Mia Korpiola
Tässä blogissa on usein kirjoitettu maaseudulla toimineista maallikkoasioitsijoista ja oikeudellista tietotaitoa omaavista henkilöistä. Kun vastaani tuli Turun hovioikeuden 400-vuotishankkeen yhteydessä persoonallinen turkulainen lahjoittaja ja hyväntekijä Johan Fredrik Heldt (1780–1854), en malttanut olla perehtymättä hänen henkilöhistoriaansa.
Heldt osoittautui kiinnostavaksi maallikkoasioitsijaksi, joka oli luonut Turkuun omalaatuisen, kaupungin eliittiin linkittyneihin (nais)verkostoihinsa nojaavan ”toimintamallin”. Siksi häntä alettiin kuolemansa jälkeen tituleeraamaan nimikkeellä sterbhuskamrerare eli kuolinpesäkamreeri.[1]
Kirjoitan tässä erityisesti Johan Fredrik Heldtin oikeudellisesta toiminnasta lehtiartikkeleissa julkaistun muistitiedon pohjalta. Olen ymmärtänyt, että tutkija Janne Tunturi on kirjoittamassa Heldtistä pienoiselämäkertaa, joka tullaan julkaisemaan loppuvuonna 2021 (ks. Janne Tunturin lyhyt esittely Heldtistä). Se tekee varmastikin tälle värikkäälle persoonalle oikeutta.
Kauppiaseliitin lehtolapsesta persoonalliseksi perijäksi
Johan Fredrik Heldtistä 1800-luvun jälkipuoliskolla kirjoittanut nimimerkki ”Nisse” kaunistelee totuutta tämän syntyperästä esittämällä, että tämä oli menettänyt molemmat vanhempansa pienenä ja oli siksi kahden vanhan tädin (moster) kasvattama.[2] Itse asiassa Heldt syntyi Turussa avioliiton ulkopuolisena lapsena tässä blogissa aiemmin esitellyn kamarineuvos Herman Rosenbergin lailla (ks. Tuomas Jussilan blogiteksti). Myöhemmät sanomalehdet ilmoittavat hänen syntymäpäiväkseen 26. elokuuta 1780, eikä hänen isästään vaikuta olevan tietoa. Hänen äidikseen nimetään kauppiaan tytär Margareta Sofia Mainell.[3]
Toden totta. Johan Fredrik on kuin onkin löydettävissä Turun ruotsinkielisen seurakunnan syntyneiden rekisteristä tuona päivänä syntyneenä ”nainen Margaretha Mainellin” poikana. Hän kastettiin kaksi päivää myöhemmin. Useiden mies- ja naispuolisten kummien joukossa olivat mm. porvari Karl Ikolin ja Anna Katharina Ikolin sekä ilmeisesti Margareta Mainellin serkku neitsyt (jungfru) Gustava Seipell (Zeipell).[4]
Tarina ei kerro, miksi Margareta Sofia Mainell synnytti aviottoman lapsen eikä päätynyt vihille ennen sitä kuten vanhempansa. Lapsen isää ei ollenkaan identifioitu kirkonkirjoissa. Oliko hän tuntematon? Tai jo naimisissa? Oliko kyseessä rikottu avioliittolupaus? Tähän ehkä kaupungin kirkolliset ja maalliset tuomiokirjat antaisivat vastauksen. Joka tapauksessa Margareta Mainell ei koskaan avioitunut. Jos vauva oli täysaikainen, oli se todennäköisesti saanut alkunsa joulun 1779 välipäivinä, joka oli sosiaalisesti aktiivista aikaa.
