Metsän asukkaat – metsä osana esikoululaisten käsityöprojektia 

Materiaalit ja tarvikkeet:  

Luonnosta löytyvä materiaali, satuja ja tietokirjoja eläimistä, villaa, märkä- ja neulahuovutustarvikkeet 

Tavoitteet (OPS) 

 Projektin tavoitteina oli suunnitella ja toteuttaa oma metsän eläin tai hahmo huovuttamalla ja rakentaa sille koti metsään luonnonmateriaaleista. Lisäksi tavoitteena oli tutustua kirjallisuuden ja satujen avulla eri eläimiin, villaan materiaalina sekä yhteistyö mm isovanhempien kanssa sekä oman sadun tekeminen. 

 

Miten projekti alkoi? 

Lasten innostuneisuus eläimiin siivitti alulle metsän asukkaisiin ja heidän elinympäristöön liittyvän laaja-alaisen käsityöprojektin. Projekti alkoi oman metsän asukkaan valitsemisella ja piirtämisellä. Metsän asukas sai olla oikea eläin tai lapsen oma hahmo. Hahmo piirrettiin paperille ja sille suunniteltiin pesä läheiseen metsään, jonne pesäkoti rakennettiin luonnonmateriaaleista lasten oman suunnitelman mukaisesti. 

 

Projektin aikana luettiin aiheeseen liittyviä tarinoita ja tutustuttiin mm villaan ja sen valmistamiseen monikanavaisesti satujen ja lasten omien kokemusten siivittämänä. Omasta hahmosta tehtiin myös ompelukuva.  

       

 

Hahmot valmistettiin märkähuovuttamalla. Tässä vaiheessa lapsia oli auttamassa runsas joukko isovanhempia. Lopuksi hahmot viimeisteltiin neulahuovuttamalla niihin yksityiskohdat.  

   

 

Jakson päätteeksi hahmot pääsivät lähimetsään niille tehtyihin pesiinsä, jossa ne myös kuvattiinProjektiin liittyi myös lapsen oma satu hahmoista ja pesistä. Kuvat töistä ja saduista laitettiin näytteille päiväkodin eteiseen, josta huoltajatkin pääsivät ihailemaan niitä 

   

   

 

Työpajan ladattava materiaali (jos materiaali ei näy, lataa sivu uudelleen):

Loader Loading...
EAD Logo Taking too long?

Reload Reload document
| Open Open in new tab

Lataa materiaali PDF-tiedostona [1.68 MB]

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *