävetoisen ohjelman lisäksi myös ajatuksia herättävälle vapaalle keskustelulle oli varattu riittävästi aikaa.

Parisuhdeväkivallasta kysyminen lasten terveydenhuollossa

 Ensimmäisessä teemasessiossa Kjerstin Almqvist (Karlstadin yliopisto) kertoi tutkimushankkeesta, jossa lasten terveydenhuollon henkilökuntaa oli koulutettu parisuhdeväkivallan puheeksi ottamiseen. Tutkimukseen osallistuneet lasten äidit olivat poikkeuksetta sitä mieltä, että parisuhdeväkivallasta on syytä kysyä terveydenhuollossa myös lapsen syntymän jälkeen, ei vain raskausaikana, ja puheeksi ottamisen olisi syytä tapahtua erillisissä asiakastilanteissa sekä äidin että isän kanssa.

Esitelmä ja sen jälkeen käyty keskustelu korostivat, että uskallus ottaa väkivalta puheeksi on ensiarvoisen tärkeää, mutta se vaatii työntekijältä myös valmiuksia väkivaltakertomusten vastaanottamiseen. Lisäksi työntekijän on työpaikallaan tiedettävä, minkälaisten tukipalvelujen piiriin hän voi ohjata väkivaltaa kokeneen tai tehneen ihmisen väkivallan ilmitulon jälkeen.

 Parisuhdeväkivalta nuorten seurustelusuhteissa

Toisessa sessiossa väkivaltaa tarkasteltiin perhesuhteiden sijasta nuorten omissa parisuhteissa. Toisin kuin perheväkivaltaa, nuoriin kohdistuvaa parisuhdeväkivaltaa on toistaiseksi tutkittu Pohjoismaissa hyvin vähän, mikä puhutti osallistujia.

Esitelmässäni tarkastelin alaikäisiin tyttöihin kohdistuvan seurustelusuhdeväkivallan ilmituloa pahoinpitelyistä tehdyissä rikosilmoituksissa Suomessa. Sibel Korkmaz (Tukholman yliopisto) käsitteli puolestaan nuorten seurustelusuhdeväkivallan eurooppalaista tutkimusta ja esitteli lyhyesti Ruotsissa ensi kertaa käynnissä olevaa nuorten kysely- ja haastattelututkimusta. Esitelmät toivat esiin paitsi seurustelusuhdeväkivaltatutkimusten käsitteellistä, metodologista ja metodista variaatiota, myös nuoriin tyttöihin kohdistuvan väkivallan monimuotoisuutta ja vakavuutta.

Muiden seminaarisessioiden aiheena olivat lasten altistuminen väkivallalle yhteisöissään ja asuinalueellaan (Karin Röbäck de Souza, lapsiasiavaltuutetun toimisto, Tukholma) sekä väkivaltaa kokeneiden lasten psykologisen haastattelun menetelmät (Karin Fängström, Uppsalan yliopisto). Lisäksi yksi sessio perustui kokonaan osallistujien keskusteluun ja kommenttipuheenvuoroihin. Sessio käsitteli parisuhdeväkivaltaa nähneiden ja traumatisoituneiden lasten sijais- ja laitoshoitoa.

Katvealueita ja keskustelunavauksia: kolme nostoa

Kahden päivän seminaarityöskentelyn pohjalta voisi nimetä monia pohjoismaisittain tärkeitä aiheita. Seuraavassa kolme Suomeakin koskevaa huomiota seminaarikeskustelujen pohjalta:

  1. Lasten ja nuorten seurustelusuhteissaan kokema ja tekemä parisuhdeväkivalta on jäänyt paitsioon pohjoismaisessa väkivaltatutkimuksessa.
  2. Sijaishuollossa oleviin lapsiin kohdistuvasta väkivallasta tiedetään edelleen liian vähän.
  3. Lapset voivat altistua väkivallalle myös asuinalueillaan, ja tähän väkivaltaan pitää kiinnittää enemmän huomiota (mm. rasismi; sukupuolittunut väkivalta ja väkivallan uhka; väkivallan näkeminen).

Keskustelunaiheeksi nousi toistuvasti myös kysymys siitä, miten tutkimustieto kytketään aiempaa toimivammin pohjoismaiseen päätöksentekoon ja resurssien kohdentamiseen sekä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien työkäytäntöihin. Tätä keskustelua jatketaan mitä todennäköisimmin myös seuraavassa verkostotapaamisessa, joka järjestetään Tukholmassa toukokuussa 2019.

FT Anu Isotalo toimii Turun yliopistossa tutkijana.

Lähestymiskieltoon liittyvät puutteet pitää korjata

Johanna Niemi

Sini Majlander

Julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa 10.8.2018

Lähisuhdeväkivalta ja erityisesti naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan yleisyys on herättänyt paljon keskustelua. Ongelman tunnistamisen lisäksi keskusteluun olisi tärkeä nostaa tehokkaiden puuttumiskeinojen kehittäminen. Tähän velvoittavat myös Suomea sitovat ihmisoikeussopimukset, kuten Suomessa elokuussa 2015 voimaan tullut naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja poistamista koskeva Istanbulin sopimus.

