Actors, Structures and Law

Tag: lähisuhdeväkivalta

Väkivallalla uhkaamiseen pitää puuttua myös lähisuhteissa

Johanna Niemi, Tuuli Hong, 23.1.2021 HS

Työ- ja luottamustehtävissä oleviin kohdistuvan uhkailun kitkeminen on tärkeää, mutta parempaa lain suojaa tarvitaan myös perhepiirissä. Viimeaikaiset tapahtumat Yhdysvalloissa, Valko-Venäjällä ja jopa Suomessa ovat nostanee poliittisen väkivallan, siihen yllyttämisen ja poliitikkojen uhkaamisen julkisen keskustelun kohteeksi. Suomessa tuoreita esimerkkejä ovat entisen pääministeri Juha Sipilän (kesk) pahoinpitely ja ministeri Maria Ohisaloon (vihreät) netissä kohdistuneet uhkaukset, jotka etenivät käräjäoikeuteen asti. Muutkin poliitikot ovat kohdanneet vakavia uhkauksia, mutta harva haluaa tehdä niistä rikosilmoitusta. Siihen voi olla erilaisia syitä, kuten uhkausten ja väkivallan lisääntymisen pelko tai haluttomuus esiintyä väkivallan uhrin roolissa.

Ongelma on ollut jo pitkään tiedossa, ja siihen on puututtu uudistuksella, joka on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Ehdotus muuttaisi vakavan väkivallalla tai muulla rikoksella uhkaamisen virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi, kun se kohdistuu henkilöön hänen työtehtävänsä tai julkisen luottamustehtävänsä vuoksi. Nykyisin laitonta uhkausta koskevan rikosepäilyn tutkinta ja syytteen nostaminen edellyttävät asianomistajan eli  rikoksen uhrin tekemää syyttämispyyntöä eli käytännössä hänen tekemäänsä rikosilmoitusta.

Ehdotukselle on hyvät perusteet, sillä tällaisten uhkausten vakavuudesta ja yleisyydestä on tutkimusnäyttöä. On tärkeää, että myös työväkivalta sisältyy ehdotukseen. Työväkivaltaa koetaan erityisesti asiakaspalvelutehtävissä esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla. Rikosilmoituksen tekeminen asiakkaan tekemistä uhkauksista voi olla korkean kynnyksen takana, sillä se vaikeuttaa asiakastyötä. Uhkauksien vakavuutta voi joskus olla vaikeaa arvioida.

Ehdotus ei kuitenkaan koske muuta kuin poliitikkoihin ja työntekijöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Tutkimustiedon perusteella vakavia uhkauksia liittyy myös lähisuhdeväkivaltaan, kunniaan liittyvään väkivaltaan ja muuhun toistuvaan väkivaltaan. Usea lähisuhdeväkivallan uhri on kuvannut kokemustaan siten, että henkinen väkivalta oli pahempaa kuin fyysinen. Niin sanotussa kunniaan liittyvässä väkivallassa uhkaukset ovat yleensä oleellinen osa nuoreen naiseen tai tyttöön kohdistuvaa kontrollia. Myös heidän voi olla vaikeaa tehdä uhkauksista rikosilmoitusta. Merkittävä syy on väkivallan pelko. Mitä enemmän uhri pelkää, sitä harvemmin hän uskaltaa tehdä rikosilmoituksen.

Lähisuhdeväkivallan uhrin korkea kynnys tehdä rikosilmoitus on lainsäädännössä tunnistettu pahoinpitelyrikoksissa. Tavanomaiset pahoinpitelyt ovat virallisen syytteen alaisia, samoin lähisuhteessa tehty lieväkin pahoinpitely, jos epäillyllä on valta-asema uhriin nähden. Rikostutkinnan näkökulmasta uhkauksien selvittäminen voi onnistua jopa helpommin kuin fyysisen väkivallan, sillä sähköpostit, tekstiviestit, somepostaukset ja uhkaussoitot voidaan tallentaa.

