Category: Kestävä kehitys ja oikeusvaltio 2022

KAVA-tiimi

Euroopan neuvoston pääsihteeri pyysi 7.3.2014 päivätyllä kirjeellä Venetsian komission kiireellistä lausuntoa siitä, onko Venäjän federaation (Venäjä) 28.2.2014 esittämä perustuslakiluonnos numero 462741–6 Venäjän perustuslain muuttamisesta yhdenmukainen kansainvälisen oikeuden kanssa. Lakiluonnos vedettiin pois duuman (Venäjän parlamentin alahuone) esityslistalta jo ennen Venetsian komission 21.3.2014 julkaisemaa lausuntoa. Venäjän ehdotus perustuslain muuttamisesta koski artiklaa, jossa säädetään vieraan valtion tai sen osan liittämisestä osaksi Venäjää sen uutena subjektina. 17.12.2001 säädetyn Venäjän perustuslain 6-FKZ 4 artiklan mukaan vieras valtio tai sen osa voidaan ottaa osaksi Venäjää sen uutena subjektina. Hyväksyminen perustuu Venäjän ja asianomaisen valtion kahdenkeskiseen sopimukseen ja tapahtuu näiden kahden valtion välisen kansainvälisen sopimuksen mukaisesti. Duuman vuonna 2014 esittämä lakiluonnos 462741–6 perustuslain muuttamiseksi olisi korjannut olennaisilta osin perustuslain 4 artiklaa. 

Merkittävin muutos on, että ehdotuksessa poistetaan vaatimus Venäjän ja asianosaisen valtion välisen kansainvälisen sopimuksen solmimisesta. Luonnoksen 4 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”jos kansainvälisen sopimuksen tekeminen ei ole mahdollista, koska vieraassa valtiossa ei ole tehokasta suvereenia valtionhallintoa, jonka tehtävänä on suojella kansalaisiaan, noudattaa heidän oikeuksiaan ja vapauksiaan ja mahdollistaa valtion tehtävien tosiasiallinen, pysyvä ja rauhanomainen hoitaminen, vieraan valtion osan liittyminen Venäjään uuden subjektin ominaisuudessa voi tapahtua vieraan valtion lainsäädännön mukaisesti asianomaisen osan alueella järjestettävän kansanäänestyksen perusteella, jos liittyminen osaksi Venäjään on hyväksytty Venäjällä tai vieraan valtion mainitun osan valtion viranomaisten pyynnön perusteella”. Lakiluonnoksen mukaan vieraan valtion osan Venäjään liittämiseksi riittää siis alueella järjestettävä kansanäänestys tai viranomaisten pyyntö kyseisen alueen liittämisestä. Liittämisen edellytyksenä on, että sopimuksen tekeminen vieraan valtion kanssa ei ole mahdollista tehokkaan suvereenin valtionhallinnon puuttumisen vuoksi. Kuitenkin valtionhallinnon tehottomuus jätettiin Venäjän hallituksen arvioitavaksi. Lakiehdotuksen liitteenä olevissa perusteluissa viitataan nimenomaisesti Ukrainan, erityisesti Krimin tilanteeseen, mutta Venetsian komissio ei ole ottanut lausunnossaan kantaa tähän yksittäistapaukseen vaan lakiluonnoksen kansainvälisoikeudellisen normimukaisuuteen yleisellä tasolla.

Venetsian komissio katsoi lausunnossaan, että lakiluonnos perustuslain muuttamiseksi on vastoin kansainvälisen oikeuden säännöksiä, erityisesti ottaen huomioon alueellisen koskemattomuuden, kansallisen suvereniteetin ja puuttumattomuuden periaatteet. Alueellinen koskemattomuus merkitsee, että valtion rajat ovat loukkaamattomat ja näitä rajoja voidaan muuttaa ainoastaan asiasta rauhanomaisesti sopimalla. Puuttumattomuusperiaate sen sijaan kieltää puuttumasta toisen valtion sisäisiin asioihin: ”Millään valtiolla tai valtioiden ryhmällä ei ole oikeutta puuttua suoraan tai välillisesti, mistä tahansa syystä, minkään toisen valtion sisäisiin tai ulkoisiin asioihin. Näin ollen aseellinen väliintulo ja kaikenlainen muu valtion persoonallisuuteen tai sen poliittisiin, taloudellisiin ja kulttuurisiin tekijöihin puuttuminen tai niiden uhkaamisen yritys ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.”  Kansainvälisen oikeuden ohella lakiehdotus rikkoo myös Venäjän omaa lainsäädäntöä. Venäjän perustuslain 15 artiklan mukaan kansainväliset hallitustenväliset sopimukset ovat sitovia. Venetsian komissio nostaa esiin erityisesti Ukrainan ja Venäjän 31.5.1997 solmiman ystävyys-, yhteistyö- ja kumppanuussopimuksen, jonka 2 artiklan mukaan ”Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan määräysten ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin päätösasiakirjan velvoitteiden mukaisesti sopimuspuolet kunnioittavat toistensa alueellista koskemattomuutta ja vahvistavat niiden välisten rajojen loukkaamattomuuden”. Näin ollen lakiluonnos olisi myös vastoin pacta sunt servanda (sopimukset on pidettävä) -periaatetta.

Venäjä perusteli lakimuutosta erityisesti Ukrainan (Krimin) tilanteen näkökulmasta. Perustelujen mukaan Venäjä aikoo toimia sen varmistamiseksi, että Ukrainassa asuvaa venäjänkielistä yhteisöä, kansallista vähemmistöä, suojellaan kansallisiin, rodullisiin, etnisiin tai uskonnollisiin ominaisuuksiin perustuvalta väkivallalta ja syrjinnältä. Venetsian komissio kuitenkin lausui, että on Ukrainan vastuulla taata vähemmistöille kuuluvat oikeudet Ukrainassa ja oikeuksien valvonta kuuluu kansainväliselle yhteisölle. 17.3.2014 lakiehdotuksen laatijat pyysivät ehdotuksen peruuttamista ja 20.3.2014 se poistettiin duuman esityslistalta. Ainakin tässä tapauksessa voimme siis sanoa, että Venäjä myöntyi, ainakin näennäisesti, kansainvälisen yhteisön, tai käytännössä Euroopan neuvoston lausumapyynnön aiheuttamaan paineeseen. Kuitenkin nykypäivän tapahtumat kenties osoittavat, ettei Venäjä perusta toimintaansa juurikaan lain sanamuodolle vaan kiertää sen keskittymällä argumentaatiossaan lähinnä historiapolitiikkaan ja humanitaarisiin syihin.

Piittaako Venäjä lainkaan kansainvälisen oikeuden säännöistä, jotka se on vahvistanut myös omassa lainsäädännössään? Mitä mahdollinen piittaamattomuus viestittää maailmalle ja mikä on kansainvälisen oikeusjärjestelmän tulevaisuus? Onko sillä oikeastaan edes merkitystä, mitä perustuslaissa kirjoitetaan vieraan valtion liittämisestä Venäjään uutena subjektina vai toimiiko Venäjä siitä huolimatta? Mitä länsi voi tehdä turvatakseen oman ja koko maailman tulevaisuuden? Nämä ovat kysymyksiä, joita itselläni heräsi. Huolestuttavaa on pelkästään jo se, että Venäjä on esittänyt luonnoksen tämänkaltaisesta perustuslain muutoksesta, vaikkakin kyseinen lakimuutos ei astunutkaan voimaan. Mielestäni erityisesti Ukrainassa käytävä sota kuitenkin osoittaa, etteivät lain säännökset, edes perustuslaki, seiso Venäjän toimien tiellä. Tämä herättää ajatuksen ja pelkoa siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu oikeusvaltioille. Perustuslaki on yksi oikeusvaltion kulmakivistä ja koko lainsäädäntö ja julkisen vallan käyttö valtiossa nojaa perustuslakiin. Voisiko Venäjällä harjoitettava totalitarismin kaltainen valtionhallinto käydä toteen myös esimerkiksi Suomessa? Vaikka se tuntuu hyvinkin epärealistiselta Suomen ollessa pitkälle kehittynyt demokraattinen tasavalta ja oikeusvaltio, on meidän silti suojeltava yhdessä kansainvälisen yhteisön kanssa oikeusvaltion periaatteita. Mutta miten? Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi totesi Alma Talentin haastattelussa Venäjästä osuvasti: ”Mitä tehdä maalle, joka viittaa kintaalla koko oikeusjärjestykselle?”. Tämän kysymyksen edestä kansainvälinen yhteisö on nyt löytänyt itsensä ja sopii toivoa, että joku tietää vastauksen.

Lähteet

European Commission for Democracy Through Law (Venice Commission), Opinion on “Whether draft Federal Constitutional Law on amending the Federal Constitutional Law of The Russian Federation on the procedure of admission to The Russian Federation and creation of a new subject within The Russian Federation is compatible with International Law”, Venice, 21-22 March 2014.

Yhdistyneiden Kansakuntien Peruskirja 1/1956.

Maziar Jamnejad, Michael Wood, The Principle of Non-intervention, Leiden Journal of International Law, Vol. 22, No. 2, 2009.

Päivi Tolonen, Tosiasiat ja maantieteellinen asema ratkaisevat, Alma Talent, Juristikirje, 2022.

KAVA-tiimi

Euroopan neuvoston ministerikomitea päätti 15. maaliskuuta 2022 pyytää Venäjää eroamaan Euroopan neuvostosta. Samana päivänä Venäjä pyysi eroa itse. Se, kumpi tuli ensin; erottaminen vai eropyyntö, ei tuskin ole tässä tilanteessa kovin merkityksellistä. Venäjä on joka tapauksessa tämän eron johdosta siirtynyt yhä kauemmas Euroopasta.

Eron syynä on tietenkin Venäjän 24. helmikuuta 2022 alkanut hyökkäys Ukrainaan, mutta täysin odottamaton seuraus tämä ei ole vaan Venäjä on tehnyt pesäeroa Euroopan neuvostoon ja sen säännösvaltaan jo paljon kauemmin. Valitettavasti tämä ero voi heijastella vastaavanlaista kehitystä muissakin neuvoston jäsenmaissa, ja sen vuoksi on mielestäni tärkeää katsoa taaksepäin, jotta hälytysmerkkeihin voitaisiin kenties tulevaisuudessa herätä aiemmin.

Venäjä liittyi Euroopan neuvoston jäseneksi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1996, jolloin Venäjän politiikka nojasi muutoinkin vahvasti Eurooppaa kohti – irti kylmän sodan aikakaudesta. Euroopan neuvosto hyväksyi Venäjän jäsenekseen liberaalisella ajatuksella, että integraatio ja yhteistyö on parempi kuin vastakkainasettelu, vaikka punninnassa oli myös huoli Venäjän oikeuskulttuurin ohuudesta. Samalla kun Venäjästä tuli osa Euroopan neuvostoa se ratifioi Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) ja vuonna 1998 antautui ensimmäistä kertaa historiassaan ulkomaisen kansainvälisen tuomioistuimen toimivallan alaisuuteen. Venäjän kansalaisille avautui näin ollen suora reitti valitusten tekemiseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT).

Venäjä on siis ollut osa Euroopan neuvostoa noin 25 vuoden ajan ja on myös sanottava, että tänä aikana ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä käytännöt ihmisoikeuksien edistämiseksi venäläisessä yhteiskunnassa ovat kehittyneet merkittävästi. EIT on antanut vuosien varrella Venäjää kohtaan lukuisia langettavia tuomioita, joista suurin osa on pantu myös täytäntöön, jotka ovat olleet merkittävässä roolissa maan ihmisoikeuskehityksessä. 

