Actors, Structures and Law

Tag: Istanbulin sopimus

Väkivallalla uhkaamiseen pitää puuttua myös lähisuhteissa

Johanna Niemi, Tuuli Hong, 23.1.2021 HS

Työ- ja luottamustehtävissä oleviin kohdistuvan uhkailun kitkeminen on tärkeää, mutta parempaa lain suojaa tarvitaan myös perhepiirissä. Viimeaikaiset tapahtumat Yhdysvalloissa, Valko-Venäjällä ja jopa Suomessa ovat nostanee poliittisen väkivallan, siihen yllyttämisen ja poliitikkojen uhkaamisen julkisen keskustelun kohteeksi. Suomessa tuoreita esimerkkejä ovat entisen pääministeri Juha Sipilän (kesk) pahoinpitely ja ministeri Maria Ohisaloon (vihreät) netissä kohdistuneet uhkaukset, jotka etenivät käräjäoikeuteen asti. Muutkin poliitikot ovat kohdanneet vakavia uhkauksia, mutta harva haluaa tehdä niistä rikosilmoitusta. Siihen voi olla erilaisia syitä, kuten uhkausten ja väkivallan lisääntymisen pelko tai haluttomuus esiintyä väkivallan uhrin roolissa.

Ongelma on ollut jo pitkään tiedossa, ja siihen on puututtu uudistuksella, joka on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Ehdotus muuttaisi vakavan väkivallalla tai muulla rikoksella uhkaamisen virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi, kun se kohdistuu henkilöön hänen työtehtävänsä tai julkisen luottamustehtävänsä vuoksi. Nykyisin laitonta uhkausta koskevan rikosepäilyn tutkinta ja syytteen nostaminen edellyttävät asianomistajan eli  rikoksen uhrin tekemää syyttämispyyntöä eli käytännössä hänen tekemäänsä rikosilmoitusta.

Ehdotukselle on hyvät perusteet, sillä tällaisten uhkausten vakavuudesta ja yleisyydestä on tutkimusnäyttöä. On tärkeää, että myös työväkivalta sisältyy ehdotukseen. Työväkivaltaa koetaan erityisesti asiakaspalvelutehtävissä esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla. Rikosilmoituksen tekeminen asiakkaan tekemistä uhkauksista voi olla korkean kynnyksen takana, sillä se vaikeuttaa asiakastyötä. Uhkauksien vakavuutta voi joskus olla vaikeaa arvioida.

Ehdotus ei kuitenkaan koske muuta kuin poliitikkoihin ja työntekijöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Tutkimustiedon perusteella vakavia uhkauksia liittyy myös lähisuhdeväkivaltaan, kunniaan liittyvään väkivaltaan ja muuhun toistuvaan väkivaltaan. Usea lähisuhdeväkivallan uhri on kuvannut kokemustaan siten, että henkinen väkivalta oli pahempaa kuin fyysinen. Niin sanotussa kunniaan liittyvässä väkivallassa uhkaukset ovat yleensä oleellinen osa nuoreen naiseen tai tyttöön kohdistuvaa kontrollia. Myös heidän voi olla vaikeaa tehdä uhkauksista rikosilmoitusta. Merkittävä syy on väkivallan pelko. Mitä enemmän uhri pelkää, sitä harvemmin hän uskaltaa tehdä rikosilmoituksen.

Lähisuhdeväkivallan uhrin korkea kynnys tehdä rikosilmoitus on lainsäädännössä tunnistettu pahoinpitelyrikoksissa. Tavanomaiset pahoinpitelyt ovat virallisen syytteen alaisia, samoin lähisuhteessa tehty lieväkin pahoinpitely, jos epäillyllä on valta-asema uhriin nähden. Rikostutkinnan näkökulmasta uhkauksien selvittäminen voi onnistua jopa helpommin kuin fyysisen väkivallan, sillä sähköpostit, tekstiviestit, somepostaukset ja uhkaussoitot voidaan tallentaa.

