Actors, Structures and Law

Month: June 2020

CFP/Gender Studies Conference 2020

Queering the future for law?

Chairs: Juho Aalto, University of Turku (juho.j.aalto@utu.fi), Aleida Luján Pinelo, University of Turku & Marjo Rantala, University of Helsinki

In dominant legal thinking, modern legal systems are perceived neutral, both in terms of language and power. The modernist ideas of objectivity, neutrality, functionality, and formal equality have affected the formation of modern law in domestic legislation and in international law and governance. Feminist legal scholars, notwithstanding, have challenged these ideas pointing out how the individual as the rights-holder is based on male perceptions of the reality. On one hand, despite law itself is held partly responsible for oppression, law is often considered as a useful tool for social change. On the other hand, post-feminist movements in human sciences have demonstrated how heteronormativity and binary understanding of sex are so embedded in law that it seems impossible to strive for justice through litigation and legal reforms. Courts appear incapable of recognizing non-heterosexual human relations, and non-binary identities and bodies.

In this working group, we want to discuss the future of law both from the perspectives of “in law” and “about law” in addressing and dismantling power hierarchies and structural inequality related to sex/gender and sexuality. We encourage you to queer curiosity for asking questions about everything that “at odds with the normal” taken as granted by deploying indeterminate concepts as “normality”, “tradition”, “naturality” and “public opinion”. Thus, we call for papers that touch upon, for instance, intersectionality, identity politics, personal integrity, self-determination, reproduction, vulnerability, and harm. We wish to bring together different critical approaches to law including new materialism, contextual, socio-legal, and discourse analysis.

Read more about the conference from here

Rajanylitysmääräysten tulkinnasta

Johanna Niemi

Valmiuslaki otettiin käyttöön nopealla aikataululla. Sitä sovellettiin poliittisten paineiden alla kieltämällä liikkuminen Uudenmaan ja muun Suomen välillä 28.3.-15.4.2020. Tänä aikana poliisi valvoi Uudenmaan rajoja, ja virka-apuun kutsuttiin puolustusvoimista asevelvollisia. Kysymys oli mittavasta operaatiosta.

Valvonnassa poliisi pyrki ensisijaisesti kehotuksin ja sovinnollisesti saamaan kansalaiset noudattamaan määräystä. Jonkin verran jaettiin myös sakkoja. Näistä sakoista on kanneltu Eduskunnan oikeusasiamiehelle. Poliisin valmiuslain nojalla antamat sakot vahvistaa syyttäjä. Sakkoon tyytymätön voi ilmaista kantansa syyttäjälle, jonka päätöksestä voi myös valittaa käräjäoikeuteen. 

Eduskunnan oikeusasiamies otti nopeasti, odottamatta syyttäjien päätöksiä kantaa valmiuslakirikkomuksista Uudenmaan rajalla annettuihin sakkoihin. Kannanotossa oikeusasiamies otti kantaa siihen, miten lakia olisi pitänyt tulkita. Toki hän muistutti, että kannanotto kuuluu syyttäjälle, mutta OA:n kannanotto on painava argumentti eikä sen sivuuttaminen ole helppoa. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on tuoda esiin, että OA:n esittämä tulkinta ja soveltamistapa ei ole ainoa mahdollinen, sillä kyseessä oleva lainsäädäntö on (osin) tulkinnanvarainen.  

Oikeusasiamiehen kannanoton mukaan oleellista on, että valmiuslakirikkomuksen yritystä ei ole säädetty rangaistavaksi, minkä johdosta osa sakoista oli aiheettomia. Siten rajan ylityksen tulisi olla täytetty teko, jotta siitä voitaisiin rangaista sakolla.

Yrityksen ja täytetyn teon välinen rajanveto on rikosoikeuden keskeisiä kysymyksiä, jonka arviointi riippuu kyseisen rikoksen tunnusmerkistöstä. Asiaa on käsitelty rikosoikeustieteessä ja oikeuskäytännössä yleensä hyvin toisen tyyppisten, huomattavasti vakavampien rikosten yhteydessä. Vakiintuneesti katsotaan, että ulkopuolisen tahon kuten poliisin puuttuminen tilanteeseen, jossa rikos muutoin olisi edennyt, ei poista rangaistavuutta. Tämä periaate ei kuitenkaan poista ongelmia, jotka liittyvät siihen, kuinka pitkälle rikoksen on täytynyt edetä, jotta siitä voidaan rangaista (kun yritys ei ole säädetty rangaistavaksi). 

Vähäisempiä rikoksia koskevaa oikeuskäytäntöä on vähän. Vertailua voisi tehdä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, joka ei ole yrityksenä rangaistava. Jos esimerkiksi jalankulkija on juuri laskemassa jalkansa ajoradalle ylittääkseen sen vastoin punaista valoa, hän syyllistynee liikenteen vaarantamiseen, vaikka poliisi viime hetkellä estäisi tämän. Tahallinen rajanylitys, jonka poliisi estää juuri ennen rajaa, on melko lailla vastaavanlainen tilanne. Missä kohdin valmiuslakirikkomus täyttyy, on varsin tulkinnanvarainen kysymys.

Oikeusasiamies otti kantaa myös siihen, että poliisi oli kirjannut sakkoon, että henkilö kieltäytyi palaamasta Uudellemaalle. Tämä ei oikeusasiamiehen mukaan ollut rikos. Vaikuttaa siltä, että tilanteessa perusteeton rajanylitys oli todettu, ehkä jopa myönnetty, mutta poliisi oli ensin pyrkinyt edistämään lain noudattamista sovinnollisesti kehotuksin palata. Tällöin sakko vaikuttaa perustellulta.

Nähdäkseni poliisin valitsema linja pyrkiä kehotuksin ohjaamaan kansalaisia lain noudattamiseen oli aivan oikea. Ei ole myöskään huono asia, että rikoksen yrityksen ja täytetyn rikoksen välistä rajanvetoa tarkastellaan kriittisesti. Syyttäjä joutuu nyt ottamaan tapauksiin kantaa. 

Johanna Niemi toimii prosessioikeuden professorina Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

© 2020 ASLA

Theme by Anders NorenUp ↑