Kuva: Pixabay

Sopimus korostaa lähestymiskiellon merkitystä väkivallalta suojaamisessa. Suomen laki lähestymiskiellosta tuli voimaan vuonna 1999, ja sitä täydennettiin perheen sisäisellä kiellolla vuonna 2005. Lähestymiskielto voidaan käsitellä rikostutkinnasta tai rikosprosessista erillisenä. Sen voi määrätä käräjäoikeus tai väliaikaisesti poliisi. Kiellon voi hakea suojelua tarvitseva henkilö itse, poliisi, syyttäjä tai sosiaalityöntekijä. Kiireellisissä tapauksissa väliaikainen lähestymiskielto tulee voimaan heti.

Lähestymiskieltoja määrätään Suomessa vuosittain noin 2 000. Tapauksista noin 80 prosenttia koskee perheväkivaltaa. Lähestymiskieltojen taustalla on usein pitkän ja vakavaa väkivaltaa sisältäneen parisuhteen päättyminen. Lähestymiskielto auttaa usein katkaisemaan fyysisen väkivallan, mutta täydellistä suojaa se ei tuo. Puutteita suojaan aiheuttaa se, että väliaikaisten lähestymiskieltojen määrääminen on yhä poikkeuksellista.  Lähestymiskieltoja myös rikotaan toistuvasti.

Kuva: Pixabay

Lähestymiskieltojärjestelmän kehittämiseksi viranomaisia tulisi kouluttaa hyödyntämään väliaikaista lähestymiskieltoa. Lähestymiskielto voitaisiin kytkeä rikosprosessiin siten, että se tulisi viran puolesta voimaan heti rikostutkinnan alkaessa ja sen voimassaoloa tarkasteltaisiin osana rikosprosessia. Tältä osin tarpeellinen lainmuutos olisi yksinkertainen lisäys pakkokeinolain matkustuskieltoa koskeviin säännöksiin. Myös valvonnan tehostamiskeinoja tulee pohtia. Yksi vaihtoehto on elektronisen seurannan eli niin sanotun jalkapannan hyödyntäminen, mitä muutama Euroopan maa jo tekee.

Johanna Niemi , prosessioikeuden professori Turun yliopiston

Sini Majlander,  oikeustieteen maisteri, Legal Counsel, Helsinki

 

 

 

Gender Violence – A Hot Topic?

Johanna Niemi

Recently hiking in the Croatian mountains I thought I was disconnected from everything job-related. I just happened to mention to our local guide, a young man, that I had attended a conference on violence against women in the Balkan area. He thought about it and when we after a while again walked side by side, he cautiously asked whether I know about the Istanbul Convention. An interesting discussion ensued.

                                                                                                                                                                                    Picture:  Pixabay

For those who do not know about the Istanbul Convention, and there is no particular reason to know, it is the Council of Europe Convention on Violence against women and domestic violence, agreed upon in 2011 in Istanbul and in force since 2015. Matters about these issues are regulated in national laws, so basic knowledge that beating your wife or forcing anyone to sex is criminal is enough for most of us. If you know where to call for help, you are well informed.

Well, our guide told us that the Istanbul Convention is a hot topic in the Croatian media and politics, like it is in some other Eastern European countries, such as Poland and Russia. Not that anyone wants to defend wife beaters or sex offenders but the concept of family is a cause for concern. “What?” was my reaction; the Convention is not about family (law). It is gender, explained our guide, there is an assumption that the Convention requires member states to recognize gay marriage.

The truth is that the Convention has no position on who are part of a family. Such a definition has deliberately left out of the Convention. Actually, my critique of the Convention would go the other way: it has been too tightly tied to a heterosexual organization of relations. It is about men and women; it does not pay attention persons with different sex and gender identities, nor to different women and men.

Picture: Pixabay

Even more generally, the Convention does not appear radical at all. The legislative and policy checks it has prompted in the member states have been relevant and good but in no way radical or excessive. Check whether your country has enough shelters, support to the victims, training of professionals, are the criminal definitions up-to-date. The Convention has led to evaluations of laws and practices in many countries and reforms have been implemented. For example, the Nordic countries have assessed their rape laws. Sweden and Iceland have changed theirs to include non-consent as an element of rape. Such assessments and adjustments should have been done notwithstanding the Convention and cannot be regarded as radical at all.

The opposition to Istanbul Convention has been part of the conservative protection of “family values”. Protection of women as victims of violence should not be contrary to such protection of families. Therefore, there is all the reason to ratify the Convention and continue work to improve responses to violence. The discussion in the Eastern European countries may have done a service to this work; it has heightened general knowledge of violence and the need to do something about it. If people know what the Istanbul Convention is, they should also know that there are a number of things we can do about it.

Johanna Niemi is Minna Canth Academy professor and professor of procedural law at University of Turku

 

© 2020 ASLA

Theme by Anders NorenUp ↑