Vakavaa väkivallan uhkaa kokevien tavallisten ihmisten asettaminen eri asemaan työtehtävää tai poliittista tehtävää hoitavan henkilön kanssa uhkauksien rikostutkinnan ja syytteen nostamisen suhteen ei ole perusteltua. Jos näin tehdään, rikosten uhrit eivät ole yhdenvertaisia lain edessä eivätkä väkivallan uhrien ihmisoikeudet toteudu. Kansainvälisissä ihmisoikeusasiakirjoissa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tarkastellaan nykyisin naisten ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Esimerkiksi niin sanottu Istanbulin sopimus eli Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta samoin kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin edellyttävät jäsenvaltioilta tehokkaita toimia väkivaltaa vastaan. Vakava uhkaaminen väkivallalla on henkistä väkivaltaa ja johtaa usein fyysiseen, vakavaankin väkivaltaan. 

Suomen on Euroopan Unionin perusoikeusviraston tekemässä tutkimuksessa havaittu kuuluvan valtioihin, joissa naisiin kohdistuva väkivalta on yleistä. Istanbulin sopimus edellyttää laaja-alaista väkivallan torjuntaa. Uhkailu on syytä ottaa vakavasti, ei pelkästään kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden täyttämiseksi, vaan myös väkivallan uhrien suojelemiseksi.

Johanna Niemi, Prosessioikeuden professori, Turun yliopisto

Tuuli Hong, Oikeustieteen tohtori, lakimies

Nuorten seurusteluväkivalta – katveesta keskusteluun

Anu Isotalo

Eurooppalaisten kyselytutkimusten mukaan alaikäisten nuorten seurusteluväkivalta on niin yleistä, että sen on todettu olevan merkittävä uhka nuorten hyvinvoinnille. Ulkomaisten tutkimusten mukaan nuorena koetulla parisuhdeväkivallalla voi olla kauaskantoisia kielteisiä vaikutuksia terveyteen ja elämänlaatuun. Suomessa nuorten parisuhdeväkivallan ilmiöitä on toistaiseksi tutkittu hämmästyttävän vähän.

Kuva: Pixabay

Tutkimuksen vähäisyydestä huolimatta monilla nuorten parissa työskentelevillä ammattilaisilla on käytännön tietoa seurustelusuhteisiin liittyvistä väkivallan ilmiöistä. Nuorten parisuhdeväkivallassa on aikuisten parisuhdeväkivallan tavoin kyse kontrolloivasta ja väkivaltaisesta käyttäytymisestä, hyväksikäytöstä, häirinnästä tai uhkailusta, jonka tekijänä on entinen tai nykyinen kumppani. Kännykän ja sosiaalisen median välityksellä tapahtuvat teot ovat osa väkivallan kirjoa. Nuorten on aikuisten tavoin helpompi tunnistaa suora fyysinen vahingoittaminen kuin erilaiset kontrolloinnin, lannistamisen, painostuksen ja hyväksikäytön muodot.

Kuten aikuisten parisuhdeväkivalta, myös nuorten uhrikokemukset jäävät usein piiloon ja kertomatta hämmennyksen, häpeän, pelon ja syyllisyyden tunteiden vuoksi. Vaikka nuorelle olisi selvää, että väkivaltaisen kumppanin käytöksessä on jotain pahasti vialla, syytä käytökselle voidaan silti etsiä omista reaktioista ja omasta oletetusta ”väärästä” tai ”riittämättömästä” tavasta olla seurustelukumppani. Salaamisen taustalla voi mahdollisesti olla myös se, että nuori ei tilanteessaan välttämättä kykene hahmottamaan, miten vakavasta ja kauaskantoisesti vahingollisesta asiasta häneen kohdistuneessa väkivallassa voi olla kyse. Asian piilotteluun voi liittyä ajatuksia siitä, että ongelma pitäisi pystyä ratkaisemaan itse.