Pikku ”Figgellä” – kuten Johan Fredrikiä alettiin kutsua – oli kuitenkin onni syntyä kaupungin kauppiaseliittiin. Hänen äitinsä vanhemmat on lehdessä oikein identifioitu kauppias Johan Mainelliksi ja tämän vaimoksi Sofia Katarina Heldtiksi, jolla oli sukujuuria vanhassa turkulaisessa Wittfoothin porvarissuvussa.[5]
Kirkonkirjoista selviää, että Johan Fredrikin äidin vanhemmat olivat 20.6.1751 avioituneet kauppias ja porvari Johan Mainell (Maijnel; Maineld) ja Sofia (Sophia) Heldt.[6] Pariskunta oli selvästikin syyllistynyt ennenaikaiseen vuodeyhteyteen, koska kastettujen luettelo rekisteröi pariskunnan ensimmäisen lapsen, Fredric-nimisen pojan syntymän jo 1.9.1751.[7] Tytär Margareta Sofia näki päivänvalon tammikuussa 1753, kun taas kolmas lapsi, 13-kuukautisena tuhkarokkoon kuollut Johanna Lovisa syntyi maaliskuussa 1755.[8]
Sofia Katarina Heldtin juuret juonsivat osin Saksaan. Isä Johan Reinhard (Reinhold) Heldt (1677–1741), josta Zachris Topelius (1818–1898) kertoo Suomen herttua –teoksessaan, oli ilmeisesti tullut Saksasta Turkuun Suuren Pohjan sodan (1700–1721) jälkeen. Siellä hän oli avioitunut Margareta Katarina Wittfoothin (1697–1744), Turun hovioikeuden entisen asessori Anders Björkegrenin lesken kanssa. Kauppiaat Hans Wittfooth ja Heldt kävivät kauppaa mm. Baltiaan ja Alankomaihin. Heldt perusti Turkuun myös ensimmäisen tupakkatehtaan vuonna 1731. Poika Adolf Reinhold Heldt puolestaan rekisteröityi suolakauppiaaksi.[9]
Mutta palatkaamme pikku Johan Fredrikiin. Hänet kasvatti lopulta luonaan isotäti Hedvig Charlotta Heldt, joka oli vuosikymmeniä aikaisemmin ollut sisarensa Margareta-vauvan kummi.[10] Muodollisen koulutuksen sijaan Johan Fredrik Heldt oppi lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan kotonaan. Hän oli tunnettu erinomaisesta, korkeasta ja metallisesta lauluäänestään, joka kajahteli tuomiokirkon jumalanpalveluksissa. Sen lisäksi hän oppi käsityötaitoja, ompelua, koruompelua, kutomista, neulomista ja nypläämistä. Ompelu- ja vaatturitöitä hän teki kuolemaansa asti.[11]
”Mademoiselle” Heldt teki kasvattipojastaan ainoan perijänsä vuonna 1805 laaditun testamentin nojalla, ja tämä sai kaiken kiinteän ja irtaimen omaisuuden haltuunsa isotädin kuoltua 1813. Johan Fredrik valvoi testamentin ja antoi sen tiedoksi Åbo Allmänna Tidning –lehdessä, jossa hän pyysi mahdollisia tuntemattomia sukulaisia ilmoittautumaan.[12] 27. päivänä toukokuuta 1815 kuoli myös Johan Fredrikin äiti Margareta Sofia Mainell 62-vuotiaana. Hänet haudattiin säädynmukaisesti muutamaa päivää myöhemmin.[13]
Johan Fredrik Heldt monialatoimijana Turun seurapiireissä
Muistitieto antaa ymmärtää, että vaikka Johan Fredrik Heldt peri isotätinsä pienen kaupunkitalon Koulukadulla irtaimistoineen, hänen oli silti hankittava toimeentulonsa, koska irtainta omaisuutta ei arvioitu kovin arvokkaaksi. Tässä vaiheessa kolmekymppinen Heldt valmisti erilaisia irtokauluksia ja kaularöyhelöitä.[14] Hänestä tuli taitava verhosommitelmien ja -drapeerausten tekijä. Hänen tyyli- ja kädentaitoaan käytettiin morsiamen pukijan luottotehtävässä – nykyisin häntä kutsuttaisiin ehkä häästylistiksikin.[15]
Arkkitehtuurin laitoksen opetusdiakokoelma.