On kuitenkin huomattava, että Venäjälle kansainvälisten sopimusten tai ulkomaisen tuomioistuimen tuomioiden hyväksyminen ja niiden noudattaminen ei ole koskaan ollut aivan niin yksiselitteistä. Paitsi, että Venäjällä on lähtökohtaisesti suhtauduttu kansainväliseen oikeuteen ja sen instituutioihin kritiikillä, niin periaate kansallisen oikeuden etusijasta on valettu myös maan perustuslakiin. Venäjän perustuslain 15 §:n mukaan kansainvälisten sopimusten, jotka eivät ole linjassa perustuslain kanssa, ei voida katsoa olevan voimassa olevaa oikeutta eivätkä ne näin ollen myöskään ole suoraan sovellettavissa. 

Venäjän perustuslakituomioistuimen tehtävänä on arvioida taas perustuslain yhtenäisyyttä kansainvälisten sopimusten kanssa ja sen yhtenä tärkeimmistä tehtävistä on myös löytää – perustuslain asettamissa rajoissa – keinot EIT:n antamien ratkaisujen täytäntöönpanoon ja implementointiin. EIT:n ja perustuslakituomioistuimen toimivallat ovat siis osittain päällekkäisiä tai rinnakkaisia, sillä kummankin tehtävänä on tulkita kansallisen lain säädöksiä linjassa valtion ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa, mutta Venäjä ei ole koskaan antanut EIT:lle oikeusjärjestelmässään hierarkiassa ylempää tasoa. 

Tämä kissanhännänveto hierarkiapyramidin ylimmästä paikasta on aiheuttanut ristiriitaisuuksia Euroopan neuvoston ja Venäjän välillä koko yhteisen taipaleen ajan, mutta varsinainen isompi selkkaus EIT:n ja perustuslakituomioistuimen välillä tapahtui EIT:n vuonna 2013 antaman Anchugov & Gladkov v. Venäjä –ratkaisun jälkimainingeissa.  Tapauksessa kaksi venäläistä vankia olivat pyytäneet alun perin Venäjän perustuslakituomioistuinta tarkistamaan oliko perustuslain 32 §, jossa vangit menettävät vapausrangaistuksen yhteydessä myös äänestysoikeutensa, ristiriidassa perustuslaissa turvattujen perusoikeuksien kanssa. Perustuslakituomioistuin katsoi ratkaisussaan, ettei sillä ole toimivaltaa tutkia perustuslain sisäistä yhdenmukaisuutta.

Vangit veivätkin asian EIT:n ratkaistavaksi, jossa he vetosivat vaalivapausoikeuksiinsa (EIS 1.ptk 3 art.). EIT ei hyväksynyt valtion vastaväitteitä siitä, että Venäjän perustuslain säädös voisi olla etusijalla EIS:n pykälien kanssa. EIT katsoi, että valtio on sitoutunut turvaamaan kaikille alueellaan oleville ihmisille EIS:ssa määritellyt oikeudet ja vapaudet, eikä perustuslain säännös voi poistaa tätä velvollisuutta. Venäjän katsottiin näin ollen rikkoneen EIS:n säännöksiä.

Venäjän perustuslakituomioistuin antoi päätöksen kyseisen ratkaisun täytäntöönpanosta vuonna 2015 ja katsoi, että perustuslakiin on mahdotonta tehdä muutoksia ratkaisun johdosta, sillä säädökset äänestysoikeuden menetyksestä ovat osa Venäjän perustuslakia. Tuomion riittäväksi täytäntöönpanotoimenpiteeksi tuomioistuin katsoi rikoslain osittaisen lievennyksen sekä alempien tuomioistuinten opastamisen.

Täytäntöönpanon mahdottomuuteen perustuslakituomioistuin päätyi myös Venäjän saatua EIT:ltä langettavan tuomion tapauksessa OAO Neftyanaya Kompaniya Yukos v. Russia vuonna 2017. Tapauksessa valtion katsottiin rikkoneen konkurssiin menneen öljy-yhtiö Yukosin oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja valtio määrättiin maksamaan yhtiölle lähes 2 mrd. euron vahingonkorvaukset. Ratkaisu voidaan nähdä myös sinettinä sille, että Venäjän kannalta vahingollista tuomiota ei panna täytäntöön. Venäjä ei myöskään antanut ministerikomitealle selvitystä kyseisen ratkaisun täytäntöönpanosta. 

Viimeisenä niittinä Venäjä tahtoi vuonna 2020 valaa tämän EIT:n ratkaisujen noudattamattomuusperiaatteen myös perustuslakinsa 79 §:ään, jonka mukaisesti ulkomaisten tuomioistuinten antamat tuomiot eivät olisi täytäntöönpantavissa, mikäli ne ovat ristiriidassa Venäjän perustuslain kanssa. Perusteinaan Venetsian komitealle annetussa lausunnossa Venäjä viittasi Anchugov-tapaukseen katsoen, että Venäjän perustuslain vankien äänestysoikeuden menettämispykälä 32 § oli voimassa ennen kuin Venäjä edes liittyi Euroopan neuvostoon. Kyseisen pykälän ristiriitaisuutta ei ollut silloin kyseenalaistettu, vaan kyseenalaistaminen tapahtui vasta EIT:n tulkittua EIS:ta eri tavoin, eikä Venäjän valtio ole näin ollen antanut hyväksyntäänsä EIT:n tekemälle tulkinnalle. Venäjä katsoi, että heidän täytyy suojautua, mikäli EIT tulisi vastaisuudessakin tekemään venäläisiä perustuslain suojaamia arvoja uhkaavia tulkintaratkaisuja. Samalla Venäjä kiisti lausunnossaan EIS:n pohjalla olevat ”Euroopan yhteiset arvot”, joiden määrittelyssä Venäjä ei myöskään ole ollut mukana. 

Pelkästään tässä valossa Venäjä tuskin olisi siis säilynyt osana Euroopan neuvostoa heidän kiistettyään koko EIT:n – ja samalla koko Euroopan neuvoston – toimivallan. Ukrainan sota oli vain viimeinen piste i:n päälle Venäjän kääntäessään selkäänsä Euroopalle ja sen ”eurooppalaiselle arvomaailmalle”. Neuvostoa voidaan kenties syyttää sinisilmäisyydestä sen uskoessa Venäjän pikkuhiljaa rakentavan oikeusvaltiokehitystään eurooppalaiseen suuntaan, mutta voidaan myös ajatella, että neuvosto teki parhaansa käytettävissä olevien keinojen puitteissa. Joka tapauksessa Venäjän kansalaisten ihmisoikeuksien turvaamisen kannalta lopputulos on pahin mahdollinen.

Lähteet:

European Court of Human Rights judgment 9.12.2013 ANCHUGOV and GLADKOV v. RUSSIA (Application no. 11157/04 and 15162/05).

European Court of Human Rights judgment 15.12.2014. OAO NEFTYANAYA KOMPANIYA YUKOS v. RUSSIA (Application no. 14902/04).

Secretariat of the Committee of Ministers. Action report (27/06/2019).

The Committee of Ministers Interim Resolution CM/ResDH (2020)204.

The Committee of Ministers Resolution CM/Res (2022)2.

Venice Commission Opinion No. 981/2020. 18.6.2020. 

Venice Commission Opinion No. 932/2015. 13.6.2016.

Anagnostou, Dia. Introduction. Untangling the domestic implementation of the

European Court of Human Rights’ judgments. Teoksessa: The European Court of Human Rights. Implementing Strasbourg´s judgments on Domestic policy. Cambridge University Press 2014.

Bowring, Bill. Russia’s cases in the ECtHR and the question of implementation. Teoksessa: Russia and the European Court of Human Rights: The Strasbourg Effect. Cambridge University Press 2017.

Marochkin, Sergey. ECtHR and the Russian Constitutional Court: duet or duel? Teoksessa: Russia and the European Court of Human Rights: The Strasbourg Effect. Cambridge University Press 2017.

Mälksoo, Lauri. Russian Approaches to International Law. Oxford Scholarship Online 2015. 

Petman, Jarna. Venäjä ihmisoikeussopimuksen osapuolena: ensimmäiset kymmenen vuotta. Lakimies 2/2007 s. 269–297.

Trochev, Alexei. The Russian Constitutional Court and the Strasbourg Court: judicial pragmatism in a dual state.Teoksessa: Russia and the European Court of Human Rights: The Strasbourg Effect. Cambridge University Press2017.

KAVA-tiimi

Viimeisen vuosikymmenen aikana Venäjän ihmisoikeustilanne on monilta osin heikentynyt, ja oikeusvaltiokehitys on kääntynyt epätoivottuun suuntaan, poispäin demokratiasta. Yksi näkyvimmistä muutoksista on ollut se, miten Venäjän hallinto on järjestelmällisesti rajoittanut ihmisten kokoontumisvapautta enenevissä määrin. Kokoontumisvapaus on yksi keskeisistä ihmisoikeuksista, ja tätä Venäjä on sitoutunut noudattamaan niin kansainvälisten sopimusten kuin oman kansallisen perustuslakinsa puitteissa. Kokoontumisvapautta koskevaa kansainvälistä sääntelyä löytyy esimerkiksi YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevasta kansainvälisestä yleissopimuksesta (21. artikla) sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksesta (11. artikla). Tästä huolimatta Venäjän viranomaiset ovat monin keinoin sekä yhä useammin ja voimakkaammin ryhtyneet toimiin rauhanomaisten mielenosoitusten rajoittamiseksi ja tukahduttamiseksi. 

Vuoden 2004 Venäjän liittovaltion kokoontumislakiin on tehty useita muutoksia, ja jokainen näistä lakimuutoksista on entisestään kaventanut kokoontumisvapautta. Lisäksi usealla alueella paikallishallinnot ovat asettaneet vielä liittovaltiota tiukempia rajoituksia kokoontumisvapauteen. Muutosta on tapahtunut myös tuomioistuinten toiminnassa. Tuomioistuimet ovat soveltaneet lakeja aiempaa mielivaltaisemmin ja lakien alkuperäisen tarkoituksen vastaisesti, mikä on entisestään rajoittanut ihmisten mahdollisuutta rauhanomaisiin mielenosoituksiin. Myös poliisin liiallinen voimankäyttö mielenosoitusten estämiseksi ja hajottamiseksi on lisääntynyt, eikä tätä ole muiden viranomaisten toimesta estetty tai tuomittu. Kaikki tämä on johtanut siihen, että mielenosoitusten määrä Venäjällä on selvästi vähentynyt.

Seuraavaksi annan esimerkkejä siitä, minkälaisista kokoontumisvapauden rajoituksista on kyse. Kokoontumislailla on rajoitettu kokoontumisvapautta ensinnäkin sen osalta, kuka voi järjestää rauhanomaisia mielenosoituksia. Kokoontumislaki kieltää esimerkiksi ulkomaalaisia, alaikäisiä sekä henkilöitä, jotka on tuomittu rikoksista perustuslaillista järjestystä, valtion turvallisuutta ja yhteiskuntajärjestystä vastaan järjestämästä mielenosoituksia. Tämä ei estä mainittuja henkilöitä suoraan osallistumasta mielenosoituksiin, mutta tosiasiallisesti kuitenkin rajoittaa näiden henkilöiden kokoontumisvapautta. 