 

Kuva: Pixabay

Viime aikoina Suomessa on toteutettu tärkeitä seurusteluväkivallan puheeksi ottamisen ja ehkäisemisen kampanjoita. Esimerkiksi Toisenlainen totuus -nettikampanjan tavoitteena oli madaltaa nuorten väkivallasta kertomisen ja aikuisten väkivallasta kysymisen kynnystä. My Space, Not Yours! -hankkeessa tehtiin muun väkivaltatyön lisäksi materiaalia yläkoulun ja toisen asteen opetukseen. Rikosuhripäivystys ja Nuorten Exit ovat julkaisseet opetusmateriaalia nuorten kanssa työskentelevien käyttöön. Rikoksentorjuntaneuvosto on koonnut linkki- ja materiaalipaketin rikosten ehkäisyyn. Opettajien ja muiden nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten on mahdollista ladata kaikki nämä valmiit materiaalit suoraan verkkosivuilta.

Näistä ja muista arvokkaista hankkeista huolimatta nuorten parisuhdeväkivallan käytännön ehkäisytyötä leimaa Suomessa edelleen projektiluonteisuus ja alueellinen vaihtelevuus. Kattavampi ehkäisytyö vaatisi aiheen näkyvämpää esiin nostamista nuorten elämänpiirissä ja yleisissä keskusteluissa. Helmikuu on esimerkiksi Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Ruotsissa ollut vuosittainen seurusteluväkivallan ehkäisytyön kampanjakuukausi. Ruotsissa on myös vastikään helmikuun 2019 alussa käynnistynyt tieto- ja tukipalvelu, joka keskittyy nuorten parisuhdeväkivallan valtakunnalliseen ehkäisytyöhön ja laajaan asiakastyöhön. Tunnistammeko haasteen ja otammeko sen vastaan – onko helmikuu 2020 ensimmäinen seurusteluväkivallan ehkäisytyön kampanjakuukausi myös Suomessa?

 FT Anu Isotalo toimii Turun yliopistossa tutkijana.

Lainmuutosta potilastietojen luovuttamisen laajentamiseksi ei tarvita – väkivallan ehkäisyyn on muita keinoja

Julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa 15.11.2018

Arveluttavan uudistuksen sijasta olisi tärkeää kehittää poliisin toimintatapoja siten, että perheväkivaltatilanteissa toimittaisiin tehokkaasti.

Helsingin Sanomat uutisoi (6.11.), että sisäministeriö valmistelee lainuudistusta, jolla laajennettaisiin poliisin pääsyä arkaluonteisiin terveystietoihin.

Uudistuksen tarpeellisuutta perusteltiin muun muassa herkemmällä puuttumisella perheväkivaltaan. Tarve parantaa perheväkivaltaan puuttumista on olemassa, mutta ehdotettu keino ei ole siinä suhteessa tarpeellinen. Sen sijaan on aiheellista kehittää niiden toimivaltuuksien käyttöä, jotka ovat jo olemassa.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) esitteli kolme esimerkkiä, joissa laajennettua pääsyä terveystietoihin tarvittaisiin. Esimerkit koskivat tilanteita, joissa jo nyt terveydenhuollolla on velvollisuus antaa tietoja poliisille. Nämä esimerkit olivat raiskaus, törkeä pahoinpitely ja törkeä huumausainerikos, joista voi seurata kuuden vuoden vankeusrangaistus. Tällöin tietoja on annettava.

Jos terveydenhuolto kieltäytyy antamasta tietoja, poliisi voi viedä asian tuomioistuimeen. Lainmuutosta ei siis näiltä osin tarvita.

Kuva: Pixabay

Tietojen antamisen laajentaminen tilanteisiin, joissa mitään rikosta ei ole tapahtunut, vaan sellaista ennakoidaan, on hyvin arveluttavaa. Se vähentäisi erityisesti hakeutumista lääkäriin mielenterveysongelmien vuoksi ja voisi johtaa päinvastaiseen tulokseen kuin on ajateltu. Jo nyt terveydenhuolto voi tehdä ilmoituksen, jos konkreettinen väkivaltarikoksen vaara on olemassa.