Heldt muistettiin erityisesti hautajaisjuhlien asiantuntijana. Hän verhoili ja koristeli mm. ruumisarkkuja.[16] Hänellä oli myös perintönä saadut neljä pyhimyshahmoista hopeoitua kynttiläpöytää, guéridonia, joita hänen Turun eliittiin kuuluvat ystävänsä vuokrasivat häneltä ruumiinvalvojaisiin valaisemaan paraativuoteella makaavaa rakasta vainajaansa.[17]
Näitä töitä Johan Fredrik Heldt kuitenkin toimitti tuttaviensa apuna ja tukena. Herrasmiehenä hän oli avuksi ja seuraksi tutuille leskille, mamselleille ja vanhoille piioille. Hän vieraili näiden luona päivittäin, saattoi näitä kirkkoon ja kirkosta pois sunnuntaisin. Hän tanssi mielellään, johti tanssiaisia ja osallistui konsertteihin, soirée- sekä assemblée-illanviettoihin. Kaikki tämä sosiaalinen kanssakäyminen tuotti vähitellen myös rahanarvoista etua. Esimerkiksi nimimerkki ”Nisse” kuvasi värikkäästi, kuinka kahvipannu laitettiin porisemaan ja tippaleivät sekä klenetit kaivettiin esiin Heldtin tullessa käsitöineen visiitille. Vähitellen nimipäivä- ja joululahjat sekä testamenttilahjoitukset alkoivat kartuttaa Heldtin irtainta omaisuutta.[18]
Kaikki tämä saattaa vaikuttaa laskelmoivalta, ja jotkut pahat kielet pitivät Heldtiä mielistelevänä ja pokkuroivana omaneduntavoittelijana. Heldt vaikuttaa kuitenkin aidosti rakastaneen kaikkea kaunista – koruja, esineitä, tekstiilejä ja maalauksia. Tätä rakasta, avuliasta esteetikkoa ja keräilijää ystävät ilahduttivat ja muistivat eri tavoin.[19] Niinpä kuollessaan Heldtillä oli 82 jalokiveä, 37 sormusta, 70 kultaesinettä joista 11 rannerengasta, valtavat määrät hopeaesineitä ja -astioita, tekstiilejä, posliinia jne. Omaisuuden arvo kuolinhetkellä arvioitiin pitkälti yli 28 000 hopearuplan arvoiseksi.[20]
Heldt teki sankaritekoja Turun palon aikaan. Hän mursi auki Tuomiokirkon vaunuvajan ja otti käyttöönsä kevyimmät köyhäin ruumisvaunut. Siihen hän pakkasi oman kallisarvoisimman irtaimistonsa sekä luonaan hoidettavan vanhan rouvan. Jättäen mummelin vahtimaan omaisuutta vaanivilta ryöstelijöiltä Heldt käänsi vankkurit ympäri ja palasi kaupunkiin, jossa palo eteni uhkaavasti, ”matroonojen” avuksi pelastamaan kärryihinsä näiden omaisuutta. Kaikkialla hänet otettiin taivaan lahjana vastaan.[21]
Turun muuttuessa tuhkaksi paloi myös Heldtin talo. Asuntopulan vaivaamassa tuhoutuneessa kaupungissa hän asui ensin ilmaiseksi pienessä porttikamarissa, ”Heldtin koirankopissa”, Linnankadulla ennen kuin hän sai myöhemmin elinikäisen asumisoikeuden kivitaloon, jonka hienosti sisustetuissa huoneessa pidettiin rouville tupaantuliaiskalaasit.[22] Johan Fredrik Heldt ei koskaan avioitunut, eikä hänellä kuollessaan ollut elossa olevia lähisukulaisia.
Heldtin oikeudellinen tietotaito: (nais)verkostot, oikeudellinen kirjoittaminen ja asioiden hoito
”Nisse” kuvasi, kuinka Heldtin saadessa kokemusta ”liike-elämästä” ompelutyöt saivat jäädä syrjemmälle, koska hän toimitti enenevässä määrin tehtäviä huutokauppa-apulaisena tai valtuutettuna. Hän tarjosi hautauspalveluja, toimi seremoniamestarina hautajaisissa ja toimitti perunkirjoituksia.[23]
Tällä kaikella oli myös rahallista arvoa. Mainitsin jo lahjat ja legaatit. Anekdootti kertoo myös, että kun vuonna 1822 toimitettiin varakkaan leskirouva Maria Christina Roosin perunkirjoitus, vainajan sukulaismies, kauppaneuvos Maexmontan, ilmaisi kantanaan, että Heldtin vaivannäkö ja työ vainajan sekä kuolinpesän hyväksi ylitti arvoltaan merkittävästi sen 150 ruplan, joka tälle oli testamentissa määrätty. Hän ehdottikin, että kukin osakas suorittaisi tälle kyseisen summan. Näin tapahtuikin.[24]
Myöhempi perimätieto[25] kertoo:
”Moni turkulainen olisi ilman Heldtiä ollut huutavassa hädässä, varsinkin naiset. Hän kirjoitti vastustelematta heidän laveammat ja suppeammat asiakirjansa, selvitteli ja suoritteli kuolinpesäin asiat aina perintöriitoihin asti, laati testamentteja ohjaillen samalla oppimattomia, mihin ja miten mikin rahaerä olisi käytettävä, jotta ei niitä turhuuteen uhrattaisi.”
