Saara Kokko
Seksiin painostamista, kaksimielisiä puheita, ulkonäön kommentointia ja seksielämään liittyvää utelua. #MeToo-kampanjan rohkaisemana ihmiset ovat jakaneet kokemuksiaan niin fyysisestä kuin myös sanallisesta ja sanattomasta seksuaalisesta häirinnästä, joka kytkeytyy usein valta-asetelmiin, kuten opettajan ja oppilaan tai urheiluvalmentajan ja valmennettavan väliseen suhteeseen. Häirinnän uhrien kertomusten perusteella seksuaalisen itsemääräämisoikeuden raja voi rikkoutua ilman, että henkilön fyysistä koskemattomuutta loukataan. Suomen rikoslaissa (RL) lähtökohta on kuitenkin toinen.
Nykyisin seksuaalisen häirinnän eri muodoista vain koskettelu on nimenomaisesti kriminalisoitu. Koskettelemalla tehtyihin seksuaalisiin häirintätekoihin sovelletaan seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä (RL 20:5 a §). Sanallinen ja sanaton seksuaalinen häirintä ovat jääneet rikoslain ulkopuolelle – toisin kuin muissa Pohjoismaissa. Meillä kriminalisointiratkaisua on perusteltu ennen kaikkea sillä, että seksuaalisen häirinnän moninaisia ilmenemismuotoja on vaikeaa muotoilla täsmälliseksi ja tarkkarajaiseksi rikoslain säännökseksi. Monet feminististä tutkimussuuntaa edustavat oikeustieteilijät ovat kuitenkin pitäneet Suomen linjaa kestämättömänä. Koskettelun eristämistä muusta, ikään kuin vähemmän vakavasta seksuaalisesta häirinnästä, on pidetty ongelmallisena muun muassa siksi, että seksuaalinen häirintä koostuu usein erilaisten tekojen muodostamasta kokonaisuudesta tai yhdistelmästä eikä yksittäisistä kosketteluteoista.
Ajankohtaisen yhteiskunnallisen ja oikeuspoliittisen keskustelun innoittamana tarkastelin oikeustieteen maisterintutkielmassani (linkki aukeaa uuteen välilehteen)seksuaalisen häirinnän sääntelyä rikoslaissa. Keskityin tutkielmassani sääntelyn muutostarpeiden arviointiin kysymällä, olisiko seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistön laajentaminen koskemaan myös sanallista ja sanatonta seksuaalista häirintää kriminalisointiperiaatteiden valossa perusteltua. Kun seksuaalinen ahdistelu kriminalisoitiin vuonna 2014, keskustelu kiteytyi seuraaviin kahteen näkökulmaan: 1) katsottiin, että seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja ruumiillista koskemattomuutta oli sinänsä perusteltua suojata aiempaa kattavammin, ja että 2) kriminalisointi tuli silti rajata koskettelua sisältäviin tilanteisiin, koska tätä laajempi rangaistussäännös ei olisi ollut rikoslain täsmällisyysvaatimuksen näkökulmasta hyväksyttävä. Argumentaatio keskittyi toisin sanoen oikeushyvien suojelun periaatteen ja rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen asettamiin vaatimuksiin, joita käsittelen lyhyesti myös tässä kirjoituksessa.
Oikeushyvien suojelun periaate edellyttää, että rikoslakia käytetään vain yhteiskunnassa tärkeinä pidettyjen intressien suojeluun. Oikeushyvien suojelun periaate on 1990-luvulta alkaen sidottu yhä tiukemmin perusoikeusjärjestelmään, mikä tarkoittaa, että oikeushyvät on yhdistetty joko välittömästi tai välillisesti perusoikeuksiin. Seksuaalista ahdistelua koskevalla säännöksellä suojataan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, joka palautuu muun muassa perustuslain 7 §:n turvaamaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, johon kuuluu perustuslain esitöiden mukaan myös henkinen koskemattomuus. Rikoslaki ei kuitenkaan nykyisellään havaitse kaikkia henkisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksia. Tämän vuoksi nykyistä laajemmalle seksuaalisen ahdistelun kriminalisoinnille voidaan nähdä perusoikeusjärjestelmästä kumpuava tarve. Myös korkein oikeus on tuoreessa ennakkopäätöksessään KKO 2020:38 katsonut, että henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta voidaan loukata esimerkiksi vastenmielisillä seksuaalisilla puheilla.