Rajoituksia on myös sen osalta, milloin mielenosoituksia voidaan pitää ja milloin järjestäjän tulee jättää aiotusta mielenilmauksesta ilmoitus viranomaisille. Riippuen mielenilmauksen koosta ja muodosta, ilmoitus tule jättää 3–15 tai 10–15 päivää ennen suunnitellun mielenilmauksen varsinaista ajankohtaa. Periaatteessa yhden hengen mielenosoituksista ei Venäjän lain mukaan tarvitse jättää ilmoitusta etukäteen, mutta poliisi on silti keskeyttänyt ja estänyt yhden hengen mielenosoituksia viime aikoina vedoten esimerkiksi koronan leviämisen ehkäisemiseen, vaikka samanaikaisesti muita isoja tapahtumia on saanut järjestää ilman rajoituksia. Käytännössä ilmoitusmenettely estää spontaanit mielenosoitukset kokonaan, koska ilmoitus viranomaisille tulee tehdä useampia päiviä tai jopa yli viikkoja ennen mielenosoitusta. Tämä tekee mahdottomaksi ihmisten nopean reagoimisen mielenosoitusten muodossa. 

Lisäksi rajoituksia kohdistuu kokoontumisten sijaintiin liittyen. Kokoontumislain mukaan mitä tahansa sopivaa paikkaa voidaan poikkeuksia (esimerkiksi julkiset paikat vankiloiden, oikeustalojen tai presidentin virka-asunnon lähellä) lukuun ottamatta käyttää julkisiin kokoontumisiin, jos siitä ei aiheudu vaaraa osallistujien turvallisuudelle. Kuitenkin sen jälkeen, kun ilmoitus kokoontumisen järjestämiseksi on jätetty, voivat viranomaiset ehdottaa jotakin toista sijaintia kokoontumisen paikaksi. Käytännössä tämä on kuitenkin määräys siirtää kokoontuminen kyseiseen sijaintiin alkuperäisen paikan sijasta. Usein tämä määrätty sijainti on sellainen, joka ei tosiasiassa sovellu paikaksi järjestää näkyvää mielenilmausta vaan kyseessä on alue, joka on esimerkiksi vaikeasti saavutettavissa ja niin syrjässä, ettei mielenilmauksella saavuteta tavoiteltua näkyvyyttä. Lisäksi vuonna 2012 annettiin laki erityisesti suunnitelluista paikoista mielenosoituksia varten. Sen mukaan mielenosoitukset tulisi aina lähtökohtaisesti järjestää tällaisessa erityisesti suunnitellussa paikassa. Lain voimaantulon jälkeen monet aluehallinnot ovatkin siirtäneet kaikki epämieluisat mielenosoitukset näihin erityisesti mielenosoituksia varten suunniteltuihin paikkoihin. Nämä sijaitsevat usein paikoissa, jonne on vaikea päästä, sillä muuta liikennettä ei alueella ole ja alueet sijaitsevat kaukana valtion elimistä. Lisäksi aluehallinnot ovat vielä saattaneet antaa erityisiä rajoituksia näille alueille esimerkiksi siitä, paljonko ihmisiä sinne voi kokoontua ja tämä rajaus on usein tehty 100 henkeen. Lain tarkoituksena oli alun perin se, että näissä paikoissa voitaisiin järjestää kokoontumisia myös ilman ilmoitusta spontaanisti, mutta useat aluehallinnot ovat kuitenkin rajoittaneet tätä laajentamalla ilmoitusmenettelyn koskemaan myös kyseisiä alueita.

Edellä mainittujen tapojen lisäksi kokoontumisvapauden tosiasiallista toteutumista on rajoittanut myös mielenosoitusten rahoitukseen liittyvät rajoitukset, suhteettoman mittavat sanktiot mielenosoituksiin osallistumisesta, siviilioikeudelliset kanteet järjestäjiä kohtaan, poliisin liiallinen voimakeinojen käyttö sekä epäoikeudenmukaiset oikeudenkäynnit mielenosoituksien järjestäjiä ja osallistujia kohtaan. Voidaankin todeta, ettei Venäjällä toteudu ihmisten kokoontumisvapaus laisinkaan niin kuin se kansainvälisissä sopimuksissa on ilmaistu. 

Venäjä ei ole aiemminkaan noudattanut kaikkia Euroopan ihmisoikeussopimuksen sääntöjä kokoontumisvapauden osalta, eikä maa ole toteuttanut Venetsian komission ehdotuksia kokoontumislain muuttamiseksi. Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24.2.2022 on Venäjällä puututtu entistäkin tiukemmin kansalaisten mielenosoituksiin valtion sotatoimia vastaan. Tämän seurauksena on todettava, että nykyinen kokoontumisvapauden ja yleisemmin ihmisoikeuksien tila Venäjällä on entistäkin huolestuttavampi. Venäjä ei myöskään ole enää Euroopan neuvoston jäsen eikä täten myöskään Euroopan ihmisoikeussopimuksen osapuoli. Ukrainan sodan alettua sodanvastaiset mielenosoitukset on tukahdutettu voimakeinoja kaihtamatta ja voimaan on tullut/tulossa lakeja, joilla kansalaisten kokoontumisvapautta on rajattu entisestään. Täysin riippumatonta ja ajankohtaista tietoa Venäjän tilanteesta on tällä hetkellä vaikeaa saada, mutta siitä huolimatta voidaan odottaa, ettei Venäjän oikeusvaltiokehitys ole ainakaan lähivuosina ottamassa suurta harppausta parempaan suuntaan. Nähtäväksi jää, millaisia vaikutuksia Venäjän tilanteesta on muiden Euroopan valtioiden oikeusvaltiokehitykselle, kokoontumisvapaudelle ja ihmisoikeuksille yleisemmin.

Lähteet

Amnesty International (12.8.2021) Russia: No place for protest

Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojelemiseksi (Euroopan ihmisoikeussopimus)

European Commission for Democracy Through Law (Venice Commission): Opinion on Federal Law No. 65-FZ of 8 June 2012 of the Russian Federation amending Federal Law No. 54-FZ of 19 June 2004 on Assemblies, Meetings, Demonstrations, Marches and Picketing and the Code of Administrative Offences adopted by the Venice Commission at its 94th Plenary Session (Venice, 8-9 March 2013)

https://www.hrw.org/world-report/2021/country-chapters/russia

Yhdistyneiden Kansakuntien taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus

Jenni Leino

Ilmastolain uudistus eteni eduskuntakäsittelyyn 3.3.2022. Sekä eduskuntakeskustelussa, että lakiesityksen lausuntokierroksella uudistuksen perimmäisestä tarpeesta, ilmastonmuutoksen estämisestä, oltiin lähes yhtä mieltä kautta puoluekentän ja edustettujen tahojen. Lain lausuntokierroksen yhteenvedosta käy ilmi, että valtaosa lausunnonantajista piti uudistusta tarpeellisena ja sen tavoitteita kannatettavina.

Lakiuudistuksen päätavoitteina on päivittää Suomen päästötavoitteet vuonna 2015 säädetyltä tasolta vastaamaan nykyisen tiedon ja tarpeen mukaista tasoa, sekä laajentaa laki koskemaan maankäyttösektoria.

Etenkin eduskuntakäsittelyssä vastahankaisuutta aiheuttivat asetetut päästötavoitteet. Usean edustajan mielestä hallituksen esittämät päästötavoitteet olivat epäsuhdassa Suomen globaalien vaikutusmahdollisuuksien kanssa, liian kunnianhimoisia tai suorastaan epärealistisia. Lausuntoyhteenvedossa ilmenevä kritiikki kuitenkin kohdistui tarkemmin lakiesityksen substanssiin. Kunnallisille viranomaisille esitettyä edistämisvelvoitetta pidettiin epätäsmällisenä, ja lisäksi esitykseen toivottiin tarkempia määritelmiä mm. kestävän kehityksen ja yhdenvertaisuuden käsitteisiin, nimenomaan ilmastolain kontekstissa. Parannusehdotuksissa arvioitiin lain vaikuttavuuden parantuvan, jos käsitteitä ja tavoitteita kirkastettaisiin.

Sekä oikeusministeriö että oikeuskanslerinvirasto totesivat ilmastolain olevan tavoite- ja puitelaki, jonka tehtävä on asettaa pitkän ajan suuntaviivoja Suomen ilmastopoliittisessa päätöksenteossa. Muutamat lausunnonantajat kritisoivat esitystä liian ylimalkaiseksi ja tavoitteita riittämättömiksi.

Muutama viikko kotimaisen eduskuntakäsittelyn jälkeen saatiin päätökseen Genevessä järjestetyn YK:n luontoneuvottelujen välikokous, jota on käyty viime lokakuusta asti. Neuvottelut olivat välietappi matkalla syksyllä Kiinassa järjestettävään YK:n huippukokoukseen, jonka aiheena on luontokato ja sen pysäyttäminen. Neuvottelujen tulos kieli samasta ongelmasta kuin kotimaisen ilmastolain käsittelyssä: Vaikka voimme olla yhtä mieltä siitä, että elinympäristömme heikentyvälle tilalle on globaalisti tehtävä jotain, tarkemman yhteisen konsensuksen löytäminen on edelleen todella vaikeaa.

Kotimaiseen keskusteluun verrattuna YK:n neuvottelussa positiivista kuitenkin oli se, että yhteisestä tavoitteesta päästiin yksimielisyyteen. Kaikki osapuolet olivat yhtä mieltä siitä, että enää ei riitä luontokadon pysäyttäminen, vaan on ryhdyttävä elvytystoimiin. Kansainvälinen tavoite suojella 30 % kaikista maa- ja vesialueista sai paljon kannatusta. Kestävän kehityksen edistämisen nähtiin olevan avainasemassa puututtaessa luontokadon juurisyihin, sillä tunnistettiin, ettei oireiden hoitaminen auta, vaan on puututtava itse tautiin.

Konkretian tasolla neuvotteluiden anti jäi kuitenkin melko laihaksi, sillä rahoituksesta ja yhdenvertaisuudesta kiisteltiin viime metreille asti. Suomen valtuuskunnan mukana välineuvotteluihin osallistunut WWF:n kansainvälisten asioiden toiminnanjohtaja Anne Tarvainen sanoo, että neuvotteluista puuttui johtajuutta ja riittävää poliittista tukea. Geneven neuvotteluiden osittaisesta epäonnistumisesta johtuen ennen Kiinan huippukokousta järjestetään vielä toiset välineuvottelut kesällä Nairobissa.

Samanlaiset ongelmat näyttävät siis vaivaavan sekä kansallista että kansainvälistä päätöksentekoa. Yhteisten linjojen löytäminen on ehkä tärkeämpää nyt kuin koskaan. Geneven neuvottelujen yksimielisyys antaa kuitenkin ehkä hieman toivoa; osapuolet tulisi saada samalle puolelle, yhteisin termein.