Millaisia asiakirjoja rouvasväki sitten mahtoi tarvita? Siitä antaa lisäviitettä toinenkin kirjoitus[26]:
”[J]os tarvittiin testamentin tekijää, palvelijattaren päästökirjan kirjoittajaa, pientä laskua tai muuta näihin verrattavaa asiakirjaa, silloin oli ’kamreeri’ Heldt elementissään ja mies paikallaan. Testamentit olivat suorastaan hänen erikoisalaansa. Paljon hän niitä teki, ohjasi ja selvitteli.”
Testamentteja tehdessään Johan Fredrik Heldtillä oli valta vaikuttaa, mihin tuleva vainaja jäämistönsä käytti. Heldt alkoikin saada mainetta hyväntekijänä, ja häntä vaikuttaa olleen kiittäminen useiden testamenttien hyväntekeväisyyslegaateista. Esimerkiksi Turun palossa tuhoutuneet tuomiokirkon urut rakennettiin uudestaan, kun Heldt oli saanut lisätä sydäntään lähellä olevan legaatin Carl ja Maria Wahlgrenin testamenttiin. Urkujen vihdoin valmistuessa vuonna 1842 hinnaksi laskettiin 22 996 riikintaaleria.[27] Vuonna 1851 Heldt itsekin teki 170 hopearuplan ja 50 kopeekan suuruisen lahjoituksen urkujen korjauksia ja kunnossapitoa varten.[28]
Oli luonnollista, että testamenttiekspertti Heldt laati oman testamenttinsa muutamaa viikkoa ennen kuolemaansa. Se olikin yksityiskohtainen, 66 kohtaa sisältävä dokumentti, ja kun se painettiin Heldtin ohjeiden mukaan kuoleman jälkeen, mittaa asiakirjalle tuli 39 sivua.[29]
Heldt myös toimitteli pieniä oikeudellisia asioita tuomioistuimissa. Vanhuutensa päivinä hän muutti vanhan bonjour-takkinsa frakiksi, joka kelpaisi Heldtin mukaan käytettäväksi esimerkiksi raastuvanoikeudessa.[30] Raastuvanoikeuden ja maistraatin henkilökuntaa Heldt tuli muistamaan anteliaasti testamentissaankin, mikä kertonee jotain hänen oikeudellisesta aktiviteetistaan.[31]
Rahavarojaan Heldt sijoitti luotonantoon, erityisesti opintolainoihin. Muistitieto kertookin, että Heldt lainasi opiskelijoille ”plootuja ja riikintaalereita” pientä viikoittaista korkoa vastaan.[32] Koska nykyisen kaltaista pankkijärjestelmää ei vielä ollut, oli yksityinen suora rahanlainaus yksityishenkilöltä toiselle yleistä. Kuten aikaisemmassa blogitekstissäni olen todennut, Turun kaltaisessa opiskelijakaupungissa oli rahan pyytäjiä riesaksikin asti. Opiskelija Pehr Stenberg sai suorastaan yrittää hätistellä pikavippien pyytäjiä pois, mutta hänen vanhemmat ystävänsä välittivät hänelle luotonhakijoita ja opettivat Stenbergiä vaatimaan korkoa ja pantteja. Stenberg opetteli velkajuridiikkaa kantapään kautta. Samoin teki luultavasti Johan Fredrik Heldt.
Ennen kuolemaansa ja kuoltuaan Heldtiä tituleerattiin ”sihteeriksi” (sekreterare)[33] ja ”kirjanpitäjäksi” (bokhållare).[34] Tämä johtui varmaankin siitä, että hänelle uskottiin useita tärkeitä luottamustoimia. Hän toimi aktiivisesti esimerkiksi kansanopetuksen hyväksi eri tavoin aina kuolemaansa asti. Hän istui tyttö-, sunnuntai- ja Bell-Lancaster-koulujen johtokunnissa perustaen niihin stipendirahastoja sekä toimi koulujen tilintarkastajana. Hän toimi lisäksi kaupungin vaivaishoidon tilintarkastajana. Vuonna 1826 hänet valittiin Turun neljä vuotta aikaisemmin perustetun säästöpankin isännistöön ja pian johtokuntaankin.[35] Pankin idealistisena ajatuksena oli köyhien säästämisen ja luotonannon helpottaminen.[36]
Johan Fredrik Heldtin sosiaalinen ja filantrooppinen luonteenlaatu näkyivät hänen toiminnassaan hänen elinaikanaan, ja hänen mittavat testamenttilahjoituksensa tulivat olemaan luonnollinen jatke tälle yhteiskuntavastuulle.