Seksuaalista häirintää koskevan sääntelyratkaisun kritiikkiin ollaan vastaamassa seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksessa. Oikeusministeriön (OM) työryhmä ehdotti loppukesällä 2020 seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistön laajentamista. Uusi tunnusmerkistö kattaisi koskettelun lisäksi kosketteluun voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi vakavuudeltaan rinnastettavalla tavalla sanallisesti, lähettämällä tai esittämällä viestin tai kuvan, ottamalla kuvan tai itseään paljastamalla, taikka muulla vastaavalla tavalla tehdyt seksuaaliset teot.
OM:n ehdotuksesta on jo ehditty järjestää lausuntokierros. Muutamissa lausunnoissa katsotaan, että eritoten sanallisen seksuaalisen häirinnän kriminalisoiminen on ongelmallista, koska seksuaalisten puheiden seksuaalisesti olennaista luonnetta voi olla kosketteluun verrattuna hankalampaa arvioida, mikä tekisi säännöksen soveltamisesta ennakoimatonta. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaan rikoslain säännöksen sanamuodosta on käytävä ilmi, millainen teko tai laiminlyönti on rangaistavaa. Katsoin tutkielmassani, että sanallisten seksuaalisten häirintätekojen arvioinnissa voidaan kuitenkin käyttää samoja tulkintasääntöjä kuin koskettelun kohdalla. Esimerkiksi seksin ehdottelu lienee matalalla kynnyksellä omiaan loukkaamaan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta, kun tekijä on esimiesasemassa tai muulla tavalla auktoriteettiasemassa teon kohteeseen nähden, kuten tilanteessa, jossa tekijä on huomattavasti teon kohdetta vanhempi henkilö.
Suomen perusoikeusdoktriini ei ole tähänkään asti sallinut seksuaalisen itsemääräämisoikeuden käyttämistä niin, että sillä loukataan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Seksuaalisen häirinnän nykyistä laajempi kriminalisointi ei edelleenkään rajoittaisi seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ydinaluetta, jossa on professori Minna Kimpimäen mukaan kyse siitä, että ”kaksi aikuista ihmistä ilman kolmannen vaikutusta, yksityisesti ja yhteisymmärryksessä käyttäytyvät seksuaalisesti”. Tämä määritelmä soveltuu seksuaalisiin puheisiin, viesteihin tai vaikkapa kuvien lähettämiseen siinä missä fyysiseen koskemiseenkin. Sanallisen ja sanattoman seksuaalisen häirinnän kriminalisoinnin edellyttämää ajattelutavan muutosta ei siten voida pitää vallankumouksellisena. Häirintää kokeneiden ihmisten näkökulmasta kriminalisoinnin merkitys olisi kuitenkin suuri. #MeToo-kampanja on osoittanut rikoslain puutteellisuuden. Rikosoikeuden tulee tunnistaa nykyistä paremmin ne tilanteet, joissa ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta rikotaan ilman, että tilanne etenee fyysiseen koskemiseen.
Maisterintutkielmassani esitin, että seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistöä tulisi laajentaa oikeusministeriön työryhmän ehdottamalla tavalla. En ollut kuitenkaan täysin tyytyväinen työryhmän esittämän pykälän sisältöön. Sanallisille ja muille ehdotetun säännöksen 2) kohdan tekotavoille ei ole mielestäni perusteltua asettaa erityistä vakavuusedellytystä, joka on ehdotuksessa kirjoitettu muotoon ”kosketteluun voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi vakavuudeltaan rinnastettavalla tavalla”. Katson, että voimakkuus on tulkinnanvarainen käsite, minkä lisäksi koskettelua ei mielestäni tule asettaa ahdistelutunnusmerkistössä tekojen vakavuuden mittapuuksi, sillä fyysistä koskemista ei ole perusteltua pitää automaattisesti muita tekotapoja vakavampana. Ehdotan seksuaalista ahdistelua koskevan säännöksen muuttamista seuraavaan muotoon:
”Joka
1) koskettelemalla tai
2) sanallisesti, lähettämällä tai esittämällä viestin tai kuvan, ottamalla kuvan tai itseään paljastamalla, taikka muulla vastaavalla tavalla
tekee toiselle seksuaalisen teon, ja teko on omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on tuomittava, jollei teosta muualla tässä luvussa säädetä rangaistusta, seksuaalisesta ahdistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”
Saara Kokko
Lakimies, OTM