Lähteet:

Ympäristöministeriön sivusto ilmastolain uudistuksesta: https://ym.fi/ilmastolain-uudistus

Ympäristöministeriön lausuntoyhteenveto ilmastolain uudistuksesta, VN 14302/2019

The Economics of Biodiversity: the Dasgupta Review – Abridged version

“Hallitukset kompastelivat YK:n luontoneuvotteluissa, vaikka yhteinen suunta on selkeä.” – Silja Annila, WWF Suomi, 29.3.2022

Eduskunnan täysistunto 8.3.2022

YK:n ilmastonmuutosta koskeva puitesopimusYK:n yleiskokouksen päätöslauselma 25. syyskuuta 2015: Agenda 2030

Jukka Rissanen

Globaali ilmastonmuutos on yksi lukuisista ympäristöongelmista, joita kohtaamme nykyään. Se herättää paljon huomiota, koska se on vakava ongelma, mutta myös siksi, että siihen törmää helposti hyödykeverotuksen, sääntelyn sekä erilaisten resurssien hinnoittelun kautta. Näiden avulla ilmastonmuutosta on pyritty torjumaan rikkaissa maissa siten, ettei jouduta luopumaan aineellisesta elintason kasvusta, jota mitataan BKT:n avulla.  

Taloustieteessä ratkaisuna ilmastonmuutokseen on lähinnä keskitytty vähentämään talouden tuottamia päästöjä ja poistamaan hiilidioksidia ilmakehästä. Tästä huolimatta kasvihuonepäästöjen määrän ero biosfäärin kykyyn sitoa hiiltä ei ole kaventunut. Tämä johtuu alhaisesta innovoinnin ja investointien tasosta fossiilittomiin energianlähteisiin sekä hiilidioksidin talteenottoon. Puhtaalla energiantuotannolla on olennainen merkitys ilmaston muutoksen torjunnassa. Kirjallisuudessa on arvioitu, että investoimalla 2 % maailman BKT:sta puhtaaseen energiantuotantoon seuraavien muutaman vuoden aikana, voidaan nauttia kestävästi BKT:n kasvusta.  

Euroopan unionissa puhtaan energian merkitykseen on jo havahduttu. EU:ssa laitettiinkin aluille vihreän kehityksen ohjelma, jonka tavoitteena on ohjata EU:ta kohti vihreää siirtymää. EU:ssa on jo tähän mennessä onnistuttu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä 23 % vuodesta 1990 vuoteen 2018. Samaan aikaan alueen talous on kasvanut 61 %. Jotta EU voi saavuttaa vuosien 2030 ja 2050 ilmastotavoitteet, tulee EU:n jatkaa energiajärjestelmän irrottamista fossiilisista polttoaineista. Alueen kasvihuonekaasupäästöistä jopa 75 % on peräisin energian tuotannosta ja käytöstä eri aloilla. Samalla EU:n tulee kuitenkin huolehtia alueen energiahuoltovarmuudesta ja varmistaa että tarjolla on kohtuuhintaista energiaa. Energian korkeilla hinnoilla on taloutta vahingoittavia vaikutuksia. EKP on arvioinut, että energian hintahäiriöt hidastavat BKT:n kasvua noin 0,5 %-yksikköä vuonna 2022 EU:n alueella.

Vihreän kehityksen ohjelman tavoitteet on tarkoitus siirtää lainsäädäntöön 55-valmiuspaketin avulla. Pakettiin kuuluu joukko ehdotuksia, joilla tarkistetaan ilmastoon, energiaan ja liikenteeseen liittyvää lainsäädäntöä. Paketin nimi tulee tavoitteesta vähentää EU:n sisäisten kasvihuonepäästöjen määrää 55 % vuoteen 2030 mennessä. Osana ohjelmaa tavoitteena on, että vähintään 40 % EU:n energiasta olisi uusiutuvaa energiaa. Tämän arvellaan palvelevan EU:n hiilestä irtautumista koskevia yleisiä tavoitteita ja edistää samalla EU:n kilpailukykyä ja toimitusvarmuutta.  

EU:n energian toimitusvarmuus nousi entistä enemmän esille Venäjän hyökättyä Ukrainaan tämän vuoden helmikuussa. EU on täysin riippuvainen tuontikaasusta, joka vastaa 90 % EU:n käyttämästä kaasusta ja Venäjältä tuodun kaasun osuus kaikesta EU:ssa kulutetusta kaasusta on yli 40 %. Venäjän osuus öljyn tuonnista on 27 % ja hiilen tuonnista 46 %. Samalla kun EU:n tulee varmistaa energian toimitusvarmuus, on uusi tilanne myös hyvä mahdollisuus EU:lle irrottautua fossiilisista polttoaineista ja siirtyä entistä enemmän puhtaaseen energiaan. Muun muassa Puola on jo reagoinut Venäjän hyökkäykseen ja on valmistelemassa kansallista lainsäädäntöä, jolla kielletään venäläisen hiilen tuonti. Puolan käyttämästä hiilestä noin 20 % tuodaan Venäjältä ja sitä käytetään lähinnä kotitalouksien lämmittämiseen. 

Ukrainan sodan alettua EU:n komissio antoi tiedonannon ”REPowerEU”, jossa esitetään uusia toimia vihreän energian tuotannon lisäämiseksi, tarjonnan monipuolistamiseksi ja kysynnän vähentämiseksi. Pääpaino on kaasussa, joka vaikuttaa merkittävästi sähkömarkkinoihin ja jonka maailmanlaajuiset markkinat ovat vähemmän likvidit. Tarkoituksena on vähentää asteittain riippuvuutta venäläisestä öljystä ja hiilestä, joiden osalta EU:lle on tarjolla useampia mahdollisia toimittajia. Tavoitteena on nopeuttaa vihreää siirtymää, jonka avulla voidaan vähentää päästöjä sekä riippuvuutta fossiilisten polttoaineiden tuonnista. Samalla tämä antaisi suojaa energian hintojen nousulta. 

Komissio arvioi, että EU:n on mahdollista tulla asteittain riippumattomaksi Venäjän fossiilisista polttoaineista hyvissä ajoin ennen vuotta 2030. Tätä varten komissio ehdottaa REPowerEU-suunnitelmaa, jolla parannetaan EU:n laajuisen energiajärjestelmän häiriönsietokykyä. Järjestelmä koostuu kahdesta pilarista: kaasutoimitusten monipuolistamisesta sekä pyrkimisestä nopeammin riippumattomaksi fossiilisista polttoaineista. Komissio arvelee, että 55-valmiuspaketin ehdotusten täysimääräinen täytäntöönpano vähentäisi kaasun kulutusta EU:ssa 30 % eli 100 miljardia kuutiometriä vuoteen 2030 mennessä. Etupainotteiset energiansäästöt ja sähköistäminen yhdessä kaasutoimitusten monipuolistamisen ja uusiutuvien kaasujen käytön lisäämisen kanssa voivat vähentää venäläisen kaasun tarvetta peräti 155 miljardilla kuutiometrillä, joka on venäläisen kaasun tuontia vastaava määrä. Siten REPowerEU:n tavoitteiden saavuttaminen mahdollistaisi sen, että EU pääsisi eroon energiariippuvuudestaan Venäjään. 

Tavoitteena olisi lisäksi kaksinkertaistaa 55-valmiuspaketin tavoitteet biometaanin osalta. Tämä kuitenkin vaatisi rahoitusta erityisesti maatalousjätteistä ja -jäämistä tuotetulle biometaanille. Lisäksi tavoitteena on panostaa uusiutuvaan vetyyn tuottamalla sitä itse ja tuomalla sitä EU:n alueelle muualta eri yhteistyöhankkeiden kautta. Tämä kuitenkin tarkoittaisi nykyisten vetystrategian tavoitteiden ylittämistä ja samalla tulisi maksimoida kotimainen vetytuotanto. Komission REPowerEU -suunnitelman avulla olisi mahdollista nopeuttaa innovatiivisten vetypohjaisten ratkaisujen ja kustannuskilpailukykyisen uusiutuvan sähkön käyttöönottoa teollisuudenaloilla. Komissio aikookin aikaistaa innovaatiorahaston täytäntöönpanoa sähköistämisen ja vetyyn siirtymisen tukemiseksi. Muita energiariippuvuutta vähentäviä toimia olisivat aurinkosähkö- ja tuulivoimakapasiteetin kasvattaminen sekä lämpöpumppujen määrän kasvattaminen kiinteistöjen lämmityksessä. 

Kuten aiemmin tuotu esiin, niin uusi tilanne EU:n naapurissa Ukrainassa on luonut hedelmällisen pohjan siirtymiselle puhtaaseen energiaan EU:ssa. Saksassa ja Italiassa on jo varauduttu kaasutoimitusten katkeamiseen Venäjältä, mikä mahdollisesti lisää tukea EU:n pyrkimykseen energiaomavaraisuudesta. Kuitenkin tässä poikkeuksellisessa tilanteessa tulisi energiaomavaraisuuden lisäksi varmistaa, että EU:n alueella siirrytään kohti kestävää talouskasvua. Tämä tarkoittaa, että siirrytään ja investoidaan puhtaaseen energian tuotantoon. Tällä tavoin voimme EU:n alueella varmistaa sen, että nykyisten sukupolvien lisäksi erityisesti tulevat sukupolvet saavat myös mahdollisuuden nauttia talouskasvusta, joka näkyy lopulta elintason paranemisena. 

Lähteet:

Dasgupta, P. (2021), The Economics of Biodiversity: THe Dasgupta Review. (London: HM Treasury).

Euroopan komissio. (2019), Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, Eurooppa-neuvostolle, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle. Euroopan vihreän kehityksen ohjelma.

Euroopan komissio. (2022), Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, Eurooppa-neuvostolle, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle. REPowerEU: Kohtuuhintaisempaa, varmempaa ja kestävämpää energiaa koskevat yhteiset eurooppalaiset toimet.

Euroopan unionin neuvosto. (2021), Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2018/2001, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1999 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/70/EY muuttamisesta uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämiseksi sekä neuvoston direktiivin (EU) 2015/652 kumoamisesta

Putinilta uusi ehdotus kaasulaskujen maksamiseen – Hanat voivat sulkeutua äkkiä, Saksa ja Italia ”hälytystilassa”. Kauppalehti 31.3.2022.

Oona Järvinen

Ketkäpä meistä eivät olisi poimineet marjoja, samoillut metsässä virkistäytymistarkoituksessa tai käyttänyt huonekaluja, joiden raaka-aineena on puu? Näiden konkreettisesti havaittavien asioiden lisäksi luonto tarjoaa meille useita elintärkeitä hyötyjä, joita on mahdotonta tai vaikeaa havaita ilman tieteellistä tutkimusta. Tällaisia ovat muun muassa metsien toimiminen hiilinieluina ja maaperän eroosion estäminen. Edellä mainittuja luonnon tuottamia hyötyjä ihmiselle kutsutaan ekosysteemipalveluiksi. Kiinteästi ekosysteemipalveluihin liittyy myös biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus. Luonnon monimuotoisuus mahdollistaa luonnon uusiutumisen ja uuteen sopeutumisen, jotta ekosysteemipalvelutkin säilyvät.

Ekosysteemipalvelut voidaan teoreettisesti jakaa tuotanto-, säätely-, kulttuuri- ja tukipalveluihin. Lyhyesti sanottuna ekosysteemipavelut voivat siis tarkoittaa sekä aineellisia tavaroita että aineettomia palveluita, joita ekosysteemit, kuten metsät ja pellot meille tuottavat. Ekosysteemipalveluiden laajasta kirjosta johtuen myös niiden turvaamiskeinot ovat moninaiset, mutta keskeisimpänä keinona voidaan pitää julkista ohjausta ja sääntelyä. Myös markkinoiden luominen on potentiaalinen ohjauskeino, mikäli ekosysteemipalvelun luonne on sellainen, että palvelun tuottaja ja ostaja pystytään selkeästi määrittelemään.