Arveluttavan uudistuksen sijasta olisi tärkeää kehittää poliisin toimintatapoja siten, että perheväkivaltatilanteissa toimittaisiin tehokkaasti. Poliisi voi esimerkiksi määrätä väliaikaisen lähestymiskiellon, mitä voitaisiin käyttää nykyistä enemmän. Lähestymiskiellon tehostamiseksi olisi syytä kehittää elektronista valvontaa.

Perheväkivalta on usein toistuvaa, mihin tulisi tutkinnassa kiinnittää erityistä huomiota. Ruotsissa erityinen kriminalisointi on suunnannut tutkintaa perheväkivallan toistuvuuteen.

Suomi erottui Euroopan unionin tutkimuksessa maana, jossa naisiin kohdistuva väkivalta on yleistä. Tarvitsemme selkeän naisiin kohdistuvan väkivallan toimintaohjelman, johon sisältyy myös rikosoikeusjärjestelmää koskevia toimenpiteitä.

Saara Ilvessalo, oikeustieteen maisteri, tutkija

Johanna Niemi, prosessioikeuden professori, Turun yliopisto

 

Lähestymiskieltoon liittyvät puutteet pitää korjata

Johanna Niemi

Sini Majlander

Julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa 10.8.2018

Lähisuhdeväkivalta ja erityisesti naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan yleisyys on herättänyt paljon keskustelua. Ongelman tunnistamisen lisäksi keskusteluun olisi tärkeä nostaa tehokkaiden puuttumiskeinojen kehittäminen. Tähän velvoittavat myös Suomea sitovat ihmisoikeussopimukset, kuten Suomessa elokuussa 2015 voimaan tullut naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja poistamista koskeva Istanbulin sopimus.

Kuva: Pixabay

Sopimus korostaa lähestymiskiellon merkitystä väkivallalta suojaamisessa. Suomen laki lähestymiskiellosta tuli voimaan vuonna 1999, ja sitä täydennettiin perheen sisäisellä kiellolla vuonna 2005. Lähestymiskielto voidaan käsitellä rikostutkinnasta tai rikosprosessista erillisenä. Sen voi määrätä käräjäoikeus tai väliaikaisesti poliisi. Kiellon voi hakea suojelua tarvitseva henkilö itse, poliisi, syyttäjä tai sosiaalityöntekijä. Kiireellisissä tapauksissa väliaikainen lähestymiskielto tulee voimaan heti.

Lähestymiskieltoja määrätään Suomessa vuosittain noin 2 000. Tapauksista noin 80 prosenttia koskee perheväkivaltaa. Lähestymiskieltojen taustalla on usein pitkän ja vakavaa väkivaltaa sisältäneen parisuhteen päättyminen. Lähestymiskielto auttaa usein katkaisemaan fyysisen väkivallan, mutta täydellistä suojaa se ei tuo. Puutteita suojaan aiheuttaa se, että väliaikaisten lähestymiskieltojen määrääminen on yhä poikkeuksellista.  Lähestymiskieltoja myös rikotaan toistuvasti.

Kuva: Pixabay

Lähestymiskieltojärjestelmän kehittämiseksi viranomaisia tulisi kouluttaa hyödyntämään väliaikaista lähestymiskieltoa. Lähestymiskielto voitaisiin kytkeä rikosprosessiin siten, että se tulisi viran puolesta voimaan heti rikostutkinnan alkaessa ja sen voimassaoloa tarkasteltaisiin osana rikosprosessia. Tältä osin tarpeellinen lainmuutos olisi yksinkertainen lisäys pakkokeinolain matkustuskieltoa koskeviin säännöksiin. Myös valvonnan tehostamiskeinoja tulee pohtia. Yksi vaihtoehto on elektronisen seurannan eli niin sanotun jalkapannan hyödyntäminen, mitä muutama Euroopan maa jo tekee.

Johanna Niemi , prosessioikeuden professori Turun yliopiston

Sini Majlander,  oikeustieteen maisteri, Legal Counsel, Helsinki

 

 

 

© 2024 ASLA

Theme by Anders NorenUp ↑