Heli Puukari, oikeusnotaari
Ensimmäinen huomioni rikosten tarkoituksenmukaisesta käsittelystä on, ettei rikollisuutta kitketä eikä koskaan voidakaan kitkeä käyttämällä pääasiallisesti vankeustuomioita. Tämä pätee erityisesti nuoriin. Syventyessäni aiheeseen osoittivat lukemani tutkimukset kerta toisensa jälkeen samaa: nuorelle rikoksesta tuomitulle vankila on huonoin mahdollinen vaihtoehto. Vankilatuomioiden on osoitettu sosiaalistavan nuorta vain syvemmälle rikolliseen elämään. Tätä tapahtuu myös aikuisilla vangeilla, mutta nuoret ovat tälle erityisen alttiita. Tutkimukset ovatkin osoittaneet, että kaksi suurinta rikoksen uusimista ennustavaa tekijää vangeilla ovat aiemmat vankilatuomiot ja nuori ikä. Ennen kuin nuori rikoksentekijä tuomitaan vankeusrangaistukseen, tulisi siis olla selvää, ettei muuta vaihtoehtoa ole.
Toinen huomioni liittyy niin ikään nuorten rikosten käsittelyyn. Aihetta opiskeltuani en koe, että nuoria otettaisiin Suomen järjestelmässä tarpeeksi hyvin huomioon. Tämä ajatus nousi esille heti tiedonhaun aloitettuani. Tutkimusta tai muuta kirjallisuutta nuorisorangaistuksesta on hävettävän vähän saatavilla. Nuorisorangaistuksen käyttö on jäänyt hyvin vähäiseksi. Nuorisorangaistusta ja sen onnistumista ei arvioida tällä hetkellä muuten kuin asiakaspalautteilla rangaistuksen päättymisen jälkeen. Kieliikö tämä siitä, että nuorisorangaistus on unohdettu vai ettemme välitä siitä, toimiiko nuorille suunnattu rangaistusmuoto heidän tarpeidensa mukaisesti? Huomionarvoista on, että suuri osa nuorista rikollisista lopettaa rikollisen toiminnan aikuisuuteen mennessä, mutta harva aikuinen rikollinen ei olisi myös nuorena syyllistynyt rikoksiin. Nuorten rikollisuuden torjunta onkin erityisen tärkeää kokonaisrikollisuuden vähentämisen kannalta, ja siihen olisikin mielestäni paneuduttava nykyistä enemmän.
Tutkielmaa tehdessäni vahvistui ajatus siitä, kuinka monimutkaista rikollisuuden vähentäminen onkaan. Rikollisuuteen ja yksittäisen rikollisen uusimisriskiin vaikuttavat monet seikat, joiden kitkeminen voi olla erittäin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Kuinka varmistamme, että nuoren rikoksentekijän päihdeongelma varmasti hoidetaan? Kuinka saamme hänet vaihtamaan vahingollista kaveripiiriä? Kuinka minimoimme hänen perhetaustansa vaikutukset? Ja miten teemme tämän kaiken, jos nuori ei itse ole motivoitunut? Valitettavasti edellä mainitun kaltaiset seikat eivät yleensä esiinny yksittäin vaan voi olla, että niin nuoren perhetilanne, kaveripiiri kuin terveydentilakin ajavat häntä rikolliseen käytökseen. Tämän takia rikollisuuden torjunnassa ja rikosten käsittelyssä olisi ensiarvoisen tärkeää toimia monialaisen yhteistyön kautta. Esimerkiksi sosiaalityön ja psykologian alalta saatavan asiantuntijuuden avulla pääsemme varmasti parempiin lopputuloksiin kuin jos nuori tapaa prosessissa vain oikeuden istuntoon saapuvat henkilöt.
Nuorisorangaistuksen tutkiminen oli herättelevä kokemus, joka laittoi miettimään uudelleen tapaa, jolla käsittelemme rikoksia ja jolla yritämme torjua rikollisuutta. Nuorisorangaistuksen tuominen järjestelmäämme oli hyvä alku, mutta työtä ja tutkimusta tarvitaan vielä, jotta voimme päästä parhaimpiin mahdollisiin tuloksiin.
Kirjoitin oikeusnotaarin tutkielman ja yhdessä Hanna Kouhian kanssa seminaarityön nuorisorangaistuksesta. Syvennyimme nuorisorangaistukseen keskittyen erityisesti sen soveltamisalaan ja keinovalikoimaan. Tavoitteena oli selvittää, kohtaavatko nuorisorangaistuksen soveltamisala ja keinovalikoima sen kanssa, mikä tutkimustiedon valossa olisi optimaalisinta erityisesti uusimisriskin minimoimisen kannalta. Työn tekeminen muutti omia käsityksiäni erityisesti nuorten rikollisuudesta ja nuorten tekemien rikosten tarkoituksenmukaisesta käsittelystä.
Heli Puukari, oikeusnotaari