Markkinoita luodessa on tärkeää löytää sopiva kannustin ekosysteemipalveluita tuottavasta alueesta huolehtimiseen, jotta luonnon monimuotoisuus ja sen myötä luonnon tarjoamat ekosysteemipalvelutkin säilyisivät.  Payments for Environmental Services (PES) -ohjelmat on kehitetty juuri tätä tarvetta varten. PES-ohjelmien kautta ekosysteemipalveluiden tuottamisesta voi saada rahallista korvausta. Niiden ajatuksena on siis luoda mekanismeja, joilla kannustettaisiin tuottamaan sekä turvaamaan ekosysteemipalveluita ja lisäämään niistä saatavaa hyötyä. Dasguptan artikkelissa on nostettu esiin hypoteettisena esimerkkinä tilanne, jossa suurena hiilinieluna tunnetun Amazonin sademetsän hakkaaminen tulisi välttämättömäksi Brasilian taloudelliselle kehitykselle. Pitäisikö muun maailman maksaa Brasilialle vuosimaksua, jotta se suojelisi sademetsää ja samanaikaisesti saisi pidettyä taloutensa pyörät pyörimässä? Ekosysteemipalveluihin liittyy siis ristiriita erilaisten intressien ja arvojen välillä. Toisessa vaakakupissa painaa yksityisen maanomistajan tai valtion omaisuuden suoja ja oikeus hyödyntää omistamaansa aluetta omiin tarkoituksiinsa, mutta toisessa vaakakupissa on taas muun muassa ilmastonmuutoksen hillitseminen ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen. Suomessakin on käyty keskustelua perustuslain 15 §:n takaama omaisuuden suojasta suhteessa yksityisten metsänomistajien hakkuumahdollisuuksien rajoittamiseen luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalveluiden suojelemiseksi.

Usein ympäristöt, jotka tuottavat jonkinlaisia ekosysteemipalveluita, sijaitsevat yksityisten omistamilla alueilla. Esimerkiksi Suomen metsäpinta-alasta yksityishenkilöt omistavat noin 60 %, joten ei ole yhdentekevää, miten vaikkapa juuri metsänomistajat metsäänsä hoitavat. Kun metsä suojellaan, tarkoittaa se metsänomistajan näkökulmasta tavallisesti tuoton kuihtumista, sillä puustoa ei voi hakata ja myydä. Suomessa suojelun ja taloudellisen hyötymisen välistä ristiriitaa on pyritty ratkomaan METSO-ohjelmalla. METSO-ohjelmassa voi suojella metsää pysyvästi, määräaikaisesti tai osallistua luonnonhoitohankkeeseen. METSO-ohjelma mahdollistaa korvauksen maksamisen metsänomistajalle suojelua vastaan, jolloin samanaikaisesti luonnon monimuotoisuus ja metsänomistajan taloudellinen hyöty säilyvät. Vastaavasti myös ohjelman mukaisiin metsänhoidollisiin toimenpiteisiin on haettavissa Kemera-tuki. 

Aivan omanlainen ympäristönsä PES-ohjelmien toteuttamiseen on matalien tulotasojen kehittyvät maat. Voitaisiinko PES-ohjelmien avulla sekä suojella luonnon monimuotoisuutta että kehittää taloudellista hyvinvointia? Esimerkiksi Zimbabwessa toimii Campfire Association Zimbabwe -niminen hanke, jolla on tarkoitus samanaikaisesti tuottaa taloudellista hyötyä kyläyhteisölle ja toisaalta kannustaa paikallisia suojelemaan luontoa. Paikalliset ovat saaneet ohjelman myötä oikeuden hyödyntää valtion maita safariturismiin kestävällä tavalla. Käytännössä siis esimerkiksi villieläinten metsästäminen on tietyissä rajoissa sallittua, jolloin salametsästys on vähentynyt. Ohjelman avulla saatujen tuottojen avulla on rahoitettu myös informaatiokampanjoita luonnon monimuotoisuuden suojelusta.

Markkinoiden luominen ja ekosysteemipalveluista maksaminen ovat siis yksi keino ekosysteemipalveluiden säilyttämiseen tulevillekin sukupolville. Tärkeää on kuitenkin myös informaation jakaminen. Johtuen monien ekosysteemipalveluiden ilmaisuudesta (kuten metsien virkistyskäyttö), luonnon tarjoamat hyödyt monesti aliarvioidaan. Ilmaisia ekosysteemipalveluita saatetaan myös käyttää kestämättömästi. Ongelmallisia ovat myös vaikeasti havaittavien ekosysteemipalveluiden arvostaminen (esimerkiksi ympäristöä puhdistavat ekosysteemipalvelut). Tällöin tietoisuus käytetyn ekosysteemipalvelun tärkeydestä nousee erityiseen arvoon.

Lähteet:

https://www.campfirezimbabwe.org, luettu 24.3.2022.

https://www.metsonpolku.fi/fi-FI/Metsanomistajalle, luettu 29.3.2022.

https://www.mhy.fi/metsatietoa, luettu 30.3.2022.

Maa- ja metsätalousministeriö https://mmm.fi/metsat/metsien-ekosysteemipalvelut, luettu 1.4.2022.

Pellervon Taloustutkimus työpapereita 154: Kniivilä, Matleena – Saastamoinen, Olli: Markkinat ekosysteemipalveluiden ohjaus- ja edistämiskeinona, 2013.

Emilia Tuomiluoma

Ydinenergia ja sen tuotanto ovat mielipiteitä jakavia kysymyksiä, jotka pohdituttavat monia. Haitat ja hyödyt ovat tapetilla aika ajoin, ja usein ydinvoima näyttäytyy tasapainotteluna taloudellisten hyötyjen, tehokkuuden ja ekologisuuden välillä. Ydinenergiaa tuotetaan ydinvoimaloissa, joissa yksinkertaistetusti ydinreaktorissa tapahtuvalla reaktiolla tuotetaan energiaa, joka muunnetaan generaattorilla hyödynnettävissä olevaksi sähköksi. Suomessa on tällä hetkellä neljä toiminnassa olevaa reaktoria: kaksi Loviisassa ja kaksi Olkiluodossa, tosin viidennen on määrä aloittaa kaupallinen tuotanto seuraavana kesänä ja se on juuri koekäytössä. Myös Pyhäjoelle ollaan paraikaa rakentamassa huomattavilta osin venäläisrahoitteista ja Venäjän ydinvoima- ja -aseyhtiö Rosatomin toimittamaa Hanhikivi 1 -reaktoria, mutta sen tulevaisuus on Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen johdosta melkoisen epävarma. Edellä mainituilla toiminnassa olevilla reaktoreilla tuotetaan yli neljännes Suomen sähköntuotannosta ja kun mukaan lisätään myös ulkomailta Suomeen tuotu ydinenergia, nousee määrä jo noin kolmannekseen (vuoden 2019 lukuja).

Miten ydinenergian tuotantoa säännellään? Suomessa korkeimmalla sääntelyhierarkiassa on alun perin vuonna 1988 voimaantullut ydinenergialaki, jonka yhdeksi lähtökohdaksi on otettu, että ydinenergian käytön tulee olla yhteiskunnan kokonaisedun mukaista ja turvallista, eikä siitä saa aiheutua vahinkoa ihmisten ja omaisuuden lisäksi ympäristölle (1 §). Lain lisäksi ydinenergian käyttöä, tuotantoa ja loppusijoittamista säätelee ydinenergia-asetus. Ydinenergialain nojalla on annettu yleisiä turvallisuusmääräyksiä (ydinturvallisuusohjeet), joiden noudattamista STUK eli Säteilyturvakeskus valvoo. Vuoden 2020 loppupuolella STUK ilmoitti aloittavansa näiden uudistamisen. Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä julkaisi elokuussa 2020 arvion, jonka mukaan ydinenergiasäännöstön kokonaisuudistus olisi tarpeen, koska ydinenergian käytön toimintaympäristö on muuttunut monin tavoin lain voimaantulon jälkeen. Ydinenergialain ja ydinturvallisuusohjeiden vahvan kytkeytymisen vuoksi niitä olisi hyvä uudistaa samanaikaisesti. Globaalisti ydinenergiaa säännellään poikkeuksellisen tarkasti sen väärinkäytön mahdollisuuksien ja jo aiemmin koettujen turvallisuusuhkien vuoksi. 

Entä onko ydinenergia kestävää? Ydinenergia ei ole varsinaisesti uusiutuvaa energiaa, vaan se lasketaan uusiutumattomaksi siitä syntyvien jätteiden hitaan hajoamisen vuoksi. Kyse ei kuitenkaan ole fossiilisesta energianlähteestä, vaikka nämä ovatkin näiltä osin usein samassa kategoriassa ydinvoiman kanssa. Ydinvoimalla tuotettu energia on itsessään suhteellisen vähäpäästöinen energianlähde ja sen etuna on sen hiilidioksidittomuus. Ydinenergian ekologisuus ei kuitenkaan ole ongelmatonta, vaan ydinenergian tuottamiseen liittyy epäsuoria ympäristöhaittoja. Nykymuotoisissa ydinvoimaloissa on hyvin tehokkaasti estetty radioaktiivisuuden leviäminen ympäristöön ja vesistöihin. Päästöjä kuitenkin tuottaa ensinnäkin ydinreaktion aikaansaamiseksi käytetyn uraanin louhinta ja toiseksi ydinvoimasta syntyvän jätteen loppusijoittaminen tai uudelleenkierrätys. 

Reaktoreissa hyödynnetään polttoaineena yleisimmin uraania. Uraanikaivosten toimintaan liittyy riskejä paikallisen ekosysteemin suhteen erityisesti pöllyämisen, paikallisen radioaktiivisen jätteen ja veden sekä louhitun luonnonuraanin rikastamiseen käytettyjen haitallisten kemikaalien vuoksi. Uraanikaivoksia koskevat kaivos- ja ympäristölakien lisäksi ydinenergiaa ja ydinaineita koskevat lait, määräykset ja suositukset, jotka asettavat niille erityisiä lisävaatimuksia. Luonnonuraanista vain noin 0,7 % on valmiiksi ydinvoiman polttoaineeksi soveltuvaa, jonka vuoksi sitä rikastetaan melko suurissa määrin. Ydinreaktorissa käytetään uraanipolttoainetta, joka on puristettu pieniksi pelleteiksi. Pelletit on pakattu polttoainesauvoihin, jotka ovat ohuita ja tiiviitä metalliputkia. Tuore polttoaine ei ole merkityksellisen radioaktiivista ja sitä voidaan esimerkiksi käsitellä lyhyitä aikoja paljain käsin.

Reaktorissa käytetty uraani taas on erittäin radioaktiivista, ja tämän vaarallisen radioaktiivisuustason häviämisessä kuluu tuhansia vuosia. Kun näiden polttoainesauvojen teho on loppu, tulee syntynyt ydinjäte joko uudelleenkäyttää tai loppusijoittaa. Suomessa on toistaiseksi päädytty loppusijoittamaan ydinjäte, sillä se on huomattavasti taloudellisempaa ja Suomessa on vakaa geologinen kallioperä, joka mahdollistaa turvallisen loppusijoittamisen. Suomessa ollaan itse asiassa tämän suhteen edelläkävijöitä, sillä Olkiluodon yhteydessä sijaitsee maailmankuulu Onkalo-loppusijoitushanke, jonka odotetaan olevan käyttövalmis vuonna 2025. Ydinvoimaan liittyviä rakennushankkeita valvotaan globaalilla ja paikallisella tasolla tarkasti, ja niitä varten vaaditaan valtioneuvoston myöntämä rakennuslupa. Onkalo on maailman ensimmäinen loppusijoitusluolasto, joka on saanut rakennusluvan (2015). 

Vuoden 2021 Dasgupta Review:n mukaan energiantuotanto on ilmastonmuutoksen suurin yksittäinen myötävaikuttaja. Sen mukaan nykyisenlainen energiantuotannon rakenne johtaa biodiversiteettikatoon. Luonnonvarat tulee pitää suhteellisen vakaina sen sijaan, että niitä vain hillittömästi käytetään. Voitaisiinko tähän ongelmaan puuttua ydinenergian avulla? IPCC:n mukaan ydinvoiman koko elinkaaren kasvihuonekaasujen päästöt ovat noin 12 grammaa, kun tuulivoiman on 11 grammaa ja vastaavasti saastuttavimman energialähteen, hiilivoiman, 820 grammaa. Kiinnostava kysymys on myös, voitaisiinko tulevaisuudessa hyödyntää nykyään ydinvoimaloissa käytetyn fuusioreaktion lisäksi tai sijasta fissioreaktiota, joka ei käytännössä tuota juurikaan ydinjätettä eikä vaadi uraanin louhintaa.

On selvää, ettei ydinenergian tuotanto ole ongelmatonta esimerkiksi yllä mainitsemieni syiden vuoksi, mutta ottaen huomioon maapallon populaation kasvava energiantarve, voisi ydinenergia helpottaa ilmastonmuutosta vastaan taistelemista ja toimia vihreän siirtymän välineenä. Uusiutuvat energianlähteet voivat olla paikallisesti haastavia ja siirtymä niihin taloudellisesti hyvin hankalaa. Esimerkkinä voitaneen käyttää Saksaa, jossa oli jo vuosien ajan pyöritelty päätöstä ydinvoimaloiden kieltämisestä, kun sitten vuonna 2011 tapahtui Fukushiman tuhoisa ja ennakoimaton onnettomuus. Tämä antoi viimeisen varmistuksen poliittiselle päätökselle siitä, että vuoteen 2022 mennessä Saksan silloiset 17 käytössä olevaa reaktoria on ajettava alas. Näiden reaktorien tuottamalla ydinvoimalla tuotettiin 40 prosenttia Saksan energiantarpeesta. Saksan tavoite vihreästä siirtymästä ei ainakaan vielä ole toteutunut: sen sijaan ollaan tilanteessa, jossa uusiutuvien energianlähteiden tuotantoa ei ole saatu lisättyä muuten, kuin vain alasajetun ydinvoiman korvaamiseen hiilivoiman sijasta. Suomessakin asenneilmasto ydinvoiman ympärillä on kokenut muutoksen tuulia, josta konkreettinen todiste on vihreiden linjamuutos aiemmin jyrkähköstä ydinvoiman vastustamisesta. Jäänee nähtäväksi, onko ydinvoima kestävän tulevaisuuden ratkaisu.

Lähteet: 

Säteilyturvakeskus https://www.stuk.fi/, luettu 28.3.2022.

Geologian tutkimuskeskus https://www.gtk.fi/, luettu 28.3.2022.

Ydinenergialaki https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1987/19870990.

Ydinenergia-asetus https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1988/19880161.

Koutaniemi, Reponen, Salminen, Sandberg & Varjoranta: Ydinenergialainsäädäntö ja -hallinto. 

Dasgupta, P. (2021), The Economics of Biodiversity: The Dasgupta Review. (London: HM Treasury).

Thomas Bruckner: Technology-specific Cost and Performance Parameters Climate Change 2014: Mitigation of Climate Change. Contribution of Working Group III to the Fifth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change 2014.

Germany closes half its remaining nuclear power plants. https://www.dw.com/en/germany-closes-half-its-remaining-nuclear-power-plants/a-60302362, luettu 29.3.2022.

Vihreiden Niinistö myöntää: Vihreiden ydinvoimakritiikki meni yli. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008493578.html, luettu 29.3.2022.

Law & Order tiimi

Ympäri Eurooppaa hallituksiin kohdistuva paine täyttää ilmastotavoitteet on kasvanut, ja viime aikoina sitä ovat olleet lisäämässä etenkin tuomioistuimet. Saksan perustuslakituomioistuin (BVerfG) antoi huhtikuussa 2021 merkittävän ilmastonmuutosta koskevan päätöksen. Samalla se avasi oikeuskäytäntönsä ihmisoikeuksien uudelle tulevaisuuteen suuntautuvalle ulottuvuudelle. Tapauksessa kantajat olivat valittaneet Saksan uudesta ilmastonmuutosta koskevasta laista (myöhemmin tekstissä ”ilmastolaki”). Sen ei katsottu olevan tarpeeksi kunnianhimoinen sen taustalla olevien tavoitteiden toteuttamiseksi. Tuomion mukaan lainsäätäjä on loukannut kantajien perusoikeuksia, koska se ei ole ryhtynyt riittäviin varotoimenpiteisiin vuoden 2030 jälkeistä aikaa varten.

Saksan ilmastolaki (Klimaschutzgesetz) sekä BVerfG:n aikaisempi oikeuskäytäntö

Saksan ilmastolaki säädettiin 12. joulukuuta 2019 ja sen tavoitteena on suojata maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen vaikutuksilta. Tämä suoja saavutettaisiin varmistamalla, että kansalliset sekä eurooppalaiset ilmastotavoitteet saavutetaan. Lain oikeudellisena perustana on Pariisin ilmastosopimuksen mukainen velvoite rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahteen celsiusasteeseen ja mieluiten 1,5 celsiusasteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Lisäksi taustalla oli tavoite pyrkiä kasvihuonekaasujen neutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi laissa säädettiin (tarkemmin 3 §:n 1 momentissa ja 4 §:n 1 momentin 3. virkkeessä), että kasvihuonekaasuja on vähennettävä vuoteen 2030 mennessä vähintään 55 prosenttia vuoden 1990 tasoon verrattuna. Lisäksi laissa täsmennetään eri alojen vuotuiset päästömäärät. Esimerkiksi maataloudessa hiilidioksidipäästöjä saa olla 68 tonnia vuonna 2021, 67 tonnia vuonna 2022 ja niin edelleen, kunnes päästöt ovat 58 tonnia vuonna 2030. Vuoden 2030 jälkeistä aikaa varten laissa säädetään kuitenkin vain, että vuonna 2025 hallitus vahvistaa vuosittain laskevat päästötasot lakisääteisellä asetuksella vuoden 2030 jälkeiselle ajanjaksolle.

Tapauksessa kantajat muun muassa väittivät, että valtio on laiminlyönyt velvollisuutensa suojella heidän perustuslain mukaisia oikeuksia elämään ja omaisuuteen. Kantajat argumentoivat että Saksan ilmastolaissa asetetut vähennystavoitteet eivät ole riittäviä, jotta voitaisiin pysyä jäljellä olevassa hiilidioksidibudjetissa, joka korreloi 1,5 celsiusasteen lämpötilarajan kanssa.

Saksassa ei ole nähty vastaavanlaisia ilmastonmuutosta koskevia tapauksia aiemmin eikä Saksasta ole annettu kansainvälisesti merkittäviä tuomioita. Tämä on johtunut pääasiassa BVerfG:n hyvin tiukasta oikeuskäytännöstä koskien valtion negatiivisia ja positiivisia velvoitteita suhteessa ihmisoikeuksien toteutumiseen. Negatiivisella oikeudella tarkoitetaan oikeutta olla joutumatta jonkin toiminnan kohteeksi. Toisin sanoen valtion täytyy varmistaa ettei se riko ihmisoikeuksia. Positiivinen oikeus taas tarkoittaa oikeutta saada aktiivisia tekoja tai etuuksia esimerkiksi ihmisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi.Yleisesti ottaen BVerfG on aina suhtautunut hyvin vastahakoisesti mahdollisuuteen vaatia positiivisia velvoitteita lainsäätäjältä tuomioistuinten välityksellä. Tähän tuli kuitenkin muutos kyseisen tapauksen myötä. BVerfG totesi päätöksessään, että Saksan ilmastolaki ja erityisesti sen 3 §:n 1 momentti ja 4 §:n 1 momentin 3. virke rikkoo perustuslakia etenkin siksi, että ne eivät sisällä riittäviä velvoitteita ja visioita vuoden 2030 jälkeiselle ajalle. Tähän johtopäätökseen BVerfG päätyi lisäämällä ihmisoikeuksien muodostamaan negatiiviseen oikeuteen uuden ajallisen ulottuvuuden.

Tuomion oikeudellinen perustelu

Perusteluissaan BVerfG esittää, että Saksan perustuslaissa esitetyt oikeudet elämään ja omaisuuteen velvoittavat Saksaa suojelemaan kansalaisiaan ilmastonmuutoksen aiheuttamilta riskeiltä. Tämä suojeluvelvollisuus on kolmiportainen ja vaatii: (1) kansainvälistä yhteistyötä, koska pelkillä kansallisilla toimenpiteillä ei voida pysäyttää ilmastonmuutosta, (2) kansallisia ilmastonmuuutoksen hillitsemistoimia, joihin kuuluvat kaikki toimenpiteet, joilla vähennetään Saksan hiilidioksidipäästöjä kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti, (3) kansallisia sopeutumistoimia Saksassa, kuten laajoja viheralueita kaupungeissa, joilla torjutaan ilmaston lämpenemistä. BVerfG päätyi siihen, että Saksan hallitus ei ole rikkonut näitä velvoitteita. BVerfG:n mukaan Saksan ilmastolakiin sisältyvät varotoimenpiteet eivät ole ilmeisen sopimattomia, koska lailla pyritään ilmastoneutraaliuteen ja siinä määritetään tarkasti päästöjen määrät, jotka sallitaan vuoteen 2030 asti. BVerfG ei myöskään pidä lainsäätäjän asettamaa kehystä täysin riittämättömänä tavoitteiden saavuttamiseksi. Sen mukaan täysin riittämätön lähestymistapa olisi antaa ilmastonmuutoksen yksinkertaisesti kulkea omaa rataansa ja toteuttaa ainoastaan sopeutumistoimia. Lisäksi BVerfG huomauttaa, että ei ole täysin ilmeistä, että uudella lailla olisi rikottu perustuslain mukaisia oikeuksia elämään ja terveyteen sekä omaisuuteen.

BVerfG ei siis suoranaisesti poikkea aiemmasta oikeuskäytännöstään, jossa se on tulkinnut ihmisoikeuksien toteutumista lähinnä negatiivisten oikeuksien valossa. Sen sijaan BVerfG perustelee päätöstään lisäämällä ihmisoikeuksien negatiiviisiin oikeuksiin ajallisen ulottuvuuden. Sen mukaan kaikki yksityisen, ammatillisen ja taloudellisen toiminnan muodot, jotka aiheuttavat hiilidioksidipäästöjä ilmakehään, ovat perustuslain suojaamia. Niitä suojellaan yleisen toimintavapauden kautta, joka on vahvistettu perustuslain 2 artiklan 1 kohdassa ns. vapauden perusoikeutena. Ilmastolailla lainsäätäjä on BVerfG:n mukaan loukannut tätä oikeutta, koska siinä sallitaan tietty määrä hiilidioksidipäästöjä vuoteen 2030 asti. Tällä on ”ennakkoon puuttumisen kaltainen vaikutus” (eingriffsähnliche Vorwirkung) kantelijoiden vapauteen, sillä se merkitsee, että tulevaisuudessa on olemassa vaara siitä, että perustuslain suojaamaa toimintavapautta loukataan.