Lopuksi
Johan Fredrik Heldt nukkui pois rakkaassa kotikaupungissaan 30. elokuuta 1854.[37] Åbo Tidningar totesi vainajan olleen Suomessa laajalti tunnettu osin ”luonteensa omalaatuisuuden vuoksi ja osin arvokkaan jalokivi-, koru-, koriste-esine- ja vanhan taiteen kokoelmansa vuoksi”. Tätä enemmän kuitenkin ylistettiin miehen avuliaisuutta köyhiä kohtaan sekä sitä apua, jota hän teoin ja neuvoin oli antanut leskille ja orvoille.[38] Kaikkea tätä täydensi hänen testamentaarinen anteliaisuutensa. Kymmenien nimettyjen edunsaajien ja jo mainittujen virkamiesten lisäksi hänen testamentissaan myönnettiin summia tuomiokirkon henkilökunnalle, kaupungin kouluille ja opettajille, koululaisille, sairaalalle, köyhille, leskille ja orpolapsille.[39]
Turku oli vuosisatoja Suomen oikeudellinen keskus, ja se muodosti maan tiheimmän juristikeskittymän ennen kuin Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan hallinto- ja yliopistokaupunki. Turussa toimi suuri joukko maan professionaalien juristien kermaa. Tästä huolimatta Johan Fredrik Heldt todistaa taas oikeaksi erään tämän tutkimushankkeen hypoteeseista, että Turun kaupungissakin toimi moninainen joukko henkilöitä, jolla oli eri tasoista oikeudellista tietotaitoa. Blogissa on jo mainittu vangit, mutta kaupungissa oli toki tarjolla monen muunkinlaista oikeudellista osaamista jokaiselle kukkarolle sopivasti.
Juhla-, muoti- ja sisustusasiantuntija Johan Fredrik Heldt oli enemmän kuin eksentrinen ja hieman naismaisena pidetty Turun kulttuurielämän hahmo, johon nykyisin olisi helppo iskeä useita erilaisia leimoja. Heldt harjoitti laajaa yksityistä ja julkista hyväntekeväisyystoimintaa. Hän tarjosi oikeudellista tietotaitoa ja asioitsijapalvelua suurelta osin naisista koostuvalle ystävä- ja asiakaskunnalle, joka arvosti sitä suuresti.
On kiistatonta, että hänen oikeudellinen työnsä oli hänelle tärkeä tulonlähde. Tästä huolimatta ”kuolinpesäkamreerin” toimintaa on vaikea erottaa hänen sosiaalisista verkostoistaan. Hänen oikeudellinen työnsä oli osa hänen verkostojensa ylläpitoa ja verkostot puolestaan osa hänen työtään tavalla, jota aikalaislähteistä saattaa olla työlästä tai mahdotonta hahmottaa. Tämä blogiteksti tavoittaa siitä toivottavasti kuitenkin pienen häivähdyksen.
[1] Nimim. “Nisse”, “Sterbhuskamreraren”, Illustrerad Nisse-kalender 56 (1893), 56–66; [Nimetön], “Kuolinpesäkamreeri – Turun merkkihenkilöitä 19:nnen wuosisadan alkupuolella”, Turun Sanomat, 7.11.1915, 1.
[2] Nisse”, “Sterbhuskamreraren”, 58.
[3] [Nimetön], “Kuolinpesäkamreeri”, 1; J. Haavisto, ”Lahjoittaja Johan Fredrik Heldt”, Iltalehti, 15.6.1929, 5;
[4] ”Föddes Qwinnan Margaretha Mainells Son Johan Fridric”, Turun ruotsinkielinen seurakunta, syntyneiden ja kastettujen luettelo, 1756–1803 (vierailtu 4.2.2021), http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turun_ruotsalainen/syntyneet_1756-1803_jk1184-1185/189.htm .
[5] Nimim. “Setä”, “Menneiltä päiviltä – Johan Fredrik Heldt”, Viikko-Sanomat, 18.4.1925, 4.
[6] Turun ruotsinkielinen seurakunta, syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden, 1736–1755 (vierailtu 4.2.2021), http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turun_ruotsalainen/syntyneet-vihityt-kuolleet_1736-1755_jk1184/235.htm .