Vakavaa väkivallan uhkaa kokevien tavallisten ihmisten asettaminen eri asemaan työtehtävää tai poliittista tehtävää hoitavan henkilön kanssa uhkauksien rikostutkinnan ja syytteen nostamisen suhteen ei ole perusteltua. Jos näin tehdään, rikosten uhrit eivät ole yhdenvertaisia lain edessä eivätkä väkivallan uhrien ihmisoikeudet toteudu. Kansainvälisissä ihmisoikeusasiakirjoissa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tarkastellaan nykyisin naisten ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Esimerkiksi niin sanottu Istanbulin sopimus eli Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta samoin kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin edellyttävät jäsenvaltioilta tehokkaita toimia väkivaltaa vastaan. Vakava uhkaaminen väkivallalla on henkistä väkivaltaa ja johtaa usein fyysiseen, vakavaankin väkivaltaan. 

Suomen on Euroopan Unionin perusoikeusviraston tekemässä tutkimuksessa havaittu kuuluvan valtioihin, joissa naisiin kohdistuva väkivalta on yleistä. Istanbulin sopimus edellyttää laaja-alaista väkivallan torjuntaa. Uhkailu on syytä ottaa vakavasti, ei pelkästään kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden täyttämiseksi, vaan myös väkivallan uhrien suojelemiseksi.

Johanna Niemi, Prosessioikeuden professori, Turun yliopisto

Tuuli Hong, Oikeustieteen tohtori, lakimies

Lähestymiskieltoon liittyvät puutteet pitää korjata

Johanna Niemi

Sini Majlander

Julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa 10.8.2018

Lähisuhdeväkivalta ja erityisesti naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan yleisyys on herättänyt paljon keskustelua. Ongelman tunnistamisen lisäksi keskusteluun olisi tärkeä nostaa tehokkaiden puuttumiskeinojen kehittäminen. Tähän velvoittavat myös Suomea sitovat ihmisoikeussopimukset, kuten Suomessa elokuussa 2015 voimaan tullut naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja poistamista koskeva Istanbulin sopimus.

Kuva: Pixabay

Sopimus korostaa lähestymiskiellon merkitystä väkivallalta suojaamisessa. Suomen laki lähestymiskiellosta tuli voimaan vuonna 1999, ja sitä täydennettiin perheen sisäisellä kiellolla vuonna 2005. Lähestymiskielto voidaan käsitellä rikostutkinnasta tai rikosprosessista erillisenä. Sen voi määrätä käräjäoikeus tai väliaikaisesti poliisi. Kiellon voi hakea suojelua tarvitseva henkilö itse, poliisi, syyttäjä tai sosiaalityöntekijä. Kiireellisissä tapauksissa väliaikainen lähestymiskielto tulee voimaan heti.

Lähestymiskieltoja määrätään Suomessa vuosittain noin 2 000. Tapauksista noin 80 prosenttia koskee perheväkivaltaa. Lähestymiskieltojen taustalla on usein pitkän ja vakavaa väkivaltaa sisältäneen parisuhteen päättyminen. Lähestymiskielto auttaa usein katkaisemaan fyysisen väkivallan, mutta täydellistä suojaa se ei tuo. Puutteita suojaan aiheuttaa se, että väliaikaisten lähestymiskieltojen määrääminen on yhä poikkeuksellista.  Lähestymiskieltoja myös rikotaan toistuvasti.

Kuva: Pixabay

Lähestymiskieltojärjestelmän kehittämiseksi viranomaisia tulisi kouluttaa hyödyntämään väliaikaista lähestymiskieltoa. Lähestymiskielto voitaisiin kytkeä rikosprosessiin siten, että se tulisi viran puolesta voimaan heti rikostutkinnan alkaessa ja sen voimassaoloa tarkasteltaisiin osana rikosprosessia. Tältä osin tarpeellinen lainmuutos olisi yksinkertainen lisäys pakkokeinolain matkustuskieltoa koskeviin säännöksiin. Myös valvonnan tehostamiskeinoja tulee pohtia. Yksi vaihtoehto on elektronisen seurannan eli niin sanotun jalkapannan hyödyntäminen, mitä muutama Euroopan maa jo tekee.

Johanna Niemi , prosessioikeuden professori Turun yliopiston

Sini Majlander,  oikeustieteen maisteri, Legal Counsel, Helsinki

 

 

 

© 2024 ASLA

Theme by Anders NorenUp ↑