Toisin sanoen BVerfG väittää, että pysyäkseen Saksan kansallisessa hiilidioksidibudjetissa vuodesta 2030 eteenpäin lainsäätäjän olisi kiellettävä lähes kaikki hiilidioksidipäästöjä aiheuttavat toiminnot, koska ilmastolaissa sallituilla päästömäärillä kansallinen budjetti saattaisi olla lähes loppuun käytetty vuonna 2030. Päätöksessään BVerfG siis suojelee Saksassa asuvia ihmisiä lainsäätäjän tulevilta rajuilta toimenpiteiltä. Jos päästövähennyksiä lykätään vuoteen 2030, ilmastonsuojelun kustannukset kasvavat tuleville sukupolville, samoin kuin riski siitä, että päästövähennykset ovat mahdollisia vain vakavien vapaudenmenetysten hinnalla. Päätös siis velvoittaa lainsäätäjää toimimaan nyt sen sijaan että se siirtäisi ilmastotoimenpiteitä tulevaisuuteen.

Yhteenveto

Saksassa lainsäätäjän on siis otettava huomioon myös tulevaisuuden näkökulma ja tehtävä sen perusteella oikeudenmukainen päätös nyt käytettävissä olevista hiilibudjeteista. Tuomion perusteluista tekee mielenkiintoisen se, että BVerfG ei sinänsä katsonut valtion toimien olevan riittämättömiä vaan niistä teki perustuslainvastaisen se, että ne olivat epäreiluja suhteessa tuleviin sukupolviin. Valtion ei katsottu loukanneen kantajien oikeutta elämään tai omaisuuteen, mutta sen nykyisten toimien katsottiin johtavan siihen, että ihmisoikeutta vapauteen ja esimerkiksi toimeentuloon loukattaisiin tulevaisuudessa. Käytännössä valtion velvollisuus suojella nuoren sukupolven vapautta tulevaisuudessa johtaa siihen, että sen on tehtävä enemmän ilmaston suojelemiseksi nykyhetkessä.

Vastaavia tapauksia on vireillä muuallakin Euroopassa; esimerkiksi Portugalissa nuoret ovat valittaneet EIT:hen 33 maan hallituksesta. Myös Suomessa ilmastotavoitteet tiukentuvat ja lainsäädäntöä tulee lisää, kuten nyt vireillä oleva muutos ilmastolakiin osoittaa. On siis mahdollista, että tulevaisuudessa Suomessakin nähdään vastaavanlaisia ilmasto-oikeudenkäyntejä.

Lähteet

The Climate Protection Order of the Federal Constitutional Court of Germany and the North-South Divide | German Law Journal | Cambridge Core

Erfolgreiche Klimaklagen – Deutsches Klimagesetz in Teilen verfassungswidrig | deutschlandfunk.de.

Constitutional Complaint | Germanwatch eV.

Jos hallitukset eivät ryhdy ilmastotoimiin, niitä uhkaa kohta oikeustupa – Huipputuomari: “Päättäjien pitää kantaa vastuu lupauksistaan”, yle.fi.

Of Carbon Budgets, Factual Uncertainties, and Intergenerational Equity–The German Constitutional Court’s Climate Decision | German Law Journal | Cambridge Core.

Neubauer et al. versus Germany: Planetary Climate Litigation for the Anthropocene? | German Law Journal | Cambridge Core.

Law & Order tiimi

Tapauksen peruspiirteet ja oikeudelliset perusteet

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT) saapui syksyllä 2020 tuomioistuimen ensimmäinen ilmastovalitus 33 valtiota vastaan, joista myös Suomi on yksi. Valituksen taustalla on ilmastonmuutoksen vaikutusten lisääntynyt uhka muun muassa valittajien hengelle ja terveydelle, sillä Portugalissa on koettu kuivuuden aiheuttaneita maastopaloja. Valituksen ovat jättäneet Strasbourgin tuomioistuimeen neljä portugalilaista lasta ja kaksi portugalilaista nuorta – juuri nämä tulevat sukupolvet, joiden ääntä ilmastovalituksessa lapset ja nuoret kantavat, ovat ilmastonmuutoksen aiheuttamien ihmisoikeusloukkausten uhreja. Nuoret ja lapset tulevat kohtaamaan ilmastokriisin pahimmat vaikutukset, sillä he elävät pisimpään.

Portugalilaislapset ja -nuoret valittivat siitä, että näiden 33 valtion riittämättömät ilmastotoimet uhkaavat heidän ihmisoikeuksiensa toteutumista. Valittajien mukaan heidän Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (EIS) turvattuja oikeuksia, kuten EIS 2 artiklan mukaista oikeutta elämään ja EIS 8 artiklassa turvattua oikeutta nauttia perhe- ja yksityiselämän suojaa on loukattu. Hakijat vetoavat muun muassa ilmastonmuutoksen kuormittavan heidän henkistä ja fyysistä hyvinvointiaan. Lisäksi hakijat toteavat, että edellä mainittuja artikloja tulee tulkita yhdessä EIS 14 artiklan eli syrjinnän kiellon turvaavan artiklan kanssa. Hakijat kokevat kyseessä olevan ikään perustuvaa syrjintää, sillä he tulevat kokemaan laiminlyötyjen ilmastotoimien vaikutukset koko elämänsä ajan. 

Valituksessa hakijat esittävät, että valtiot eivät noudata edellä mainituista artikloista muodostuvia positiivisia toimintavelvoitteitaan Pariisin ilmastosopimuksen sitoumusten valossa. Valtion positiiviset toimintavelvoitteet tarkoittavat sitä, että valtiolle voi muodostua velvollisuus toimia aktiivisesti perus- ja ihmisoikeuksien edistämiseksi ja turvaamiseksi. Kun tulkitaan valtioiden toimia ihmisoikeuksien turvaamiseksi Pariisin ilmastosopimuksen sitoumusten valossa, voidaan havaita etteivät valtioiden toimet ole olleet riittävän aktiivisia. Tällä tahdilla ei tulla tavoittamaan tavoitetta ilmaston lämpenemisen rajaamisesta 1,5 asteeseen. Ilmastonmuutos on jo pahentanut Portugalissa laajoja metsäpaloja, jotka asettavat muun muassa lasten ja nuorten henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin sekä terveyden vaaraan.

Tapausanalyysi muiden oikeustapausten valossa

Poikkeuksellisen Portugali-valituksesta tekee se, että aiheena on ensimmäistä kertaa EIT:ssä ilmastonmuutos ja myös se, että valtioita on haastettu myös suuri joukko. Ilmastovalitus kuitenkin rakentuu hyvin samanlaiselle oikeudelliselle asetelmalle kuin ilmasto-oikeudenkäyntien esikuvana pidetty Urgenda-tapaus, jossa EIS:n jäsenvaltion korkein oikeus totesi vuonna 2019, että ilmastonmuutos uhkaa EIS:ssa turvattuja oikeuksia, kuten juuri oikeutta elämään. Urgenda-tapauksessa Hollannin korkein oikeus tulkitsi EIS:n 2 ja 8 artiklan velvoittavan leikkaamaan kasvihuonekaasujen päästöjä neljänneksellä. 

Niin kuin on Portugali-tapauksessa, myös Neubauer et al. -tapauksessa keskeisiä olivat Pariisin sopimuksen mukaiset kansainväliset velvoitteet sekä tulevien sukupolvien oikeudet. Saksan perustuslakituomioistuimen Neubauer-ratkaisussa todettiin paitsi, että lainsäätäjän on pantava täytäntöön päästöjen vähentämispolitiikka, joka pystyy saavuttamaan Pariisin tavoitteet, myös että vastuu tällaisten vähennysten tekemisestä on jaettava oikeudenmukaisesti nykyisten ja tulevien sukupolvien välillä. Ylisukupolvinen oikeudenmukaisuus onkin jatkuvasti merkityksellisemmässä asemassa niin kansainvälisessä kuin myös kansallisissa ilmastokeskusteluissa. Nimenomaan päästövähennysten oikeudenmukainen jaksottaminen eri vuosikymmenille on keskeinen keino toteuttaa sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta, mikä käy myös ilmi Neubauer et al-ratkaisusta. Vaikka Neubauer-ratkaisussa Saksan valtion ei katsottu loukanneen kantajien oikeutta elämään tai omaisuuteen, sen nykyisten toimien katsottiin kuitenkin johtavan tulevaisuudessa ihmisoikeusloukkauksiin.

Tapauksen kulku ja oikeudellinen merkitys

Portugalilaiset lapset ja nuoret tarjoavat nyt EIT:lle mahdollisuuden ottaa EIS:n tulkinta ilmasto-oikeudenkäynneissä omiin käsiinsä. Lisäksi valitus antaa EIT:lle mahdollisuuden arvioida suoraan sitä, seuraako EIS:sta jonkilaisia suoria velvoitteita kasvihuonepäästövähennyksiin. Valituksen käsittely on vielä kesken EIT:ssä, joten nähtäväksi jää, miten EIT tulee tapausta tulkitsemaan.  Kuitenkin jo se, ottaako EIT tapauksen ylipäänsä käsiteltäväkseen, toimii suunnannäyttäjänä sille, millaiset ilmastovalitukset pärjäävät EIT:ssä. Mikäli EIT päättää ottaa tapauksen käsiteltäväkseen, tulee keskeisenä haasteena olemaan yksittäisen valtion ilmastovastuun määrittäminen tilanteessa, jossa valtioita on haastettu useita samoilla perusteilla. Mikä on yhden valtion osuus ilmastokriisin hillitsemisen globaalista taakasta? Myös tähän kysymykseen tullaan saamaan EIT:n näkökanta, mikäli tuomio tapauksessa tullaan antamaan. EIT on määrännyt haastettujen 33 valtion maan hallitukset vastaamaan nuorten nostamaan kanteeseen. EIT antoi myös syksyllä 2020 tälle ilmastovalitukselle prioriteettiaseman ja nopeutti tapauksen käsittelyä. Tällä EIT halunnee viestiä sitä, että ilmastokriisin torjuminen edellyttää valtioilta nopeita toimia. 

Helmikuussa 2021 tuomioistuin hylkäsi vastaajamaiden hakemuksen nopeutetun käsittelyn peruuttamisesta sekä hakemuksen käsittelyn rajaamisesta vain valituksen tutkittavaksi ottamiseen. Toukokuussa 2021 Euroopan komissio teki asiassa väliintulon ja esitti kirjalliset huomautuksensa EIT:lle. Komissio toteaa ympäristön pilaantumisen ja ilmastonmuutoksen huomattavan vaikutuksen ihmisoikeuksiin ja katsoo, että kansainvälisillä ympäristöoikeuksia ja lasten oikeuksia koskevilla instrumenteilla olisi oltava merkittävä rooli määritettäessä valtioiden velvoitetta ehkäistä ympäristöhaittojen aiheuttamia ihmisoikeusloukkauksia. Komissio toteaa myös, että yhä useammat ilmastonmuutokseen liittyvät ilmastovalitukset tarjoavat EIT:lle ainutlaatuisen mahdollisuuden jatkaa oikeudellista tietä kohti Pariisin sopimuksen täydellisempää täytäntöönpanoa ja tarjota todellista suojelua ilmastokriisistä kärsiville yksilöille. 

Portugalilaisten lasten ja nuorten ilmastovalitus on merkityksellinen erityisesti ilmastonmuutoksen ja ihmisoikeuksien välisen suhteen määrittelyssä. Ilmastovalituksen merkitystä lisää myös se, että EIT voi ratkaisullaan tuoda paremmin valtioiden todellisuuteen sen, että kaikki valtiot jakavat vastuun ilmastonmuutoksesta ja että erityisesti kehittyneiden valtioiden päästöillä on vahingollisia vaikutuksia muiden lasten elämään myös valtion rajojen ulkopuolella. Näin ollen tapaus on keskeinen erityisesti lasten oikeuksien ja ilmastokriisin rajojen määrittelyssä sekä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kannalta, ja merkitystä lisää myös se, että Portugali-tapaus nostaa merkittävästi lasten ja nuorten ääntä kuuluviin ilmastopäätöksenteossa. Nähtäväksi kuitenkin jää, mihin suuntaan EIT tulee tapausta tulkitsemaan ja mikä tulee olemaan lopputulos tapauksessa.

Lähteet

Duarte Agostinho and Others v. Portugal and 32 Other States, Climate case chart, 2020.

Neubauer et al. v. Germany, Climate case chart, 2020.

Urgenda Foundation v. State of Netherlands, Climate case chart, 2015.

Bashmakov, Samuel: Wanted: Valtiot vastuuseen riittämättömistä ilmastotoimista – Portugalilaisnuoret valittivat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, Ihmisoikeusliitto, 2021.

Rautiainen, Pauli: Portugalilaiset lapset ja nuoret haastoivat Suomen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ilmastonmuutoksen vastaisten toimien laiminlyönneistä, Perustuslakiblogi, 2020.

Commissioner’s for Human Rights written observations to the European Court of Human Rights, Council of Europe, 2021.

Bridget, Lewis: Children’s Human Rights-based Climate Litigation at the Frontiers of Environmental and Chilren’s Rights, Taylor & Francis Online, 2021.

Vihervuori, Pekka: Uuden ilmastolain muutoksenhakusääntely, Ympäristöministeriön julkaisuja, 2022.

Linda Tuhkunen

Kestävä kehitys ja ilmastoasioiden hallinta on globaali, koko ihmiskuntaa läpileikkaavasti koskettava asia. Pariisin ilmastosopimuksen mukaan kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä ja hiilinieluja lisättävä maailmalla, jotta sopimuksen tavoitteet olisi mahdollista saavuttaa. Päästöjen vähentämistoimenpiteet voivat johtua ylikansallisista tai kansallisista viitekehyksistä, mutta voivat olla myös toimijoiden vapaasti valittavissa. Ilmastonmuutoksen torjumisen tueksi toimijat voivat muiden toimenpiteiden ohella kompensoida päästöjään. Yleisesti kompensoinnilla tarkoitetaan tiettyyn päästömäärään liittyvän ilmastohaitan kumoamista siten, että omia kasvihuonekaasupäästöjä vastaava määrä päästöjä vähennetään tai hiilidioksidia ilmakehästä sidotaan toisaalla. Tällä tavoin päästöjä aiheuttava toiminta muunnetaan hiilineutraaliksi.

Mitä globaaleilla vapaaehtoisilla päästökompensaatiomarkkinoilla tarkoitetaan?

Vapaaehtoinen päästökompensaatio eroaa muusta kompensaatiosta siten, että julkinen tai yksityinen toimija kompensoi päästöjään, vaikka sillä ei ole velvollisuutta vähentää niitä. Käytännössä kuka tahansa voi ostaa vapaaehtoisia päästökompensaatiopalveluita. Palveluita hankkivat yritykset, järjestöt, julkisoikeudelliset yhteisöt ja yksityiset kuluttajat, ja eri kompensaatiopalveluiden välillä on mahdollista valita itselleen sopivin vaihtoehto. Palveluita tarjoavat yritykset ja kolmannen sektorin toimijat, ja niitä on käytännössä mahdollista ostaa mistä tahansa maasta.

Globaalit vapaaehtoiset päästökompensaatiomarkkinat juontavat juurensa kansainvälisestä ilmastopolitiikasta. Vuonna 1997 solmitussa Kioton sopimuksessa sovittiin kasvihuonepäästöjen kompensoimisesta tukemalla muualla tehtäviä ilmastotoimia sopimukseen liittyneiden maiden päästövähennystavoitteiden saavuttamisen tueksi. Yritysten vapaaehtoinen päästökompensaatio puolestaan juontaa juurensa 1980-luvun loppupuolelta, jolloin amerikkalainen energiayhtiö AES istutti puita Guatemalaan ja kompensoi siten voimalansa päästöjä. Vapaaehtoiset päästökompensaatiomarkkinat käynnistyivät kunnolla vasta vuosituhannen vaihteessa.

Toistaiseksi vapaaehtoisia päästökompensaatiomarkkinoita koskevaa yhtenäistä sääntelyä ei ole olemassa, vaikka tällaisen sääntelyn voitaisiinkin katsoa olevan sekä palveluntarjoajien että palveluja ostavien toimijoiden intresseissä. Vapaaehtoisten päästökompensaatiomarkkinoiden ongelmana on siten kansainvälisen lainsäädännön ja hallintoratkaisujen puutteiden vuoksi pidetty sitä, että markkinoilta hankittuja kompensaatioita ei ole mahdollista sisällyttää osaksi sitovia tavoitteita.

Monet toimijat ovat kehittäneet omia suosituksia liittyen vapaaehtoisen kompensaation käytäntöihin. Yleisimpänä ja vakiintuneimpana käytäntönä voidaan pitää sellaista vapaaehtoista kompensaatiota, joka perustuu hyvitysyksiköihin eli hyvitysstandardin ylläpitämässä rekisterissä liikkeelle laskettuun yksikköön, joka on käytettävissä kompensointiin. Hyvitysstandardilla puolestaan viitataan kansainväliseen, kansalliseen tai alueelliseen standardiin, joka määrittelee minimikriteerit hillintätuloksille, eli päästövähennyksille ja pitkäaikaiselle hiilensidonnalle. Hyvitysyksiköihin perustuva vapaaehtoinen päästökompensaatio tapahtuu pääsääntöisesti hyvitysyksiköiden mitätöimisellä hyvitysstandardin rekisterissä. Tunnetuimmat vapaaehtoisten päästökompensaatiomarkkinoiden hyvitysstandardit ovat Verified Carbon Standard (Verra) ja Gold Standard.

Maailmanpankin rooli ja tulevaisuuden näkymät

Maailmanpankki (World Bank) on kansainvälinen jälleenrakennus- ja kehityspankki, jonka tavoitteena on köyhyyden vähentäminen ja maailmanlaajuisen kestävän kehityksen edistäminen. Yhtenä sen toiminnan painopisteenä on YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen kehitysmaissa. Lisäksi Maailmanpankilla on useita yhteistyökumppaneita, ja se tuottaa säännöllisesti raportteja liittyen esimerkiksi päästömarkkinoiden hinnoitteluun ja trendeihin. Voisi kuvitella, että Maailmanpankilla olisi isona toimijana mahdollisuus osaltaan vaikuttaa globaaleihin vapaaehtoisiin päästökompensaatiomarkkinoihin. Saattaisiko Maailmanpankilla olla jokin rooli globaalien vapaaehtoisten päästökompensaatiomarkkinoiden tulevaisuuden kehityksessä?

Maailmanpankki on esimerkiksi tutkinut vapaaehtoisen päästökompensaation roolia hiilineutraaliustavoitteen näkökulmasta. Maailmanpankin näkemyksen mukaan on todennäköistä, että globaalit vapaaehtoiset päästökompensaatiomarkkinat tulevat jatkumaan erilaisin standardein ja lähestymistavoin, eikä aidosti yhtenäistä sääntelykehikkoa vapaaehtoiselle päästökompensaatiolle siten olisi vielä näkyvissä. Etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana vapaaehtoinen päästökompensaatio on kasvattanut suosiotaan merkittävästi maailmalla, ja tulevaisuudessa vapaaehtoisten päästökompensaatiomarkkinoiden on arvioitu kasvavan entisestään. Markkinoiden vahvistumisen taustalla on kansainvälinen ilmastopolitiikka, etenkin kansainväliset ilmastokokoukset, ilmastonmuutospaneeli IPCC:n ilmastoraportit sekä kansalaisliikkeet.

Maailmanpankin suosimat hyvitysstandardit vapaaehtoisessa päästökompensaatiossa ovat mm. aiemmin mainitut Verra ja Gold Standard. Maailmanpankki tukee lisäksi sellaisia pilottitoimintoja, joiden tarkoituksena on kehittää vapaaehtoisia päästökompensaatiomarkkinoita. On siis mahdollista kuvitella, että Maailmanpankilla on tietty rooli vapaaehtoisten päästökompensaatiomarkkinoiden tulevaisuuden kehityksessä, oli se sitten esimerkiksi informaation tuottajana tai rahoittajana.

Vapaaehtoinen päästökompensaatiotoiminta on herättänyt jonkin verran keskustelua sen tehokkuudesta neutralisoida päästöjä ja siten edistää päästötavoitteiden ja hiilineutraaliustavoitteen toteuttamista. Kriittinen suhtautuminen liittyy pitkälti järjestelmien monimutkaisuuteen julkisen sääntelyn puuttumisen vuoksi, sekä järjestelmistä paljastuneisiin väärinkäytöksiin ja tehottomuuksiin. Yrityksille vapaaehtoinen päästökompensaatio luo mahdollisuuden kehittää ympäristöystävällistä imagoa. Kompensaatiopalvelujen tarjoajien välillä yrityksen on helppo valita halvin vaihtoehto, joka ei välttämättä ole ympäristön kannalta parhain. Vapaaehtoisten päästökompensaatiomarkkinoiden tulevaisuuden kannalta olisi siten tärkeää, että minimikriteerit päästövähennyksille ja hiilensidonnalle olisivat mahdollisimman selkeät ja yhtenäiset, ja että tavoitteena olisi todellinen ilmastoteko, joka osaltaan edistäisi kestävän kehityksen tavoitteita.

Lähteet

AES. (31.3.2022) Our history.

Belassen, V. ja Leguet, B. (2007) The emergence of voluntary carbon offsetting. Technical Report 11 2007.

Climate Warehouse. (30.3.2022) About Us Overview. 

Finnwatch. (2021) Anekauppaa vai ilmastotekoja? Vapaaehtoisen päästökompensaation kysyntä, tarjonta ja laatu Suomessa. Finnwatch 4/2021.

Hildén, M. ym. (2021) Mahdollisuudet vahvistaa ilmastolakia uusilla keinoilla. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:5.

Laine, A. ym. (2021) Vapaaehtoisten päästökompensaatioiden sääntely. Ympäristöministeriön julkaisuja 2021:26.

Niemistö, J. ym. (2021) Päästökompensaatiot ilmastonmuutoksen hillinnän keinona Suomessa – nyt ja tulevaisuudessa. Selvitys vapaaehtoisen päästökompensaation käytön nykytilanteesta ja odotuksista eri toimijoiden ilmastonmuutoksen hillintätyössä. Ympäristöministeriön julkaisuja 2021:12.

World Bank. (2021) State and Trends of Carbon Pricing 2021. Washington, DC: World Bank 2021.

World Bank. (30.3.2022) Who we are.

World Bank & IFC Corporate Responsibility Program. (31.3.2022) World Bank Group (WBG) Guidelines/Criteria for Selection of Emission Reduction Offsets.