[7] Turun ruotsinkielinen seurakunta, syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden, 1736–1755 (vierailtu 5.2.2021), http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turun_ruotsalainen/syntyneet-vihityt-kuolleet_1736-1755_jk1184/144.htm .
[8] Turun ruotsinkielinen seurakunta, syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden, 1736–1755 (vierailtu 5.2.2021), http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/HisKi-digiarkisto.php?bid=7082&pnum=245 ; http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/HisKi-digiarkisto.php?bid=7082&pnum=267 ; Turun ruotsalainen vihityt-kuolleet 1756–1803 JK1185; http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/HisKi-digiarkisto.php?bid=7086&pnum=8 .
[9] Oscar Nikula, Turun kaupungin historia 1721–1809, 1-2. Turun kaupunki, Turku, 1970, 279, 448–449, 469–471, 627–628.
[10] Turun ruotsinkielinen seurakunta, syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden, 1736–1755 (vierailtu 5.2.2021), http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/HisKi-digiarkisto.php?bid=7082&pnum=245 ;
[11] Nimim. “Nisse”, “Sterbhuskamreraren”, 58–59, 64.
[12] Åbo Allmänna Tidning, 26.6.1813, 5.
[13] ”Handl. Joh. Mainells D:r Margareta Sophia”, Turun ruotsinkielinen seurakunta, vihittyjen ja kuolleiden, 1804-1832 (vierailtu 4.2.2021), http://www.digiarkisto.org/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/turun_ruotsalainen/vihityt-kuolleet_1804-1832_jk1185/45.htm .
[14] Nimim. “Nisse”, “Sterbhuskamreraren”, 58–59.
[15] Nimim. “Nisse”, “Sterbhuskamreraren”, 60; Haavisto, ”Lahjoittaja”, 5.
[16] [Nimetön], “Kuolinpesäkamreeri”, 1; Nimim. “Nisse”, “Sterbhuskamreraren”, 60.
[17] Nimim. “Nisse”, “Sterbhuskamreraren”, 58, 60.
[18] Nimim. “Nisse”, “Sterbhuskamreraren”, 60. Ks. myös Haavisto, ”Lahjoittaja”, 5; Nimim. “Setä”: ”Menneiltä päiviltä”, 4.
[19] Nimim. “Nisse”, “Sterbhuskamreraren”, 60–61.
[20] Sanomia Turusta, 7.11.1854, 1; [Nimetön], “Kuolinpesäkamreeri”, 1.
[21] Nimim. “Nisse”, “Sterbhuskamreraren”, 60; Haavisto, ”Lahjoittaja”, 5; Nimim. “Setä”: ”Menneiltä päiviltä”, 4.
[22] Nimim. “Nisse”, “Sterbhuskamreraren”, 61–63; [Nimetön], “Kuolinpesäkamreeri”, 1.
[23] Nimim. “Nisse”, “Sterbhuskamreraren”, 60.
[24] [Nimetön], “Kuolinpesäkamreeri”, 1.
[25] Haavisto, ”Lahjoittaja”, 5.
[26] Nimim. “Setä”: ”Menneiltä päiviltä”, 4.
[27] [Nimetön], “Kuolinpesäkamreeri”, 1–2; Nimim. “Setä”: ”Menneiltä päiviltä”, 4.
[28] Esim. Åbo Underrättelser, 21.11.1851, 1.
[29] Sanomia Turusta, 7.11.1854, 1.
[30] Nimim. “Nisse”, “Sterbhuskamreraren”, 60, 65.
[31] Sanomia Turusta, 7.11.1854, 1.
[32] Nimim. “Nisse”, “Sterbhuskamreraren”, 60.
[33] Finlands Allmänna Tidning, 27.9.1854, 3. Nimim. “Setä”: ”Menneiltä päiviltä”, 4.
[34] Åbo Underrättelser, 31.3.1857, 4.
[35] [Nimetön], “Kuolinpesäkamreeri”, 1.
[36] https://fi.wikipedia.org/wiki/Turun_S%C3%A4%C3%A4st%C3%B6pankki (vierailtu 5.2.2021).
[37] Åbo Tidningar, 5.9.1854, 1; Finlands Allmänna Tidning, 27.9.1854, 3.
[38] Åbo Tidningar, 5.9.1854, 2;
[39] Sanomia Turusta, 7.11.1854, 1-2.
Vastaa